Olen huomannut, että puolivuotias sheltie-marsuni on alkanut vaikuttamaan jotenkin alakuloiselta. Vaikka sille pidän seuraa ja se juoksentelee asunnossa, siltikin tuntuu, ettei sitä sitten häkissä kiinnosta mikään. En uskalla viedä sitä kastroitavaksi, koska siinä on niin suuret riskit. Olen siis harkinnut hankkivani sille kaverin..en vaan ole aivan 100% varma, että voiko kaksi urosmarsua tulla toimeen keskenään. Eikö kuitenkin olisi melko realistista, että eläimet sopeutuisivat toisiinsa, kun tuo nykyinenkin on suht nuori ja toinen olisi aivan poikanen, ja vaikkapa vielä samaa rotua? Toivottavasti jollakulla olisi asiasta kokemuksia:)
Marsulle kaveri
10
691
Vastaukset
- maaatu
Itselläni oli ensin vain yksi uros (n.9kk) marsu sitten kerran menimme käymään eläinkaupassa ja satuimme ostamaan sille kaverin(uros) joka on sitä muutaman kk:n nuorempi nuorempi ja hyvin ne näyttää tulevan toimeen, vaikka se riippuu myös marsun persoonasta. Joskus hyvin harvoin niillä on pieniä tappeluita mutta ei vakavia ja jos toinen on poissa häkistä niin kyllä ne toistensa perään vikisevät. Että MINUN MIELESTÄNI kaksi poika marsuakin tulee hyin toimeen, vaikka usein kuulekin: "ÄLÄ MISSÄÄN NIMESSÄ OTA KAHTA POIKA MARUA!" Ja onhan se aina parempi ottaa sitten vaikka kaksi poika marsua kuin vain yksi marsu! :) -Hyvää joulua-
- Blomma
Hyvää Joulua:)
- maaatu
Alkuun niillä saattaa olla kinaa koska ne 'päättävät' kumpi niistä on se 'johtaja' ja ne sillain 'kurnuttavat' ja nostavat takapuoliaan:D Yleensä se pienempi jää ala kynteen mutta meillä se taitaapi olla toisin päin :)
- ...
ottamaan kaveriksi toista poikaa,siinä on hyvin suure riski etteivät marsut tule toimeen!Vaikka Maatun marsut olisivatkin tulleet niin se ei tarkoita ettei sinun marsusi tulisivat toimeen.Se olisi tosi harvinaista,mutta se harvinaisuus on osunnut Maatulle,mutta en usko että sinulle osuisi,koska se on niin harvinaista!Sé asia on verrattavissa esim.siihen,jos Maatu voittaisi lotossa miljoonan,niin sinulla on todella pieni mahdollisuus voittaa,sillä se on niin harvinaista!Itselläni on myös kaksi poikaa samassa häkissä,mutta ne ovat olleet koko elämänsä yhdessä,ovat siis veljeksiä!Toinen marsu on silti todella hyvä ajatus!Suosittelisin kastroimaan marsusi ja hankkimaan sitten tytön!Kun viet marsusi kastraatiolle pieneläinlääkärille joka on ennenkin kastroinut onnistuneesti marsuja(on siis kokeennut ja hyvä)on olemassa vai tosi pieni riski,että marsu menehtyisi!Jos otat toisen pojan niin kannattaa hankkia varmuudelta vara häkki,jos pojat eivät tulekaan toimeen,vaikka aluksi tulisi niin ne eivät välttämättä tule aina toimeen!Ja sitten kun marsu on ollut jo pitkään niin sitä ei voi(ei ole järkeä)myydäkkään!
Käy täällä:
http://www.marsunetti.com/uros-naaras.php
http://koti.mbnet.fi/kuikut/ ja sieltä "marsunelämää" ja "Kastrointi"- ...
ei tarkota sitä vaikka Maatun marsut tulisivatkin toimeen ettÄ sinunkin marsusi tulisivat(siis pojat).Laitoin äsken vahingossa,että:"Vaikka Maatun marsut olisivatkin tulleet niin se ei tarkoita ettei sinun marsusi tulisivat toimeen"
- ...
harvinaista ole.Mutta useat haluaa pitää reviirinsä.mutta usein iso marsu ottaa vastaan ihan hyvin PIENEN marsun.eli ei siis samanikäistä joka on kai sitten suurempi uhka.Tietysti naaras olisi parempi,ja sitten pitäisi leikkauttaa uros.mutta siinä tosiaan on riskinsä,kuten kahden marsun yhdistämisessäkin.vauvamarsu otetaan kyllä vastaan paremmin kuin iso.Aina tulee reviiri"tappelua" tytöilläkin.Kyllä varmasti tunnet marsusi niin että osaat sanoa onko se nössökkä vai tosi itsepäinen mursu.Siitäkin voi jo vähän päätellä. :)
- minttux
vähän lainaan pavets&arttua: "Tsot tsot ihmiset. Älkää yleistäkö ettei kaksi urosta tule toimeen ollenkaan!"
Minulla myös kaksi poika marsua. Toinen (Papu) oli 9kk, kun hommasin sille kaveriksi n.3kk vanhan poitsukan (Roki). Papu luuli myöskin aluksi Rokia tytöksi, mutta rauhoittui sitten muutaman tunnin totuttelun jälkeen, kun tajusi, että se onkin myös poika.
Hyvin ovat pojat tulleet nämä n.4kk toimeen. Mitä nyt on ollut sitä pientä reeviri "purinaa" puolintoisin, mutta sehän kuuluu asiaan.
Mennessäni hankkimaan Rokia, sovin kauppiaan kanssa, että saan palauttaa hänet, jos ei millään onnistu (olin tietysti myös varautunut ostamaan toisen häkin tai kokeilemaan useita marsuvaihtoehtoja). Roki oli tosin kaupassa ollut jätkälauman keskellä neljän muun marsun kanssa, että oli ainakin hän tottunut toisiin poikiin.
Pojat ovat tosi iloisia ja hyppivät&pomppivat saadessaan ruokaa/heinää sekä nousevat välistä häkin reunoille katselemaan, kun niille juttelee. Hirveä huuto alkaa myös heillä jos toisen ottaa pois vaikka siksi aikaa kun on kynnen leikkuun aika, että ikävä kyllä tulee.. :)
Eli kannattaa ainakin kokeilla kahta marsupoikaa, eihän sitä koskaan tiedä, kuinka hyvin ne toimeen tulevatkaan.
*Hyvää Joulua kaikille*
- Remus..Lupin
Eli tuohon vaan, että marsut ovat laumaeläimiä. Niille pitää aina ostaa lajitoveri. Vaikka kuinka pitäisit yksinäiselle marsullesi seuraa se silti tylsistyy jne. Eli marsulle AINA pitää ostaa lajitoveri.
- pavets&arttu
Tsot tsot ihmiset. Älkää yleistäkö ettei kaksi urosta tule toimeen ollenkaan!
Mulla on kaksi urosmarsua, tulevat erinomaisesti toimeen. Eivät ole veljeksiä tai muuta sukua keskenään, samalta kasvattajalta ostettu molemmat. Paavo on risteytys (peruaani abessiinialainen) ja Arttu puhd. rotuinen abessinialainen. Ostin Paavon 14.1.05 (synt. 26.11.04) ja Artun 26.5.05 (synt. 23.3.05). Alussa Paavo luuli Arttua tytöksi, ja yritti kiivetä sen selkään. Nyt tilanne on aivan eri, ja jos toinen pojista ei pääse syliin samaan aikaan toisen kanssa, alkaa hirvee huuto ja ikävöinti. Pojat eivät ole IKINÄ tapelleet tms.
Paavo on Artun hankkimisen jälkeen aloittanut ns. popcorn-hypyt (hassua takavartalon kieputtamista eri suuntiin ja korkea ilmahyppy samaan aikaan). Sitä se ei tehnyt yksin ollessaan. Paavo oli muutenkin yksin ollessaan paljon hiljaisempi ja rauhallisempi marsuyksilö. Nyt se on kuin eri marsu kuikutteluineen ja hyppyineen. Aamuisin pojat harrastavat liikuntaa n.15min juuri noilla popcorneillaan. Sitten rauhoittuvat ja nousevat nojaamaan häkin reunaan kunnes saavat aamuporkkanansa.
Suosittelen hankkimaan toisen pojan kasvattajalta, jonka kanssa voit sopia palauttavasi marsun jos eivät millään tule toimeen keskenään. Tälläinen optio oli mullakin käytössä Arttua ostaessa. Sovin kasvattajan kanssa palauttavani Arskan jos poikien välille olis kehittynyt riitaa yms. Lisäksi kasvattaja piti Arttua samassa häkissä pelkästään urosten kanssa 3 viikkoa ennen kuin sen ostin, jotta se tottuisi olemaan urosten kanssa ilman naaraita laumassa. Hyvin ovat pojut pärjänneet. =)
ps. voin taata, että marsusi piristyy huomattavasti saadessaan kaverin. =) - Sitruunanpuolikas
Marsullesi voitasini hankkia kaveri, mutta poikanen. Aikuistunut marsu hyväksyy paremmin poikasen. Onko marsun häkissä virikkeitä? Yleensä jotkut marsut ovat kyllästyneet häkkiin, kun siellä ei ole mitään uutta. Kannattaa kastoroida, mutta päätä itse. En tieä voivatko urosmarsut tulla toimeen keskenään. Itselläni on vain 1 urosmarsu. Kyseleppäs kasvattajilta, eläinlääkäriltä, jne...
Toivottavasti autoin vähän!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k273673- 412509
Otavassa tapahtuu!
Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut372382Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s72117- 381599
Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta431582- 151522
- 1311365
Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan
Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.2831351Kesäseuraa
Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t451305