Arka Koira

Mitä tehdä kun koira on todella arka? Kyse on siis pienikokoisesta koirasta, narttu nyt yksi vuotias. Pentuna myös arka, ajattelimme sen menevän ohi. Emme ole esim. pakottaneet menemään haistelemaan ihmisiä, koska pelkää.

Tuttavani mielestä pitäisi vain pakottaa ja hän ottaa koiran väkisin syliin jne. Onko tosiaan oikein?

KOira osoittaa pelkoa haukkumalla ja murisemalla ja menee sängyn alle piiloon tai tulee turvaan jalkoihin. Emme toru, kuin haukkumista.

Onko siis jotain neuvoja? Koira kuitenkin pääsee yli arkuudestaan tiettyjen ihmisten kanssa,ehkä heidän käytös poikkeaa jotenkin, mutta tämäkin vain harvoin.

Lenkillä haluaisi haistella kaikkea koiria ja ihmisiä, mutta jos annat tilaisuuden perääntyy. En kuitenkaan anna haistella kaikkia ettei tottuisi siihenkään että saa mennä kenen luokse huvittaa.
101663
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Pakottaminen on mielestäni aralle koiralle se viimeinen temppu, jota kannattaa tehdä. Jos aletaan pakottaa jo ennestään todella arkaa koiraa sen pelkäämään tilanteeeseen, saadaan se luultavasti muutaman kerran kunnolla pakotettuna pelkäämän ko. tilannetta entistä enemmän.

En tiedä oletko jo kokeillut tätä, mutta järjestä koiralle ns. vale tapaamisia. Pyydä jotakin oudompaa tuttuasi (siis jota koira ei niin tunne) käymään teillä. Anna tälle tutullesi paljon oikein hyvän hajuisia makupaloja kouraan esim. makkaraa, lihaa tms. ennen kuin hän tulee teille sisälle. Sitten ei kun rimputtelemaan ovikelloa. Anna tutullesi myös lisä ohjeet, että menee kyykylleen /polvilleen maahan, hieman sivuttain koiraan, jotta koira ei koe tulijaa uhkaavaksi. Sitten puhutaan maassa niin kauan tasaisella ja rauhoittavalla äänellä ja pidetään makupalat hyvin esillä (voit käskeä häntä heittämäänkin pari nakinpalasta lähelleen, niin että koira näkee ne) ja odotellaan, että koiran ahneus voittaa. Aina kun koira siirtyy vähänkään lähemmäs tulijaa, muista kehua kovasti.

Ensimmäisellä kerralla koiran ei ole pakko mennä syömään tulijan kädestä. Siedätätte koiraa pikku hiljaa sen omilla ehdoilla. En usko, että totuttamiseen menee kovin kauan, koska kerroit koiran kuitenkin ulkona olevan oikein sosiaalinen jne. Kunhat muistat tehdä näitä harjoituksia tarpeeksi usein ja edetä tarpeeksi hitaasti, niin eiköhän sinunkin koirasi arkuudestaan pääse.

Äänestä

Tuossa tulikin jo hyvä neuvo. Eli ei pakottamalla vaan koiran omilla ehdoilla.

Ja sille tuttavallesi sanot seuraavalla kerralla että näpit irti koirasta. Tuollainen väkisin syliin ottaminen tekee koirasta vielä enemmän aran. Ja mikä pahinta se tekee sinusta huonon johtajan koiran silmissä kun et puolusta koiraa.

Olen itse joutunut muutamaan kertaan tuttujen kanssa napit vastakkain koiran koulutusneuvojen kanssa ja ei siinä auta kuin vain omaa mielipidettään puolustaa. Koira ei sitä voi tehdä.

Itse ehkä antaisin lenkillä aran koiran ihan huoletta vain tutustua kehen haluaa jos vain vastapuoli suhtautuu siihen positiivisesti. Kun koira on arka niin en usko että siitä tulee ongelmaa että se vetää kaikkien luokse.

Vieraiden ihmisten pitäisi vain olla huomioimatta koiraa kun se pelkää. Istua sohvalla ja antaa koiran tulla tutustumaan jos se haluaa.

Äänestä

Meillä on tosi TOSI arka koira!!
Ainut mikä on auttanu, on vieraiden ja ohikulkijoiden huomaamattomuus!
Eli koiraan ei kukaan kiinnitä mitään huomioo, edes sinä!
Jos ulkona pelkää jotain ihmistä, komenna istumaan taaksesi
ja istuu siinä niin kauan kun sinä juttelet tai annat luvan mennä haistelemaan.
Mutta vieras ei saa kumartua koiraa
kohti tai lällytellä sille.
Vieras vaan seisoo, eikä oo huomaavinaan kun koira käy haistelemassa.

Sama kun vieraita tulee kotiin,
vieraat ei kiinnitä koiraan MITÄÄN huomioo, menevät vain ohi ja juttelevat sinun kanssa.
Haukkuminen kielletään,
mutta muuten et huomaa koiraa!

Koira oppii pikku hiljaa ettei kukaan ole vaarallinen kun eivät edes huomaa sitä! :)

Tämä toimi meillä tosi hyvin..
Koira on jo paljon rohkeampi, vieraat saa tulla sisälle, ja ulkona on rauhallista kulkea..

Nuo namien anto hommelit vierailta vaan pahenti meillä asiaa, koira oppi,
että ihmiset kiinnittää siihen huomion
ja pelkäsi niitä kahta kauheammin.

Äänestä

Itse tunnet koirasi parhaiten, jos kyseessä kuitenkin on pohjimmiltaan utelias tapaus tuo namujen anto saattaa hyvinkin tepsiä. Itse en tätä käyttänyt, ajattelin että vieraiden kohtaaminen ei ole mikään temppu, vaan taito joka pitää osata. Neuvoin vieraita olemaan huomioimatta koiraa ja kiinnittämääm todella paljon huomiota omaan ruumiinkieleensä, jos vieras on jännittynyt ja hermoilee, tarttuu tämä koiraan, eli neuvoin ihmisiä olemaan liioitellun rentoja ja liikuttamatta käsiään. Oma koira lähestyi ihmisiä takaapäin, ja silloin ei vieras saa missään tapauksessa edes ajatella taakse katsomista, koira sai haistella vieraita ilman että kukaan teki elettäkään koiran suuntaan, eli mitään uhkaavaa ei tapahtunut. Luultavasti saat melko pitkälle kiittää tätä "avuliasta" ystävääsi ongelmastasi, hän on luultavasti antanut koirallesi todellisen syyn pelätä vieraiden ihmisten kohtaamista.

Äänestä
  • Niin ei pitäisi kuunnella toisia niin sokeasti kun luulin, että tietää mistä puhuu, kun kuitenkin itsellään on ollun kolme koiraa. Kiitos näistä neuvoista luulen, että niistä on apua!

    Äänestä

  • Tuo että pyydät vieraita olemaan todella rentoja on todella hyvä tapa.

    Jos kehtaat, pyydä heitä vielä haukottelemaan ja venyttelemään.
    Haukottelu on koiran omaa kieltä, koira käyttää sitä itsekin rauhoittavana signaalina ja kun ihminen tekee sen se toimii samalla tavalla.
    Ja toinen on se että koiraa ei tuijoteta suoraan vaan vieras on aina koiraa kohden vinossa. Myös koiran omaa rauhoittavaa kieltä.

    Itse olen opettanut tällä tavalla koiran joka pelkäsi kuollakseen autoja sietämään niitä. Näytimme ystäväni kanssa todella typeriltä kehä 3 laidalla kun haukottelimme ja venyttelimme siellä viikon ajan joka päivä. Ensin pidemmällä sitten lähempänä. Mutta se toimi!!!

    Äänestä

  • niiskunen_ kirjoitti:

    Tuo että pyydät vieraita olemaan todella rentoja on todella hyvä tapa.

    Jos kehtaat, pyydä heitä vielä haukottelemaan ja venyttelemään.
    Haukottelu on koiran omaa kieltä, koira käyttää sitä itsekin rauhoittavana signaalina ja kun ihminen tekee sen se toimii samalla tavalla.
    Ja toinen on se että koiraa ei tuijoteta suoraan vaan vieras on aina koiraa kohden vinossa. Myös koiran omaa rauhoittavaa kieltä.

    Itse olen opettanut tällä tavalla koiran joka pelkäsi kuollakseen autoja sietämään niitä. Näytimme ystäväni kanssa todella typeriltä kehä 3 laidalla kun haukottelimme ja venyttelimme siellä viikon ajan joka päivä. Ensin pidemmällä sitten lähempänä. Mutta se toimi!!!

    Itse olen käyttänyt tuota haukottelua kun ohitustilanteissa koissu kävi hieman kierroksilla, haukottelin oikein makosasti kun neidillä alkoi karvat nousta.. uskomaton vaikutus, viesti tuntuu olevan että älä ny viitti tässä mittään hättää oo.
    Noista namujen antamisesta piti vielä tarinoida, kun tuossa alkuperäisessä viestissä jäi perustelematta miksi en palkannu. Tämä on tietysti ihan koirakohtaista, ja joillakin namut auttavat. Kun ajattelee, mitä namut itse asiassa ovat, eli positiivinen pakote, paino tässä tapauksessa sanalla pakote, stressaa herkkää ja mielyttämisen haluista koiraa vielä enemmän, kuten omani on. Jos päädyt namuja antamaan, niin en ehkä vaatisi koiraa niin uhkarohkeaan suoritukseen, että nami pitäisi ottaa vieraalta pelottavalta ihmiseltä, vaan antaisin ne koiralle itse, aluksi vaikka siitä että katsoo vieraan suuntaan jne.. Naksuttimen avulla pääsee varmasti nopeasti tuloksiin. Tosin uskon että moni koira pitää namuja rohkaisuna, että tietävät että oikeaan suuntaan ollaan menossa.

    Äänestä

rohkaiseminen on kyllä minusta aralle koiralle parempi opetus vaihtoehto!!

erityisesti jos leikitään sen kanssa niin kannattaa antaa sen voittaa niin siitä tulee leikissä paljon varmempi.
kun vieraita tulee luokse pyydä heitä olemaan mahdollismimman alhaalla ettei se säikähdä eli vaikka pyydä heitä istumaan lattialla..
ja vaikka antamaan herkkupaloja niin että käsi ojentaa avonaisena ja niin ettei koira pystyisi näkemään tilannetta uhkaavana!!!

aran koiran kouluttamisee kyllä tarvitaan paljon aikaa ja kärsivällityyttä!!! sitä että se ei uskalla heti tervehtiä ihmisiä yms. ei pakosti koskaan lähde pois mutta ei se sillä parannu että pakotetaan se varmasti tekee koirasta vain aremman kun arat koirat saavat pysyviä traumoja helpommin!!

Äänestä
  • Rohkaiseminen on hyvä silloin kun koira pelkää esim maassa olevaa muovipussia tai jotain muuta.
    Muovipussi tms. on eloton asia.
    Ihmisen pelko on eri asia.
    Itse toimin niin että menen itse edeltä ja koira tulee perässä. Toinen koirani on sellainen että se menee aina rohkeasti oma-aloitteisesti tutustumaan ja toista saan houkutella.
    Muutaman kerran ollaan oltu jotain kaljatölkkiä kyttäämässä jopa 15 minuuttia. Luovuttaa kun ei saa eikä väkisin vetää. Namulla houkuttelin ja lopulta koira sitten oli sitä tölkkiä nuuskimassa ja merkkasi sen.


    Mutta kun koira pelkää ihmisiä tai muita koiria niin silloin kaikkein paras tapa on tuo huomioimattomuus.

    Ei saa komentaa koira jalkojen taakse istumaan koska se nimenomaan vahvistaa koiran pelkoa. Koiran mielessä silloin ihminen laittaa koiran turvaan ja se toinen ihminen/koira on pelottava ja sitä onkin syytä pelätä.

    Äänestä

  • ei jalkojen taakse turvaan kirjoitti:

    Rohkaiseminen on hyvä silloin kun koira pelkää esim maassa olevaa muovipussia tai jotain muuta.
    Muovipussi tms. on eloton asia.
    Ihmisen pelko on eri asia.
    Itse toimin niin että menen itse edeltä ja koira tulee perässä. Toinen koirani on sellainen että se menee aina rohkeasti oma-aloitteisesti tutustumaan ja toista saan houkutella.
    Muutaman kerran ollaan oltu jotain kaljatölkkiä kyttäämässä jopa 15 minuuttia. Luovuttaa kun ei saa eikä väkisin vetää. Namulla houkuttelin ja lopulta koira sitten oli sitä tölkkiä nuuskimassa ja merkkasi sen.


    Mutta kun koira pelkää ihmisiä tai muita koiria niin silloin kaikkein paras tapa on tuo huomioimattomuus.

    Ei saa komentaa koira jalkojen taakse istumaan koska se nimenomaan vahvistaa koiran pelkoa. Koiran mielessä silloin ihminen laittaa koiran turvaan ja se toinen ihminen/koira on pelottava ja sitä onkin syytä pelätä.

    meilläkin kyllä joskus kun (erityisesti iltaisin) tulee jokin "todella"pelottava roskin tai muu "möntti" vastaan niin ensiksi minun pitää mennä koskettamaan sitä ja sitten vasta koirakin on että" enhän mä oikeesti tota pelänny"...

    mutta sit ihmisten suhteen aina menossa luokse...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


TiDja kirjoitti:

Mitä tehdä kun koira on todella arka? Kyse on siis pienikokoisesta koirasta, narttu nyt yksi vuotias. Pentuna myös arka, ajattelimme sen menevän ohi. Emme ole esim. pakottaneet menemään haistelemaan ihmisiä, koska pelkää.

Tuttavani mielestä pitäisi vain pakottaa ja hän ottaa koiran väkisin syliin jne. Onko tosiaan oikein?

KOira osoittaa pelkoa haukkumalla ja murisemalla ja menee sängyn alle piiloon tai tulee turvaan jalkoihin. Emme toru, kuin haukkumista.

Onko siis jotain neuvoja? Koira kuitenkin pääsee yli arkuudestaan tiettyjen ihmisten kanssa,ehkä heidän käytös poikkeaa jotenkin, mutta tämäkin vain harvoin.

Lenkillä haluaisi haistella kaikkea koiria ja ihmisiä, mutta jos annat tilaisuuden perääntyy. En kuitenkaan anna haistella kaikkia ettei tottuisi siihenkään että saa mennä kenen luokse huvittaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu