Kannattaako matkapahoinvoinnista kärsivää pentua kuljettaa autossa vai onko totuttamisella mitään hyvää vaikutusta. Koira ei pelkää autossa oloa, mutta voi selvästi pahoin eli kuolaneritys on todella runsasta ja koira oksentaa.
Toinen koiramme ei tykkää olla autossa, mutta oksentanut se ei koskaan ole. Nyt olisi kiva tietää mielipiteitä, että miten tulisi toimia pennun kanssa. Jättääkö autolla matkustamiset minimiin vai voiko matkapahoinvoinnista päästä totuttamisella eroon?
Tiedän kyllä joitain matkapahoinvointilääkkeitä, olisiko niiden käyttäminen kenties yksi keino?
Easy travel -nimisestä valmisteesta ei vanhemman koiran kohdalla ollut mitään apua vaikka pakkauksessa sanotaan jotenkin näin, että rauhoittaa koiran kuin koiran.
Koiranpennun matkapahoinvointi
13
6160
Vastaukset
- tyttö
voi kun on harmillista... en tiedä siihen syytä, mutta varmaan tuntuu kauhealta. ainakin minusta tuntuisi jos kohdalla olisi oma koirani. yrittäkää pärjäillä! toivon paranemista koirallesi!
- sheltti
on yritetty totuttamista alusta lähtien(8 vkoa) ja pentu on juuri täyttänyt 6 kk. Silti se oksentaa hyvinkin usein, joten päädyimme kasvattajan kanssa matkapahoinvointilääkkeisiin. Hänkin ensin sanoi, että pahoinvointi on psykologinen juttu ja koiran voi opettaa pois siitä. Yritimme kaikkea. Mutta jos koira voi usein huonosti, se alkaa pelätä automatkoja kuollakseen, joten matkapahoinvointilääkkeen rauhoittavalla vaikutuksella on päästy hyvään tulokseen ja koirakin viihtyy automatkoilla paremmin.
Ostin apteekista samaa, kuin ihmiselle tarkoitettu, muistaakseni Postafen tai sinne päin. Laskevat apteekissa myös sopivan annoksen, kun kerrot koirasi painon. Meidän 7-kiloiselle on riittänyt hyvin puolikas tabletti.
Myös jotain rauhoittavia rohdostippoja on kaupan ja käytimme niitä automatkoja pelkäävälle kissalle, mutta annostus oli vaikeaa eikä aina päästy toivottuun tulokseen. Luotan enemmän tabletteihin ja kenties joskus voimme vieroittaa koiramme niistä, jos kyseessä vaan todellakin on psykologinen juttu. Toivottavasti tästä oli apua. - "Dolli"
Hei vaan !
Kysyit autopahoinvoinnista! Minulla on 9 kk:n sakemannityttö joka oksenteli aina kun lähdettiin
autolla... hetimiten kun auto pääsi kotiportista ulos niin alkoi kuolaaminen...sitä tuli niin kauan että se rupesi oksentamaan. Eläinlääkäriltä saatiin pillereitä muttei ne auttanut..Säälitti joka kerta kun lähdettiin ajelulle. Sitten vaan eräänä kauniina päivänä se loppui. Paras apu on ottaa vaan mukaan vaikka tuntuukin pahalta.Tämä saattaa tuntua loputtomalta mutta kyllä se loppuu aikanaan. (7-viikoisesta 1/2 vuotiaaksi) Yritä kestää. yst.terveisin "kohtalon toveri" - jaana
Moi!
Apteekista ostettavat Postafen tai sinne päin tabletit ovat auttaneet meillä jo 3:lla koiralla.
Annetaan tuntia ennen matkaa ja koira kuolaa vähemmän eikä oksenna ainakaan niin helposti. Mulla on dalmis joka ilman tablettia kuolaa kuin vesisaavista ja oksentaa,mutta kun annan tuntia ennen tabletin, matkustaa aika rauhallisena. Olen myös huomannut että pelkää, kuolaa ja oksentaa farmariauton takaosassa mutta takapenkillä nukkuu ihan rauhassa matkan ajan.Yhdellä koirista kuolailu ja oksentelu loppui kokonaan kun käytettiin aikamme postafenia.Kahdella muulla käytettävä jatkuvasti.Kannattaa kokeilla. - Tepa
Meidän koira, sakemanni, oksensi moneen otteeseen kun se haettiin kasvattajalta. Auto oli sellainen maasturi. Sen jälkeen se ei vapaaehtoisesti suostunut tulemaan autoon ja koettiin kyllä aika koomisiakin tilanteita, kun isäntä otti auton pihalle ja koira paineli nurkan taakse piiloon. Me tehtiin kuitenkin kovasti töitä sen etteen, että koira tottuisi autoon. Ja vähitellen oksentelu loppui lähes kokonaan, mutta kuolasi hirmuisesti heti kun se laitettiin autoon. No tässä välissä tuli sitten auton vaihto. Vaihdettiin maasturi pakuun ja koiran pahoinvointi autossa loppui samantien.
- Keiju
Hei,
Meillä kääpiövillakoira oksenteli nuorempana joka perjantai
kun lähdettiin 250 km päähän mökille viikonlopuksi.
Sitten älysin olla antamatta sille ruokaa. Syötin sen vasta
sen jälkeen kun päästiin mökille. Oksentelut loppui siihen.
Nykyisin voin antaa sille ruokaa aamulla jos iltapäivällä
lähdetään autolla. Tosin koiran pitää nähdä tuulilasista koko
ajan eteensä. Se siis seisoo nykyisin 2h:n mökkimatkan meidän
etupenkkien välissä ja katsoo ulos tuulilasista.
Keiju - flit flot
Tykkää olla autossa!
- ursa.minor
Elokuussa tuli vuosi kun haimme puolivuotiaan rotikka pojan, Lassen autolla 300km päästä. Ensi matka meni hienosti, mutta sitten alkoivat vaikeudet, meillä on ennestään aikuinen sakemanni jolle auto on suuri rakkaus joten oli vaikeaa ensin suhtautua pentuun joka oksensi jo autoa käynnistettäessä. No ne konstit jotka meillä auttoivat; lyhyitä matkoja 5min ja ulos leikkimään jotain tosi kivaa ja sama uudelleen, meillä ei autossa koiraa pahemmin huomioida, eli ei leperrelty tai voivoteltu, tosin en myöskään koskaan torunut oksentamisesta. Ja vähitellen matkat pitenivät,puruluu eväänä auttoi sitten kun päästiin pidemmille matkoille. Eka pitkä matka meni hienosti kun hoksasimme liikkua pimeällä, Lasse tosiaankin nukkuin koko matkan sikeässä unessa. Mutta sitkeyttä tarvitset ja jos voit, yritä olla antamatta niitä lääkkeitä, en usko niiden olevan hyväksi pidemmässä käytössä, perimmäinen tarkoitushan on saada koirasi pitämään autoilusta ja älyämään sen ettei mennä mihinkään kamalaan juttuun, tosin meillä ei vieläkään ruokita koiria jos on pidempi matka edessä ja aina vettä mukaan ja juottoja noin tunnin-parin välein riippuen lämpötilasta. Eli meillä meni vuosi joten kyllä sinäkin onnistut, rapsuta hauvaasi ja sano terveisiä Lasselta ja Tessulta
- Karjistyttö
Kiitos vinkistä Postafenista!!! Ensimmäinen rauhallinen automatka 6,5 kk pennun kanssa! Aikaisemmin on oksentanut 1-5 krt /automatka, paitsi jos innostui syömään luita.
Saimme eläinlääkäristä jotain kallista reseptillä, mutta siitä koiralle tuli vain jos mahdollista vielä pahempi olo :-( Ajattelin jo, että mitähän tästä tulee, mutta tänään ajettiin pari tuntia mökille eikä koira edes kuolannut - ja illalla takaisin 1 tabletin voimalla!! - 4 koiran omistaja
On tosiaan onneksi useampia keinoja saada matkaoksentelut loppumaan. Näitä kannattaa kokeilla ja oikeastaan tässä järjestyksessä helpoimmasta aloittaen: 1.sylissä pito ja jutellen normaalilla äänensävyllä ajajalle,että koira tajuaa,ettei tässä sen ihmeempää olekaan. 2.puruluun antaminen takapenkille palkkioksi siitå että koira ITSE hyppää kyytiin vapaaehtoisesti 3.vakaa alusta takapenkillä, sillä moni ostanut sinne heiluvan #oksentelukaukalon#, eli muovipeite vaan alle ja ohut viltti sen päälle, jonka voi laittaa pesukoneeseen 4.ruokaa ei anneta edellis illalla eikä lähtöaamuna 5.rauhoittava ihmisille JA eläimille tarkoitettu ATARAX--lääkitys pari tuntia ennen lähtöä (tosin ell kirjoittaa reseptin vain jos juksaat ettå koira raapinut itseåån jatkuvasti jo monta kk,että varmaan joku allergia puhjennut sillä lääke tarkoitettu kutinaan kropassa mutta omaa myös hyvän rauhoittavan aineosan. sitä kannattaa antaa myös raketteja pelkäävälle koiralle, meilläkin niitä kuollakseen pelkäävät koirat pystyvät nykyään jopa ulkoilemaan paukkujen aikaan klo 21 kun reilu annos annettu tunteja aikaisemmin ja nukkuvat kotona sikeästi kun musaa vielä taustalle 6. PRIMPERAN-lääkitys ihmisille JA lemmikeille tarkoitettu nimenomaan oksentamisen ehkäisyyn matkoilla (halpa) ja edellä mainittu Postafen.
- vieras4
Kysyin apteekista pennulle matkapahoinvointilääkettä jotta saataisiin "hyvien" kokemusten kautta pahoinvointi helpottamaan. Kertoi että uudet suositukset kieltävät ihmisten matkapahoinvointilääkkeiden myynnin koirille, ellei ole kyse aikuisesta koirasta joka on jo todetusti niitä aiemmin syönyt ilman haittavaikutuksia. Sanoi että eläinlääkärin kautta saa reseptillä jos tarvitsee. En uskaltanut sitten ostaa koska kyseessä on pentu joka ei tietenkään ole vielä syönyt pahoinvointilääkkeitä koskaan.
- Sjflgögögögö
Tekstistäsi ei käynyt ilmi johtuuko pahoinvointi ajamisesta, vai pelkästä autossa olemisesta. Oletettavasti jos kyse on oikeasti matkapahoinvoinnista, kyse on ajelemisesta. Mutta kannattaa silti kokeilla sellasta että menee pennun kanssa autolle ja jättää sen ajelemisen pois kuvioista. Eli laitat pennun autoon niinkuin olisit lähdössä ajamaan, meet ite etupenkille ja laitat jotain tosi hiljasta musiikkia vaikka päälle niin että pentu kuvittelee olevansa ajelulla. Kato sitten johtuuko hänen pahoinvointinsa nimenomaan ajamisesta vai koko ajatuksesta autossa olemisesta. Jos ongelma on psyykkinen, voit hoitaa sitä ehdollistamisella, tai joskus jopa pennun huomioimattomuudella. Jos pennulle käy jotain tuollasta, kuten pahoinvointi, tai kävelee päin seinää tai muuta (ei niin hengenvaarallista), voi pennun tietysti tarkistaa ettei mitään vakavampaa ole sattunut, mutta ei kannata reagoida mitenkään tunteellisesti siihen. Silloin heille jää helpommin fobia jostakin tai jopa trauma. Eli toivottavasti mun vastauksesta oli jotain apua, jos vaikka pentusi pahoinvointi ei johtuisikaan itse ajamisesta. Tiedän koiria joita häiritsee esim autojen päästöt ja kuolaa erittyy paljon ja oksennuskin tulee.
- ...
Aloitus on vuosien takaa, mutta jos joku edelleen asiaa pohtii ja hakee ratkaisuja... Pahoinvoinnin syyhän on aistikanavien aiheuttamasta epätasapainosta; silmät antavat kuvaa, että nyt liikutaan ja sisäkorva viestittää, että nyt ollaan paikoillaan.
Erikseen tietenkin koirat, jotka voivat pahoin pelosta, alkanut mahdollisesti ensimmäisestä oikeasta pahoinvointikokemuksesta.
Koiralle häkki, koira totutetaan viihtymään häkissään. Häkki kiinnitetään sitten asianmukaisesti autoon ja peitetään yläosaltaan, ettei koira näe ulkona vilistäviä maisemia.
Tämän takia ketjussa on kerrottu, että esim pakettiauto tai pimeässä ajelu on auttanut, myös luun syöntiin saaminen auttanut, koska silloin koira yleensä makaa matalana, eikä näe ohikulkevia maisemia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moikka rakas
Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa6516923Mitä tapahtunut
Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?414614HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa2972637- 1351928
Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan
Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.1321559Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?
Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon3951504- 141379
Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä
Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E101293Lakea konkurssiin. Asukkaat menettävät asuntonsa
Kuntarahoitus on tänään jättänyt konkurssihakemuksen lakean kaikista kiinteistö osakeyhtiöistä. Kassa on tyhjä, kaikki171034mahdollista, että olet ollut iltavuorossa
Ja kotiin päästyäsi tulit palstalle etsimään merkkiä minusta, jos kaipaat yhtään minua niin kuin minä sinua Ei mennyt k91002