Ylityöt

Meillä on töissä, pienessä it-firmassa vähän sellainen tyyli, että ylitöitä tehdään aika paljonkin, mutta pomo ei pidä niistä mitään lukua. Ylitöistä on sanottu sen verran, että niistä ei saa rahaa, mutta lomana ne voi pitää. Teen kuitenkin niin paljon ylitöitä, että joutuisin pitämään lähes joka viikko vapaapäivän, jotta saisin ne pidettyä. Joten en siis kehtaa niitä pitää. Kuinka normaalia it-alalla on, että ylitöitä tehdään hulluuteen asti eikä vapaita pidetä?
132800
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

esimiehen tehtävä pitää lukua ylitöistäsi. Kyllä se jää ihan omalle vastuullesi. Jos et ylityövapaitasi kehtaa pitää niin katso peiliin ja lopeta valittaminen.

Äänestä

Johan se lain mukaan täytyy pitää kirja työajasta. Minä ainakin pitäisin vapaat. Ei välttämättä vapaapäivää viikossa, mutta hiljaisempaan aikaan vaikka viikko vapaata.

Äänestä

Kannattaa miettiä sitäkin tilanne, että sulla on omia lapsia ja et tosiaankaan voi hillua työpaikalla kellon ympäri..

Äänestä

Ei ole kovinkaan yleistä.

Mieti nyt vähän mihin olet sekaantunut. Teillä on siellä rikosrekisteriä vailla oleva kriminaali saman katon alla.

Äänestä

Kun kerran pomosi on paatunut rikollinen niin pidä itse kirjaa, siten että se on jotenkin uskottavaa. Hanki toinen työpaikka ja lähtiessäsi vedä ex-työnantajasi oikeuteen maksamattomista palkoista, saat hyvät korvaukset ja pomosi aikamoisen nuijan kopautuksen oikeudesta.

Sinun työnantajasi on vastuussa siitä, että ylityösi korvataan. Et sinä. Törkeissä tapauksissa laissa määrätään korvausten suorittamisen lisäksi vankeutta näistä rikoksista.

Äänestä
  • Miten pomo voi uskoa minua esim. 6 kuukauden päästä, jos pidän itse kirjaa tekemistäni ylitöistä?

    Äänestä

  • Tinna_80 kirjoitti:

    Miten pomo voi uskoa minua esim. 6 kuukauden päästä, jos pidän itse kirjaa tekemistäni ylitöistä?

    Pidä kirjaa kaikesta tekemästäsi työstä päivittäin, viikottain, myös ylimeneviltä tunneilta, niin että tekemäsi perustuntimäärä sekä sen ylittävät tunnit näkyvät siitä selkeästi. Tee siitä vaikka Excel-taulukko tai laadi itsellesi oma lomake sitä varten. Halutessasi voit vielä eritellä, mihin hommiin sitä työaikaa meni, mutta se menee ehkä hiukan pitemmälle kuin tässä oli tarve. Kannattaa kirjata myös ilta- ja viikonlopputyöt (kellonajat), sillä niistä korvauksissa noudatetaan maksettaessa ei yks yhteen vaan yllätys yllätys, 50% ja 100% lisiä. Teillä sopimus pitää vapaana lienee tunti tunnista. Vie kopio jokaiselta kuukaudelta esimiehellesi. Laita kopioon aina päivämäärä, jolloin sen olet tulostanut ja nimmari. Tee siitä molemmin puolin oleva käytäntö, jossa esimiehesi myös selkeästi noteeraa paperisi. Eli anna se hänelle aina käteen, ei työpöydän kulmalle. Hyvässä ja positiivisessa hengessä, hymyssä suin eikä mitenkään otsa kurtussa ja jupisten. Siten tilanne on molemmin puolin selvä eikä sinun tarvitse lainkaan häpeillä pitämiäsi ylityövapaita. Myös esimiehesi pysyy tarkkaan tietoisena, miten teillä oikeastaan tarvittaisi edes väliaikaisesti lisätyövoimaa (suosittelen harjoittelijaa, opiskelijaa joka tuntitöinä voisi tehdä vähemmän vastuuta vaativia hommia omaksi ilokseen ja lisätienestikseen ja päästäisi siten muut vähän helpommalla). Jos kuulut liittoon, kannattaa käydä lukemassa sen sivuilla, millaisia oikeuksia työpaikalla on. Älä noteeraa noita kriminaalipuheita, sillä kaikilla työpaikoilla ei vain ole tällaisia vakiintuneita käytäntöjä olemassa. Turha on siitä ketään sormella syyttää, jollei ole aivan törkeästä tapauksesta kyse, jossa lupaukset ja sopimukset eivät pidä. Tässähän tapauksessa oli kyse siitä, että niitä tunteja vaan pääsi kertymään kovin paljon.

    Äänestä

  • Tinna_80 kirjoitti:

    Miten pomo voi uskoa minua esim. 6 kuukauden päästä, jos pidän itse kirjaa tekemistäni ylitöistä?

    Ei pomon tarvi sitä uskoa, vaan tuomarin. Pomosi ainoa tehtävä silloin on maksaa se mitä oikeus määrää.

    Sinuna soittaisin liiton lakimiehelle tästä asiasta. Siellä näitä juttuja on käsitelty ennenkin.

    Äänestä

Juuri sinunlaisia työntekijöitä haluan firmaani!

Äänestä
  • ..kyllähän se ilmainen työ itse kullekin kelpaa. Ja hyöty ilmaistyöstä tietenkin "yrittäjän" plakkariin. Tuletko "yrittäjä" meille ilmaiseksi vaikka siivoamaan? Voin sillä aikaa itse lähteä Tahitille lepäilemään tai vaikka ajan kuluksi mersun ostoon.

    Äänestä

  • Eli sitten kun työntekijäsi on tullut ammattitaitoiseksi ja osaa talon tavat, niin hän saa burnoutin juuri kun on tuottavimmillaan. Lisäksi hänen motivaationsa koko ajan vähenee ja samalla tuottavuus vähenee.

    Harmi vaan, että et ole ainut työnantaja, joka ajattelee noin putkiaivoisesti.

    Äänestä

Ylitöiden täytyy olla esinahan hyväksymiä. Muuten et saa niistä penniäkään.

Äänestä

Soita työsuojelupiiriin, kerro tilanne ja pyydä tarkastusta. Eiköhän pomollekin selviä ylitöiden käsite.

Aivan tavallista tällä alalla. Nuoret nörtit kun on niin innoiddssn koodin vääntämisestä, ettää mitäpä siitä palkkaa maksamaan, harrastushan se vaan on ja koko elämä.

Myös ylemmille toimihenkilöille, joilla on ns. kokonaispalkka, jossa tyäaikaa ei ole määritetty, on pidettävä työaikakirjanpitoa. Työaikalait koskevat myös heitä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tinna_80 kirjoitti:

Meillä on töissä, pienessä it-firmassa vähän sellainen tyyli, että ylitöitä tehdään aika paljonkin, mutta pomo ei pidä niistä mitään lukua. Ylitöistä on sanottu sen verran, että niistä ei saa rahaa, mutta lomana ne voi pitää. Teen kuitenkin niin paljon ylitöitä, että joutuisin pitämään lähes joka viikko vapaapäivän, jotta saisin ne pidettyä. Joten en siis kehtaa niitä pitää. Kuinka normaalia it-alalla on, että ylitöitä tehdään hulluuteen asti eikä vapaita pidetä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu