ALMERA 1.5

ONKO KUKAAN MITANNUT KO.ALMERAN KULUTUSTA ?
OLEN AIKEISSA HANKKIA ALMERAN,EIKÄ TEHO OLE
TÄRKEINTÄ VAAN TALOUDELLISUUS.
4719
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Et kai luota jos joku kertoo "satuja".

Minullakin oli lähellä Almeran osto.
On varmaan ihan kokonaishyvä.
Parasta minusta oli kun siinä on nokkaketju, on
ollut jo vuosia.

Minä jätin ko. merkin kahdesta syystä.
Olin jo ostanut tänävuonna yhden uuden ko.
samasta liikkeestä.
Penkin säädöt ovat pienet ja hitaat toteutettu
kahdella kankealla käsipyörällä.

Jos katsot kulutusta ostannet sen 1.5 l koneella.
Ja jos ajelet yksin tai kaksin työmatkaa voi
harkita 3 ovista. työkassi on kätevä laittaa
penkin taakse.

Tai pienet lapset mahtuvat juoksemaan penkin
takaa vaikka aikuiset istuu edessä. Ja heidän on
parempi yleensä mennä autoon kun ei heti tarvi
kiivetä penkille. (kokeile lasten kanssa jos et
usko). Näin ainakin Asconassani 2 ovisessa.

Myös ison ja vanhankin on parempi mennä 2 oviseen.

Mutta kyllä on mielestäni hyvä auto.

Äänestä
  • Ostin uuden 1.5:sen kolme kuukautta sitten ja
    yllättävän paljon tuo kyllä kuluttaa.
    Keskikulutus siinä 7,2/100km. Pääsyynä on
    varmaankin nuo moottoritienopeudet ja
    kaupunkiajo. Jos joutuu vähänki kierrättämään
    isommilla kierroksilla, niin menovettä kyllä
    palaa! Rauhallisella kaasujalalla kyllä
    varmaankin säästäisi litran satasella, ehkä. En
    ole kylläkään yrittänyt. Muuten erittäin mukava
    auto!

    Äänestä

  • estevez kirjoitti:

    Ostin uuden 1.5:sen kolme kuukautta sitten ja
    yllättävän paljon tuo kyllä kuluttaa.
    Keskikulutus siinä 7,2/100km. Pääsyynä on
    varmaankin nuo moottoritienopeudet ja
    kaupunkiajo. Jos joutuu vähänki kierrättämään
    isommilla kierroksilla, niin menovettä kyllä
    palaa! Rauhallisella kaasujalalla kyllä
    varmaankin säästäisi litran satasella, ehkä. En
    ole kylläkään yrittänyt. Muuten erittäin mukava
    auto!

    Tosiaan paljon jos todella olet mitannut tarkkaan.

    Ajoihisi ei taida sisältyä kuin moottoritietä ja
    kaupunkia.

    Äänestä

  • Toyota kirjoitti:

    Tosiaan paljon jos todella olet mitannut tarkkaan.

    Ajoihisi ei taida sisältyä kuin moottoritietä ja
    kaupunkia.

    Aivan, voisi sanoa että kaikki kilsat on ajettu
    motarilla ja kaupungissa, joten vaikeuksia on
    päästä alle 7:n kulutuksen. Nuo menot olen
    todellakin kirjannut kaikki ylös. Pitäis koettaa
    pitää nuo kierrokset alle 3tuhannen, niin
    säästäis varmaankin kummasti tuota polttoainetta.
    Tuntuu että raja kulkee tuossa 3000:ssa. Sen
    ylitettyä gasoa palaa rutkasti enemmän!

    t. -e-

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


PITKÄN PÄÄLLE... kirjoitti:

ONKO KUKAAN MITANNUT KO.ALMERAN KULUTUSTA ?
OLEN AIKEISSA HANKKIA ALMERAN,EIKÄ TEHO OLE
TÄRKEINTÄ VAAN TALOUDELLISUUS.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu