Silmälaseihin tottuminen

Hei!

Minua kiinnostaisi tietää, että miten kauan menee yleensä tottua uusiin silmälaseihin? Varmaan se on ihmisestä kiinni, mutta näin yleensä.

Sain pari päivää sitten uudet silmälasini. Arvoni ovat OD SF -4.75 CYL -0.25 AX 170, OS SF -4.25 CYL -0.25 AX 0. Vahvuutta tuli melkoisesti lisää, koska vanhat silmälasini olivat melko tehottomat. Muistelisin molemmissa linsseissä olleen -3. jotakin. Olen käyttänyt jonkin verran piilolinssejä vahvuuksilla -4.00 ja -4.25.

Lisäksi optikko kertoi, että minulla on hieman hajataittoa toisessa silmässä (kuten ylhäältä näkee).

Päänsärkyä uusien lasien käytöstä ilmeni ensimmäisenä iltana ja yönä, mutta nyt ei ole enää mitään. Näillä uusilla laseilla näkee mainiosti kauas. Kuitenkin liikkuessa välillä tuntuu kuin katselisi jonkinlaisen usvaverhon lävitse ja muutenkin silmissä tuntuu hieman hassulta. Voisiko syynä tähän olla se, että silmäni eivät ole vielä tottuneet vai voisiko optikko virheellisesti todeta, että minulla on hajataittoa? Milloin minun olisi syytä huolestua näistä "oireista"?
41679
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

En osaa tulkita merkintöjä mutta itse olen tottunut uusiin laseihin ajassa kaksi päivää - toista viikkoa. Mitä isompi ero edellisiin sitä pitempään kestää. On kipeänä pää ja huimaa ja ikään kuin " ei näkisi" - siis aivot eivät osaa tulkita näkemäänsä, ja siitä sitten jotenkin häikäistyy niin, että tulee sumumainen olo. Tsemppiä! Ei kiva vaihe.

Äänestä
  • tsemppauksesta! Tämä ei ole kovin kiva vaihe, joten toivottavasti menee ohi. Jouluostoksillakin on kiva kulkea kun näkö on kävellessä hieman sumea ja tuntuu kuin olisi kauhean väsynyt. :/ Löysin netistä yhden optikon kirjoituksen ja siinä luki, että saattaa mennä 2-3 viikkoa tottumiseen. Kutsui tätä olotilaa "leijumiseksi".

    Äänestä

Olettaen että lasiarvosi ovat oikeat (mikäli lasit ovat vääränvahvuiset, saattaa "tottumista" joutua odottelemaan ikuisesti...), pitäisi laseihin tottua melko nopeasti eli parin viikon kuluessa. Kun ikää tulee lisää ja lasit vahvistuvat, saattaa sinulle tulla enemmän vaivoja lähelle katsoessa (esim. lukiessa), sillä joudut akkommodoimaan enemmän kuin vanhoilla laseilla. Ilman laseja pystyt lukemaan hyvin 20-30 cm päästä.

Hajataiton korjausta laseissa on niin vähän, että sillä ei ole käytännössä suurta merkitystä (näkisit lähes yhtä hyvin ilman hajataiton korjausta).

Äänestä
  • ..kuulla ammatti-ihmisenkin näkemys tästä asiasta. :) Ehkä odotan kaiken tapahtuvan liian nopeasti, joten parempi odotella muutama viikko sitten. Lähinnä tätä "leijumista" tapahtuu siis kävellessä. Istuessa sohvalla taikka auton kyydissä, ei tällaista tunnetta tule. Nämä ovat minun neljännet lasini, mutta jostakin syystä minulla ei ole minkäänlaista muistikuvaa, että miten tottuminen aiemmin sujui. Olen siis tällä hetkellä 22 vuotta vanha.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Skadi kirjoitti:

Hei!

Minua kiinnostaisi tietää, että miten kauan menee yleensä tottua uusiin silmälaseihin? Varmaan se on ihmisestä kiinni, mutta näin yleensä.

Sain pari päivää sitten uudet silmälasini. Arvoni ovat OD SF -4.75 CYL -0.25 AX 170, OS SF -4.25 CYL -0.25 AX 0. Vahvuutta tuli melkoisesti lisää, koska vanhat silmälasini olivat melko tehottomat. Muistelisin molemmissa linsseissä olleen -3. jotakin. Olen käyttänyt jonkin verran piilolinssejä vahvuuksilla -4.00 ja -4.25.

Lisäksi optikko kertoi, että minulla on hieman hajataittoa toisessa silmässä (kuten ylhäältä näkee).

Päänsärkyä uusien lasien käytöstä ilmeni ensimmäisenä iltana ja yönä, mutta nyt ei ole enää mitään. Näillä uusilla laseilla näkee mainiosti kauas. Kuitenkin liikkuessa välillä tuntuu kuin katselisi jonkinlaisen usvaverhon lävitse ja muutenkin silmissä tuntuu hieman hassulta. Voisiko syynä tähän olla se, että silmäni eivät ole vielä tottuneet vai voisiko optikko virheellisesti todeta, että minulla on hajataittoa? Milloin minun olisi syytä huolestua näistä "oireista"?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu