Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

yllättävä ratsia

Ajelin kotia kohti Helsinkiin, oltuani viikonlopun työmatkalla Tampereella. Juttelin parhaan ystävättäreni kanssa puhelimessa ja kerroin kuinka olin kuolannut yhden asikkaan perään. Kerroin myös kuinka olimme avoimesti flirttailleet toisillemme ja kuinka kiihottuneessa tilassa olin ollut. En tietenkään voinut olla kertomatta kuinka olin nähnyt tuon ihanan uroksen etumuksen pullottaneen vilauttaessani hänelle mitä helmani alla oli. Siinä jutellessani ja ajaessani havahduin, kun siniset valot alkoivat vilkkua taustapeilissä ja huomasin poliisiauton takanani vaatien pysähtymään. Kohdalle sattui juuri sopivasti levähdyspaikka, joten laitoin vilkun päälle ja ohjasin auton ramppia pitkin sivuun. Ystävättäreni Saara pyysi minua pitämään linjan auki, sillä hän halusi kuulla poliisien puhuvan. Hän nimittäin rakasti poliisien virkapukuja, tai oikeastaan sitä mitä niiden alla oli. Niinpä pistin puhelimeni käsilaukkuun, jonka jätin auki.

"Olkaa hyvä ja nouskaa autosta välittömästi!" poliisi sanoi avattuani sivuikkunan. Nousin autosta ja vedin erittäin lyhyen mekkoni helmaa hiukan alemmas, muistaen samlla, että pikkuhousuni olin tunkenut käsilaukkuuni kiusatessani asiakastani. Noustuani poliisi käski minua kääntymään autoa päin ja nostamaan käteni auton katolle. Nostin käteni ja tajusin mekkoni helman nousevan samalla hävyttömmän ylös. Yritin vetää sitä takaisin alas, mutta poliisi komensi kovaan ääneen minua uudestaan nostamaan käteni katolle.

Toinen poliiseista tuli taakseni ja kosketti pitkällä kumipampulla sisäreittäni ja käski levittämään jalkojani erilleen. Yritin kysyä mistä oikein on kysymys ja vastaukseksi sain vain vaiti -käskyjä. Poliisiin kädet tutkivat oliko vaatteideni alla jotakin, en tiedä mitä etsivät, ja jotenkin tuon ison ja komean poliisin vahvat määrätietoiset kädet kiihottivat minua. Poliisi sanoi anteeeksi ja vei kätensä helmani alle ja suoraan jalkoväliini. Iso kämmen painui suoraan kiihottuneelle paljaalle ja ajellulle pillulleni. Poliisi selvästikin hätkähti ja sanoikin: "Eihän täällä ole mitään! Olen pahoillani." Vastasin minulle tyypilliseen tapaan, että kyllähän siellä mitään on!

Poliisi käänsi minut ympäri ja tuijotti minua syvälle silmiin ja tunsin kiihottuvani entisestään. Ihan kuin hän olisi puntaroinut ja yrittänyt aavistella ajatuksiani. Viimein hän sanoi: "Jos poliisi sanoo jotakin, asia on niin. Jos minä totean, että sinun helmasi alla ei ole mitään, niin siellä ei ole." Vastasin kuitenkin yhä kiihottuneemmassa tilassa, että kyllä hänen olisi pitänyt tuntea siellä jotakin olevan. "Ehkä se vain ei ole mitä olet tottuntu sieltä hakemaan" sanoin ivallisesti. Silloin poliisi sanoi kolleegalleen: "Tämä onkin hankalampi tapaus. Joudun tekemään tarkemman tutkimusken, lisäksi tämä nainen on vastahakoinen ja yrittää vastustaa virkavaltaa!" Saman tien hän käski minua nousemaan poliisiauton takaosaan.

Nousin takosaan ja toinen poliiseista jäi ulos ja tutkimuksen tehnyt konstaapeli seurasi minua. Auton sisällä hän käski minua riisumaan vaatteeni pois tutkimuksia varten. En voinut moista käskyä totella, jolloin hän otti minusta tiukan otteen ja hän heitti käsilaukkuni lattialle ja repi mekon päältäni. Hyvin nopeasti tajusin myös käteni olevan käsiraudoissa ja kiinni ikkunan kaltereissa. Olin kasvot auton kylkeä vasten ja tunsin kuinka poliisin iso käsi liukui selkääni pitkin pakaralleni ja olin totaalisessa kiimassa. Pilluni suorastaan valui reisilleni!

Vahvat kädet tarttuivat pakaroihini puristellen niitä. Hän veti jalkojani erilleen ja kuulin kuinka poliisin virkapukua avattiin takanani. Toinen käsi levitti jalkojani erilleen ja samalla tunsin kuinka poliisi ohjasi toisella kädellään kulliansa pillulleni. Terskan koskettaessa häpyäni ja alkaessa tunkeutua ahtaaseen ja märkään vakooni, tajusin poliisilla olevan poikkeuksellisen ison kyrvän. Kohtuullisen rajusti hän työnsi kulliaan sisääni ja tunsin venyväni äärimmilleni, luulin jopa repeäväni, vaikka olin märempi kuin koskaan ennen.

Poliisi nussi minua rajuin työnnöin ja tunsin olevani täynnä tuota ihanaa miehisyyttä. Hänen toinen kätensä kiusasi tuvonnutta klitoristani ja toinen puristeli hyvin herkkiä nännejäni. Tunsin kuinka orgasmi oli tulossa ja räjähdinkin todella rajusti. Koko vartaloni jännittyi ja pääni heittelehti puolelta toiselle ja huusin suoraa huutoa. Orgasmini oli valtava ja todella raju.

Viimein poliisi veti kullina ulos ja irrotti käteni kaltereista. Hän otti minua tiukasti kiinni hiuksistani ja painoi minut polvilteen. Hän veti päätäni kulliaan kohti. Näin kuinka hänen todella valtavan pitkä ja paksu kyrpä sojotti kattoa kohti kiiltävänä ja hurjan suonikkaana. En ollut koskaan nähnyt niin valtavaa kullia! Armotta kasvoni painettiin kullia vasten ja annoin sen upota suuhuni. Rakastin tuota hetkeä ja tein hänelle parhaani mukaan. Loppua kohti poliisi veti minua hiuksista rajusti ja nussi pitkillä työnnöillä suuhuni. Välillä luulin tukehtuvani, mutta kiimani vain yltyi.

Lopulta suuhun nussiminen lähestyi loppuaan ja tunsin kuinka hänen kullinsa alkoi nytkähdellä ja nussiminen muuttui rajuiksi teräviksi työnnöiksi. Kuuma sperma paiskautui suuhuni ja sitä tuli valtavat määrät. En kyennyt nielemään kaikkea ja sitä valuikin pitkin poskiani rinnoilleni. Imin spermat kullista viimeistä pisaraa myöten ja sen jälkeen poliisi nosti minut hiuksistani ylös seisomaan.

"Tällä kertaa saat mennä, mutta ensi kerralla niskuroinnista seuraa kovemmat rangaistusket. Pue päällesi ja mene!" hän sanoi posket punoitaen. Puin mekkoni päälleni, joka liimautui spermasta kastuneille rinnoilleni ja kävelin autolle. Vilkutin poliiseille ja jatkoin matkaani kohti Helsinkiä. Silloin muistin käsilaukussani olevan puhelimen ja nappasin sen käteeni. "Saara ootsä vielä siellä?" kysyin ja sain vastauksen. "Jualauta nainen, sä nussit poliiautossa äsken. Mä oon niin kade, niin kade et sä et tajuu...!"

Kyllä mä tajusin ja nauroimme koko tilanteelle. Kuinka ollakkaan melkein heti lähtöni jälkeen katsoin taustapeiliin ja näin samaisen poliisiauton seuraavan vähän matkan päässä. Hiukan ennen seuraavaa levähdyspaikkaa, poliisiauto tuli taakseni ja vaati pysähtymään. Tajusin, että oli aika lunastaa kovempi rangaistus. Soitin äkkiä Saaralle ja erroin tilanteen, laitoin kännykän käsilaukkuuni linaj avoimena ja käänsin autoni kohti levähdyspaikkaa.
47485
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ja iso on kyrpä mullakin, tulisitko ottaan suihin multakin, kun kerran kiusasit jo. Ja jos sä noin upeesti todella otat suihin, niin mä varmaan räjähdän sun suuhusi , ja multa sitten vasta paljon tuleekin.

t.erkki, 32 v

Äänestä

Vitsi kiihotuin ihan sikana tost novesta!!!

Äänestä

Oi että, tapahtuispa toi mulle oikeesti. Hmm.. pimppi on ihan märkä..

Äänestä

Poliisit on niin seksikkäitä... Onneksi joku vielä kirjoittaa näitä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Saara kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu