Ollessani 1984 Odessassa turistina kadulla tapasin tuntemattoman paikallisen miehen.Ohitimme toisemme.Emme keskustelleet.Silti tämä mies oli kiinteää materiaa.Mutta kas kummaa,sehän oli aivan samannäköinen kuin ukkoni joka oli jäänyt kotiin.Hiukset pituus vaatetus.Yhtä lyhkäiset housunpuntitkin.Onko todella niin että meillä jokaisella on oma kaksoisolentonsa jossain.Minä vaan kysyn.
Peilimailma
kuunvalo
2309
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Todennäköisyyslaskelmien perusteella suhteutettuna maapallon väkimäärään jopa useampia kuin yksi.
Huomattavasti varmempaa on törmätä maailmalla omaan kaksoisolentoonsa kuin voittaa lotossa 7 oikein tai edes 6 ja lisänumerot.
Toinen syy on se, että geeniperimämme on kuitenkin aika samantapainen eli samaa on yli 99,9%. Ja ympäröivät olosuhteet muokkaavat loput, kaikki me asumme maapallolla joten..
Sen on täytynyt olla astraalimatkaileva röppökummitus. Se on ihan ok tyyppi, mut aika hiljainen.