Suunittelen

Suunnittelen aikamatkailua ja parhaillaan olen läpikäynyt eri mahdollisuuksia miten sen voin/kykenen suorittamaan. Loppujen lopuksi se ei vaadi monimutkaisia laskelmia. Palaan asiaan kun olen ratkaissut ja kokenut ensimmäisen aikamatkani.
3655
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tiedän, että mustat aukot ovat ns. madonreikiä joissa on mahdollista aikamatkustus. Menneisyydessä ei voi muuttaa mitään vaikuttamatta omaan tulevaisuuteen, mutta tulevaisuudessa voi ehkä vaikuttaa asioihin, mutta tämä tutkielmani on vielä kesken.

Laite jolla mahdollisesti voin tehdä aikamatkan mustaan aukkoon vaatii vuosien työn jos koskaan saan valmiiksi sitä. Parempi olisi, että NASA ja muut avaruuden tutkimus laitokset kehittelisivät tutkimuslaitteen jonka lähettäisivät mustaan aukkoon se selvittäisi aikamatkailun salat.

Äänestä
  • En ymmärrä miksei mustia aukkoja ole tarkemmin tutkittu, sillä ne ovat ehkä avaruuden mielenkiintoisempia kohteita. Varmasti mahdollistavat aikamatkailunki.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


aikamatkaa.. kirjoitti:

Suunnittelen aikamatkailua ja parhaillaan olen läpikäynyt eri mahdollisuuksia miten sen voin/kykenen suorittamaan. Loppujen lopuksi se ei vaadi monimutkaisia laskelmia. Palaan asiaan kun olen ratkaissut ja kokenut ensimmäisen aikamatkani.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu