Pyydän anteeksi !

-Sitä vain kun puhun paskaa ja olen ylipäätään
helvetin paljon älykkäämpi teitä muita.

-Mulla uusia autoja piisaa ja älliä.
Eikä muuten mitään ihan halpoja autoja,olen aikuinen.

-Joulunkin maksan käteisellä, oon aikuinen ja viisas nääs.

-Koulutustakin on, amis.

-Laskeskelen ja suunnittelen kehdosta hautaan.
7352
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Minäkin pyydän anteeksi:

- Sitä että olen ilkeä kaikille. Se johtuu vain tiukasta taloustilanteestani. En tosin voi myöntää sitä kenellekään sillä tällä palstalla kaikilla on 8000EUR/kk nettotulot ja lainan korot ei tunnu missään.

- Sitä että elämässäni ei ole mitään sisältöä muuta kuin lainan maksu. Siksi joudun hyökkäämään muiden kirjoituksia vastaan.

Äänestä
  • et toisilla tuloja on toisilla ei.

    Aviopari lapsineen nettotulot helpolla yli 5000/kk

    Ei se 8000/kk yhteen perheeseen mikään hämmästys
    tänäpäivänä mulle ainakaan ole.

    Koulutuksen ja työnteon mukaan rahaa tulee.

    Äänestä

Tuulipuvut ovat hermot riekaleina kun kirjoittavat toisten nimimerkeillä.

Kertakaikkiaan säälittävää touhua. Kun ei pärjää faktojen kanssa pitää sitten yrittää kaikkensa muilla keinoin.

Äänestä
  • Carlos on heitellyt.

    Luin muutaman ja mietin voiko joku olla noin
    hemmetin torvi.

    Äänestä

  • Faktoja tämä kirjoitti:

    Carlos on heitellyt.

    Luin muutaman ja mietin voiko joku olla noin
    hemmetin torvi.

    Kerropa sinä muutama tämän torven sutkaus mitkä ovat ihan älyttömiä?

    Äänestä

  • Faktoja tämä kirjoitti:

    Carlos on heitellyt.

    Luin muutaman ja mietin voiko joku olla noin
    hemmetin torvi.

    Kaveri kertoi vain faktaa, sitten teillä tuulipuvuilla lähti velkajenkka käsistä.

    Pointti lähinnä oli se että taitaa vellalliset käydä todella kuumana kun ruvetaan esiintymään toisen nimimerkillä. Avauksen kirjoitti joku alla olevaan keskusteluun osallistuneista Tuulipuvuista.


    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=100&conference=4500000000001337&posting=22000000012707490

    Äänestä


Kommentoi aloitusta


Carlos kirjoitti:

-Sitä vain kun puhun paskaa ja olen ylipäätään
helvetin paljon älykkäämpi teitä muita.

-Mulla uusia autoja piisaa ja älliä.
Eikä muuten mitään ihan halpoja autoja,olen aikuinen.

-Joulunkin maksan käteisellä, oon aikuinen ja viisas nääs.

-Koulutustakin on, amis.

-Laskeskelen ja suunnittelen kehdosta hautaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu