Pakkasta vaan

Tässä aamulla kun aika raikkaassa säässä kävelin koiran kanssa, katselin ympärilleni vähän tavallista tarkemmin. Ulkona oli aika kaunista, puut ovat huurteessa, taivas oli kirkas, tähdet näkyivät. Revontulia tänne eteläänkin kaipaisin.

Mistä sitten ajatukset johtivat siihen, että olisi mukava viettää joskus joulu aivan jossain erämaassa. Sähkötön mökki sopivan pohjoisessa(revontulet), lähin ihmisasutus jossain yli 50 km päässä. Vähintään metri lunta. Siellä sitä pääsisi kunnolla joulun tunnelmaan. Saisi koirakin hillua vapaana rauhassa. Mitähän tuo tuumaisi porosta. Varmaan samaa kuin lehmistä ja hevosista; isoja ja ihan vähän pelottavia, mutta niin kovin mielenkiintoisia.
13680
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

sitä aamutuimaan koiran kanssa lenkkiä tehtiin. Tampereella on pakkasta liki 15 astetta, ja sen kyllä huomasin jo minäkin hengittäessä. Astmapiippua tarvittiin.
Mutta sitä ihmettelin kuin toi koira pystyy paljain jaloin tuolla ulkona kulkemaan. Meilläkin vasta sellaset yli 20 astetta saa sen nostelemaan koipiaan. Nämä lukemat on ihan lepsuja vielä.
Huomenna olenkin sitten lähdössä joulun viettoon maalle. Tai olemme koko porukka. Siellä, vaikka ei revontulija näkysikään niin kuin Lapissa, on kuitenkin rauhallinen tunnelma ulkotulineen ja takkavalkeineen ja hiljaisuus melkein käsin kosketeltavissa. Kyllä se miljöö viimeistään herättää ajatuksen Jouluun ja rauhaan.
Tässä yhteydessä toivotankin sitten Hyvää ja Rauhallista Joulua kaikille, itsekullekin säädylle.

Äänestä
  • emme varmasti palstalla tapaa kuin vasta joulun jälkeen,joten varmuudeksi jo nyt toivotan oikein hyvää ja lämmintä joulua sinulle ja perheellesi sekä tietysti sakulle :)

    Äänestä

  • sullekin. Teidän joulu kuulostaa kyllä aivan unelmalta:)

    Äänestä

  • ei muuta kuin levollista joulua ja menestyksekästä uutta vuotta.

    Äänestä

  • Lämmintä ja rauhaisaa oloa sekä joulun tunnelmaa Sinulle ja perheellesi ja tietysti sakuille.

    Äänestä

... ajattelepas niitä tähtiä, joita kaupunkien valot eivät estäisi näkymästä - revontulien lisäksi tietty.

Irrotan pikkuhiljaa itseni ja perheeni ympäröivän maailman kiireestä. Tänään on viimeinen koulupäivä, jonka jälkeen kiirusmaailmaan pistäytymisen pakko vähenee. Kotona soivat joululaulut - jotakin perinteistä, jotakin uutta, jotakin klassista. Joulu rupeaa tuoksumaan ja näkymään ja tuntumaan. Ja se tulee hiljaa kypsyen, silloin kun ajatukset ovat valmiit.

Äänestä
  • Musiikiksi suosittelen; Rajaton Joulu.

    Äänestä

olisi ihana,mutta sähköillä kiitos :)
Viime jouluna olimme yli 2 vrk ilman sähköä,onneksi meillä voi lämmittää puilla,mutta vauva oli 2 vkoa ja lapsia pimeys häiritsi kun ei voinut tehdä mitään :)
Olihan siinä tunnelmaakin,kynttilöitä talo täynnä ja pannukahvia hellalla keitettiin :)

Äänestä

lomailemaan meidän mökille:) Ollaan varmaan tarpeeks pohjoisessa, näkyy revontulet eikä oo sähköjä. Poroja en voi luvata mutta jokunen hirvi siitä mökin edustalta on pomppinut joka talvi:)

Äänestä
  • Pidetään sovittuna. Ei kylläkään viä tänä jouluna. Että ehit niitä porojakin sitten hommaamaan.

    Äänestä

  • Amtwespitef kirjoitti:

    Pidetään sovittuna. Ei kylläkään viä tänä jouluna. Että ehit niitä porojakin sitten hommaamaan.

    tulemaan niistä revontulista. Toivottaa hapan etelästä.

    Äänestä

olen muutaman Joulun viettänyt mökillä tuolla Toivakassa vaikka onkin varmaan monelle liian "lähellä" etelää. Kaupunkilaistyttönä en ollut kuullut ikinä järven ja puiden paukkumista kovassa pakkasessa, kuu loisti niin, että kaikkialla näki selvästi (katuvaloja ei ole) ja se hiljaisuus, kyllä veti kaupunkilaisen hiljaiseksi. Kaunis kokemus..suosittelen lämpimästi.

Äänestä

Puhut tunturikämpästäni! Ei siellä asu ku susi jouluna. Itku pääsis, jos mut sinne vietäis joulua viettämään. Mut jos hinnasta sovitaan, voin vuokrata.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Amtwespitef kirjoitti:

Tässä aamulla kun aika raikkaassa säässä kävelin koiran kanssa, katselin ympärilleni vähän tavallista tarkemmin. Ulkona oli aika kaunista, puut ovat huurteessa, taivas oli kirkas, tähdet näkyivät. Revontulia tänne eteläänkin kaipaisin.

Mistä sitten ajatukset johtivat siihen, että olisi mukava viettää joskus joulu aivan jossain erämaassa. Sähkötön mökki sopivan pohjoisessa(revontulet), lähin ihmisasutus jossain yli 50 km päässä. Vähintään metri lunta. Siellä sitä pääsisi kunnolla joulun tunnelmaan. Saisi koirakin hillua vapaana rauhassa. Mitähän tuo tuumaisi porosta. Varmaan samaa kuin lehmistä ja hevosista; isoja ja ihan vähän pelottavia, mutta niin kovin mielenkiintoisia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu