närästys

--------

onko homeopatiassa tai luontaistuotteissa lääkettä närästykseen?

29

29075

    Vastaukset 29

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • fze

      Homeopaattiset valmisteet, eivätkä luontaistuotteet kuulu lääkkeisiin, joten niistä ei siis ole "lääkettä närästykseen".

      Ovatko lääkkeettömän hoidon ohjeet tutut? Ruokavalio oman kokemuksesi mukaan. Kuitenkin esimerkiksi vahvasti maustetut ruuat, runsas rasva, tukevat ateriat, alkoholi, tupakka, kahvi voivat pahentaa. Näin ollessa niitä on yleensä syytä välttää. Maitoa voi kokeilla närästysjuomaksi. Sängynpäätyä kannattaa harkita nostettavaksi viisi-kymmenen senttiä, jolloin yöllinen refluksi voi helpottua. Entä onko lääkkeitä käytössä? Ei suinkaan kaikki, mutta osa lääkkeistä voivat pahentaa närästystä, jolloin ne olisi kertaalleen käytävä läpi.

      Sitten voin sanoa, että on hyvä, että olet kärsimässä happovaivoista tänään, etkä pari-kolme vuosikymmentä sitten. Happovaivojen ja mahahaavan hoito on aivan radikaalisti muuttunut uusien todella hyvien ja tehokkaiden happosalpaajalääkkeiden johdosta. Ne ovat reseptilääkkeitä. Ilman reseptiä on saatavilla h2-salpaajia, kuten ranitidiinia, sekä erilaisia antasidivalmisteita. Yksi hyvä voisi olla esimerkiksi Gaviscon, joka muodostaa ruokatorveen suojaavan kalvon. - Pehmeä keino.

      Homeopatiasta sanoisin vain sanan, jotta kannattaa perehtyä näihin uskomuslääkinnän taustalla vaikuttaviin asioihin, ettei haluamattaan sitoutuisi semmoiseen, mihin ei tahdo. Homeopatiassa, akupunktiossa, ja erilaisissa itämaisissa vanhoissa hoitomuodoissa on käsittääkseni usein aivan oma maailmankatsomus ja ideologia takana, joten kyseiset näkemykset ovat osa laajempaa maailmanjäsentämistapaa.

      Luontaistuotteiden ongelmana ei puolestaan ole se, etteikö niissä mahdollisesti olisi vaikuttavia aineita, vaan se, ettei niistä ja niiden vaikutuksista yksinkertaisesti tiedetä juuri mitään. Jo yksin valmisteiden kirjo ja vaihtelevuus aiheuttaa ongelmia.

      Toivottavasti pääset närästyksestäsi. Keinoja sen hoitoon on, joten niiden käyttö on vain itsestäsi kiinni.

    • närästys

      Minä kanssa ikuisena kahvikissana kärsin närästyksestä. Kalliiden antasidien tilalle löysin yksinkertaisen tutun lapsuudesta: piimän. Auttaa minua, ja on hyväksi muutenkin, kun en juo maitoa. Ja on halpa keino!

      Toinen mitä voisit kokeilla on homeopatian yleislääke: nux vomica. Sehän passaa moneen.

      • Sinnu

        luin lehdestä ettei homeopaattisilla "lääkkeillä" ole todettu olevan mitään tehoa. Ne on niin laimennettuja ettei niissä periaatteessa ole enää mitään vaikuttavia aineita:( Siis pelkkää rahastusta! Homeopaattien vastaanototkin on niin kalliita että samalla kuuntelulla pärjää vaikka jonkun läheisen ihmisen kanssa paljon halvemmalla.


      • Mikä viiraa ?

        No ihan hölmöläisen hommaa. Miksi sitä närästyksen aiheuttajaa ei voi jättää elämästään pois? Täysin käsittämätöntä toimintaa.


    • vaikka

      Tilapäiseen närästykseen auttaa vaikka kalkkitabletit (kalsiumkarbonaatti). Neutraloivat vatsahappoa.

      • --------

        Kiitos tiedosta..toivottavasti se kalkki ei ota mahaan muuten. Ylensä mulla tulee kalkist maha kipeeks..ei kestä


      • också
        -------- kirjoitti:

        Kiitos tiedosta..toivottavasti se kalkki ei ota mahaan muuten. Ylensä mulla tulee kalkist maha kipeeks..ei kestä

        Vatsan kannalta kalkki on mieto aine, sanotaan jopa suojelevan vatsaa. Ei pidä tietenkään liikaa ottaa, menee vatsa hapottomaksi tms. Apteekista löytyy esim. Rennie nimellä.

        Magnesiumkarbonaatti tai -oksidi neutraloi myös vatsahappoja.


      • Neutralisoi
        -------- kirjoitti:

        Kiitos tiedosta..toivottavasti se kalkki ei ota mahaan muuten. Ylensä mulla tulee kalkist maha kipeeks..ei kestä

        Lakkaa hapattamasta kehoasi. Lopeta kahvin juonti, samoin kevytjuomien ja limppareiden ja colan juonti.

        Ripaus juomaveteen soodaa, esim. 1 tl litraan. Huomaat, miten vesi muuttuu pehmeäksi. Juo raikasta vettä joka aamu litra, ennenkuin mitään muuta tunget sisuksiisi.
        Lisää raakoja vihanneksia ruokavalioosi. Juo vihannesmehuja.


      • ei suolaa
        Neutralisoi kirjoitti:

        Lakkaa hapattamasta kehoasi. Lopeta kahvin juonti, samoin kevytjuomien ja limppareiden ja colan juonti.

        Ripaus juomaveteen soodaa, esim. 1 tl litraan. Huomaat, miten vesi muuttuu pehmeäksi. Juo raikasta vettä joka aamu litra, ennenkuin mitään muuta tunget sisuksiisi.
        Lisää raakoja vihanneksia ruokavalioosi. Juo vihannesmehuja.

        Sooda on natriumbikarbonaattia, siis samanlainen natriumlähde kuin ruokasuola.


      • -----------

        Niin kalsiumkarbonaattia olen ottanut, mutta se tekee pahoja mahakipuja ja ummetusta. Pitänee varmaan jättää pois. Muutkaan kalkkitabletit eivät sovi mun mahalleni. Mitähän sitä sitten tilalle? Lääkärin määräämät lääkkeet taatusti ovat mahalle vielä pahempia. Kauan menee että tämmönen paranee? Voiko parantua itsestään?


      • Anonyymi
        Neutralisoi kirjoitti:

        Lakkaa hapattamasta kehoasi. Lopeta kahvin juonti, samoin kevytjuomien ja limppareiden ja colan juonti.

        Ripaus juomaveteen soodaa, esim. 1 tl litraan. Huomaat, miten vesi muuttuu pehmeäksi. Juo raikasta vettä joka aamu litra, ennenkuin mitään muuta tunget sisuksiisi.
        Lisää raakoja vihanneksia ruokavalioosi. Juo vihannesmehuja.

        Valetta koko juttu !


    • Heli

      Pascoe-emäsjauhetta suositteli luontaistuotekaupan myyjä, sanoi että se on pitänyt hänen närästyksensä kurissa jo kolme vuotta. Se sisältää suoloja, jotka neutraloi happoja. Mutta närästyksen syy pitäisi varmaan löytää.

      • --------

        niin kun tietty syy voi olla vaikka rauhoittavat bentsoadiseptiinit? mitä käytän


      • miten on
        -------- kirjoitti:

        niin kun tietty syy voi olla vaikka rauhoittavat bentsoadiseptiinit? mitä käytän

        Onko e-pilleri haitaksi jos on närästysvika?


      • Heli
        miten on kirjoitti:

        Onko e-pilleri haitaksi jos on närästysvika?

        Kyllä hormonit vaikuttaa siihen mahaportin sulkijaan, ne kai voi löysentää sitä, jolloin sieltä helpommin pääsee happoja ylös. Mutta en ole tästä ihan varma.


    • kokoenut

      Apteekista valmarin: neste jota sekoitetaan n 1 tl veteen, apteekista rennie (tulee ehkä halvimmaksi jos paljon joutuu käyttämään).

      Ruokasooda auttaa kyllä, mutta ei sovi pitkäaikaiseen käyttöön (on muuten Samariinin toinen ainesosa, mutta paljon halvempaa).

      Mulle ei sovi magnesium eikä emäsjauhe (en muista nimeä) joka sisälsi mm. magnesiumia, rupeaa vain enemmän närästämään.

      Reseptillä saatavat lääkkeet on tosi kalliita.

      Itse olen menossa leikkaukseen refluksitaudin ja palleatyrän takia.

    • närästää täälläkin

      On sellainen homeopaattinen lääke kun R7 (Dr Reckewek). Saa luontaistuotekaupasta. Itsellä tuo auttoi aikaisemmin, nyt ollut sellainen närästys päällä ettei ole tuo eikä muutkaan lääkkeet auttaneet:(

    • Nyk

      Itselle auttaa aika hyvin Hedelmäsuola. En tiedä miksi mutta sitä kun käyttää niin vatsa tasoittuu ja pysyy hyvänä. Ota vain tarpeen tullen.

      • t2o

        Kyllä se on perunajauho mikä auttaa.isoäidin niksit kirjassa sekoitat ruokalusikallisen perunajauhoa juomalasiin veden kera kyllä tepsii. ei tarvi mitään kalliita apteekin rohtoja...kokeile...


      • Anonyymi
        t2o kirjoitti:

        Kyllä se on perunajauho mikä auttaa.isoäidin niksit kirjassa sekoitat ruokalusikallisen perunajauhoa juomalasiin veden kera kyllä tepsii. ei tarvi mitään kalliita apteekin rohtoja...kokeile...

        Tämä auttaa! Halpa ja hyvä sekä myrkytön👍


      • Anonyymi
        t2o kirjoitti:

        Kyllä se on perunajauho mikä auttaa.isoäidin niksit kirjassa sekoitat ruokalusikallisen perunajauhoa juomalasiin veden kera kyllä tepsii. ei tarvi mitään kalliita apteekin rohtoja...kokeile...

        Perunajauhosta tulee ilmavaivoja rankasti


    • Venkkeli

      Suola helpottaa.

    • etä näin

      Reseptivapaiden närästyslääkkeiden jatkuva käyttö on yleistynyt. Suolahappoa neutraloivien ja sen tuotantoa ehkäisevien lääkkeiden päivittäinen käyttö sotkee kuitenkin helposti mahalaukun luonnollisen toiminnan.

      - Ei ole suotavaa käyttää närästyslääkkeitä pitkään ilman lääkärin tarkempaa tutkimusta. Erityisen tarkkana kannattaa olla reseptilääkkeiden ja käsikauppalääkkeiden yhteiskäytön kanssa, ettei tulisi turhaa päällekkäisyyttä.

      - Tilapäisesti käytettynä närästyslääkkeet ovat toki melko vaarattomia, mutta pitkäaikaisessa käytössä ne voivat peittää joitakin oireita ja vakaviakin tauteja, jotka kaipaisivat lääkärihoitoa.

      Närästyslääkkeiden ahkera käyttö sotkee helposti mahalaukun luonnollisen, aseptisen tehtävän.

      - Lääkkeet vaikuttavat mahalaukun vastustuskykyyn bakteereja kohtaan, joita saamme ruuan mukana. Mahahappojen tehtävä olisi niiden torjuminen ja tappaminen ja kun maha tehdään hapottomaksi lääkkeillä, kasvaa suoliston tulehdusten riski ja ravintoaineiden imeytymättömyys ruuasta.


      Ennen apu ruokavaliosta, nyt lääkekaapilta

      Suomalaisista 10-15 % kärsii päivittäisestä närästyksestä. Useimmiten syynä ikävään vaivaan ovat väärät ruokailutottumukset, stressi, tupakointi ja runsas alkoholinkäyttö.

      - Refluksitauti liittyy usein myös ylipainoon. Annoskokojen kasvaminen ja raskas ruoka ovat myös suurimpia syitä taudin taustalla. Kun aiemmin lääkkeitä ei vaivaan ollut, apu oli pakko saada ruokavalion muutoksesta.

      - Ennen mahavaivoja koitettiin selättää löytämällä parempi ruokavalio, mikä on paljon terveellisempi tapa. Nyt otetaan vaan lääkettä, mikä on helpompaa. Ei tarvitse luopua kahvista, runsaasta viljan ja sokerin syömisestä, prosessoiduista maitotuotteista tai runsaasta kasvisrasvapohjaisesta ruuasta.

      - Parempi olisikin keventää syömistä ja välttää ruoka-ainetta, jonka epäilee närästystä aiheuttavan.


      Paras ja halvin närästyslääke on vanha kunnon ruokasuuda veden kera.



      Viisi minuuttia närästyslääkkeiden mahdollisista riskeistä
      http://sundqvist.blogspot.fi/2011/08/viisi-minuuttia-narastyslaakkeiden.html

    • lena5

      Schusslerin solumineraaleita kannattaa kokeilla. Ovat ihmisen kehoon luonnostaan kuuluvia aineita. Ympäri maan on terapeutteja jotka tarjoavat solumineraalihoitoja. kokemusta on.

      • Mine raali

        Ei taida olla homeopaattisia?


    • Anonyymi

      Kokeilin ruokalusikallista perunajauhoja vesilasiin. Toimi! Ja nopeasti! Eikä edes maistunut miltään

      • Anonyymi

        Totta!


    • Anonyymi

      Homeopaattinen valmiste CouristusCusetus D30 auttaa yleensä kaikkiin vaivoihin.

    • Anonyymi

      mantelit auttaa närästykseen 3-5 mantelia pureskellaa hienoksi suussa ja niellään olen käyttänyt noin 15 vuotta jatoimii ter rp

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      14
      2704
    2. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      276
      1196
    3. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      167
      1138
    4. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      82
      946
    5. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      87
      853
    6. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      63
      818
    7. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      24
      765
    8. Mitä sä haluat vanhus?

      🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      72
      745
    9. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      69
      721
    10. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      137
      700
    11. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      142
      691
    12. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      47
      670
    13. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      57
      646
    14. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      47
      634
    15. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      46
      624
    16. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      618
    17. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      25
      613
    18. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      40
      564
    19. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      558
    20. Kerro mies tarinasi

      Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri
      Ikävä
      20
      538
    Aihe