Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Fantasioiden toteutus

Olemme jo usemman vuoden ajan fantasioissamme ottaneet sänkyymme mukaan ventovieraan miehen. Ajatus on kummasti kiihottanut meitä molempia. Tietenkin on ollut kyse pelkästä fantasiasta eikä meillä ole ollut aikomustakaan lähteä sitä toteuttamaan. Aina ei kuitenkaan käy niinkuin on suunniteltu, ja hyvä niin.
Lähdimme muutama viikko sitten pitkästä aikaa yhdessä risteilylle. Harvinaista herkkua kahden pienen lapsen vanhemmille päästä yhdessä viettämään iltaa ja vielä kaiken lisäksi niin että aamulla saa rauhassa nukkua pitkään.
Ilta alkoi rauhallisissa merkeissä. Söimme heti alkajaisiksi loistavan illallisen ja nautimme siinä lomassa myös muutaman pullon hyvää viiniä. Tämän jälkeen olikin sitten aika tutustua laivan viihdetarjontaan. Suuntasimme baariin jossa yleisöä viihdytti trubaduuri jonka esitystä oli mukava kuunnella. Ei tarvinnut huuta sillä musiikin äänenvoimakkuus oli juuri sopiva keskustelua ajatellen.
Muutaman juoman jälkeen kun pieni nousuhumala rupesi vaikuttamaan päätimme heti ottaa tilaisuudesta vaarin ja käydä hytissämme harrastamassa seksiä ilman pelkoa siitä milloin joku lapsista ryntää keskeyttämään touhut.
Kuinkas ollakkaan tämä salaperäinen herra-X ilmeistyi jälleen kerran mukaan leikkiin. Sen verran oli alkoholi jo mielentilaanmme vaikuttanut että fantasioistamme tuli härskimmät kuin kertaakaan aikaisemmin. Kesken aktin päätimme että jos joskus haluamme fantasiamme toteuttaa niin parempaa hetkeä ei löydy aivan lähiaikoina. Kiihotuimme molemmat jo pelkästä ajatuksesta niin että leikki loppuikin aika lailla lyhyeen.
Kävimme pikaisessa suihkussa jonka jälkeen rennommat vaatteet päälle ja yöelämään katsomaan mihin ilta mahtaa johtaa.
Olimme molemmat hyvin jännittyneessä tilassa jonka huomasi siitä että ensimmäistä kertaa yhteisen elämämme aikana istuimme hiljaa löytämättä oikein mitään keskusteltavaa. Molempien mielissä pyöri illan mahdolliset tulevat tapahtumat. Muutaman lisädrinkin jälkeen rupesi olo kuitenkin helpottamaan ja keskustelun aiheitakin rupesi taas löytymään. Silmäilimme siinä yhdessä miespuolista tarjontaa ja täytyy myöntää että olimme jo luopumassa leikistä. Laivalla oli pääsääntöisesti eläkeläisiä sekä tietenkin porukoita jotka olivat jo sen verran iltaa pohjustaneet että saivat puolestamme jatkaa iltaa kuten tahtoivat. Päätimme että mikäli alkuillasta ei sopivaa ehdokasta löydy saa leikki jäädä siihen. Emme halunneet tuhota pitkäaikaista unelmaa millään kännisellä ähisijällä.
Loppujen lopuksi baaritiskille ilmeistyi meidän ikäinen yksinäinen mies. Kaikin puolin siistin näköinen ja lisäksi vielä ainakin vaikutti suhteellisen selvältä. Oletimme hänen olevan mahdollsisesti vain matkalla paikasta a paikkaan b ilman sen enempää juhlimista. Siirryimme siihen miehen läheisyyteen jotta voisimme paremmin tutkailla mahdollista uhria. Olimme molemmat yhtä mieltä siitä että laivalta ei varmasti parempaa ehdokasta löydy. Asetuimme baaritiskin ääreen niin että hän pystyi esteettömästi ihailla vaimoni rintavarustusta ja takapuolta. Ja minä puolestani pystyin hyvin tutkailemaan hänen reaktioitaan. Aluksi näytti siltä että vaimoni keimailut eivät vaikuta mieheen lainkaan. Huomattuaan vaimoni huomasin hänen vähän väliä vilkuilevan suuntaamme. En voi miestä asiasta moittia sillä vaimoni on kuitenkin suhteellisen näyttävä ilmestys. Varsinkin silloin kun haluaa näyttää parhaimmat puolensa.
Päätin lähteä hieman helpttamaan oloani ja vinkkasin vaimoani viemään asiaa eteenpäin mikäli tilaisuus siihen ilmenee. Palattuani miesten huoneesta löysinkin vaimoni istumasta läheisestä pöydästä kyseisen miehen kanssa. Yllätykseni oli suuri kun huomasin heidän seuraan liittyneen toisen nuoren naisen. Istuuduin heidän seuraan ja esittelin itseni. Kävi ilmi että he olivat myös ulkona viettämässä iltaa. Jutustelimme niitä näitä ja meillä kaikilla oli ihan mukavaa. Harmittelin kuitenkin itsekseni kun illan "ohjelmaan" näytti tulevan muutos.
Pikkuhiljaa alkoi kello olla sen verran että yökerhossakin alkoi ohjelmaa. Jatkoimme matkaa yhdessä sinne ja jatkoimme jutustelua. Ensimmäisen tanssin alkaessa vaimoni nousi samantien ylös ja pyysi minua mukaansa tanssilattialle. Vaimoni kertoi ehdottaneensa miehellä suoraan päin näköä seksiä hytissämme. Mies ei ollut edes ehtinyt kunnolla ymmärtää vaimoni kysymystä kun jo hänen vaimonsa tai tyttöystävänsä oli ilmaantunut paikalle. Mies oli kuitenkin selvästi ymmärtänyt mitä vaimoni ajoi takaa sillä hän oli iskenyt silmää ja pyytänyt vaimoani liittyämään heidän seuraansa.
Vaimoni painautuikin tiukasti kiinni minuun ja ilmoitti yhä haluavansa jatkaa leikkiä. Housuissani rupesikin välittömästi tapahtumaan kun tajusin että vaimoni epäsuorasti ilmoitti minulle että on ok että minä samalla nautin tuosta herkullisen näköisestä naikkosesta joka seurassamme istui. Näin heidän keskustelevan pöydässä jotakin. Mistä puhuivat oli mahdotonta arvata, sen verta kovalla musiikki pauhasi.
Tunsin jonkun tarttuvan minua käsivarresta ja kun käännyin ympäri niin samantien minua jo vietiinkin ympäri lattiaa. Olimme sujuvasti lennosta vaihtanut pareja. Tunsin vieraan hajuveden tuoksun enkä voinut vastustaa kiusausta painautua tiukemmin häntä vasten. Vaimoni kanssa käydyn keskustelun seurauksena etumukseni pulloitti kyllä sen verran että ei voinut jäädä tuntematta. Seisokkini huomattiin kyllä sillä tunsin heti tuon ihanan vartalon painautuvan tiukemmin syliini ja käden siirtyvän paitani alle hyväilemään selkääni. Olan yli näin kuinka vaimoni takapuolta puristeltiin häpeilemättä keskellä tanssilattia. Oli siis sanomattakin selvää mistä pöydän ääressä oli keskusteltu tanssiessani vaimoni kanssa. Ja ilmeisen selvää oli myös että kenelläkään ei ollut mitän tulevaa vastaan.
Jo ensimmäisen tanssin jälkeen minua ruvettiin taluttamaan yökerhosta ulos. Seurasin kuin huumaantuneena tuota minulle ennestään ventovierasta naista. Nyt kun ensimmäistä kertaa tutkailin hänen kroppaansa tarkemmin huomasinkin minua taluttavan varsinainen namupala. Vaimoni ja hänen " seuralaisena" seurasivat meitä muutaman metrin päästä.
Emme päätyneetkään suunnitelmien mukaisesti meidän hyttiimme vaan suuntasimmekin suoraan ylemmille kansille. Emme vaimon kanssa olleet varautuneet jakamaan hyttiämme joten meille asia sopi vallan mainiosti. Uudet tuttavamme sen sijaan olivat panostaneet meitä enemmän matkaan ja varanneet itselleen suuremman hytin jossa myös parivuode. Heti hyttiin päästyämme sainkin tuntea aivan mahtavan suudelman. Ei mitään varovaista pussailua vaan kunnon kielisuudelman. Vilkaisin varovasti vaimoani ja hän nyökkäsi hyväksyttävästi. Vastasin suudelmaan ja rupesin samalla hyväilemään tuota muodokasta vartaloa jota minulle niin tarjottiin. Tunsin kuinka housuni vetoketju avautui ja kalunani ruvettiin estottomasti runkkaamaan. Pelkäsin että laukean välittömästi, sen verta kiihottuneessa tilassa olin. Työnsikin siksi naiseni selälleen sängylle ja suorastaan revin häneltä housut jalasta. Vaimonikin oli jo riisuttu puolialastomaksi sen minuutin aikana jonka olimme hytissä. Nyt kaikkien himot purkautuivat kerralla eikä enää jarruteltu. Näin kuinka vaimoni pikkuhousut kiskottiin jalasta paljastaen pillun joka oli valmis käsittelyyn. Vaimoni jalkoväli kiilteli jo valmiiksi neisteistä eikä kauaa joutunut odottelemaan pääsyä tuon vieraan miehen kielen käsittelyä. Hän painoi kasvonsa vaimoni jalkoväliin ja aloitti nuolemisen. Vaimoni ilmeestä näki että hän nautti tuosta tilanteesta josta niin pitkään olimme haaveilleet. En saanut katseitani irti vaimostani ennekuin tunsin huulet oman kaluni ympärillä.

Jatkan jos niin toivotte....
412328
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Sä kerroit osuvasti ja kiihottavasti.. ihan tositarina siis tosiaan??

Jätit kiusaliseen paikkaan! =)

Btw.. jos 27v komea ja urheilullinen kolmas pyörä joskus kiinnostaa niin kaikenlaista voisi olla kivaa kokeilla.

Äänestä

idiootti

Äänestä
  • Elämä on monimuotoista siihen kuuluu vapaus ja suvaitsevuus ja et yks tykkää tyttärestä ja äidistä ja myös pojasta

    Äänestä

tätä tarinaa, alku on lupaava.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Vapaamieliset kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu