yleinen neuvo!

sattui aika ihmeellinen tilanne eilen, kun olin uroskoirani kanssa iltalenkillä.
Koira kärsii "lievähköstä" ohittamisongelmasta.

Käveltiin jalkakäytävän reunaa ja vastaan tuli iäkkäämpi mies villakoiran kanssa. Otin koirani pannasta kiinni ja laitoin sen sivulleni. Ihan varmasti kuuli murinasta ja näki otteista, että ihan lähelle ei kannata tulla. Eikös setä päästänyt 5 metrin flexin auki ja sieltä tulla jolkotti villakoira suoraa koirani nenän alle. Yritäppä siinä pitää isoa koiraa rauhallisena, kun toinen koira pomppaa nokkaan kiinni.
Siitäkös sitten minä hermostuin ja totesin, että nyt vikkelästi se koira pois, tai täältä tulee hammaskalusto vastaan. Mies vaan hymyili ja nyökkäili ja jatkoi matkaa. Olin melkoisen pökertynyt, että miten noin voi käydä!
Eikö järki sen veraa koputa aikuisilla ihmisillä, että vieraita koiria ei ruveta kaveeraamaan ilman lupaa.. Ja kaikenlisäksi varmasti näki, että oma koirani ei pahmmin tutustumisesta välitä!

Että ihan yleisenä neuvona, että pidetään omat koirat kurissa ja nuhteessa, eikä päästetä toisten koirien luo ilman lupaa!

Enpä tiedä, kenen syy olisi ollut, jos koirani olisi villakoiraa purrut.. Mielestäni ei ainakaan minun, koska oma koirani oli koko ajan tiukasti kiinni.
10636
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

itselleni kävi samantapainen tilanne pari vuotta sitten.
olin kävelyttämässä mäyrääkoiraani isolla niityllä kun vastaan tuli nainen jolla oli myös koira remmissä.
meidät nähtyään nainen päästi lapinkoiransa irti.
koira juoksi kauheeta kyytiä suoraan mäyräkoirani päälle, joka pelkää muita koiria.
nainen vain hymyili eikä tehnyt elettäkään ottaakseen koiraa pois vaikka koirani huusi kurkku suorana pelosta.
silloin sai se rouva kuulla kunniansa,
mutta väitti että minä teion virheen kun koirani oli talutushihnassa, eikä vapaana. näin koirani ei päässyt juoksemaan karkuun.
outoa meininkiä.

Äänestä

koirat(collie ja sellainen pienempi sekarotuinen) pelkäävät isoja varsinkin mustia koiria. Ja kerran tuli vastaan vapaana newfoundlandinkoira tai joku sen tapainen. No koirani alkoivat murista ja haukkua tälle toiselle koiralle, jolloin sen omistaja alkoi yrittää ottaa koiraansa kiinni. Iso koira kiersi meidän takaa ja hyökkäsi colliemme niskaan. Reilu 50 kiloinen koira vastaan meidän alle 20 kiloinen...aika rajun näköistä. Omistaja sai työllä ja tuskalla koiransa meidän koiran kimpusta pois. Aloimme raivota omistajalle, joka vaan totesi, että meidän koirat alkoivat murista, joten se on meidän syy. Eli kiinni olleet koirat ovat syyllisiä, kun vapaana oleva koira hyökkää kimppuun...hah.

Äänestä
  • on se automaattisesti sen syy joka koiraansa vapaana pitää! alkoi ihan raivostuttamaan tämä sinun tapauksesi. miten ihmiset voivat olla välillä niin tyhmiä?!

    toivottavasti koirallesi ei tullut minkäänlaisia fyysisiä tai henkisiä traumoja..

    oma koirani säikähti kerran todella pahasti kun täysin vieras koira juoksi meitä päin ja hyppäsi suunnilleen koirani selkään. omistaja(nuori tyttö) tuli sitten myöhemmin ja aloin valittamaan että kannattaa pitää koira kiinni jos koira ei todellakaan tottele, tai sitten kannattaa jättää ulkoiluttaminen muille. usein tämän jälkeen olen nähnyt ko. tytön ja koiran, eikä koira ole vieläkään hihnassa.

    raivostuttavaa..

    Äänestä

  • monah kirjoitti:

    on se automaattisesti sen syy joka koiraansa vapaana pitää! alkoi ihan raivostuttamaan tämä sinun tapauksesi. miten ihmiset voivat olla välillä niin tyhmiä?!

    koirien pelko mustia koiria kohtaan vain vähän lisääntyi...et tosi kiva ku yrittää saada koirilta sitä pois.

    Äänestä

  • monah kirjoitti:

    on se automaattisesti sen syy joka koiraansa vapaana pitää! alkoi ihan raivostuttamaan tämä sinun tapauksesi. miten ihmiset voivat olla välillä niin tyhmiä?!

    toivottavasti koirallesi ei tullut minkäänlaisia fyysisiä tai henkisiä traumoja..

    oma koirani säikähti kerran todella pahasti kun täysin vieras koira juoksi meitä päin ja hyppäsi suunnilleen koirani selkään. omistaja(nuori tyttö) tuli sitten myöhemmin ja aloin valittamaan että kannattaa pitää koira kiinni jos koira ei todellakaan tottele, tai sitten kannattaa jättää ulkoiluttaminen muille. usein tämän jälkeen olen nähnyt ko. tytön ja koiran, eikä koira ole vieläkään hihnassa.

    raivostuttavaa..

    Tämän on todella ärsyttävää ja kun vielä irtioleva koiraa hyökkää kiinnipidetyn koiran kimppuun sitten siinä vaan toinen omistaja tulee löntystellen siihen väliin... täällä päin asustaa kanssa mies joka pitää isoa karvaturriaan irti mikä rotu lie.. Kerran on koira hyökännyt koiramme kimpuun ja silti ukko pitää rakkiaan irti ja HUOM taajamaalueella!! Jos tämä koira vielä hyökkää koirani kippuun niin ei miehelle enää kunnianukko laula!!!! Kerran miehellä oli mukanaa 2 samanlaista koiraa ja hyvä että jaksoi pidellä siinä vaan tupakka suussa ihmetellään ja kiroillaan.. Oma koirani murisi tälle koiralle jokaa oli hyökännyt aikaisemmin koirani kimppuun ja siitähän miehen koirat vasta villiintyivät. Lähdimme nopsempaa paikalta pois välttyen turmilta.

    Äänestä

ei kyllä tuollaisten ihmisten kanssa koskaan pääse mihinkään.kyllä sitä miettimään jää...

Äänestä

muutes tuki vaan tuosta kertomuksesta mieleen että kun vastaan tulee koira ei kannata laittaa hihnaa tiukemmalle ->koira vaistoaa tämä ja luulee että jokin on nyt hätänä ->koira murisee/rähjää ,vaan anna koiran haistella maata, puita yms. (älä tietenkään päästä koiraa toisen koiran luokse haistelemaan)

ja jos koira kuitenkin aloittaa rähisemään toru koiraa (huom ennen kuin se aloittaa , sinun pitää takkailla koiraasi, kun se nostaa esim. niskakarvat pystyyn tai hännän korkealle (en siis tarkoita nyt kippurahäntiä vaan esim .saksanpaimenkoiraa)
niin silloin jo..

nimittäin tuota hihna tiukalle ja lähelle-tavalla opetetaan koiria puollustamaan-> eli tällä tavalla opetetaan juuri suojelu koiria (jos epäilyttävä heppu tulee laitetaan koira lähelle että se tietää että nyt sen pitää olla tarkkana ja jopa puollustaa omistajaansa)

Äänestä
  • Kiitos hyvästä neuvosta. tuota en ole ennen miettinytkään

    Äänestä

  • Oli tiedossa kyllä... Koiralla vaan on sellainen tapa, että se saattaa hyvin äkkiä kiskaista taluttimesta, jolloin meikäläistä viedään. Varsinkin liukkaalla jalkakäytävällä.

    Äänestä

  • sariiini kirjoitti:

    Kiitos hyvästä neuvosta. tuota en ole ennen miettinytkään

    niin no itsekin kuulin sen vasta jonkin aika sitten koirakouluttaja luennolta...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

minä. kirjoitti:

sattui aika ihmeellinen tilanne eilen, kun olin uroskoirani kanssa iltalenkillä.
Koira kärsii "lievähköstä" ohittamisongelmasta.

Käveltiin jalkakäytävän reunaa ja vastaan tuli iäkkäämpi mies villakoiran kanssa. Otin koirani pannasta kiinni ja laitoin sen sivulleni. Ihan varmasti kuuli murinasta ja näki otteista, että ihan lähelle ei kannata tulla. Eikös setä päästänyt 5 metrin flexin auki ja sieltä tulla jolkotti villakoira suoraa koirani nenän alle. Yritäppä siinä pitää isoa koiraa rauhallisena, kun toinen koira pomppaa nokkaan kiinni.
Siitäkös sitten minä hermostuin ja totesin, että nyt vikkelästi se koira pois, tai täältä tulee hammaskalusto vastaan. Mies vaan hymyili ja nyökkäili ja jatkoi matkaa. Olin melkoisen pökertynyt, että miten noin voi käydä!
Eikö järki sen veraa koputa aikuisilla ihmisillä, että vieraita koiria ei ruveta kaveeraamaan ilman lupaa.. Ja kaikenlisäksi varmasti näki, että oma koirani ei pahmmin tutustumisesta välitä!

Että ihan yleisenä neuvona, että pidetään omat koirat kurissa ja nuhteessa, eikä päästetä toisten koirien luo ilman lupaa!

Enpä tiedä, kenen syy olisi ollut, jos koirani olisi villakoiraa purrut.. Mielestäni ei ainakaan minun, koska oma koirani oli koko ajan tiukasti kiinni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu