Nuorena puolisonsa menettäneet

Puolisoni oli 35-vuotias kuollessaan. Meillä piti olla kaikki edessäpäin, häät, lapset ym, mutta tulikin hautajaiset. Aikaa on kulunut vasta vähän. Tuntuu, että en voi ymmärtää mitä tapahtui. ja eheneekö tästä koskaan. Ikävä on niin suuri ja se miksi näin, on kysymys, jota mietin koko ajan.

Miten Eteenpäin kirjoitti:

Puolisoni oli 35-vuotias kuollessaan. Meillä piti olla kaikki edessäpäin, häät, lapset ym, mutta tulikin hautajaiset. Aikaa on kulunut vasta vähän. Tuntuu, että en voi ymmärtää mitä tapahtui. ja eheneekö tästä koskaan. Ikävä on niin suuri ja se miksi näin, on kysymys, jota mietin koko ajan.

Lue lisää

on ikävä kyllä kysymys,johon ei vastausta löydy.Itse mietin samaa kysymystä päivästä toiseen niin, että luulin tulevani hulluksi.Ja sanotaan näin,että ilman sisariani,joiden kanssa puhuttiin asiasta kymmeniä kertoja,en tiedä,miten olisin selvinnyt tähän pisteeseen,missä nyt olen.Edesmenneen äitini sanoja lainatakseni,"ihmiselle ei anneta suurempaa taakkaa,mitä jaksaa kantaa".Vaan joskus se taakka tuntuu liian raskaalta ja kestämättömältä.Toivon,että löydät omat selvitymiskeinot,niin kuin olen itse löytänyt.Voimia sinulle.

missmabel kirjoitti:

on ikävä kyllä kysymys,johon ei vastausta löydy.Itse mietin samaa kysymystä päivästä toiseen niin, että luulin tulevani hulluksi.Ja sanotaan näin,että ilman sisariani,joiden kanssa puhuttiin asiasta kymmeniä kertoja,en tiedä,miten olisin selvinnyt tähän pisteeseen,missä nyt olen.Edesmenneen äitini sanoja lainatakseni,"ihmiselle ei anneta suurempaa taakkaa,mitä jaksaa kantaa".Vaan joskus se taakka tuntuu liian raskaalta ja kestämättömältä.Toivon,että löydät omat selvitymiskeinot,niin kuin olen itse löytänyt.Voimia sinulle.

Lue lisää

Kiitos. Voimia tässä kyllä tarvitaan.
Oletko itse kokenut saman?
Minäkin jankkaan ja toistan itseäni koko ajan. Miksi? Olisiko sen jotenkin voinut estää? Onko kysymys tosiaan kohtalosta vai onko elämä vain pienistä asioista kiinni, siitä miten pienet asiat vaikuttavat kaikkeen. Siihenkään ei tule koskaan vastausta, joten itsesyytöksiltä en välty eikä välty moni muukaan. Muille voin sanoa, ettei sitä olisi voinut estää, mutta itse olen lähes varma, että esim minuutti sinne tai tänne, ja kaikki voisi olla toisin. En tiedä. Miksi ihminen, joka on pitkästä aikaa todella onnellinen viedään näkymättömiin kipeällä tavalla? MIKSIMIKSIMIKSI?

Miten Eteenpäin kirjoitti:

Kiitos. Voimia tässä kyllä tarvitaan.
Oletko itse kokenut saman?
Minäkin jankkaan ja toistan itseäni koko ajan. Miksi? Olisiko sen jotenkin voinut estää? Onko kysymys tosiaan kohtalosta vai onko elämä vain pienistä asioista kiinni, siitä miten pienet asiat vaikuttavat kaikkeen. Siihenkään ei tule koskaan vastausta, joten itsesyytöksiltä en välty eikä välty moni muukaan. Muille voin sanoa, ettei sitä olisi voinut estää, mutta itse olen lähes varma, että esim minuutti sinne tai tänne, ja kaikki voisi olla toisin. En tiedä. Miksi ihminen, joka on pitkästä aikaa todella onnellinen viedään näkymättömiin kipeällä tavalla? MIKSIMIKSIMIKSI?

Lue lisää

kokenut saman.Ja elämä voi tosiaan olla joskus minuuteista kiinni,ja se minuutti voi muuttaa oman elämäsi täysin suuntaan tai toiseen.Onko se sitten kohtalon johdattelemaa vai onko se niin,että elämässä tapahtuu asioita,joihin vaan ei itse pysty mitenkään vaikuttamaan.Mutta nämä kaikki kysmykset,mitkä sinullakin pyörii mielessä on alku sille tielle,mikä minunkin oli kuljettava pystyäkseni jollain tapaa hyväksymään asian ja elämään sen kanssa.Vaikka totean myös,että hyvää tarkoittavat sanat ei juurikaan lohtua tuo surussa,itse ymmärsin ne vasta jälkikäteen,että niistäkin sai tietynlaista voimaa.

missmabel kirjoitti:

kokenut saman.Ja elämä voi tosiaan olla joskus minuuteista kiinni,ja se minuutti voi muuttaa oman elämäsi täysin suuntaan tai toiseen.Onko se sitten kohtalon johdattelemaa vai onko se niin,että elämässä tapahtuu asioita,joihin vaan ei itse pysty mitenkään vaikuttamaan.Mutta nämä kaikki kysmykset,mitkä sinullakin pyörii mielessä on alku sille tielle,mikä minunkin oli kuljettava pystyäkseni jollain tapaa hyväksymään asian ja elämään sen kanssa.Vaikka totean myös,että hyvää tarkoittavat sanat ei juurikaan lohtua tuo surussa,itse ymmärsin ne vasta jälkikäteen,että niistäkin sai tietynlaista voimaa.

Lue lisää

Mulla tilanne on vielä se, etten tiedä oikeastaan siitä tapahtumasta paljoakaan. Joten en pääse suremaan enkä oikeastaan pysty kunnolla ees miettimään olisiko sen jotenkin voinut estää. Olen vaiheessa niin kauan jumissa, kunnes tutkimukset etenee. Kahden seinän välissä ja ylöspäin voi kuvitella asioita maan ja taivaan väliltä, mutta totuuden seinät on ja pysyy.

Miten Eteenpäin kirjoitti:

Mulla tilanne on vielä se, etten tiedä oikeastaan siitä tapahtumasta paljoakaan. Joten en pääse suremaan enkä oikeastaan pysty kunnolla ees miettimään olisiko sen jotenkin voinut estää. Olen vaiheessa niin kauan jumissa, kunnes tutkimukset etenee. Kahden seinän välissä ja ylöspäin voi kuvitella asioita maan ja taivaan väliltä, mutta totuuden seinät on ja pysyy.

Lue lisää

vähän samanlainen epätietoisuus,kun menetin erään toisen läheiseni melko pian mieheni jälkeen.Ja kaikenkaikkiaan siinä meni n.9 kuukautta ennen kuin se saatiin oikeudellisesti päätökseen.Mutta näin jälkikäteen ajatellen on tullut mieleen,että se epätietoisuus odotellessa tietoa silloin saattoi olla myös jollain tavalla kantava voima,ainakin itselleni.Kuulostaa ehkä sinusta oudolta,enkä tietenkään silloin sitä niin ajatellut ja sinäkin aikana samat kysymykset tuli mieleen,miksi,entä jos,väärässä paikassa väärään aikaan..jne.Eikä se,vaikka vähäisenkin tiedon saaminen,tuo välttämättä helpotusta suruun,mutta ehkä ihminen tarvitsee edes jonkinlaiset kasvot sille epätietoisuudelle.Mutta niinkuin sanoit totuuden seinät on ja pysyy ja ymmärrän tämän hetkiset tunteesi kirjoittamasi perusteella.

missmabel kirjoitti:

vähän samanlainen epätietoisuus,kun menetin erään toisen läheiseni melko pian mieheni jälkeen.Ja kaikenkaikkiaan siinä meni n.9 kuukautta ennen kuin se saatiin oikeudellisesti päätökseen.Mutta näin jälkikäteen ajatellen on tullut mieleen,että se epätietoisuus odotellessa tietoa silloin saattoi olla myös jollain tavalla kantava voima,ainakin itselleni.Kuulostaa ehkä sinusta oudolta,enkä tietenkään silloin sitä niin ajatellut ja sinäkin aikana samat kysymykset tuli mieleen,miksi,entä jos,väärässä paikassa väärään aikaan..jne.Eikä se,vaikka vähäisenkin tiedon saaminen,tuo välttämättä helpotusta suruun,mutta ehkä ihminen tarvitsee edes jonkinlaiset kasvot sille epätietoisuudelle.Mutta niinkuin sanoit totuuden seinät on ja pysyy ja ymmärrän tämän hetkiset tunteesi kirjoittamasi perusteella.

Lue lisää

En tiedä kuinka kauan siihen menee, että saan vastaukset. Lopulliset vastaukset kaikista tähän menetykseen liittyvistä asioista. En kestä, jos siihen menee vielä kauan. Pari kuukautta kuvittelisin olevan maksimi sille, mitä jaksan odottaa. Sen jälkeen en enää jaksa. jos miettisin, että joutuisin vielä vuoden tai vuosia elämään epätietoisuudessa, saamatta mitään tietoa hänen kuolemastaan, en yksinkertaisesti jaksaisi. En saa vastauksia, en voi myöskään kuvitella toipumista. Asioiden selviäminen voi vasta saada surun tulemaan, koska sitten tiedän mitä tapahtui. Nyt vain tiedä, että Rakas on poissa.

Miten Eteenpäin kirjoitti:

En tiedä kuinka kauan siihen menee, että saan vastaukset. Lopulliset vastaukset kaikista tähän menetykseen liittyvistä asioista. En kestä, jos siihen menee vielä kauan. Pari kuukautta kuvittelisin olevan maksimi sille, mitä jaksan odottaa. Sen jälkeen en enää jaksa. jos miettisin, että joutuisin vielä vuoden tai vuosia elämään epätietoisuudessa, saamatta mitään tietoa hänen kuolemastaan, en yksinkertaisesti jaksaisi. En saa vastauksia, en voi myöskään kuvitella toipumista. Asioiden selviäminen voi vasta saada surun tulemaan, koska sitten tiedän mitä tapahtui. Nyt vain tiedä, että Rakas on poissa.

Lue lisää

että epätietoisuus kalvaa sisintäsi. Mutta siihenkin on varauduttava, ettei niitä kaikkia vastauksia välttämättä saa. Ja jos tai kun saa, niin nekin saattaa herättää uusia kysmyksiä, joiden kanssa joutuu painimaan. Toivoisin voivani sanoa toisin, mutta näin olen omakohtaisesti kokenut. Olisiko sun puolison tai sun omissa lähisukulaisissa sellaista ihmistä kenen kanssa pystyisit puhumaan ja jotka elävät kenties samanlaisessa epätietoisuudessa kuin sinäkin. Jaksamisesta vielä sen verran, että on se ihmisen mieli kuitenkin siitä ihmeellinen, että se pystyy aika pitkälle suodattamaan tiettyjä asioita, kun tuntuu tosi kestämättömältä. Sekin tietty yksilöllistä, niin kuin muutkin asiat, mutta näin omalla kohdallani.

Miten Eteenpäin kirjoitti:

Puolisoni oli 35-vuotias kuollessaan. Meillä piti olla kaikki edessäpäin, häät, lapset ym, mutta tulikin hautajaiset. Aikaa on kulunut vasta vähän. Tuntuu, että en voi ymmärtää mitä tapahtui. ja eheneekö tästä koskaan. Ikävä on niin suuri ja se miksi näin, on kysymys, jota mietin koko ajan.

Lue lisää

Suosittelen teille kaikille jotka olett emnettäneet jonkun läheisen, että luette Cecelia Ahernin teoksen P.S. Rakastan sinua.

En ole varma pystynkö jatkamaan. yhtäkkiä oma puoliso katoaa johonkin, hän vain katoaa, häntä ei enää ole missään, en ymmärrä mikä kuolema on.
Hän ei enää koskaan tule, ei koskaan sano rakastavansa, emme koskaan voi enää halata, emme suudella. Emme nauraa yhdessä emmekä itkeä yhdessä. Hän ei lohduta tässä tilanteessa kietomalla käsiään mun ympärille ja antamalla mun itkeä, ei. Olen yksin.
Joudun aloittamaan kaiken alusta, en vain tiedä jaksanko. Hän oli elämäni rakkaus, sellaista meillä oli, että sitä ei moni ihminen varmaan edes koe. Kumpikaan ei tiennyt, että sellaista tunnetta edes olisi olemassa. Ja nyt se on poissa, mitä jäi?

Miten Eteenpäin? kirjoitti:

En ole varma pystynkö jatkamaan. yhtäkkiä oma puoliso katoaa johonkin, hän vain katoaa, häntä ei enää ole missään, en ymmärrä mikä kuolema on.
Hän ei enää koskaan tule, ei koskaan sano rakastavansa, emme koskaan voi enää halata, emme suudella. Emme nauraa yhdessä emmekä itkeä yhdessä. Hän ei lohduta tässä tilanteessa kietomalla käsiään mun ympärille ja antamalla mun itkeä, ei. Olen yksin.
Joudun aloittamaan kaiken alusta, en vain tiedä jaksanko. Hän oli elämäni rakkaus, sellaista meillä oli, että sitä ei moni ihminen varmaan edes koe. Kumpikaan ei tiennyt, että sellaista tunnetta edes olisi olemassa. Ja nyt se on poissa, mitä jäi?

Lue lisää

Kyllä elämä voi jatkua. Itse tiedän sen kokemuksesta, vaikka helppoa ei ole ollut. Saattaa mennä vuosia ennenkuin olet valmis irroittamaan otteesi menneestä. Jos ajatus tuntuu nyt käsittämättömältä, ei kannata ottaa siitä paineita. Annat vain itsellesi aikaa toipua. Älä välitä ihmisten mielipiteistä.. minunkaan. Kokemuksestani huolimatta en ole sen valmiimpi neuvomaan sinua kuin muutkaan. Tiedoksesi kuitenkin että eri paikkakunnilla on olemassa nuorten leskien oma-apuryhmiä, ainakin Tampereella ja Jyväskylässä. Paikalliset kriisikeskukset osaavat varmasti neuvoa sinua tarkemmin jos olet kiinnostunut. Myös internetissä toimii vertaisryhmä Winkut. Jaksamista Sinulle!

ainakin minulla kirjoitti:

Kyllä elämä voi jatkua. Itse tiedän sen kokemuksesta, vaikka helppoa ei ole ollut. Saattaa mennä vuosia ennenkuin olet valmis irroittamaan otteesi menneestä. Jos ajatus tuntuu nyt käsittämättömältä, ei kannata ottaa siitä paineita. Annat vain itsellesi aikaa toipua. Älä välitä ihmisten mielipiteistä.. minunkaan. Kokemuksestani huolimatta en ole sen valmiimpi neuvomaan sinua kuin muutkaan. Tiedoksesi kuitenkin että eri paikkakunnilla on olemassa nuorten leskien oma-apuryhmiä, ainakin Tampereella ja Jyväskylässä. Paikalliset kriisikeskukset osaavat varmasti neuvoa sinua tarkemmin jos olet kiinnostunut. Myös internetissä toimii vertaisryhmä Winkut. Jaksamista Sinulle!

Lue lisää

Olen jaksanut päivä kerrallaan. Täytyy yrittää kysyä tätä Nuorten Leskien ryhmää, jos täälläpäin olisi.
Voi kuulostaa hullulta. Tiedän, että elämä jatkuu jossain vaiheessa, mutta onko siihen edes oikeutta? Olen menettänyt elämäni rakkauden, onko minulla siis mitään oikeuttakaan jatkaa?

Miten Eteenpäin kirjoitti:

Olen jaksanut päivä kerrallaan. Täytyy yrittää kysyä tätä Nuorten Leskien ryhmää, jos täälläpäin olisi.
Voi kuulostaa hullulta. Tiedän, että elämä jatkuu jossain vaiheessa, mutta onko siihen edes oikeutta? Olen menettänyt elämäni rakkauden, onko minulla siis mitään oikeuttakaan jatkaa?

Lue lisää

Itse yritin heikkoina hetkinäni ajatella että näin vain on tarkoitettu. Toinen lähti viereltäni ja minä jäin tänne jatkamaan. Oman elämäni jatkaminen oli oikeuteni - jopa velvollisuuteni. Ongelmia tuli eteen siinä vaiheessa kun aloitin uuden parisuhteen. Tunsin lojaaliutta edesmennyttä puolisoani kohtaan ja koin ettei minulla ole oikeutta tuntea mielihyvää uudessa suhteessani. Uusi suhde sittemmin kariutui. Jälkeenpäin tajusin etten voinut mitenkään olla valmis uuteen suhteeseen. Ensin piti jättää hyvästit edesmenneelle puolisolle. Kävin mielessäni läpi keskustelun hänen kanssaan ja kuvittelin hänen sanovan: Jatka sinä vain elämääsi, minä ymmärrän kyllä. Nyt elän taas uudessa suhteessa ja koen että olen onneni ansainnut.

Jokainen kuolemantyyli on luku sinänsä. itsemurha, onnettomuus, henkirikos, luonnollinen kuolema. 3 ensimmäistä ovat pahimpia käydä läpi. Miksi? Kuka? Kysymyksiä on niin paljon.. Uskon myös, että meidän ei ole niin hirveän helppoa löytääkään uutta onnea. Tottakai ihmiset haluavat tietää menneestä enkä minä ainakaan halua valehdella. Koska rakkaani on ollut ja tulee olemaan osa elämääni. Aina ja ikuisesti. Itse en vielä voisi ajatellakaan elämän jatkamista muuhun suuntaan kuin siihen, että jaksan ehkä käydä kerran päivässä kävelyllä tai uskaltaudun käymään kaupassa. Rakkaani haluaisi, että jatkaisin elämääni ja olisin onnellinen. Rakastuisin ja saisin perheen ja elämäni järjestykseen. Mutta en usko, että koskaan voin olla samalla tavalla onnellinen, kuin hänen kanssaan. Meillä oli perhe, meillä oli rakkaus. Enää ei ole mitään! Eikä kukaan muu voi antaa niitä minulle.

löysin mieheni itsemurhan tehneenä. surutyö on kesken ja olen aika hajalla. elämässä on muitakin vaikeuksia ihan riittämiin. mies oli ilmoittanut minut jättävänsä hetkeä aikaisemmin, koska ei rakastanut minua. elämä jatkuu uusissa väreissä. oma elämänasenteeni on täysin muuttunut. elän elämää NYT, enkä sit jos ja sit ku...

olen tapaillut suomi24 treffipalstalta löytämäni miehan kanssa nyt puoli vuotta. en tiedä jatkuuko suhde, koska omalla kohdallani ainakin ne haavat ja pelot tekee esim. luottamisesta vaikeaa. en uskonut että enää koskaan voisin tapailla ketään ja muutama tyyppi säikähtikin kokemustani ja historiaani pahoin.

elämä jatkuu.
sullakin!

minä menetin mieheni samalla tavalla 1v ja 7kk. sitten. minäkin jäin kahden lapsen kanssa yksin ja nuorin oli 2vja2kk. minullakin oli pelkoja rakastumisesta ja uuden löytämisestä, mutta samalla myös toivoi että olisi joku ihminen vierellä. Sanoisin että kannattaa uskaltaa. minulle kävi niin että rakastuin ja löysin uuden miehen ja olen tällä hetkellä maailman onnellisin ihminen.

Sinulle piakkoin. olisi mukava vaihtaa kokemuksia..

Miten Eteenpäin kirjoitti:

Sinulle piakkoin. olisi mukava vaihtaa kokemuksia..

vaan, jään odottelemaan.. tämähän oli sulle yksi eteentuotu vaihtoehto.

mieltä, että kannattaa kokeilla kaikkia mahdollisia eteentuotuja vaihtoehtoja. Myös seurakunnat järjestää sururyhmiä, johon itsekin menin, kun oli vuosi kulunut. Tosin kävin vain 2 kertaa kuudesta, koska mulla tuli niistäkin kerroista niin kauhee olo pariksi päiväksi, että katsoin omalta kannaltani viisaammaksi jättää loput kerrat käymättä. Ehkä ajankohta oli liian aikaisin tai sitten se ei muuten vaan ollut ns. mun juttu. Tässäkin on, mikä sopii yhdelle, ei välttämättä käy toiselle.

Olen tuplaleski
Jäin yllättäen leskeksi 36 vuotiaana ilman ennakkovaroitusta SE oli todella hirveää
Minun pelastukseni oli että minut löysi aivan uskomattoman kypsä ja hyvä hellä mies Hänen kanssaan elin 21 rikasta vuotta kunnes kuolema korjasi n vuosi sitten hänetkin pitkän vaikean saattohoitovaiheen jälkeen
Häntä muistan kiitollisuudella
Nyt elämä taas on tuonut eteeni uutta mahdollisuutta koen hengittäväni vapaasti ja minut on taas yllättäen löytänyt hyvä hellä mies
Rohkeasti kohti uutta elämää Tämä elämä on elävien ei kuolleiden sanoi minulle isäni joka on sotaveteraani
Tuulia

hei Siru!

Toivottavasti olet jo vähän päässyt eteenpäin. Minä en vielä ole. Mieheni kuoli viime torstaina, hautajaiset ovat perjantaina. Olimme molemmat aiemmin leskiä, joten koin tämän jo toista kertaa.Lisäksi isäni kuoli lauantaina, eikä tämä ole valitettavasti keksitty juttu. Ensimmäinen mieheni kuoli kymmenen vuotta sitten, aivan kuin nyt kuolleen mieheni ensimmäinen vaimo. tapasimme toisemme reilun puolen vuoden päästä siitä ja meillä oli onnellinen avioliitto. Olin miestäni 19 vuotta nuorempi, joten olen nyt vasta 42, ja toista kertaa leski...lapsia meillä oli yhteensä viisi ja kuusi lastenlasta mieheni kautta. yhteisiä lapsia ei ollut, vaikka mieheni oli kuin isä näille minunkin lapsilleni. Nyt kotona on vielä 12 ja 16-vuotiaat.

Tsempataan eikä anneta periksi, ehkä sinunkin elämäsi kirkastuu kuten meillä mieheni kanssa kymmenen vuotta sitten.

nim. kaksi kertaa