Kun Ginny oli päässyt Malfoyn kohdalle,tämä alkoi puhua.
-Miksi sinä nörtti olet jäänyt Tylypahkaan? Miksi et ole kotona itkemässä sitä, että tyhmä poikakaverisi jätti sinut?
-Mitä se sinulle kuuluu? Ja miksi sinua minun ihmissuhteeni kiinnostavat? Ginny tiuskaisi Malfoylle. Samalla hän oli astunut askeleen lähemmäs ja tyrkännyt Malfoyn järven heikolle rantajäälle. Jää ei kestänyt pojan painoa, ja murtui tämän alla. Ginny alkoi nauramaan hullunkuriselle ilmestykselle, Malfoyn istumassa hölmistyneenä matalassa, jääkylmässä rantavedessä.
-Kappas, puuterisi eivät levinneet, Ginny kikatti.
-Vai väitätkö olevasi muka oikeasti niin kalpea, hän jatkoi. Malfoy oli niin hölmistynyt, ettei saanut sanaa suustaan. Ginny tuhahti ja ojensi kätensä. Poika tarttui siihen, ja Ginny veti hänet kuivalle maalle. Malfoy hytisi kylmästä seisoen yhä paikallaan. Tuskastuneena Ginny lähti taluttamaan häntä kohti linnaa ohi tuijottavien Korpinkynsien.
Päästyään linnan suurille pääoville Ginny tyrkkäsi umpijäässä olevan Malfoyn sisälle. Tämä lensi kuonolleen kovalle ja kylmälle kivilattialle.
-Oletpas sinä nyt avuton, Ginny nauroi. Oudon poissaolevana Malfoy nousi seisomaan, käveli tyrmiin vieville kiviportaille ja katsoi taakseen sanoen:
-Muuten, ei minulla ole puuteria. Tuon sanottuaan hän katosi tyrmiin.
Ginny katsoi hänen peräänsä hetken, ajatellen Malfoyn avuttomuutta. Mikähän häneen on mennyt? Hetken siinä seistyään Ginny kohautti olkiaan ja lähti kävelemään kirjastoon. Siellä hän käveli taikaolentoja (Ginny oli erittäin kiinnostunut niistä) käsittelevien kirjojen luo, otti niistä lupaavimman näköisen, lainasi sen ja painui Rohkelikkotorniin. Siellä hän käpertyi takan vieressä olevaan nojatuoliin ja alkoi lukemaan.
Neljän tunnin päästä Ginny havahtui, vei kirjan pikapikaa makuusaliin ja juoksi Suureen Saliin päivälliselle. Malfoy istui omalla paikallaan Luihuisten pöydässä kuin mitään ei olisi tapahtunut. Pojan poissaolevuudesta tai avuttomuudesta ei ollut jälkeäkään. Ginny meni istmaan Hermionen, Ronin ja Harryn luokse,kauhoi lautaselleen perunamuussia, lihapullia ja kastiketta, ja alkoi syömään. Samalla hän kuunteli Harryn selitystä siitä, mitä kamalaa Dursleyt olivat taas kesällä suunnitelleet hänen päänsä menoksi.
-Kesä oli taas aivan kamala, Dursleyt tekivät sitä ja tätä ja blaablaablaa... Vähitellen Ginnyä lakkasi kiinnostamasta. Hän söi ruokaansa puhumatta mitään, lähti salista ja meni Rohkelikkojen oleskeluhuoneeseen. Siellä hän mietti mitä tehdä, kunnes muisti kirjastosta lainatun kirjan ja meni makuusaliin lukemaan sitä. Pikkuhiljaa hätä alkoi väsyttämään yhä enemmän ja enemmän ja kohta hän oli jo unessa...
Huurrekukkia#3
lettie
3
456
Vastaukset
- tlank
Mun novellitkaan ei yllä ton tasolle.
- falcon
Kyllä ne yltäs, jos edes yrittäsit
- falcon
Kirjota ny äkkiä lisää! Noi on niin hyviä!!!!!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1905120- 191840
Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka631636Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s111541Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1271527Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit531200Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.961094Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249308993- 196945
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö7860