MITEN HÄN

SELVIÄÄ?

Vai selviääkö tämmöinen vankilasta hengissä ulos?
-------------------------------------------------

HOVIOIKEUS KOROTTI PEDOFIILIN TUOMIOTA
21.12.2005 11:32

Helsingin hovioikeus tuomitsi HYVINKÄÄLÄISMIEHEN vankeuteen törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Oikeus langetti 49-vuotiaalle KALEVI ANTERO PAANASELLE kahden vuoden ja neljän kuukauden mittaisen rangaistuksen. Vankeus on neljä kuukautta pidempi kuin mitä Hyvinkään käräjäoikeus määräsi vuosi sitten.

Hovioikeus oli käräjäoikeutta ankarampi myös uhrille maksettavien kärsimyskorvausten suhteen. Paanasen maksettavaksi lankeava korvaussumma nousi kivun ja säryn osalta 500 eurolla eli 2 500 euroon. Henkisten kärsimysten korvaus puolestaan kohosi 4 000 eurosta 6 000 euroon.

Asia käsiteltiin niin käräjillä kuin hovissakin suljetuin ovin. Myös tuomioiden perustelut ovat salaiset. Tuomiolauselma on ainoa julkinen osa. Sen mukaan hyväksikäyttö tapahtui vuoden 2003 kesäkuussa.

40

12831

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ????????????

      Selviäähän vankiloista huumerikolliset ja tappajatkin. Miksi ei mieleltään sairaat pedofiilit?

      Mielestäni huumerikolliset ja tappajat ovat pahempia kuin pedofiilit.

      • avohoitopotilas

        Ei minustakaan lievä pedofiilinen ahdistelu ole niin tuomittavaa kuin toisen tappaminen, mutta vankilan hierarkiassa pedofiilit kuuluvat silti alimpaan kastiin. Kai siinä tappajakin tuntee sitten itsensä hyväksi ihmiseksi, kun täräyttää pedofiilia turpaan. Ihmettelen kyllä huumerikollisten saamien tuomioden ankaruutta. Juuri oli juttua, että huumediileriperheessä äiti sai yli 11 vuotta ja poika 12 vuotta linnaa. Kansan oikeustajun mukaan pitäisi tappajille ja seksuaalirikollisille antaa yli kymmenen vuoden tuomioita.

      • Nassukka
        avohoitopotilas kirjoitti:

        Huumerikolliset ovat toki tuomionsa ansainneet, mutta samassa suhteessa pitäisi olla myös seksuaalirikollisten tuomiot.
        Jos huumeista saa esim. 12 vuotta niin millä ihmeen logiikalla lapsiinsekaantuja saa vuoden, josta istuu puolet ja senkin kai avolaitoksessa??
        Jos huumausainerikoksiin laskettaisiin mukaan ostajan/"uhrin" vastuu, mitä seksuaalirikoksiin ei todellakaan voisi laskea, niin samassa suhteessa tuomioita jaettaessa tulisi pedofiilin tuomion olla 13v. Ainakin..
        Mun mielipide.
        Ja sakkovangit yhdyskuntapalveluun.
        Eihän oo mitään järkee määrätä ensin maksettavaa, mikä jää maksamatta ja sen lisäks valtion varoista vielä ylläpidetään pari hassua kuukautta kiinni. Mun laskujen mukaan siinä sakkoa kirjotettaessa kirjotetaan valtiolle lisäkuluja entisten lisäks.

    • se on

      niin että se on siinä ja siinä, voi lähtee henki ja jos ei lähde niin helvetin vaikeeta tulee olemaan, kaikenlaista tapahtuu mistä moni ei mitään tiedä...

      • tiedät?

        höpö höpö pikkuinen! =)) Liskolla tuo kaveri tuomionsa lusii, ja pärjäilee varmaan ihan kivasti. Tsemppiä hänelle!

      • ??????????

        Tuo pedofiili teki rikoksen, ja sai tuomion. Miksi häntä pitäisi kohdella jotenkin pahemmin kuin vaikkapa huumerikollisia (joiden levittämiin huumeisiin kuolee nuoria) tai tappajia?

      • pöpö jussukka

        minä en ole pedofiili. mutta pedofiiilihysteria on typerää. ja älä sinä poju yritä esittää niin kovista.

        Joskus luin tutkimuksen, jonka mukaan ne miehet, jotka kovasti olivat vetämässä turpaan naisia hakkaavia miehiä, hakkasivat itse naisia... pätisiköhän tämä samalla tavoin pedarien "metsästäjiin"? Eli pyritään peittämään oma taipumus pedofiliaan tuomitsemalla pedofiilit isoon ääneen ja mätkimällä heitä.. ;)

      • lethor
        ?????????? kirjoitti:

        Tuo pedofiili teki rikoksen, ja sai tuomion. Miksi häntä pitäisi kohdella jotenkin pahemmin kuin vaikkapa huumerikollisia (joiden levittämiin huumeisiin kuolee nuoria) tai tappajia?

        on niin että, nuoret jotka ovat alkaneet käyttää huumeita, tekevät sen omasta tahdostaan vaikka tietää että siinä ei hyvin käy, mutta onko raiskatut/hyväksikäytetyt lapset pyytäneet sitä joltain pedofiililtä...

      • hattivat
        pöpö jussukka kirjoitti:

        minä en ole pedofiili. mutta pedofiiilihysteria on typerää. ja älä sinä poju yritä esittää niin kovista.

        Joskus luin tutkimuksen, jonka mukaan ne miehet, jotka kovasti olivat vetämässä turpaan naisia hakkaavia miehiä, hakkasivat itse naisia... pätisiköhän tämä samalla tavoin pedarien "metsästäjiin"? Eli pyritään peittämään oma taipumus pedofiliaan tuomitsemalla pedofiilit isoon ääneen ja mätkimällä heitä.. ;)

        hyi helvetti miten täällä tyypit edes pystyy puhuun myönteiseen sävyyn niistä oksettavista kummajaisista jotka kajoaa lapsiin ja nuoriin.....hyi saatana

      • niin..

        että ei löydy linkkiä. No siinä tapauksessa voimme jättää huomioimatta koko tutkimuksen sekä mainitsemasi teorian. Myös tämä toinen teoriasi on susi jo syntyessään, seksuaalinen epävarmuus/hakkaaminen...anteeksi nyt vaan mutta älytöntä.
        Kiitos kuitenkin joulun toivotuksista ja sulle hyvää tulevaa vuotta!

      • teorioitsija
        niin.. kirjoitti:

        että ei löydy linkkiä. No siinä tapauksessa voimme jättää huomioimatta koko tutkimuksen sekä mainitsemasi teorian. Myös tämä toinen teoriasi on susi jo syntyessään, seksuaalinen epävarmuus/hakkaaminen...anteeksi nyt vaan mutta älytöntä.
        Kiitos kuitenkin joulun toivotuksista ja sulle hyvää tulevaa vuotta!

        Linkitkö vain ratkaisevat? =) Tutkimus, josta alussa puhuin, on olemassa, vaikka sitä ei netistä löydykkään. Mutta mitä tässä enää vänkäämään. Hyvää uutta vuotta myös sinulle!

    • Dan

      Törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö. 2vuotta 4kuukautta pois miehen siviilielämästä ja vajaa kymppitonni maksettavaa vastineeksi hyväksikäytetyn lapsen traumoista...ai sellaisesta selviääkin noinkin pienellä tuomiolla..no, toivottavasti saa linnassa sen verran nyrpeän vastaanoton että oppii ainakin vapauduttuaan pitämään perversionsa kurissa jos haluaa linnasta pysyä poissa.

      • Tuomio kohdallaan

        Kyllä tuossa on tuomio aikalailla kohdallaan, ainakin suhteessa moniin muihin. Sen sijaan huumediilerit pääsevät aivan liian vähällä. He tuottavat yleensä paljon enemmän ja lopullisempaa pahaa kuin pedofiili, jos se harjoittaa haureutta vain yhden ihmisen kanssa (jossa on siinäkin yksi liikaa). Kummassakaan ei puolustettavaa, mutta diileri vielä paljon pahempi!

      • Nimimerkki
        Tuomio kohdallaan kirjoitti:

        Ne jotka nuorille myy kamaa ovat jo itse uhreja, ja ostajat ovat myös tulevia myyjiä, se kuka myy mitäkin on jo kokonaan toinen juttu. Ja pyörä pyörii...
        Varsinaiset päätekijät eivät jää koskaan kiinni, eivätkä muutenkaan käytä itse mitään kamaa...

      • jauhat
        Nimimerkki kirjoitti:

        Ne jotka nuorille myy kamaa ovat jo itse uhreja, ja ostajat ovat myös tulevia myyjiä, se kuka myy mitäkin on jo kokonaan toinen juttu. Ja pyörä pyörii...
        Varsinaiset päätekijät eivät jää koskaan kiinni, eivätkä muutenkaan käytä itse mitään kamaa...

        "Varsinaiset päätekijät eivät jää koskaan kiinni"

        Miten niin ei muka jää? Tässäpä esimerkki tänään annetusta tuomiosta:

        Äiti, tytär ja pojat tuomittiin huumebisneksestä

        Äiti, tämän tytär ja pojat on tuomittu Helsingin käräjäoikeudessa mittavista amfetamiinikaupoista. Kyseessä on Etelä-Suomessa pyöritetty kymmenien kilojen amfetamiinibisnes, josta tuomiolla oli kaksikymmentä ihmistä. Lähes koko porukalle paukahti oikeudessa linnareissu.

        Melkein kokonaan suomalaisista koostuva ryhmä toi Virosta Suomeen amfetamiinia ja ekstaasitabletteja. Suurin osa huumeista kulkeutui pääkaupunkiseudun markkinoille. Myyntiin päätyi 35 kiloa amfetamiinia ja 20 000 ekstaasitablettia.

        Käytännössä Malagassa asunut suomalaismies järjesti ryhmälle huumeet, virolainen kuriiri salakuljetti aineet Suomeen, jossa ryhmä otti ne vastaan ja levitti markkinoille.

        Pisimmät tuomiot oikeus langetti perheenjäsenille. 57-vuotias äiti Ulla Marjatta von Müller tuomittiin muun muassa kuudesta törkeästä huumausainerikoksesta 12 vuodeksi vankeuteen. 31-vuotias tytär Tuula Marjatta Tick sai kuudesta törkeästä ja yhdestä tavallisesta huumausainerikoksesta 11 vuotta 4 kuukautta vankeutta.

        Yksi pojistakin keskeisessä asemassa

        26-vuotias poika Kalervo Tapio von Müller puolestaan sai muun muassa seitsemästä törkeästä huumausainerikoksesta 12 vuotta ja kuukauden vankeutta. Oikeus katsoi, että hän oli ryhmässä äitinsä ja siskonsa tavoin keskeisessä asemassa huumeiden levittäjänä.

        Toinen 31-vuotias poika tuomittiin pahoinpitelystä 9 kuukaudeksi vankeuteen.

        Lisäksi vielä yksi nuorempi perheenjäsen tuomittiin avunannoista vuodeksi ja 10 kuukaudeksi vankeuteen. Lyhemmät tuomiot saaneet perheenjäsenet eivät olleet jutussa mukana yhtä tiiviisti kuin heidän sisaruksensa.

        Äiti istui oikeudessa pyhimyksen kuva pöydällä ja myönteli suurimman osan syytteistä. Hän kertoi ryhtyneensä huumeiden myyntiin vain sen vuoksi, että oli halunnut auttaa poikaansa Kalervoa, joka oli joutunut suuriin taloudellisiin vaikeuksiin.

        Huumeita säilytettiin muun muassa omakotitalon savupiipussa Kärkölässä. Aineita jemmattiin myös maahan kaivettuihin maitotonkkiin. Toisinaan sattui myös vahinkoja, sillä savupiipun huumeet pääsivät tipahtamaan ja maitotonkan aineet kastuivat.

        Kauppa kävi kuumimmillaan viime vuonna. Rötökset kuitenkin paljastuivat poliisin ja tullin suuressa yhteisoperaatiossa.

        Tuomiot myös hankkijalle ja kuriirille

        Käräjäoikeus tuomitsi liigan virolaisen huumekuriirin Raul Küttin yhdeksästä törkeästä huumausainerikoksesta 11 vuodeksi 10 kuukaudeksi vankeuteen. Kütt oli ryhmässä tarkasti ohjeistettu kuriiri, joka teki suuren määrän huumeiden kuljetuskeikkoja. Tuomiota lyhensi se, että kuriiri rupatteli avoimesti tekosistaan.

        Kaikkein kovin tuomio napsahti ryhmälle huumeita järjestäneelle ja Malgassa asuneelle Tommi Tapio Korhoselle. Hän sai yhteensä 13 vuotta vankeutta useista törkeistä huumausainerikoksista.

        Tuomion pituus on lain sallima enimmäismäärä. Lisäksi hän joutuu maksamaan valtiolle rikoksella saatua hyötyä yli 217 000 euroa. Muutkin päätekijät joutuvat maksamaan kymmenien tuhansien eurojen jättikorvaukset.

        Oikeus katsoi, että kyseessä oli todella laaja ja organisoitu rikosvyyhti. Levityksessä oli Suomen oloissa poikkeuksellisen suuret määrät amfetamiinia ja ekstaasia. Oikeus langetti vankeusrangaistuksia kaikille muille paitsi yhdelle syytetylle.

      • VÄHÄLLÄ VAI?
        Tuomio kohdallaan kirjoitti:

        Kyllä tuossa on tuomio aikalailla kohdallaan, ainakin suhteessa moniin muihin. Sen sijaan huumediilerit pääsevät aivan liian vähällä. He tuottavat yleensä paljon enemmän ja lopullisempaa pahaa kuin pedofiili, jos se harjoittaa haureutta vain yhden ihmisen kanssa (jossa on siinäkin yksi liikaa). Kummassakaan ei puolustettavaa, mutta diileri vielä paljon pahempi!

        "Kyllä tuossa on tuomio aikalailla kohdallaan, ainakin suhteessa moniin muihin. Sen sijaan huumediilerit pääsevät aivan liian vähällä."

        Esimerkiksi tänään paukautettiin 13-vuotta diilerille ja muille 10-13-vuoden tuomioita. 13-vuotta on MAKSIMI minkä voi Suomessa huumeista saada!
        ------------------------------------------------

        Äiti, tytär ja pojat tuomittiin huumebisneksestä

        Äiti, tämän tytär ja pojat on tuomittu Helsingin käräjäoikeudessa mittavista amfetamiinikaupoista. Kyseessä on Etelä-Suomessa pyöritetty kymmenien kilojen amfetamiinibisnes, josta tuomiolla oli kaksikymmentä ihmistä. Lähes koko porukalle paukahti oikeudessa linnareissu.

        Melkein kokonaan suomalaisista koostuva ryhmä toi Virosta Suomeen amfetamiinia ja ekstaasitabletteja. Suurin osa huumeista kulkeutui pääkaupunkiseudun markkinoille. Myyntiin päätyi 35 kiloa amfetamiinia ja 20 000 ekstaasitablettia.

        Käytännössä Malagassa asunut suomalaismies järjesti ryhmälle huumeet, virolainen kuriiri salakuljetti aineet Suomeen, jossa ryhmä otti ne vastaan ja levitti markkinoille.

        Pisimmät tuomiot oikeus langetti perheenjäsenille. 57-vuotias äiti Ulla Marjatta von Müller tuomittiin muun muassa kuudesta törkeästä huumausainerikoksesta 12 vuodeksi vankeuteen. 31-vuotias tytär Tuula Marjatta Tick sai kuudesta törkeästä ja yhdestä tavallisesta huumausainerikoksesta 11 vuotta 4 kuukautta vankeutta.

        Yksi pojistakin keskeisessä asemassa

        26-vuotias poika Kalervo Tapio von Müller puolestaan sai muun muassa seitsemästä törkeästä huumausainerikoksesta 12 vuotta ja kuukauden vankeutta. Oikeus katsoi, että hän oli ryhmässä äitinsä ja siskonsa tavoin keskeisessä asemassa huumeiden levittäjänä.

        Toinen 31-vuotias poika tuomittiin pahoinpitelystä 9 kuukaudeksi vankeuteen.

        Lisäksi vielä yksi nuorempi perheenjäsen tuomittiin avunannoista vuodeksi ja 10 kuukaudeksi vankeuteen. Lyhemmät tuomiot saaneet perheenjäsenet eivät olleet jutussa mukana yhtä tiiviisti kuin heidän sisaruksensa.

        Äiti istui oikeudessa pyhimyksen kuva pöydällä ja myönteli suurimman osan syytteistä. Hän kertoi ryhtyneensä huumeiden myyntiin vain sen vuoksi, että oli halunnut auttaa poikaansa Kalervoa, joka oli joutunut suuriin taloudellisiin vaikeuksiin.

        Huumeita säilytettiin muun muassa omakotitalon savupiipussa Kärkölässä. Aineita jemmattiin myös maahan kaivettuihin maitotonkkiin. Toisinaan sattui myös vahinkoja, sillä savupiipun huumeet pääsivät tipahtamaan ja maitotonkan aineet kastuivat.

        Kauppa kävi kuumimmillaan viime vuonna. Rötökset kuitenkin paljastuivat poliisin ja tullin suuressa yhteisoperaatiossa.

        Tuomiot myös hankkijalle ja kuriirille

        Käräjäoikeus tuomitsi liigan virolaisen huumekuriirin Raul Küttin yhdeksästä törkeästä huumausainerikoksesta 11 vuodeksi 10 kuukaudeksi vankeuteen. Kütt oli ryhmässä tarkasti ohjeistettu kuriiri, joka teki suuren määrän huumeiden kuljetuskeikkoja. Tuomiota lyhensi se, että kuriiri rupatteli avoimesti tekosistaan.

        Kaikkein kovin tuomio napsahti ryhmälle huumeita järjestäneelle ja Malgassa asuneelle Tommi Tapio Korhoselle. Hän sai yhteensä 13 vuotta vankeutta useista törkeistä huumausainerikoksista.

        Tuomion pituus on lain sallima enimmäismäärä. Lisäksi hän joutuu maksamaan valtiolle rikoksella saatua hyötyä yli 217 000 euroa. Muutkin päätekijät joutuvat maksamaan kymmenien tuhansien eurojen jättikorvaukset.

        Oikeus katsoi, että kyseessä oli todella laaja ja organisoitu rikosvyyhti. Levityksessä oli Suomen oloissa poikkeuksellisen suuret määrät amfetamiinia ja ekstaasia. Oikeus langetti vankeusrangaistuksia kaikille muille paitsi yhdelle syytetylle.

      • Tuomiot kohdalleen.
        VÄHÄLLÄ VAI? kirjoitti:

        Ottaen huomioon sen miten paljon ja laajalti pahaa tuolla huumemäärällä saadaan aikaan, tuomio on alakanttiin. Mutta kun joku yläraja kerran pitää olla, niin pakko tyytyä tuohon. Kai sentään tajuat, miten monen ihmiselämän pilallemenoon nuo diilerit vaikuttavat?

      • tarjontaa
        Tuomiot kohdalleen. kirjoitti:

        Ottaen huomioon sen miten paljon ja laajalti pahaa tuolla huumemäärällä saadaan aikaan, tuomio on alakanttiin. Mutta kun joku yläraja kerran pitää olla, niin pakko tyytyä tuohon. Kai sentään tajuat, miten monen ihmiselämän pilallemenoon nuo diilerit vaikuttavat?

        Kukaan ei kauppaisi huumeita jollei niille olisi markkinoita. Ketään ei pakoteta niitä käyttämään ja jokainen tietää niiden vaarat kun käytön aloittaa.

        Turhaa koko huumehysteria, kansantaloudellisesti alkoholi aiheuttaa paljon suuremppaa tuhoa, siihen verrattuna huumeet on hyttysen pieru Saharassa. Viinaan kuoli ennen hinnanalennuksia 3000 ihmistä, se lisääntyy sadoilla alennuksen takia. Huumeisiin kuolee alle sata, siinä hieman suhdelukuja.

      • Aateliset linnaan?
        jauhat kirjoitti:

        "Varsinaiset päätekijät eivät jää koskaan kiinni"

        Miten niin ei muka jää? Tässäpä esimerkki tänään annetusta tuomiosta:

        Äiti, tytär ja pojat tuomittiin huumebisneksestä

        Äiti, tämän tytär ja pojat on tuomittu Helsingin käräjäoikeudessa mittavista amfetamiinikaupoista. Kyseessä on Etelä-Suomessa pyöritetty kymmenien kilojen amfetamiinibisnes, josta tuomiolla oli kaksikymmentä ihmistä. Lähes koko porukalle paukahti oikeudessa linnareissu.

        Melkein kokonaan suomalaisista koostuva ryhmä toi Virosta Suomeen amfetamiinia ja ekstaasitabletteja. Suurin osa huumeista kulkeutui pääkaupunkiseudun markkinoille. Myyntiin päätyi 35 kiloa amfetamiinia ja 20 000 ekstaasitablettia.

        Käytännössä Malagassa asunut suomalaismies järjesti ryhmälle huumeet, virolainen kuriiri salakuljetti aineet Suomeen, jossa ryhmä otti ne vastaan ja levitti markkinoille.

        Pisimmät tuomiot oikeus langetti perheenjäsenille. 57-vuotias äiti Ulla Marjatta von Müller tuomittiin muun muassa kuudesta törkeästä huumausainerikoksesta 12 vuodeksi vankeuteen. 31-vuotias tytär Tuula Marjatta Tick sai kuudesta törkeästä ja yhdestä tavallisesta huumausainerikoksesta 11 vuotta 4 kuukautta vankeutta.

        Yksi pojistakin keskeisessä asemassa

        26-vuotias poika Kalervo Tapio von Müller puolestaan sai muun muassa seitsemästä törkeästä huumausainerikoksesta 12 vuotta ja kuukauden vankeutta. Oikeus katsoi, että hän oli ryhmässä äitinsä ja siskonsa tavoin keskeisessä asemassa huumeiden levittäjänä.

        Toinen 31-vuotias poika tuomittiin pahoinpitelystä 9 kuukaudeksi vankeuteen.

        Lisäksi vielä yksi nuorempi perheenjäsen tuomittiin avunannoista vuodeksi ja 10 kuukaudeksi vankeuteen. Lyhemmät tuomiot saaneet perheenjäsenet eivät olleet jutussa mukana yhtä tiiviisti kuin heidän sisaruksensa.

        Äiti istui oikeudessa pyhimyksen kuva pöydällä ja myönteli suurimman osan syytteistä. Hän kertoi ryhtyneensä huumeiden myyntiin vain sen vuoksi, että oli halunnut auttaa poikaansa Kalervoa, joka oli joutunut suuriin taloudellisiin vaikeuksiin.

        Huumeita säilytettiin muun muassa omakotitalon savupiipussa Kärkölässä. Aineita jemmattiin myös maahan kaivettuihin maitotonkkiin. Toisinaan sattui myös vahinkoja, sillä savupiipun huumeet pääsivät tipahtamaan ja maitotonkan aineet kastuivat.

        Kauppa kävi kuumimmillaan viime vuonna. Rötökset kuitenkin paljastuivat poliisin ja tullin suuressa yhteisoperaatiossa.

        Tuomiot myös hankkijalle ja kuriirille

        Käräjäoikeus tuomitsi liigan virolaisen huumekuriirin Raul Küttin yhdeksästä törkeästä huumausainerikoksesta 11 vuodeksi 10 kuukaudeksi vankeuteen. Kütt oli ryhmässä tarkasti ohjeistettu kuriiri, joka teki suuren määrän huumeiden kuljetuskeikkoja. Tuomiota lyhensi se, että kuriiri rupatteli avoimesti tekosistaan.

        Kaikkein kovin tuomio napsahti ryhmälle huumeita järjestäneelle ja Malgassa asuneelle Tommi Tapio Korhoselle. Hän sai yhteensä 13 vuotta vankeutta useista törkeistä huumausainerikoksista.

        Tuomion pituus on lain sallima enimmäismäärä. Lisäksi hän joutuu maksamaan valtiolle rikoksella saatua hyötyä yli 217 000 euroa. Muutkin päätekijät joutuvat maksamaan kymmenien tuhansien eurojen jättikorvaukset.

        Oikeus katsoi, että kyseessä oli todella laaja ja organisoitu rikosvyyhti. Levityksessä oli Suomen oloissa poikkeuksellisen suuret määrät amfetamiinia ja ekstaasia. Oikeus langetti vankeusrangaistuksia kaikille muille paitsi yhdelle syytetylle.

        Oho! Oikein aateliset syyllistyivät huumebisnekseen? Uskomatonta! Joutuvat linnaan??

      • furious-m77

        voin sanoa et tuomiot oli aivan kohdallaan.mutta monelle lukijalle/netti seikkailijalle voin sen verran ilmaista että ullan sukunimi on tullut vain avioliiton kautta ja heillä ei ole mitään osallisuutta aatelis nimeen.sekä kalervo tapio ei ole edes von Müller mutta oikeudessa oli annettu käyttää kyseistä nime ettei oikea nimi tulisi julkisuuteen.joka on mielestäni todella väärin vaikka nimi on jo musta maalattu monien vuosien takaa mutta silti siihen ei ole minusta mitään oikeutta et käytetään nimeä joka ei ole oma.pitäisiköhän itse kans tehä jotain ja ottaa jonku toisen sukunimi esim.aatelisen!!!!

      • magico
        furious-m77 kirjoitti:

        Et taida tietää aiheesta tarpeeksi kuitenkaan jotta kannattaisi netissä alkaa aiheesta keskustelemaan sen enempää. Ihan vain suosituksena....

      • furious-m77
        magico kirjoitti:

        Et taida tietää aiheesta tarpeeksi kuitenkaan jotta kannattaisi netissä alkaa aiheesta keskustelemaan sen enempää. Ihan vain suosituksena....

        Kumpaa tarkoitat kyseistä kohua vai sukunimen lähtö perää.en ehkä tiedä aivan kaikkea kohusta mutta tunnen kyllä perheen suht hyvin.en ole kyllä ollut tekemisissä pitkiin aikoihin.
        mut kyl täs ajan tasalla on tullut pysyttyä ja täs maas kun ei kaikki osaa pitää suutansa kiinni niin möläyttävät kaiken näköistä

      • OLEN KYSEISTÄ SUKUA
        furious-m77 kirjoitti:

        voin sanoa et tuomiot oli aivan kohdallaan.mutta monelle lukijalle/netti seikkailijalle voin sen verran ilmaista että ullan sukunimi on tullut vain avioliiton kautta ja heillä ei ole mitään osallisuutta aatelis nimeen.sekä kalervo tapio ei ole edes von Müller mutta oikeudessa oli annettu käyttää kyseistä nime ettei oikea nimi tulisi julkisuuteen.joka on mielestäni todella väärin vaikka nimi on jo musta maalattu monien vuosien takaa mutta silti siihen ei ole minusta mitään oikeutta et käytetään nimeä joka ei ole oma.pitäisiköhän itse kans tehä jotain ja ottaa jonku toisen sukunimi esim.aatelisen!!!!

        ON AIVAN TOTTA, ETTÄ ULLA MARJATTA ON SAANUT SUKUNIMENSÄ AVIOLIITON KAUTTA JA ETTÄ SERKKUNI ON OTTANUT NIMILLEEN TAPIO KALERVON.VOISI HEIDÄNKIN OLLA AIHEELLISTA OTTAA OMAT SUKUNIMET KÄYTTÖÖN, ETTEI TARVITSISI VON MÜLLEREIDEN HÄVETÄ VIERAIDEN IHMISTEN TEKEMISIÄ.IHMETYTTÄÄ MYÖSKIN, ETTÄ PITI OIKEIN SEITSEMÄN PÄIVÄÄ LEHTEEN ANTAA HAASTATTELU JA ESIINTYÄ AATELISENA.TOISIN SANOEN JOS NAIT MUSTAN MIEHEN,TULEEKO SINUSTA MUSTA??

      • furious-m77
        OLEN KYSEISTÄ SUKUA kirjoitti:

        ei se nyt niinkään mailmaa kaada jos nimi menee tässä vielä lisää perseelleen kun on aijemminkin mennyt jo monien vuosien takaa.mutta se on totta kuten kysyit että oenko muta jos otan sellaisen itseele.
        kyllä esiintyi lehdessä niin ylväänä haastateltaessa kyseisestä asiasta.ei täs suvussa kovin montaa puhdasta pulmusta löydy.mutta en minä nyt siittä itseeni ota mutta on se nyt ihme juttu että nykyään saa käyttää muitten sukunimiä jottei oma tulis ilmi ja haittais omaa elämää tulevaisuudessa.

      • Minna Jaatinen
        jauhat kirjoitti:

        "Varsinaiset päätekijät eivät jää koskaan kiinni"

        Miten niin ei muka jää? Tässäpä esimerkki tänään annetusta tuomiosta:

        Äiti, tytär ja pojat tuomittiin huumebisneksestä

        Äiti, tämän tytär ja pojat on tuomittu Helsingin käräjäoikeudessa mittavista amfetamiinikaupoista. Kyseessä on Etelä-Suomessa pyöritetty kymmenien kilojen amfetamiinibisnes, josta tuomiolla oli kaksikymmentä ihmistä. Lähes koko porukalle paukahti oikeudessa linnareissu.

        Melkein kokonaan suomalaisista koostuva ryhmä toi Virosta Suomeen amfetamiinia ja ekstaasitabletteja. Suurin osa huumeista kulkeutui pääkaupunkiseudun markkinoille. Myyntiin päätyi 35 kiloa amfetamiinia ja 20 000 ekstaasitablettia.

        Käytännössä Malagassa asunut suomalaismies järjesti ryhmälle huumeet, virolainen kuriiri salakuljetti aineet Suomeen, jossa ryhmä otti ne vastaan ja levitti markkinoille.

        Pisimmät tuomiot oikeus langetti perheenjäsenille. 57-vuotias äiti Ulla Marjatta von Müller tuomittiin muun muassa kuudesta törkeästä huumausainerikoksesta 12 vuodeksi vankeuteen. 31-vuotias tytär Tuula Marjatta Tick sai kuudesta törkeästä ja yhdestä tavallisesta huumausainerikoksesta 11 vuotta 4 kuukautta vankeutta.

        Yksi pojistakin keskeisessä asemassa

        26-vuotias poika Kalervo Tapio von Müller puolestaan sai muun muassa seitsemästä törkeästä huumausainerikoksesta 12 vuotta ja kuukauden vankeutta. Oikeus katsoi, että hän oli ryhmässä äitinsä ja siskonsa tavoin keskeisessä asemassa huumeiden levittäjänä.

        Toinen 31-vuotias poika tuomittiin pahoinpitelystä 9 kuukaudeksi vankeuteen.

        Lisäksi vielä yksi nuorempi perheenjäsen tuomittiin avunannoista vuodeksi ja 10 kuukaudeksi vankeuteen. Lyhemmät tuomiot saaneet perheenjäsenet eivät olleet jutussa mukana yhtä tiiviisti kuin heidän sisaruksensa.

        Äiti istui oikeudessa pyhimyksen kuva pöydällä ja myönteli suurimman osan syytteistä. Hän kertoi ryhtyneensä huumeiden myyntiin vain sen vuoksi, että oli halunnut auttaa poikaansa Kalervoa, joka oli joutunut suuriin taloudellisiin vaikeuksiin.

        Huumeita säilytettiin muun muassa omakotitalon savupiipussa Kärkölässä. Aineita jemmattiin myös maahan kaivettuihin maitotonkkiin. Toisinaan sattui myös vahinkoja, sillä savupiipun huumeet pääsivät tipahtamaan ja maitotonkan aineet kastuivat.

        Kauppa kävi kuumimmillaan viime vuonna. Rötökset kuitenkin paljastuivat poliisin ja tullin suuressa yhteisoperaatiossa.

        Tuomiot myös hankkijalle ja kuriirille

        Käräjäoikeus tuomitsi liigan virolaisen huumekuriirin Raul Küttin yhdeksästä törkeästä huumausainerikoksesta 11 vuodeksi 10 kuukaudeksi vankeuteen. Kütt oli ryhmässä tarkasti ohjeistettu kuriiri, joka teki suuren määrän huumeiden kuljetuskeikkoja. Tuomiota lyhensi se, että kuriiri rupatteli avoimesti tekosistaan.

        Kaikkein kovin tuomio napsahti ryhmälle huumeita järjestäneelle ja Malgassa asuneelle Tommi Tapio Korhoselle. Hän sai yhteensä 13 vuotta vankeutta useista törkeistä huumausainerikoksista.

        Tuomion pituus on lain sallima enimmäismäärä. Lisäksi hän joutuu maksamaan valtiolle rikoksella saatua hyötyä yli 217 000 euroa. Muutkin päätekijät joutuvat maksamaan kymmenien tuhansien eurojen jättikorvaukset.

        Oikeus katsoi, että kyseessä oli todella laaja ja organisoitu rikosvyyhti. Levityksessä oli Suomen oloissa poikkeuksellisen suuret määrät amfetamiinia ja ekstaasia. Oikeus langetti vankeusrangaistuksia kaikille muille paitsi yhdelle syytetylle.

        Eikös Tomppa ole nykyään helvetin enkeli?

    • ....

      Luulisi, että tuollaisia hirviöitä varten on olemassa Niuvanniemi ja Vanha Vaasa.

      • jan

        olikos minkäikänen "lapsi" tossa pedofiili jutussa??

      • ikää oli
        jan kirjoitti:

        olikos minkäikänen "lapsi" tossa pedofiili jutussa??

        6-vuotta.

    • Totuuden Torvi

      Suomalaisessa vankilassa tällä pedofiilillä ei ole mitään hätää. Keskimääräinen linnanruuna on aika sopuisa tapaus. Kännipäissään uhoaja, joka kyllä pieksää vaimonsa tai muuten heikompansa. Selvinpäin pidetään matalaa profiilia ja myhäillään...

      Mielestäni huumekauppiaat ja tappajat ovat pahempia kuin pedofiilit. Sivistyneessä idässä, mm. Malesiassa, Singaporessa ja Kiinassa, huumekauppiaat hoidetaan niskalaukauksella.

      • Sailor

        Hoidettiin ainakin 90 lopulla nuo huumekauppiaat hirttämällä,ns jenkkikravatti.

    • mä vaan ajatttelin

      oliko tää nuorempi Muller 26 v nyt siis reilu 30 v (ikä sopii) Joensussa 31.12 , kun siellä ammuskeltiin, Murha Infossa kirjotettiin ampumahaavoja saaneen nimen olleen tod näk Muller , eli kyseessä puskaradion aikaansaannos silti jotain yhteläisyyksiä joidenkin mielestä tässä on , joo joo on tää jännittävää kuka oli kuka ja kuka teki mitä ...

    • Riitta Jokinen

      Tomppa on reilu ja asiallinen mies. Miksi kukaan häntä vihaisi?

    • Tampereendyddö

      Kukas tämä tomppa oikeen on?

    • seiskantoimittaja

      Onks tää sellanen vinkkimies?

    • ddr96

      Tomppa ei ole vasikka

    • mikäsistuessa

      Mikäs pedofiilin on istuessa vaikka pyromaanin kanssa tuomiota kun kumpikaan ei ole väkivaltainen.

    • Perheenjäsen

      Veli oli vankilassa 13 vuotta väkivaltarikoksen takia jonka teki huumepäissään. Ei paljoa vankilan ajoista ole kertonut mutta sen verran että raiskurit ja pedofiilit tiedettiin ja mitä heille tehtiin. Eristys-selliä tietenkin seurasi mutta ei kadu.

    • Anonyymi

      Tomppa Lehtonen on nykyään.

    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 23 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kamala onnettomuus

      Miten tällaiset mönkijäonnettomuudet yleensä tapahtuu? Liikaa vauhtia? Saako mönkijöillä ajaa lasten kanssa ja ilman kyp
      Suomussalmi
      152
      7070
    2. Mönkijäpnnettomuus

      Harmillinen homma. https://www.hs.fi/suomi/art-2000010557170.html
      Suomussalmi
      33
      1861
    3. Tilitoimisto!!!

      Mikä tilitoimisto jäi kiinni rikoksesta Rovaniemellä?
      Rovaniemi
      26
      1295
    4. Tietäisitpä miten haluaisin sinut kohdata

      Vaikka vaan katsella ohimennen. Voisitko telepaattisesti lähettää viestiä, - löytyisikö kohtauspaikkaa?
      Ikävä
      62
      1271
    5. Milloin oot nähnyt kaivattusi

      ensimmäistä kertaa?
      Ikävä
      55
      955
    6. Kerro kaivatustasi jotakin mukavaa.

      Itse aloitan: hyvännäköinen ja ahkera ❤️‍🔥
      Ikävä
      61
      845
    7. Missä päin suomea kaivattusi asustelee?

      Oma kaivattuni (mies(J) asuu Uudenmaan läänissä.
      Ikävä
      49
      807
    8. Oon pahoillani sun puolesta

      kun olit muuttunut niin paljon ulkoisesti. Ja huonompaan suuntaan. Koeta pärjätä. Naiselle mieheltä vuosien takaa
      Ikävä
      38
      734
    9. Tiesitkös nainen että mulla on paljon vientiä?!

      Sänkyseuraa riittää, valinnan vaikeus.
      Ikävä
      83
      705
    10. Tikanmäen vastaus Haavistolle

      Aika erikoinen puolustautuminen valtuuston puheenjohtajalla kaupunkilaisen kirjoitukseen. Haavisto ihmetteli niitä tunn
      Pyhäjärvi
      95
      698
    Aihe