onko muilla alkavaa kriisiä? onko sellaista olemassa?
itse 28v nainen, monta vuotta olin sinkkuna ja miestä "etsiskelin ja toivoin", kesällä tapasin aivan ihana, miltei täydellisen miehen. Valitettavasti homma kuivui kokoon muutaman kuukauden jälkeen...nyt mietin, että onko maailmassa ketään miestä minulle, jonka kanssa jakaa ilot ja surut? perustaa perhe...tuntuu ikävältä olla pariutuneiden kavereiden ja niiden lasten seurassa yksin...kuunnella sitä "surkuttelua", että "voi voi, kyllä sinäkin sen miehen löydät".
Sitä vaan alkaa miettimään, että mikä minussa on vikana? mikä vastapuolessa on vikana? onko olemassa vanhapiikageenejä?
No olen ratkaissut yksinäisyyden ja vapaa-ajan ongelmat opiskelemalla koko ajan lisää ja pyrkien koko ajan uralla eteen- ja ylöspäin, mutta ajattelen myöskin, että onko siitä hyötyä sitten vanhoilla päivillä kun edelleen on yksin? (toivottavasti ei....)
siis kriisiä pukkaa...
itse 28v nainen, monta vuotta olin sinkkuna ja miestä "etsiskelin ja toivoin", kesällä tapasin aivan ihana, miltei täydellisen miehen. Valitettavasti homma kuivui kokoon muutaman kuukauden jälkeen...nyt mietin, että onko maailmassa ketään miestä minulle, jonka kanssa jakaa ilot ja surut? perustaa perhe...tuntuu ikävältä olla pariutuneiden kavereiden ja niiden lasten seurassa yksin...kuunnella sitä "surkuttelua", että "voi voi, kyllä sinäkin sen miehen löydät".
Sitä vaan alkaa miettimään, että mikä minussa on vikana? mikä vastapuolessa on vikana? onko olemassa vanhapiikageenejä?
No olen ratkaissut yksinäisyyden ja vapaa-ajan ongelmat opiskelemalla koko ajan lisää ja pyrkien koko ajan uralla eteen- ja ylöspäin, mutta ajattelen myöskin, että onko siitä hyötyä sitten vanhoilla päivillä kun edelleen on yksin? (toivottavasti ei....)
siis kriisiä pukkaa...
Vastaukset 7
Vanhimmat
huono minäkuva tai itsetunto.Mistä moinen?Monesti, vanhoja selvittämättömiä tai kasvatukseen liittyviä asioita rupeaa työstämään vasta kolmekymppisenä.Toiset ottaa paniikissa ensimmäisen vastaantulevan, toiset kartuttaa omaa henkistä pääomaa ja rakentaa parempaa tulevaisuuttaan opiskelemalla ja tutustumalla itseensä, omiin haluihin,palaa unelmiinsa joita itselleen asetti 18- vuotiaan ja hoitaa oman elämänsä ja itsensä ennekaikkea.
ja katselee kun kaverit rimpuilee kohta toiselle kierrokselle, ongelmat ne on parillisillakin, etenkin niillä, jotka enne vakavaan suhteeseen ryhtymistä eivät ole ennättäneet olla yksin ja ottaa vastuuta itsestään ja elämästään.
Et ole epänormaali.
kriisiä kriisiä ja hukassa olemista. Sitä se elämä on.
Minä menin nuorena naimisiin ja perhekin perustettiin. Vakkari työ ja asuntolaina.
Farmariauto vaihdettiin jo tavalliseen ja koirakin löytyy.
Siinä sitä vasta on kriisin poikasta kun miettii, että mitä nyt sitten vielä...
Nyt on aikaa itselle uralle ja ystäville,
mutta minkäs teet kun ystävät vasta aloittelee.
Tuntee itsensä jo keski-ikäiseksi vaikka on vasta 31v.
Onko sitä sitten koskaan tyytyväinen?
Ihminen ei ole koskaan tyytyväinen, ellei ala ajatella toisin asioista. Ihminen on ahne ja mikään ei riitä. Jos asiat on hyvin - tylsistyy, jos ne on huonosti - ahdistuu jne. helposti. Ei ole mikään pakko hankkia statusta olemalla kuten valtaväestö, opiskelu, hyvä työ, puoliso, lapset, koira, asuntolaina ja farmariauto. Se ei ole onnistumisen mittari millainen ruohonleikkuri pihalla lötköttää ja millainen uisteluvene miehellä on ja kuinka usein matkustetaan lämpimään koko perheen voimin. Onni löytyy pienistä asioista (en sano näin siksi että olisin köyhä tai jotain vailla) vaan olen huomannut että milloinkaan ei ole hyvä, ellei heittäydy pois valtaväestön muoteista ja valmiista unelmista. Luo omat unelmat. Olen huomannut, että itsekseen hymyilevä ihminen herättää kanssaihmisissä hämmennystä, mutta oma mieli on kohentunut löydettyäni tyydyttävän keskitien itselleni. Huomio tiedostamalla pikkuiset onnen pipanat; kahvin tuoksu, lumityöt, musiikki, taide, ulkoilu, lukeminen, lemmikit ja ota ilo irti!
Tuossa oli erittäin hyvin asiat sanottu.
Olen samaa mieltä.
Mulla oli tuo sama vaihe joskus kolmenkympin lähestyessä. Tuntuihan se kurjalta muutaman vuoden, mutta kolmekymppisten jälkeen alkoi jo helpottamaan.
Tajusin miten hyvin asiat kuitenkin olivat, lopetin sen oikean metsästyksen ja keskityin vain nauttimaan olostani ja pitämään hauskaa. No, sittenhän se rakkauskin astui kuvioihin :)
Tekeekö joku sinut onnelliseksi ja tyytyväiseksi vai onko onnesi ja tyytyväisyytesi sinun oman toiminnan ja vastuullisten valintojesi "sivutuote"? Biologinen kellosi tikittää varmasti, mutta ethän ole vielä 30 , joten ei varmaankaan syytä panikointiin. Opi rakastamaan ensin itseäsi ja sen jälkeen lähimmäistäsi kuin itseäsi. Rakkaus on!
Luulen, että suurin miehenkarkoittaja on se epätoivo, mikä sinusta väistämättä ulos paistaa. Mikä ihmeen kiire sinulla oikein on? Ei mies sinun elämästäsi täydellistä tee, jos et pärjää ensin itsesi kanssa. Opi olemaan myös yksin, niin voit tarjota myös miehelle jotain muuta kuin hänen kauttaan hengittävän, ripustautuneen naisen.
Opiskelu on hyvä idea. Itsekin aion hakea lukemaan toista tutkintoa, vaikka yksi akateeminen tutkinto on jo taskussa. Olen seurustellut aina, mutta sinkkunakin viettänyt muutaman vuoden. Ei se sinkkuelämä herkkua ole, mutta on siinä puolensa. Nauti niistä, kyllä se rakkaus tulee kohdalle sitten kun tulee:)