Mistä tietää olevansa uskossa?
Kysymys?
Luterilainen homo
6832
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
jos joku haluaa tietää, eikä tieto tuhoa hänen henkilökohtaista uskoaan, voin kertoa, että koko "uskoon tuleminen" on pelkästään protestanttinen käsite. Vanhojen kristillisten traditioiden piirissä "uskoon tulemista" ei ymmärretä ollenkaan, mitä se mahtaa tarkoittaa? Närästystä vai mielenhäiriötä?
Kristinopin mukaan kirkon jäseneksi kasteen ja mirhavoitelun kautta liitetty Jumalan palvelija on uskossa ja kristitty ilman mitään omaa ja henkilökohtaista ratkaisuaan.
Pitää aina muistaa, että yksityisten ihmisten henkilökohtaiset käsitykset ovat omiaan vain luomaan yhä uusia harhaoppeja ja lisäämään hajaannusta, siksi kaikenlaiset protestanttiset näkemykset kuuluvat varottavien ja vältettävien asioiden joukkoon.
Mistä tietää, että ei ole uskossa?
Minun mielestä silloin, kun kokee elävänsä
rauhassa Jumalan kanssa, Jeesuksen sovitus
uhriin luottaen. Ei elämä silti ongelmatonta
ole, mutta perusta on kuitenkin jolle rakentaa.
Joku voi hermostua jos sanon: "katso raamatus-
ta", sillä sieltä löytyy myös asioita, joilla
meitä homoja lyödään. Silti sen välittämä
rakkauden sanoma syntiselle ihmiselle pitää
paikkansa.
Raamatulla on oma paikkansa minunkin elämässä,
myös lohduttajana epäilyn hetkellä.
Denier sanoi ihan hyvin. Raamatusta löytyy hyviä jakeita esimerkiksi Paavalin kirjeistä.
Itse en kyllä tiedä voiko sitä tietää onko uskossa, mutta jos voi niin ainakin siitä, että lankeaa ja joutuu yhä uudelleen palaamaan Jeesuksen ristin juureen... Sitä ei välttämättä edes tiedosta, mutta uskoa se on heikkokin usko, hiljainenkin huokaus Luojaa kohti. Täydellisesti uskossa olevaa ihmistä tuskin löytyy.
Kiitti vastauksista, toverit! (anteeksi kommunistinen ilmaus). Tuntuu, että omatkin ajatukset ovat samanlaisia, niitä on vain niin vaikea pukea sanoiksi. Niinpä, eipä kai sitä voi tietää onko sitä uskossa vai ei. Sillä, jos sen tietäisi, niin sanaa ´usko´ tuskin tarvitsisi enää käyttää. Sören Kierkegaard on sen joskus ilmaissut hyvin: ´Usko on hyppy tuntemattomaan`. Sitähän se on. Vaikka sitä kuinka vakuuttaisi, että sitä tietäisi ja tuntisi Jeesuksen Kristuksen armon sydämessään, niin loppujen lopuksi ei sitä voi olla varma, onko tuo tunne oikea uskoa vai vain pelkkää harhaa. Kaippa näihin asioihin saa selvyyden vasta kuoleman jälkeen.
Homoseksuaalina näihin uskonasioihin on monesti saanut kommentteja tyyliin:´miten voit olla uskossa, kun tiedät tekeväsi väärin`. Mutta onko usko sitten loppujen lopuksikaan teoista riippuva asia? Vaikka tekisin kuinka pahoja asioita tahansa ja tiedostaisin ne, niin ei se välttämättä poista minulta uskoa. Ja toisaalta tämä homoseksuaalisuus on eräällä tavalla vain vahvistanut uskoani. Aina kun sitä on antautunut homoseksiin, niin sen jälkeen tuntee aina piston sydämessään, joka saa tuntemaan itseänsä huonoksi ja pahaksi ihmiseksi. Tälläisissa tilanteissa sitä aina sitten tietää, että on olemassa vielä jäjellä omatunto, joka kolkuttaa...
Joskus itse kukin ehkä epäilee omaa pelastusvarmuuttaan. Joku sanoi tästä, kuinka pelastusvarmuus ei ole ihmisessä, eikä ailahteleva tunne, vaan varmuus on juuri Jumalassa. Se on armollista.