jätevesisysteemit

Biologisen Järjestelmän säiliöitä ei tarvitse koskaan tyhjentää!
Säiliössä olevat bakteerit syövät kaiken, myös vessapaperin. Joten lietemäärä ei kasva.
Laitteisto ei anna minkäänlaista hajua ympäristöön, eikä myöskään kerää kärpäsiä lähelleen.

Järjestelmän bakteerit kestävät hengissä noin kaksi kuukautta ilman uutta ravintoa ( ilman säiliöön tulevaa uutta jätevettä ).
Joten järjestelmä on ihan loistava esim. kesämökeille. Sen voi jättää rauhassa "talviunille".
Samoin hyvin hoidetut pihamiljööt eivät kärsi vaurioita siitä, kun raskas kalusto kävisi tyhjentämässä jätesäiliöt 2 kertaa vuodessa.

Järjestelmän käyttökustannukset ovat vain 40 euroa vuodessa, sisältäen myös laitteiston käyttämän sähkön!

Järjestelmä ei tarvitse muuta säännöllistä huoltoa kuin ilmastuksen tarkistuksen kerran vuodessa. Eli ilmastusputki nostetaan pöntöstä ylös ja tarkistetaan onko ilmareijissä tukoksia. Avataan mahdolliset tukokset ja lasketaan putki takaisin pönttöön. Se on helppo ja nopea tehdä.

EU aikoo kieltää imeytyskentät muutaman vuoden sisällä.
Joten varoittakaa ihmisiä imeytyskentistä. Ne ovat kalliita perustaa vain muutamaa vuotta varten!
Niistä tulee ajanoloon haisevia ja maa-ainekset joutuu silloin vaihtamaan. Eikä ole järkeä maksaa kahdenlaisista järjestelmistä, kun ne kentät joutuisi muutaman vuoden sisään vaihtamaan muihin systeemeihin.
Tilaa siis heti lisätietoa biologisesta jätevesijärjestelmästä [email protected]
71858
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

taas joku mainosmies, tietää "hevosmiesten tietotoimistosta" kertoa mitä tapahtuu. Ei siis osteta enään uusia autoja kun kohta nykyisiin autoihin loppuu polttoaine kun arabit pitää ne kaikki itse. Voitaisiinko pysyä ihan asiassa ja jättää mainostus vaikka 7 päivään. Tää porukka on ihan tarpeeksi ulkona koko jutusta ilman, että myyntimiehet alkaa hämmentää soppaa lisää.

Äänestä
  • selvitystä jätevesijärjestelmästään, nyt on jo kiire, vuosi loppuu pian. Sen jälkeen on 10 vuotta aikaa korjata systeemi. Rahaa palaa niinkuin monessa muussakin eu,n määräämässä asiassa.
    Huonosti on siis tämäkin homma hoidettu.

    Äänestä

  • ei ole tehnyt kirjoitti:

    selvitystä jätevesijärjestelmästään, nyt on jo kiire, vuosi loppuu pian. Sen jälkeen on 10 vuotta aikaa korjata systeemi. Rahaa palaa niinkuin monessa muussakin eu,n määräämässä asiassa.
    Huonosti on siis tämäkin homma hoidettu.

    No ei sen selvityksen kanssa nyt huoli hosua.

    Selvitystä ei tarvi lähettää mihinkään, se vaan tarvii olla kiinteistöstä.
    Olen aivan sata, että eivät ihan heti tammikuussa
    ala niitä talo talolta kyseleen, eikä ensi- eikä ihan seuraavanakaan vuonna.

    Äänestä

Toivottavasti kukaan ei ota näitä juttuja toisissaa, tuollaisia laitteita ei ole olemassakaan.
Totta on että prosessisäiliötä ei tarvitse/saa tyhjentää mutta ennen sitä on aina saostussäiliöt jotka täytyy tyhjentää.

Äänestä
  • ei häviä mihinkään, eikä niitä tarvitse muuttaa toisenlaiseksi. muuta voi olla jotain tiukennuksia uusiin järjestelmiin tulee mikä on tietysti hyvä asia.

    Äänestä

Jaahas! Taas näitä TORVIA verkostomarkkinoijia.
Jos kuulkaa pikkaisen syventyisitte siihen mitä sontaa myytte! Muistakaa että olette vastuussa jos myytte pyttynne asiakkaalle ja sanotte täyttävän asetuksen tason. Nimittäin YKSIKÄÄN VAIN BIOLOGINEN pytty EI TÄYTÄ asetuksen tasoa.
Näihin laitteisiin on lisättävä jokin fosforia sitova osio esim maasuodattamo,fosforin poisto yksikkö tms.Siinä vaiheessa mennäänkin jo kunnon laitteiston HINNAN YLI niin hankinnassa kuin ylläpidossa. Voisin kyllä laittaa tuollaisen jos takaat että tosissaan asetuksen määräämä puhdistustaso saavutetaan ja tulet kahden vuoden päästä syömään lusikalla kaiken kertyneen aktiivilietteen. Tuo kyllä periaatteessa on syötävää ja proteiinipitoista!!!

Äänestä

No mitä niille bakteereille tapahtuu kun ne kerran syövät kaiken? Syövät sitten toisensakin eikä edelleenkään lietemäärä kasva? Ja lopulta viimeinen bakteeri syö sen toiseksi viimeisen ja jää vain yksi.

Sama periaate siis kuin silloin kun käärme alkaa syömään häntäänsä ja lenkki vaan lyhenee ja lopulta häviää! Loistava keksintö!

Olet kyllä melkonen humpuukimaakari.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


saku sammakko kirjoitti:

Biologisen Järjestelmän säiliöitä ei tarvitse koskaan tyhjentää!
Säiliössä olevat bakteerit syövät kaiken, myös vessapaperin. Joten lietemäärä ei kasva.
Laitteisto ei anna minkäänlaista hajua ympäristöön, eikä myöskään kerää kärpäsiä lähelleen.

Järjestelmän bakteerit kestävät hengissä noin kaksi kuukautta ilman uutta ravintoa ( ilman säiliöön tulevaa uutta jätevettä ).
Joten järjestelmä on ihan loistava esim. kesämökeille. Sen voi jättää rauhassa "talviunille".
Samoin hyvin hoidetut pihamiljööt eivät kärsi vaurioita siitä, kun raskas kalusto kävisi tyhjentämässä jätesäiliöt 2 kertaa vuodessa.

Järjestelmän käyttökustannukset ovat vain 40 euroa vuodessa, sisältäen myös laitteiston käyttämän sähkön!

Järjestelmä ei tarvitse muuta säännöllistä huoltoa kuin ilmastuksen tarkistuksen kerran vuodessa. Eli ilmastusputki nostetaan pöntöstä ylös ja tarkistetaan onko ilmareijissä tukoksia. Avataan mahdolliset tukokset ja lasketaan putki takaisin pönttöön. Se on helppo ja nopea tehdä.

EU aikoo kieltää imeytyskentät muutaman vuoden sisällä.
Joten varoittakaa ihmisiä imeytyskentistä. Ne ovat kalliita perustaa vain muutamaa vuotta varten!
Niistä tulee ajanoloon haisevia ja maa-ainekset joutuu silloin vaihtamaan. Eikä ole järkeä maksaa kahdenlaisista järjestelmistä, kun ne kentät joutuisi muutaman vuoden sisään vaihtamaan muihin systeemeihin.
Tilaa siis heti lisätietoa biologisesta jätevesijärjestelmästä [email protected]

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu