miettikää

minkälainen lapsi kasvaa sellaisesta, jolle vuodesta toiseen paukutetaan päähän(ettei vaan pääse unohtumaan: ("
Jeps aivan sairasta
Kirjoittanut: puuhaa alkaa omia 22.12.2005 klo 01.40

toisten lapsia,ja leikkiä kotia,koska sijarit ovat vain palkattuja hoitajia. "

Kuinka moni sijaisvanhempi teistä täällä kirjoittavista kutsuu itseään lapsen kuullen palkatuksi hoitajaksi?
Kuinka moni bioäiti kutsuu sijaisvanhempia lapsen kuullen palkatuiksi hoitajiksi?
Kuinka moni bio kehtaa tunnustaa niin tekevänsä?

Mitä se tekee lapselle?
Mitä mieltä olette?
11845
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Osein kyllä lapsensuusta saamme kuulla että, saatte minusta rahaa ja ne rahat ovat minun.
Haluan uuden polkupyörän olette saaneet siihen rahaa.
Teidän on pakko ostaa minulle tietokone koska olette saaneet siihen rahaa.
Haluan MP3 soittimen ja laskun vitte vaan sossulle.
Haluan oman TV:n huoneeseeni lasku vaan sossulle.
Näin saamme kyllä valistusta en sitten tiedä mistä lapsi lukenut tuollaisia sääntöjä.
Meidän kuullen on bio sanonut että saatte rahaa ja näinollen annatte lapselle myös ruokarahaa kun lapsi tulee kotikäynnille. Valmisruoka ei äidille kelvannut kun sitä ehdotimme aivan tahallaan, se oli kuin koe mitä saamme vastaukseksi. Eihän sillä ruoalla olisi saanut kaljapurkkia jota hän niin janoisena havitteli.

Sääli lasta kun asiat näin vääristyvät. Me sitten joudumme niitä oikomaan ja kertomaan usein sellaisia ei lapselle/nuorelle kuuluviakin asioita.

Lapsi pitää meitä hyvinä äitinä ja isänä sekä kokoperheeseen laskee itsensä kuuluvaksi lapsi siis tykkää ja välittää meistä. Sen lapsi 14 vuotias on itse sanonut, etäisyyttä hän on itse tehnyt bioäitiinsä ja vahvistunut minuudessaan itsensähyväksyväksi. Eikä bioäidistä riippuvaiseksi, nenästävedettäväksi kuten hän sen kuuluu sanovan äidilleen.

Äänestä

kutsutaan äitiä äidiksi ja isää isäksi näin perheen sisällä, mutta kun lapset näkevät sukulaisia, niin silloin heidän sanoissaan lapset ovat meillä vain hoidossa.
Silloin kun lapsi on sijaisperheessä, niin se on sillä hetkellä hänen perheensä ja hänen kotinsa. Sitten kun lapsi päätetään palautaa biovanhemmilleen, tilanne muuttuu.

Äänestä
  • annatteko siis lapsen ymmärtää että teistä on tullut hänen vnhempiaan? olette sairaita

    Äänestä

  • lasella vain yksi äiti kirjoitti:

    annatteko siis lapsen ymmärtää että teistä on tullut hänen vnhempiaan? olette sairaita

    Me kun halutaan taata lapselle mahdollisimman normaalin elämän malli, jotta lapsi olisi mahdollisimman ehyt palatessaan mahdollisesti biovanhemmilleen.
    Sitä paitsi, lasten elämässä on koko ajan mukana heidän biovanhemmat ja he tiedostavat nämä vanhemmat oikeiksi vanhemmiksiin -mehän olemme SIJAISvanhempia...!?!

    LAPSEN ETU, ei teidän bio eikä meidän sijaisvanhempien!

    Mitäs, jos lapsi kasvatettaisiin perheessä niin, että täällä olet vain hoidossa? Entäs jos lapsi olisikin siellä sijaisperheessä "hoidossa" aikuisuuteen saakka? Millaisen elämän mallin luulette lapsen oppineen? Pystyykö lapsi rakentamaan itselleen normaalin tasapainoisen elämän?!

    Eli silloin, kun ollaan sijaisperheessä elämässä arkea, on lapsella siellä perhe ja koti. MUTTA, lapsella on myös rakkaita ihmisiä muuallakin, jotka mahdollisesti muodostavat heille perheen sitten myöhemmin uudestaan.
    Silloin kun lapsi on sijaisperheessä ja paluusta ei ole varmuutta, niin pidetään lasten kuullen suumme supussa ja annetaan lapsen elää rauhassa. Lapset eivät koskaan unohda biovanhempiaan sillä niin lojaaleja heille ovat, eikä ole edes tarkoituskaan unohtaa!

    Hyvää Joulua kaikille!

    Äänestä

  • Lapseni on sijoitettuna sijaisperheeseen nyt kolmatta vuotta ja tähän asti lapsi on kutsunut sijaisvanhempia etunimillään,vaikka olen sanonut että kyllä heitä saa sanoa äidiksi ja isäksi.Nyt lapseni on alkanut kutsua sijaisisää iskäksi,toistelee sitä montakymmentä kertaa päivässä,eikä siinä mielestäni ole mitään pahaa.Oikeastaan se tuntuu hyvältä,että lapsellani on näin iskä,biologinen iskäkään ei ole kuvioissa.Sijaisäitiä hän kutsuu etunimellä,mutta olen varma että lapseni rakastaa häntä aivan yhtä paljon.Lapsi tietää,että olen hänen oikea äitinsä ja luulen että sen takia ei halua äidiksi kutsua sijaisäitiä,vaikka en usko että maailmani siitä romahtaisi vaikka kutsuisikin äidiksi.Luulen että nää asiat on lapselle paljon yksinkertaisempia kuin aikuiset niitä kääntelee ja miettii mitä mikin tarkoittaa.Hänelle sijaisvanhemmat on arkivanhempia joita hän rakastaa ja heidän kotinsa on hänenkin koti ja minä olen hänen äitinsä,jota hän näkee kahden viikon välein.Se rakkain ja tärkein.Luulen että lapseni näkee mut aika fantasioituna,täydellisenä,niinkuin eroperheissäkin helposti ihannoidaan etävanhempaa,kun ei ole sitä kokonaisvaltaista arkea.Eiköhän ajan kanssa lapselleni avaudu minun epätäydellisyys ja kaikki muutkin jutut,mutta tapahtukoon se luonnollista vauhtia ja rehellinen täytyy muista mun olla.

    On muuten aika hassua kun lapsellani on tuo oidipaalivaihe,niin se tulee esiin sekä suhteessa sijaisäitiin että muhun.Tai en mä tiedä onko se hassua :) , mutta kovin on poika kahden naisen perään ja mustasukkainen molemmista.

    että sellaista.
    Hyvää Joulua teille kaikille!

    Äänestä

  • Maj-lii kirjoitti:

    Lapseni on sijoitettuna sijaisperheeseen nyt kolmatta vuotta ja tähän asti lapsi on kutsunut sijaisvanhempia etunimillään,vaikka olen sanonut että kyllä heitä saa sanoa äidiksi ja isäksi.Nyt lapseni on alkanut kutsua sijaisisää iskäksi,toistelee sitä montakymmentä kertaa päivässä,eikä siinä mielestäni ole mitään pahaa.Oikeastaan se tuntuu hyvältä,että lapsellani on näin iskä,biologinen iskäkään ei ole kuvioissa.Sijaisäitiä hän kutsuu etunimellä,mutta olen varma että lapseni rakastaa häntä aivan yhtä paljon.Lapsi tietää,että olen hänen oikea äitinsä ja luulen että sen takia ei halua äidiksi kutsua sijaisäitiä,vaikka en usko että maailmani siitä romahtaisi vaikka kutsuisikin äidiksi.Luulen että nää asiat on lapselle paljon yksinkertaisempia kuin aikuiset niitä kääntelee ja miettii mitä mikin tarkoittaa.Hänelle sijaisvanhemmat on arkivanhempia joita hän rakastaa ja heidän kotinsa on hänenkin koti ja minä olen hänen äitinsä,jota hän näkee kahden viikon välein.Se rakkain ja tärkein.Luulen että lapseni näkee mut aika fantasioituna,täydellisenä,niinkuin eroperheissäkin helposti ihannoidaan etävanhempaa,kun ei ole sitä kokonaisvaltaista arkea.Eiköhän ajan kanssa lapselleni avaudu minun epätäydellisyys ja kaikki muutkin jutut,mutta tapahtukoon se luonnollista vauhtia ja rehellinen täytyy muista mun olla.

    Tunnut ajattelevan selkeästi, eikä katkeruus kuulla jutuissasi läpi. Uskon sen koituvan lapsesi ja itsesi parhaaksi, jos sillä nyt on mitään väliä mitä mieltä olen.

    Toivon jatkossakin avaraa katsetta.

    Äänestä

  • Maj-lii kirjoitti:

    Lapseni on sijoitettuna sijaisperheeseen nyt kolmatta vuotta ja tähän asti lapsi on kutsunut sijaisvanhempia etunimillään,vaikka olen sanonut että kyllä heitä saa sanoa äidiksi ja isäksi.Nyt lapseni on alkanut kutsua sijaisisää iskäksi,toistelee sitä montakymmentä kertaa päivässä,eikä siinä mielestäni ole mitään pahaa.Oikeastaan se tuntuu hyvältä,että lapsellani on näin iskä,biologinen iskäkään ei ole kuvioissa.Sijaisäitiä hän kutsuu etunimellä,mutta olen varma että lapseni rakastaa häntä aivan yhtä paljon.Lapsi tietää,että olen hänen oikea äitinsä ja luulen että sen takia ei halua äidiksi kutsua sijaisäitiä,vaikka en usko että maailmani siitä romahtaisi vaikka kutsuisikin äidiksi.Luulen että nää asiat on lapselle paljon yksinkertaisempia kuin aikuiset niitä kääntelee ja miettii mitä mikin tarkoittaa.Hänelle sijaisvanhemmat on arkivanhempia joita hän rakastaa ja heidän kotinsa on hänenkin koti ja minä olen hänen äitinsä,jota hän näkee kahden viikon välein.Se rakkain ja tärkein.Luulen että lapseni näkee mut aika fantasioituna,täydellisenä,niinkuin eroperheissäkin helposti ihannoidaan etävanhempaa,kun ei ole sitä kokonaisvaltaista arkea.Eiköhän ajan kanssa lapselleni avaudu minun epätäydellisyys ja kaikki muutkin jutut,mutta tapahtukoon se luonnollista vauhtia ja rehellinen täytyy muista mun olla.

    On muuten aika hassua kun lapsellani on tuo oidipaalivaihe,niin se tulee esiin sekä suhteessa sijaisäitiin että muhun.Tai en mä tiedä onko se hassua :) , mutta kovin on poika kahden naisen perään ja mustasukkainen molemmista.

    että sellaista.
    Hyvää Joulua teille kaikille!

    sinulle.Ihanaa lukea noin lastaan ajattelevan ja katkeroitumattoman bion mielipidettä.
    Eiköhän lapsen elämään ja sydämeen mahdu yhtälailla biot kuin sijaritkin.Kaikista paras lapsen kannalta on kuin nämä kaksi tahoa tekevät yhteistyötä lapsen eteen ja parhaaksi.Ainakin kirjoituksesi perusteella sain sen käsityksen että teillä näin on.

    Äänestä

  • Joulua kirjoitti:

    luulisin että sosialistien tarkoitus on kitkeä kaikenlaiset turhat kiintymyssuhteet "sairaina"... lukekaa ihmiset niin opitte, ottakaa selvää asioista niin ette luule! kun lapset viedään teiltä sitten muiststte tämän mitä kirjoitin ja kadutte että halveksitte biovanhempia!

    Äänestä

  • lapsenryöstöä kirjoitti:

    Lue enemmän, luulet vähemmän. Hyvän neuvo.
    Sopii kaikille.

    Ps. Minä ainakaan en ollenkaan halveksi biovanhempia.

    Osoittaa suurta rakkautta luopua lapsestaan jos se on lapsen edun mukaista.
    Rakkautta on myös taistella sitä vastaan jos se ei ole lapsen edun mukaista.
    Rakkautta lasta kohtaan on myös jaettu vanhemmuus jos se on lapsen edun mukaista.
    Rakkautta lasta kohtaan on myös hyväksyä sellainen mitä ei voi muuttaa ja antaa lapsen rauhassa kasvaa, missä sitten onkin.
    Rakkautta lasta kohtaan on asettaa lapsen etu oman edelle.

    Rakkaus kulkee mukana,
    rakkailla on aina paikka sydämessä,
    rakkaus ei koskaan kuole, psykologisessa merkityksessä.
    Rakkaus on sitä, että ajattelee toista, missä onkaan, pysyy mielessä.
    Rakkaus tuntuu hyvältä, itsestä ja toisesta.

    Siirapisi menee, kuitenkin
    HYVÄÄ JOULUA

    Äänestä

  • kummamamma kirjoitti:

    on tosiaan kuten sanoit lapsen edun mukaista puolustaa häntä ja yrittää saada sijaisvanhemmilta pois silloin kun kotiin voi mennä hoitoon! sijaisvanhemmathan aina saavat uusia sijaislapsia sama se heille kuka hoidossaan on, sensijaan ihminen rakastaa itse synnyttämäänsä lasta, ei ole sama missä lasta milloinkin pompotetaan, vaikka sosiaalityö määritteleekin ilmeisesti lapsen eduksi sen, että häntä pompotellaan!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kielo kirjoitti:

minkälainen lapsi kasvaa sellaisesta, jolle vuodesta toiseen paukutetaan päähän(ettei vaan pääse unohtumaan: ("
Jeps aivan sairasta
Kirjoittanut: puuhaa alkaa omia 22.12.2005 klo 01.40

toisten lapsia,ja leikkiä kotia,koska sijarit ovat vain palkattuja hoitajia. "

Kuinka moni sijaisvanhempi teistä täällä kirjoittavista kutsuu itseään lapsen kuullen palkatuksi hoitajaksi?
Kuinka moni bioäiti kutsuu sijaisvanhempia lapsen kuullen palkatuiksi hoitajiksi?
Kuinka moni bio kehtaa tunnustaa niin tekevänsä?

Mitä se tekee lapselle?
Mitä mieltä olette?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu