WARRANT

Varsinkin konnien keskuudessa luullaan, että asuntoon tai muuhun yksityiseen paikkaan kotietsintään tulevat poliisit tarvitsevat kotietsintäluvan.
Suomen laki ei tällaista tunne. Jos poliisi esittää etsinnästä jonkin paperin, niin se on määräys kotietsinnästä, ei lupa. Sävelet löytyvät Pakkokeinolain 5 luvun 1-3 pykälistä.
Mitään paperia ei kuitenkaan aina tarvita, sillä määräys voidaan antaa vaikka puhelimitse tai poliisiradiolla. Määräyksen antaa pidättämiseen oikeutettu virkamies.
Poliisimies tai poliisimiehet voivat suorittaa kotietsinnän myös ilman mitään määräystä, milloin sen tarkoituksena on rosvon kiinni ottaminen, pidättäminen, vangitseminen, tuomioistuimeen tuominen tai vaikka rattijuopon verikokeeseen vieminen.
Myös jos esim. huumenyssäkkä uhkaa hävitä WC pönttöön, jos viivytellään, niin kotietsinnän saa suorittaa ilman määräystä tai jonkin muun syyn vuoksi, jos asia ei siedä viivytystä.
Pykälät löytyvät taas Pakkokeinolain 5 luvusta.
Konnat myös luulevat, että kiinni otettaessa poliisin on lueteltava kiinni otetulle hänen oikeutensa. Tämäkin luulo tulee liiallisista jenkkileffojen katselusta. Siellähän murhamieskin voi päästä vapaaksi jonkin pienen muotovirheen vuoksi. Jenkkipoliisi luettelee konnalle hänen oikeutensa vaikka espanjaksi, mutta konnan äidinkieli olikin portugali, joten hänet on muotovirheen vuoksi vapautettava.
131047
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

"Konnat myös luulevat, että kiinni otettaessa poliisin on lueteltava kiinni otetulle hänen oikeutensa."

Eiköhän nämä "konnat" jos jotku tiedä nämä asiat, toisin kuin jotku ihan tavikset kansalaiset. Sillä hehän ovat ovat joutuneet ja heti useamman kerran käymään läpi nämä kuviot.

Äänestä
  • Kun teet rikoksen, sinut etsitään vaikka kaivosta. Ei siinä ole mitään epäselvää!
    Kun elää yhteiskunnan normien mukaan, ei poliisi eivätkä muutkaan viranomaiset häiritse sinua millään tavalla.
    Suomessa on turvallista elää.
    Antakaamme kaikki mahdolliset keinot viranomaisille!

    Äänestä

itsekin liikaa katsellut. Ei se siellä suuren veden takana noin mene. Takaisin koulun penkille.

Muutamia tarkennuksia kaipaa toi sun tekstis. Ei se ihan noin yksoikoista oel. Lue kirjoituksesi ja korjaa se, niin opit asiat. Vivahdejuttuja, vivahdejuttuja, mutta hyvn tärkeitä, ettei kastu. Äläkä pyydä minua näyttämään epäkohtia.

Äänestä

...että ammattikonnat kyllä tuntevat lakipykälät jos ei muuten niin kantapään kautta.

Luulenpa, että ne on ne tavalliset viikonloppurähinöitsijät jotka sitä searchwarranttia kyselevät kun virkavalta kurvaa kotikeikalle.

Äänestä
  • kantaan. "Kunnon" oikeat konnat eivät paljon kysele etsintämääräyksien perään vaan ne on todellakin kuten sanoit lauantai-iltana ympäripäissään olevat äidin pikku kullannuput ja keski-ikäiset farkunraakileet jotka luulevat tietävänsä kaiken oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan nähtyään yhden jakson "Der altesta".
    Todellisten ammattikonnien kanssa on itse asiassa mukava tehdä töitä koska niissä "suhteissa" riitelee ainoastaan asiat, ei miehet. Molemmilla on pelisäännöt selvillä.

    Äänestä

On tainnut katsella pekka puupäätä tämä warrant-tyyppi.

Äänestä

Jopa poliisin on annettava vaadittaessa kirjallinen selvitys toimenpiteestä ja sen perusteista.

Kiireellisissä tapauksissa tämä voidaan toki antaa tilanteen selvittyä, mutta annettava se on, vaikka melkoinen osa virkakunnasta muuta väittääkin.

Se ei tietty ole sanatarkasti ottaen kotietsintälupa, mutta selvityksestä tulee ilmetä esim. määräyksen antajan nimi ja virka-asema.

Äänestä

Kotietsintämääräyksen antava poliisi toimii aina virkavastuulla ja kotietsintä on käytettävissä ainoastaan laissa mainittuihin tarkoituksiin. Muutoin määräyksen antava poliisimies voi syyllistyä paitsi toimivaltansa ylitykseen joka voi olla peruste kurinpitotoimille ilman syytettä mistään, virkavirheeseen tai virka-aseman väärinkäyttöön tai johonkin muuhun rikokseen.

Lisäksi pidättämiseen oikeutettu poliisimies on komisario tai tätä ylempi joten kyse on useimmiten tehtäviensä tasalla olevasta poliisipäällystöstä ei mistään konstaapeleistä.

Äänestä

Tämä keskustelu täyttää poliisvaltion tunnusmerkistön toteutumisen. Hyvästi oikeusvaltio ja kansalaisten perusoikeudet kotirauhan osalta ja muutenkin.

Äänestä
  • Aina kun puhutaan jostakin Suomen lakiin perustuvasta asiasta ja Suomen poliisin oikeuksista jotka ovat erilaisia ja ehkä hiukan yksinkertaisempia kuin tuolla vapauden kehdossa, Amerikassa, alkaa joku huutaa poliisivaltiosta.

    "Hyvästi oikeusvaltio ja kansalaisten perusoikeudet kotirauhan osalta ja muutenkin."

    Montako kertaa poliisi on tehnyt laillisen tai laittoman kotietsinnän sinun luoksesi tai muuten polkenut perusoikeuksiasi? Montako kertaa poliisi on häirinnyt kotirauhaasi? Minun oikeuksiini ja vapauteeni he eivät ole puuttuneet millään tavoin. Yksikään poliisi ei ole vielä koskaan tuppautunut kotiini tekemään minkäänlaista etsintää. Yksikään poliisi ei ole koskaan edes käynyt luonani missään asiassa.

    Äänestä

  • old_profile_19219 kirjoitti:

    Aina kun puhutaan jostakin Suomen lakiin perustuvasta asiasta ja Suomen poliisin oikeuksista jotka ovat erilaisia ja ehkä hiukan yksinkertaisempia kuin tuolla vapauden kehdossa, Amerikassa, alkaa joku huutaa poliisivaltiosta.

    "Hyvästi oikeusvaltio ja kansalaisten perusoikeudet kotirauhan osalta ja muutenkin."

    Montako kertaa poliisi on tehnyt laillisen tai laittoman kotietsinnän sinun luoksesi tai muuten polkenut perusoikeuksiasi? Montako kertaa poliisi on häirinnyt kotirauhaasi? Minun oikeuksiini ja vapauteeni he eivät ole puuttuneet millään tavoin. Yksikään poliisi ei ole vielä koskaan tuppautunut kotiini tekemään minkäänlaista etsintää. Yksikään poliisi ei ole koskaan edes käynyt luonani missään asiassa.

    "Yksikään poliisi ei ole vielä koskaan tuppautunut kotiini tekemään minkäänlaista etsintää: Yksikään poliisi ei ole koskaan edes käynyt luonani missään asiassa"

    Ootas "piru" iltaa ! Ne on vasta tulossa.

    Äänestä

  • Igor kirjoitti:

    ..."piru" ilta?

    Äänestä

  • old_profile_19219 kirjoitti:

    ..."piru" ilta?

    Totuus tietysti kotietsinnästä on, että se tehdään vain rosvojen asuntoihin. Muitten kuin rosvojen ei tarvitse kotietsintää pelätä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Beagle Boy kirjoitti:

Varsinkin konnien keskuudessa luullaan, että asuntoon tai muuhun yksityiseen paikkaan kotietsintään tulevat poliisit tarvitsevat kotietsintäluvan.
Suomen laki ei tällaista tunne. Jos poliisi esittää etsinnästä jonkin paperin, niin se on määräys kotietsinnästä, ei lupa. Sävelet löytyvät Pakkokeinolain 5 luvun 1-3 pykälistä.
Mitään paperia ei kuitenkaan aina tarvita, sillä määräys voidaan antaa vaikka puhelimitse tai poliisiradiolla. Määräyksen antaa pidättämiseen oikeutettu virkamies.
Poliisimies tai poliisimiehet voivat suorittaa kotietsinnän myös ilman mitään määräystä, milloin sen tarkoituksena on rosvon kiinni ottaminen, pidättäminen, vangitseminen, tuomioistuimeen tuominen tai vaikka rattijuopon verikokeeseen vieminen.
Myös jos esim. huumenyssäkkä uhkaa hävitä WC pönttöön, jos viivytellään, niin kotietsinnän saa suorittaa ilman määräystä tai jonkin muun syyn vuoksi, jos asia ei siedä viivytystä.
Pykälät löytyvät taas Pakkokeinolain 5 luvusta.
Konnat myös luulevat, että kiinni otettaessa poliisin on lueteltava kiinni otetulle hänen oikeutensa. Tämäkin luulo tulee liiallisista jenkkileffojen katselusta. Siellähän murhamieskin voi päästä vapaaksi jonkin pienen muotovirheen vuoksi. Jenkkipoliisi luettelee konnalle hänen oikeutensa vaikka espanjaksi, mutta konnan äidinkieli olikin portugali, joten hänet on muotovirheen vuoksi vapautettava.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu