Kuka oikeasti pitää kaikukammioista?

Onko täällä muita vastavirtaan kulkijoita siinä mielessä, että pitäisivät selkeistä taloista, joissa on erilliset huoneet. Nykytrendihän on tehdä mahdollisimman yhtenäistä, avaraa tilaa, jossa ainakin oleskelutilat ovat yhtä ja samaa tilaa, jossa ei välttämättä näe, missä keittiö loppuu, olohuone alkaa, eteisenä jatkuu. Itse ainakin olen kovin viehättynyt vanhanaikaisista asunnoista/taloista, joissa on selkeä eteinen, josta oven läpi mennään eri huoneisiin (ei välttämättä kaikkiin eteisen kautta). Huoneista toiseen saattaa lisäksi olla oviyhteys, mutta tarvittaessa minkä tahansa huoneen voi sulkea erilliseksi tilaksi. Eri huoneilla on eri käyttötarkoitus, ja niissä voi ihan oikeasti asua ja metelöidä ilman että koko talo häiriintyy. Keittiöön voi mennä kolistelemaan astioita, samaan aikaan olohuoneessa voi lukea, kirjastossa kuunnella musiikkia, lastenhuoneessa hakata Kimbleä, eikä kenelläkään mene hermot, niinkuin eräässäkin asunnossa, jossa asuimme. Koko asunto makuuhuoneita lukuunottamatta oli yhtä suurta ameebamaisesti vaihtuvaa tilaa. Keittiössä huusi tiskikoneen lisäksi pyykkikone, ja televisiota ei voinut kuunnella iltaisin normaalivolyymilla, jottei perheen aikaisin nukkumaan menevä aikuinen häiriintynyt. Haluavatko ihmiset oikeasti näitä "laajennettuja yksiöitä" vai olenko vain äänille yliherkkä?
51283
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Meillä ei ole varaa erilliseen keittiöhenkilökuntaan. Jos joku paukuttelee keittiössä kattiloita, hän on närkästynyt kun toinen lukee kirjaa eikä osallistu kotitöihin. Pienissä tiloissa on kätevää, kun ruokailutilaa voi tilapäisesti jatkaa olohuoneeseen. TV:n katselun olemme ratkaisseet niin, että sitä varten on oma ikkunaton huone. Kirjastoon meillä ei myöskään ole varaa. Kirjahylly on sijoitettu tv-huoneen takaseinälle. Se toimii edullisena rakovaimentimena parantaen tilan akustiikkaa. Astianpesukoneen yksi tärkeimmistä valintakriteereistä oli ääni.

Äänestä

Eipä nuo yhtenäiset oleskelutilat vielä mitään. Käypä katsomassa miten Corbu on ratkaissut tilan virtaamisen ajatuksen VIlla Savoyssa. Siellä ei ole turhaan ovea edes kylppäriin tai makuuhuoneen vessaan.

Itse olen tulkinnut, että nimenomaan nykyään on vallalla jopa turha kopittaminen, jossa kenkien jalkaanlaitto ja nauhojen sitominen pitää suorittaa eri tilassa. Iso perhe luonnollisesti tarvitsee toisistaan äänieristettyä tilaa, mutta varsinkin kerrostaloasunnoissa, joissa asuu 1-2 ihmistä, on kopitus jotenkin enemmän ahtautta luova kuin käyttömukavuutta lisäävä tekijä.

Äänestä

Olen asunut perheineni sekä koppikokoelmissa että toisenlaisissa ratkaisuissa. Omien toiveiden ja tarpeiden mukaisesti rakennetussa talossa yhtenäistä ovilla rajoittamatonta tilaa on hieman alle 100m2. Emme tunne asuvamme missään kaikukammiossa, vaikka neljästä lapsestä lahtee ääntäkin.

Yhtenäiset tilat eivät ole uusi ratkaisu, vaan niitä vastasivat mm. pirtit Suomessa ja atriumit muinaisessa Roomassa.

Äänestä

Nykytrendiin vaikuttaa se, että pieniin neliöihin pitää sulloa viisitoista huonetta ja kuusi vessaa. Ei onnistu muutenkuin poistamalla väliseinät ja "avaruutta" tehdään nostamalla katto viiteen metriin. Ei kiitos minulle.

Äänestä

neljä makuuhuonetta ilman yhtään aulatilaa. Yhdessä makuuhuoneessa katsotaan tv:tä, kahdessa nukutaan ja yksi on vierashuone/harrastetilana.
Alakerta on melko yhtenäistä tilaa: avokeittiö, ruokailutila ja olohuone yhtenäistä tilaa. Olohuone on suosituin tila, vaikka etukäteen kuvittelin että viihtyisin kirjastossa. (Kirjasto on ovilla erotettu olohuoneesta). On toiminut mielestäni meidän kolmihenkisellä perheellä hyvin. Tilaa talossa on noin 200 neliötä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Korvatulpat kirjoitti:

Onko täällä muita vastavirtaan kulkijoita siinä mielessä, että pitäisivät selkeistä taloista, joissa on erilliset huoneet. Nykytrendihän on tehdä mahdollisimman yhtenäistä, avaraa tilaa, jossa ainakin oleskelutilat ovat yhtä ja samaa tilaa, jossa ei välttämättä näe, missä keittiö loppuu, olohuone alkaa, eteisenä jatkuu. Itse ainakin olen kovin viehättynyt vanhanaikaisista asunnoista/taloista, joissa on selkeä eteinen, josta oven läpi mennään eri huoneisiin (ei välttämättä kaikkiin eteisen kautta). Huoneista toiseen saattaa lisäksi olla oviyhteys, mutta tarvittaessa minkä tahansa huoneen voi sulkea erilliseksi tilaksi. Eri huoneilla on eri käyttötarkoitus, ja niissä voi ihan oikeasti asua ja metelöidä ilman että koko talo häiriintyy. Keittiöön voi mennä kolistelemaan astioita, samaan aikaan olohuoneessa voi lukea, kirjastossa kuunnella musiikkia, lastenhuoneessa hakata Kimbleä, eikä kenelläkään mene hermot, niinkuin eräässäkin asunnossa, jossa asuimme. Koko asunto makuuhuoneita lukuunottamatta oli yhtä suurta ameebamaisesti vaihtuvaa tilaa. Keittiössä huusi tiskikoneen lisäksi pyykkikone, ja televisiota ei voinut kuunnella iltaisin normaalivolyymilla, jottei perheen aikaisin nukkumaan menevä aikuinen häiriintynyt. Haluavatko ihmiset oikeasti näitä "laajennettuja yksiöitä" vai olenko vain äänille yliherkkä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu