Istun samettisten, suurien tyynyjen päällä hämrässä huoneessa. Huone on valaistu heikosti punertavilla valoilla, jotka luovat mystistä, lähes kiihottavaa tunnelmaa huoneeseen.
Huone on aika suuri, verhottu punertavan sävyisillä, läpikuultavilla kankailla, jotka roikkuvat katosta. Huonetta peittää pehmeä kokolattia matto ja aivan nurkassa on suuri pylvässänky. Lakanat sängyllä ovat silkistä kudotut, veren punaisen väriset.
Tämä huone on minun huoneeni, salainen unelmani, jossa voin toteuttaa kaikki fantasiani, saada ja tuottaa mielihyvää.
En joudu istumaan pitkään, kun huoneen ovi avautuu. Sisään astuu uskomattoman komea mies. Katselen miestä. Hänellä on ruskea lyhyt pystytukka, silmät ovat ruskeat, uteliaat. Hänen katseessaan on silti jotain vahvaa ja eroottista. Miehen huulet ovat kaareutuneet aavistuksen omaiseen hymyyn. Kasvot ovat komeat, poikamaiset, mutta myös erittäin miehiset. Yläkroppa on miehellä paljaana. Näkymä on suorastaan henkeään salpaava. Ruskettuneet, kimmoisat lihakset ja käsivarret joiden syleilyssä voisi olla vaikka koko yön. Alaruumista peittää pellavaiset, ohuet housut. Housut jotka paljastavat kookkaan elimen ääriviivat, elimen joka osaa jo odottaa sormieni ja huulieni kosketusta.
Olen erittäin tyytyväinen näkemääni ja pyydän miestä astumaan peremmälle. Ovi sulkeutuu ja mies astelee pehmeästi eteeni. Pyydän häntä riisumaan housunsa ja käymään sen jälkeen istumaan polvilteen eteeni. Mies tottelee minua sanattomasti ja katselen, kun hän paljastaa loputkin itsestään. Miehen penis on kaunis, jykevä ja suonikas miekka, jonka suon mielihyvin lävistävän minut tänään. Peniksen päässä kimmeltää kirkas tippa, kuin kruunaten koko komeuden. Miehen jalat ovat yhtä ruskettuneet ja lihaksikkaat kuin yläruumiskin, hänen reitensä ovat paksut ja jäntevät. Mies vaikuttaa notkealta ja on erittäin eroottinen näky. Polvillaan, alastomana edessäni hän saa minut hetkeksi sekaisin ja miltein itsehillinän pettämään. Käteni liikahtaa miehen elimen suuntaan, mutta saan koottua itseni ajaoissa. Huomaan kuinka mies tarkkailee minua, hymyillen ja tuntuu kuin hän lukisi kaikki riettaat ajatukseni hänestä. Nousen ylös ja astelen pienen puisen pöydän luokse johon olen valmiiksi varannut haaleaa vettä kulhoon, pehmeän pesusienen, narua sekä kermavaahtoa.
Otan narun käteeni ja sivelen sitä. Naru on karkea punos, köysi, joka hiertää tarvittaessa, mutta ei liikaa. Käännyn miehen suuntaan ja hymyilen hänelle. Mies katselee minua odottavasti ja annan hänen odottaa, sekä katsoa minua kunnolla.
Ylläni on ohut, kaapumainen vaate, jonka läpi kuultavat pyöreitten rintojeni ääriviivat, sekä lantioni kaarteet. Miehen katsellessa vapautan nauhan, joka pitää puvun ylläni ja puku laskeutuu maahan hyväillen ihoani mennessään. Nyt seison miltein alasti miehen edessä, ainoastaan häpyni on peitossa pitsisten alushousujeni alla. Hitaasti kävelen miestä kohden katsoen häntä suoraan silmiin. Miehen katse on erittäin väkevä ja luen katseesta himon sekä lupauksen jostain villistä, eläimellisestä nautinnosta. Sydämeni hakkaa rinnassani jo pelkästä ajatuksesta, että saan nauttia hänestä tänä yönä.
Päästyäni miehen luokse pyydän häntä laittamaan kädet selän taakse. Mies tottelee ja on vielläkin aivan vaiti. Sidon kädet nopeasti narulla, ja varmistan, että kädet ovat tiukasti kiinni. Tämän jälkeen kävelen miehen ympäri ja katselen häntä jokaisesta kulmasta. Silmäni vaeltavat pitkin hänen kylkiään, rintaa, leveätä selkää ja lihaksikkaita reisiä.
-Olet todellakin aare. totean miehelle matalasti. Katseltuani miestä tarpeeksi haen pöydältä kulhon, pesusienen sekä kermavaahdon ja polvistun miehen eteen. Kastan sienen kulhoon kevyesti ja aloitan pesemään miehen ylävartaloa. Annan samettisen pehmeän sienen hyväillä miehen rintaa, vatsaa, kylkiä. Pesen hänen selän samoin rauhallisin, hitain vedoin. Siirryn reisille ja valutan sienestä vettä pitkin miehen reisiä, vatsaa, selkää ja katson miten pienet norot etsiytyvät hänen elimelleen, pakaroille ja saavat miehen silmissä syttymään tulen. Koskettelen kevyesti miehen elimen päätä sienellä, hieraisten hieman, kuljetan pitkin paksua vartta, paljaita, karvattomia kiveksiä. Mies värähtää sienen hyväillessä hänen ruumistaan. Kun olen pessyt hänet puhtaaksi, asetun taas hänen eteensä polvilteni ja annan hänen katsoa, kuinka sieni hyväilee nyt minun ihoani. Kuljetan sientä pitkin rintojani ja hieron sillä hellästi nännejäni. Kuljetan sientä vatsaani pitkin. Hyväilen reisiäni ja norotan sienestä vettä päälleni samoin tavoin kun miehenkin päälle. Pitsiset alushousuni kostuvat niin vedestä kuin omasta mahlastanikin. Mies katselee minua tiiviisti ja luen hänen katseestaan odotuksen ja hänen liikahduksistaan malttamattomuuden, vaikka hän yrittääkin peittää sitä.
Siirrän vesikulhon ja sienen syrjään. Nyt on aika leikkiä kermavaahdolla. Otan tyynyni alta pehmeän siveltimen ja upotan sen kermavaahtoon. Sitten alan sivelemään vaahtoa miehen rintaan ohuelti. Sivelen miehen nännit ja navan siveltimellä, teen pieniä polkuja minun kuljettavaksi hänen vatsalleen ja rinnalle. Sivelen hänen reisiään ja kuljetan sivellintä kohti miehen penistä. Kivekset kostutan kokonaan kermavaahtoon ja myös peniksen pään maalaan täysin valkoiseksi. Mies värähtelee siveltimen seikkaillessa hänen ihollaan ja hänen hengityksensä on käynnyt aavistuksen nopeammaksi. Kun olen sivellyt mieheen mielestäni tarpeeksi kermavaahtoa ryhdyn maistelemaan tätä kiihottavaa urosta edessäni.
Ensin suutelen häntä intohimoisesti, kuljetan kieltäni hänen suussaan. Hän vastaa suudelmaani yhtäintohimoisesti ja saa väreet kulkemaan pitkin vartaloani. Hieman hengästyneenä tämän uroksen suudelmasta irrotan huuleni hänen ihanista huulista ja mietin miten hyvää hän voikaan suullaan minulle tehdä. Siirrän huuleni hänen olkapäilleen ja annan hänelle pieniä kevyitä suudelmia, kuljetan näin huuliani kohti hänen lihaksikasta rintaa. Miehen hengitus käy raskaammaksi kun kieleni tavoittaa hänen nänninsä ja huuleni puristuvat vuoronperään molempien ympäri. Näykin ja nuolen häntä, maistellen hänen ihonsa suolaisuutta sekä kermavaahdon makeutta. Jalkovälissäni sykkii jo varsin vaativasti, sillä mies on todella kiihottava. Jatkan kuitenkin vaellusta pitkin miehen vartaloa ja nuolen kermavaahroa hänen navaltaan ja reisiltään siirtyen hitaasti kohden kiveksiä.
Kiveksien kohdalla pysähdyn hetkeksi ja katson miestä suoraan silmiin. Näen palavan halun ja odotuksen hänen katsessaan. Hän liikehtii levottomasti ja työntää vaistomaisesti itseään huuliani kohden. Hitaasti aloitan kiveksien nuolemisen ja mies huohahtaa. Nuolen kivekset kauttaaltaan, pyörittelen kieleni kärkeä pitkin hänen pallojaan, imen häntä varovaisesti. Miehen hengitys on nyt kiihtynyt entisestään ja tunnen miten jokainen hänen lihaksensa jännittyneenä odottaa, että otan hänen seipäänsä suuhuni. Kieleni eksyykin välistä kuin vahingossa hänen peniksensä varrelle, mutta palaa takaisin kiveksiin, joita livon. Mies vääntelehtii nyt jo tuskastuneena, mutta ei sano sanaakaan. Häntä on kielletty puhumasta ja jos hän puhuu, jää hän saamatta vapautustaan. Nautin miehen vääntelehtiessä, mutta päätän kuitenkin siirtyä hänen herkimpäänsä. Livon miehen vartta kuin jäätelöpuikkoa, pitkin vedoin alhaalta ylös, mutta en kuitenkaan koske terskaan viellä. Miehes työntää penistään kieltäni vasten ja yrittää saada minut ottamaan peniksen päänsä suuhuni. Siirrän käteni työskentelemään kieleni kanssa varrelle ja tartun tiukasti varresta kiinni, vetäen esinahkaa hitaasti edestakaisin varrella. Mies ynähtälee ja keinuu vetojeni tahtiin. Kun mies tuntuu saavuttavan huippua, irrotan otteeni peniksestä. Hänen katsestaan luen pettymyksen ja ärtymyksen, mutta hän ei vielläkään sano sanaakaan.
Nyt siirrän kieleni kärjen hänen terskalleen ja nuolen nautiskellen jokaisen pisaran kermavaahtoa hänen peniksenpäästään. Pyöritän kieltäni ympäri terskaa ja siirryn kutittelemaan kielelläni poimua, joka liittää esinahan terskaan. Mies värähtelee kieleni lipoessa tuota kohtaa. Nyt otan taas käden avukseni ja aloitan rytmikkään liikkeen pitkin vartta. Upotan seipään suuhuni ja otan sen niin syvälle kuin suinkin voin, miltein juureen asti. Kuulen miehen huohotuksen, minun imiessä häntä noponevaan tahtiin kohti huippua. Hän työntelee penistä suuhuni ja minä nopeutan tahtiani. Tunnen kuinka penis paisuu suussani paisumistaan ja miten mies huohottaa ja ynähtelee jo todella kuuluvasti. Puristan huuliani yhteen ja annan miehen työntää rajusti penistä syvemmälle suuhuni, miehen suusta pääsee vaikerrus samalla kun tunnen miten hänen spermansa purkautuu suuhuni. Nielen tuon suolaisen nesteen sisääni, maistellen sen makua. Osa spermasta valuu pitkin leukaani, sillä suuhuni ei kertakaikkiaan mahdu niin paljon, kuin hän minuun päästää.
Päästän irti miehen peniksestä ja pyyhin sienellä kasvoni spermasta. Katselen hengästynyttä miestä, jonka silmät ovat utuiset, viellä nautinnossa, jota hänelle äskön tuotin. Nyt on hänen vuoronsa tuottaa minulle nautintoa. Otan saman siveltimen, jolla levitin häneen kermavaahtoa, aloitan nyt levittämisen itseeni. Peitän nännini vaahdolla, napani ja vapautan häpyni kostuneista alushousuistani ja levitän kermaa hitain vedoin myös ajellulle pillulleni. Nyt käsken miestä nuolemaan kerman iholtani. Mies tottelee ja aloittaa tehtävänsä hipaisemalla huulillaan ensin kaulaani, nuolaisten kielellään sykkivää valtimoani kaulallani. Hän vie kielen kaulakuoppaani ja hengittää ihoni tuoksua sisäänsä. Sitten hänen kielensä etsiytyvät rinnoilleni nuollen rintojani, mutta koskematta nänneihini. Hänen lämmin kielensä rakastelee ihoani tavalla, jota kukaan ei ennen ole osannut. Pidätän hengitystäni ja odotan, että hän poimii törröttävät nännini suuhunsa. Mutta mies ei koskekkaan nänneihini, vaan siirtyy lipomaan navastani kermavaahtoja pois. Hänen kielen kosketus lähettää pieniä sähköiskuja pitkin vartaloani ja saa klitorikseni sykkimään kipeästä kaipauksesta. Miehen kieli kaartelee vatsallani, kyljissäni tehden taas matkaa rinnoilleni ja vihdoin lipoen nänneistäni kermavaahdot. Hän imee nännejäni taivaallisella tavalla ja saa minut huohottamaan ääneen.
Yhtä'äkkiä mies kuitenkin lopettaa ja tuijottaa minua sanomatta sanaakaan.
-Mitä nyt? Kysyn hieman ärsyyntyneenä keskeytyksestä mieheltä. Mies liikauttaa käsiään selkänsä takana.
-Tahdotko että vapautan kätesi? Mies nyökkää kysymykseeni. Käsken miehen kääntämään selkänsä minua päin ja mies tottelee. Avaan solmut jolla olen miehen kädet sitonut kovakouraisesti, niin, että karhea naru hiertää miehen ranteiden ihoa rikki.
Kun olen vapauttanut miehen kädet mies kääntyy takaisin minua päin koskettaa käsillään rintojani. Hän puristaa rintani kämmeniinsä ja poimii nännit sormiensa väliin. Katsoen minua silmiin hän pyörittelee taitavasti nännejäni sormien välissä ja huuliltani purkautuu vaimeita ynähdyksiä. Pyydän miestä jatkamaan kermavaahdon nuolemista. Häpyni kaipaa niin kipeästi miehen kosketusta, että minusta tuntuu etten kestä yhtään enempää, vaan tahdon saada orgasmin juuri nyt. Miehen hengitys vatsallani saa minut värähtämään odottavasti ja hetkenpäästä mies aloittaakin hitaan nautinnollisen lipomisen hävylläni. Hitaasti hän puhdistaa pilluani kermasta, maistellen sen makua suussaan. Käsillään hän levittää reisiäni niin että avaudun kaikessa kauneudessani hänelle kunnolla. Hän koskettelee varovaisesti klitoristani kielensä kärjellä saaden sykäykset kulkemaan ruumiissani. Työnnän lantiotani miehen suuta vasten ja pyydän häntä antamaan minulle helpotuksen poltteeseeni joka käy hetkihetkeltä sietämättömämmäksi. Miehen pitkät kauniit sormet etsiytyvät tunnelini reunoille ja hän työntää sormeaan hieman sisääni lipoen samalla klitoristani. Minä liikutan lantiotani miestä vasten ja huokailen nautinnosta. Miehen sormet sisässäni tekevät pientä liikettä edestakaisin ja yritän saada hänet työntämään sormiaan syvemmälle reikääni. Kaipaan niin vapautusta tästä poltteesta joka korventaa ruumistani. Miehen nuollessa pilluani siirrän omat sormeni leikkimään nänneilläni ja pyörittelen nännejä sitä nopeampaa mitä nopeampaa mies nuolee minua. Anelen häneltä, että hän vapauttaisi minua, veisi huipulle asti. Mies nopeuttaakin tahtiaan ja lipoo nyt minua niin nopeaa, että tunnen kuinka huippu lähestyy minua. Huohottaen haukon happea, inisen ja vikisen miehen kielen tehdessä minulle taivaallisen hyvää. Huudan miltein häntä upottamaan sormensa niin syvälle minuun kuin hän vain pystyy. Mutta mies jatkaa kiduttavaa hankausta aivan aukollani nopeuttaen liikettä kielensä mukana. Klitorikseni sykähtelee jokaisesta nuolauksesta ja liikutan lantiotani kiivasti miehen klieltä vasten inisten lähestyvän orgasmin kourissa. Samalla, kun minusta tuntuu, että räjähdän nautinnosta, mies työntää minut rajusti makuulteen ja nousee päälleni hieroen sormillaan klitoristani niin nopeasti että orgasmi saavuttaa minut saaden koko vartaloni vavahtelemaan rajusti. Samalla mies työntyy rajusti sisääni ja aloitta nopean rytmikkään naimisen saaden orgasmini vain paisumaan ja paisumaan. Nautinto on tehdä minut sekopäiseksi, anelen miestä lopettamaan haukkoen henkeäni, mutta mies työntyy minuun huohottaen vain rajummin ja rajummin. Koko vartoloni on aivan tulessa ja vavahtelee rajusti jokaisen työnnön yhteydessä. Silmäni ovat sumentuneetnautinnosta ja kuulen kuin kaukaa miten minä huudan nautinnosta, pyytäen lopettamaan ja jatkamaan, tietämättä itsekkään enään mitä minä haluan. Mies urahtelee päälläni ja työntyy niin syvälle kuin pääsee, pohjaan asti saaden minut inisemään ja pyrkimään pois hänen altaan, sillä en kestä enään enempää. Miehen elin paisuu sisälläni, täyttää onkaloni ja olen räjähtämäisilläni miehen kiduttaen minua nautinnolla, peniksellään. Mutta hän lukitsee käsillään minut allensa ja työntyy uudestaan niin syvälle kuin pystyy ja tunnen miten hän laukeaa minun ja samalla tunnen miten omaa vartaloani ravistelee sarja orgasmeja ja hänen sykkivä elin sisälläni saa uuden ja uuden orgasmin kulkemaan läpi vartaloni.
Ikuisuuden tuntuvan ajan päästä mies ottaa peniksensä sisältäni ja nousee ylös, jättäen minut voipuneena makamaan huoneen lattialle.
Mies poistuu, sanomatta sanaakaan, mutta hänen katseestaan tiedän, että hän tulee viellä uudestaan. Ja odotan jo nyt, sykkiessäni viellä orgasmista, seuraavaa kertaa.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Vau.Menen heti rautakauppaan punaista maalia ostamaan....oli tuo niin hieno tarina.
tosiaankin, mahtavaa...
kopioitu reginasta :(
Ainakaan tietoisesti ole kopioitu yhtään mistään. Ainakin luulin ihan omasta päästäni saaneeni idean. En muista lukeneeni reginasta tämän tyylistä kirjoitelmaa...mutta jos näin on niin pahoittelut sitten alkuperäisen kirjoittajalle.
En olisi uskonut tarinaanne lukematta, että joku osaisi noin taidokkaasti yhdistää niin monta fantasiaani. Jatkakaa toki kirjoittamista.