eli millä keskiarvolla ootte päässy/pääsee kauppikseen???
kauppis!!!!!!!!!!!
minä
1310
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Keskiarvorajat koskevat lähinnä kevään yhteishakua. Jos taas jossakin vaiheessa hakee suoraan kouluun, esim. juuri ennen alkamista tai menee jonkin aikuispuolen kautta tms. niin eipä noilla keskiarvoilla ole juuri mitään väliä.
Itsellä esim. 4 vuotta sitten tilanne, että toiveena oli käydä kauppis ja lukio yhtäaikaa, kyseisen systeemin rajat olivat täällä suurinpiirtein kauppis 7,5 ja numeron verran liki lisää jos halusi ottaa lukion samaan. Itsellä ei toivoakaan olisi ollut, keskiarvo jotain 6,5.
Hakeuduin täysin toiselle alalle, mutta kesän aikana tuli ilmi terveyshaitta joka teki turhaksi kyseisen alan. Viikko ennen koulujen alkua soitin koululle ja kysyin kauppiksen peruutuspaikkoja, oli niin monta jättänyt vaiheeseen ja lukioporukkakaan ei ollut täysi, että kukaan ei edes katsonut todistusta. Kunhan siitä vain otettiin kopio. Ja vuosi sitten sain hommat finaaliin kummatkin.
Kaveri taas oli liki 5 keskiarvolla jäänyt rannalle vajaat pari vuotta sitten kaikkialta. Oli töissä ja puuhaili muuta kunnes täytti 18, tämän jälkeen meni 18 v täyttäneille tarkoitetun kauppiksen puolen kautta ja muuta ei tehty kuin suullisesti kysyttiin, että olihan peruskoulu suoritettu. Tarkoitus oli aina, että olisi otettu todistuksesta myös kopio mutta vuosipa tuossa on suunnilleen jäljellä eikä kukaan ole asiaa enää muistanut.
Eli keskiarvot ovat likimain vain jos haet suoraan heti peruskoulun jälkeen 15-16 korvilla opiskelemaan. Jos olet jo 18 niin numerot aikalailla menettävät merkityksensä.