Sofian maailma ?

En lukenut kirjaa silloin kun siitä höngittiin joka paikassa. Sitten löysin sen joltain kirpparilta pilkkahintaan ja ostin, senkin vuoksi, että koska en ole koskaan osallistunut koulun uskonnonopetukseen, minulla on valtava aukko filosofian alkeistietojenkin kohdalla.

Kirjan alkupuoli oli minusta tosi hieno ja luin sitä innostuneesti. Sitten kun kuvaan tuli kristinusko ja sen perusoppeja totena pitävät filosofit, kiinnostukseni lopahti ja kirjan loppu oli hampaat irvessä lukemista.

En myöskään pitänyt siitä ns. kehyskertomuksesta, eli Sofian ja sen isän suhteesta. Minusta siinä oli jotakin tahmeaa.

Kirja on edelleenkin hyllyssä, mutta en usko lukevani sitä koskaan uudestaa. En aio luopuakaan; jos joskus on tarkistettava että mitä siihen epikurolaisuuteen nyt kuuluikaan, löytynee vastaus sieltä.

Sain tuon kirjan joululahjaksi, ja sain sen luettua tuossa syksyn mittaan (aloitin kesällä). Kohdat, joissa kerrottiin filosofeista, olivat melko tylsiä, opin kuitenkin uusia asioita. Juoni jäi mulla aika hämärän peittoon, koska pidin aika isoja taukoja tuon kirjan lukemmisessa. Jos pitäs sanoa, että suosittelenkö vai en ni sanosin että en, jos sinua ei kiinnosta filosofia ja historia

Varhaisteini-iässä. Silloin luin sen useampaankin otteeseen, siitä lähti kiinnostus filosofiaan. Mutta kun luin sen noin vuosi sitten uudelleen, esim.jo aiemmin mainittu kristillisyyden korostaminen tökki. Ja moni muukin. Ärsytti, kun tuntui että kirjailija yksinkertaistaa monia filosofeja. Eritoten nyppi kun en todellakaan omaa laajaa filosofista sivistystä.. Jos maallikkoa ärsyttää, niin voin vain kuvitella, miten asiantuntijaa korpeaisi.

Mutta kirjan rakenne on kiehtova, ja harva kirjailija ihan todella saa 13-vuotiasta kiinnostumaan vaikka valistuksen ajasta.

Muusta Gaarderin tuotannosta, Pasianssimysteerio on parempi. Filosofiaa,mutta ei niin teoreettisesti ja oikeasti jännittävä taustakertomus. Maistui myös nyttemmin uudelleen luettuna. Esim.Joulumysteerio ei todennäköisesti kolahtaisi, jos ei ole kiinnostunut edes myyttisessä mielessä kristinuskosta. Se on vähän kuiva, muistaakseni.

Pidin kyseisestä kirjasta oikein paljon, vaikka luinkin sen varsin nuorella iällä, ala-aste ikäisenä.
Täytyy tosin myöntää, että jotkut erittäin filosofiapitoiset kohdat ohittivat minut kiitäen; en tajunnut niistä silloin mitään. En ole tosin uusinut lukukokemustani, vaikka jo tuolloin nuorella iällä pidin kirjasta todella paljon. Olin ennen lukemista tosin nähnyt kirjan pohjalta tehdyn minisarjan, joka selvensi minulle hieman kirjan maailmaa.

Kaiken kaikkiaan voin sanoa, että jos vain suinkin olet halukas ja myös kykenet, kannattaa tarttua kirjaan vielä kolmannen kerran, niin kirjan maailma saattaa avautua nopeammin kuin uskotkaan.

Olen myös aloittanut lukemaan muitakin Gaarderin teoksia, kuten "Haloo? Onko täällä ketään?" ja "Maya" , mutta en ole päässyt kummassakaan sivua 50 pidemmälle, kun joku muu kirja on saanut minut valtaansa.

Täytyy sanoa, että tällä hetkellä hieman kaduttaakin se, kuinka monta vuotta olen ollut tarttumatta kertaakaan herra Gaarderin kirjoittamiin teoksiin. Kiitos vain muistin virkistämisestä, että hänkin on olemassa.

Luin kyseisen kirjan joskus viitisen vuotta sitten enkä enää muista siitä paljoakaan. Ilmeisesti ei kovin säväytänyt.
Siltikin löytyi mielenkiintoa lukea kirja alusta loppuun vaikka paikoitellen kirja oli aika tylsähkö ja sekava minun makuuni. Juonikin jäi hieman hämäräksi. Joku tykkää, joku ei. Nykyään jos kyseisen kirjan lukisin niin ottaisin ehkä vähän pihdiskelevan asenteen kirjan lukemiseen ja lukisin aivan ajtuksella. Voisin saada ehkä enemmän siitä irti

Luin sen ekan kerran noin 12-13-vuotiaana. En tajunnut siitä mitään. Luin sen uudestaan noin 15-vuotiaana, edelleen yhtä vaikea tajuta. Tai ehkäpä siinä onkin se juju ettei sitä kuulu tajuta... Mutta tuollainen filosofia ei ole mun juttuni.

luin kyseisen kirjan juuri ja toiset kohdat olivat erittäinkin mieleenkiintoisia ja toiset vähemmän. pasianssimysteerio on parempi!