kun hirviä on paljon ja niitä ei saisi ampua,niin vastustaja kertoo että vähennetään liikennettä.
Leikitään ajatuksella että kaiki alkaisivat vegaaneiksi.Peltoaloja pitäisi suurentaa.No suomi on eu:ssa eli ei onnistu.Korvaava tuotanto aloitetaan puolassa.Itsestäänkö ne jyväset muutolintujen mukana tulisivat?
Muissa maissa peltoja isonnettaisiin.Ne metsäthän pienenevät.Mistäpä metsän eläimille koti.Ne pyrkivät tielle ja jäävät jyvärekkojen alle.
Pelloilta valuu ravinteita vesistöihin entistä enemmän.Suurentuneiden alojen pitämiseen kuluisi rekkojen lisäksi entistäkin enemmän biopolttoainetta.Ainoaksi vaihtoehdoksi jää vastustajien siirtyminen puolaan.Tässäpä ei iso vahinko tulisi.Vain puola muuttuisi vieläkin ikävämmäksi.
Tosielämässä kuitekin elämä jatkuu tasaiseen tahtiinsa ennallaan.Vastustajat mutisevat mutinoitaan eivätkä itsekään ymmärrä mitä toivovat.Vastustaja on onneksi kiintoainesta eikä rehevöitä vesistöä.
Vastustajilta puuttuu ällin lisäsi huumorintaju!

Vastaukset 4
Vanhimmat
Jos kaikki alkaisivat vegaaneiksi niin peltoaloja ei tarvitse suurentaa vaan pienentää.
Tämä johtuu siitä, että lihantuotanto on sen verran huonolla hyötysuhteella että sillä vilja määrällä pärjättäisiin paremmin.
Se mistä saataisiin hyötyä on, että ihmiset kuoltuaan pakastettaisiin, kuivattaisiin ja jauhettaisiin lannoitteeksi. Näin tätä pakastetekuivattua massaa voitaisiin käyttää lannoitteena.
Tai vaikkapa minkkien rehuna tarhoilla.
lisätä sillä monipuolisen kasvisruuan tuotanto ei tapahdu kuten eläimille rehua tehdessä, vaan pitää käyttää huomattavasti enemmän peltoalaa yhden ihmisen rookkimiseen.
Vegaanin ajattelumallissa lähdetään siitä, että ihmisen populaatio supistetaan pieneen osaan nykyisestä, joskin kukaan heistä ei halua nimetä sitä, mikä osa meistä tapetaan.
...profiilistani linkeistä, kuka tätä jo yritti.
Sitäpaitsi ei Puolassa ole puita sen enempää kuin Saksassakaan, kun tämä yksi herra käytti ne uuden Euroopan luomiseen.
tästä vegaanimassasta "hullun ihmisen" tauti ja vegaaneja pitää lopettaa jolloin massaa tulee enemmän ja taas täytyy vegaaneja lopettaa ja loppujen lopuksi vegaaneja ei enää olisi ja ihmiset alkaisivat taas metsästää ja syödä lihaa.