Kun Ginny oli päässyt Malfoyn kohdalle,tämä alkoi puhua.
-Miksi sinä nörtti olet jäänyt Tylypahkaan? Miksi et ole kotona itkemässä sitä, että tyhmä poikakaverisi jätti sinut?
-Mitä se sinulle kuuluu? Ja miksi sinua minun ihmissuhteeni kiinnostavat? Ginny tiuskaisi Malfoylle. Samalla hän oli astunut askeleen lähemmäs ja tyrkännyt Malfoyn järven heikolle rantajäälle. Jää ei kestänyt pojan painoa, ja murtui tämän alla. Ginny alkoi nauramaan hullunkuriselle ilmestykselle, Malfoyn istumassa hölmistyneenä matalassa, jääkylmässä rantavedessä.
-Kappas, puuterisi eivät levinneet, Ginny kikatti.
-Vai väitätkö olevasi muka oikeasti niin kalpea, hän jatkoi. Malfoy oli niin hölmistynyt, ettei saanut sanaa suustaan. Ginny tuhahti ja ojensi kätensä. Poika tarttui siihen, ja Ginny veti hänet kuivalle maalle. Malfoy hytisi kylmästä seisoen yhä paikallaan. Tuskastuneena Ginny lähti taluttamaan häntä kohti linnaa ohi tuijottavien Korpinkynsien.
Päästyään linnan suurille pääoville Ginny tyrkkäsi umpijäässä olevan Malfoyn sisälle. Tämä lensi kuonolleen kovalle ja kylmälle kivilattialle.
-Oletpas sinä nyt avuton, Ginny nauroi. Oudon poissaolevana Malfoy nousi seisomaan, käveli tyrmiin vieville kiviportaille ja katsoi taakseen sanoen:
-Muuten, ei minulla ole puuteria. Tuon sanottuaan hän katosi tyrmiin.
Ginny katsoi hänen peräänsä hetken, ajatellen Malfoyn avuttomuutta. Mikähän häneen on mennyt? Hetken siinä seistyään Ginny kohautti olkiaan ja lähti kävelemään kirjastoon. Siellä hän käveli taikaolentoja (Ginny oli erittäin kiinnostunut niistä) käsittelevien kirjojen luo, otti niistä lupaavimman näköisen, lainasi sen ja painui Rohkelikkotorniin. Siellä hän käpertyi takan vieressä olevaan nojatuoliin ja alkoi lukemaan.
Neljän tunnin päästä Ginny havahtui, vei kirjan pikapikaa makuusaliin ja juoksi Suureen Saliin päivälliselle. Malfoy istui omalla paikallaan Luihuisten pöydässä kuin mitään ei olisi tapahtunut. Pojan poissaolevuudesta tai avuttomuudesta ei ollut jälkeäkään. Ginny meni istmaan Hermionen, Ronin ja Harryn luokse,kauhoi lautaselleen perunamuussia, lihapullia ja kastiketta, ja alkoi syömään. Samalla hän kuunteli Harryn selitystä siitä, mitä kamalaa Dursleyt olivat taas kesällä suunnitelleet hänen päänsä menoksi.
-Kesä oli taas aivan kamala, Dursleyt tekivät sitä ja tätä ja blaablaablaa... Vähitellen Ginnyä lakkasi kiinnostamasta. Hän söi ruokaansa puhumatta mitään, lähti salista ja meni Rohkelikkojen oleskeluhuoneeseen. Siellä hän mietti mitä tehdä, kunnes muisti kirjastosta lainatun kirjan ja meni makuusaliin lukemaan sitä. Pikkuhiljaa hätä alkoi väsyttämään yhä enemmän ja enemmän ja kohta hän oli jo unessa...
-Miksi sinä nörtti olet jäänyt Tylypahkaan? Miksi et ole kotona itkemässä sitä, että tyhmä poikakaverisi jätti sinut?
-Mitä se sinulle kuuluu? Ja miksi sinua minun ihmissuhteeni kiinnostavat? Ginny tiuskaisi Malfoylle. Samalla hän oli astunut askeleen lähemmäs ja tyrkännyt Malfoyn järven heikolle rantajäälle. Jää ei kestänyt pojan painoa, ja murtui tämän alla. Ginny alkoi nauramaan hullunkuriselle ilmestykselle, Malfoyn istumassa hölmistyneenä matalassa, jääkylmässä rantavedessä.
-Kappas, puuterisi eivät levinneet, Ginny kikatti.
-Vai väitätkö olevasi muka oikeasti niin kalpea, hän jatkoi. Malfoy oli niin hölmistynyt, ettei saanut sanaa suustaan. Ginny tuhahti ja ojensi kätensä. Poika tarttui siihen, ja Ginny veti hänet kuivalle maalle. Malfoy hytisi kylmästä seisoen yhä paikallaan. Tuskastuneena Ginny lähti taluttamaan häntä kohti linnaa ohi tuijottavien Korpinkynsien.
Päästyään linnan suurille pääoville Ginny tyrkkäsi umpijäässä olevan Malfoyn sisälle. Tämä lensi kuonolleen kovalle ja kylmälle kivilattialle.
-Oletpas sinä nyt avuton, Ginny nauroi. Oudon poissaolevana Malfoy nousi seisomaan, käveli tyrmiin vieville kiviportaille ja katsoi taakseen sanoen:
-Muuten, ei minulla ole puuteria. Tuon sanottuaan hän katosi tyrmiin.
Ginny katsoi hänen peräänsä hetken, ajatellen Malfoyn avuttomuutta. Mikähän häneen on mennyt? Hetken siinä seistyään Ginny kohautti olkiaan ja lähti kävelemään kirjastoon. Siellä hän käveli taikaolentoja (Ginny oli erittäin kiinnostunut niistä) käsittelevien kirjojen luo, otti niistä lupaavimman näköisen, lainasi sen ja painui Rohkelikkotorniin. Siellä hän käpertyi takan vieressä olevaan nojatuoliin ja alkoi lukemaan.
Neljän tunnin päästä Ginny havahtui, vei kirjan pikapikaa makuusaliin ja juoksi Suureen Saliin päivälliselle. Malfoy istui omalla paikallaan Luihuisten pöydässä kuin mitään ei olisi tapahtunut. Pojan poissaolevuudesta tai avuttomuudesta ei ollut jälkeäkään. Ginny meni istmaan Hermionen, Ronin ja Harryn luokse,kauhoi lautaselleen perunamuussia, lihapullia ja kastiketta, ja alkoi syömään. Samalla hän kuunteli Harryn selitystä siitä, mitä kamalaa Dursleyt olivat taas kesällä suunnitelleet hänen päänsä menoksi.
-Kesä oli taas aivan kamala, Dursleyt tekivät sitä ja tätä ja blaablaablaa... Vähitellen Ginnyä lakkasi kiinnostamasta. Hän söi ruokaansa puhumatta mitään, lähti salista ja meni Rohkelikkojen oleskeluhuoneeseen. Siellä hän mietti mitä tehdä, kunnes muisti kirjastosta lainatun kirjan ja meni makuusaliin lukemaan sitä. Pikkuhiljaa hätä alkoi väsyttämään yhä enemmän ja enemmän ja kohta hän oli jo unessa...
Vastaukset 3
Vanhimmat
Mun novellitkaan ei yllä ton tasolle.
Kyllä ne yltäs, jos edes yrittäsit
Kirjota ny äkkiä lisää! Noi on niin hyviä!!!!!!