Kyseisen arvostetun kirjailijan teos, Diiva (1998), kertoo tarinan 13-vuotiaasta tytöstä, Diivasta.
Luin kyseisen kirjan koulun kirjallisuusprojektia varten ja koin melko vastakkaisia tunteita edetessäni kirjan sivuilla loppua kohden.
Aloitin lukemaan kirjaa ensimmäisen kerran muutama vuosi sitten ja se vain jostain ihmeen syystä jäi kesken, en päässyt kuin 150:nen sivun hujakoille. Tällä kertaa aloitin Diivan lukemisen todella innokkaana, mutta suuret odotukseni kirjaa kohtaan lopahtivat ennen kuin sivuja oli kääntynyt edes 200. Lukemisesta tuli yhtä painajaista ja paksun kirjan piteleminen käsissä alkoi tuntua tavallista raskaammalta.
Fagerholm on luonut mielestäni uskomattoman vahvan tyylin, joka sai Diivalle tosiaan aivan oman äänen, oman asun - ja sitä ihailin, ja ihailen edelleen. Tarinana Diiva oli sykähdyttävä, jollain tavalla myös raaka ja kylmä, mutta samalla uskomattoman viettelevä. Jonakin hetkinä teki mieli paiskata kirja ikkunasta ulos ja joskus se oli taas kuin kiinniliimautunut käsiini. varmaankin mieleenpainuvimpia lukukokemuksia, joita tulen kokemaan elämäni aikana. Sana Diiva saa mielessäni sekaisia tunteita aikaiseksi ... inhoan ja pidän siitä samaan aikaan.
Lukukokemuksena Diiva oli siis kuten jo aiemmin sanottua, yhtä ylä- ja alamäkeä ja haluaisinkin, että Te jotka olette lukeneet myös tämän teoksen, kertoisitte kokemuksistanne. Minkälaisia tunteita se herätti? Kertokaa mitä haluatte, olen malttamaton kuulemaan muidenkin mielipiteitä.
Kiitän.
Luin kyseisen kirjan koulun kirjallisuusprojektia varten ja koin melko vastakkaisia tunteita edetessäni kirjan sivuilla loppua kohden.
Aloitin lukemaan kirjaa ensimmäisen kerran muutama vuosi sitten ja se vain jostain ihmeen syystä jäi kesken, en päässyt kuin 150:nen sivun hujakoille. Tällä kertaa aloitin Diivan lukemisen todella innokkaana, mutta suuret odotukseni kirjaa kohtaan lopahtivat ennen kuin sivuja oli kääntynyt edes 200. Lukemisesta tuli yhtä painajaista ja paksun kirjan piteleminen käsissä alkoi tuntua tavallista raskaammalta.
Fagerholm on luonut mielestäni uskomattoman vahvan tyylin, joka sai Diivalle tosiaan aivan oman äänen, oman asun - ja sitä ihailin, ja ihailen edelleen. Tarinana Diiva oli sykähdyttävä, jollain tavalla myös raaka ja kylmä, mutta samalla uskomattoman viettelevä. Jonakin hetkinä teki mieli paiskata kirja ikkunasta ulos ja joskus se oli taas kuin kiinniliimautunut käsiini. varmaankin mieleenpainuvimpia lukukokemuksia, joita tulen kokemaan elämäni aikana. Sana Diiva saa mielessäni sekaisia tunteita aikaiseksi ... inhoan ja pidän siitä samaan aikaan.
Lukukokemuksena Diiva oli siis kuten jo aiemmin sanottua, yhtä ylä- ja alamäkeä ja haluaisinkin, että Te jotka olette lukeneet myös tämän teoksen, kertoisitte kokemuksistanne. Minkälaisia tunteita se herätti? Kertokaa mitä haluatte, olen malttamaton kuulemaan muidenkin mielipiteitä.
Kiitän.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Minun mielestäni - ja korostan että tämä on vain omaa kokemustani - Fagerholm on erittäin TEKOtaiteellinen ja siksi niin rasittava. Onnittelen, että sait kirjan luettua, itse en päässyt yli sadan sivun. Ja muistaakseni Diiva oli arvostelumenestys. Että se arvostelusta, aina se ei ole osuvaa.
" Että se arvostelusta, aina se ei ole osuvaa."
Tulit todistaneeksi itse tuon väittämäsi oikeellisuuden. Hyvä suoritus.
Monica Fagerholm on upea kirjailija, ja Diiva on parasta osaa hänen tuotannostaan. Sen yli nousee vain hänen viimeisin teoksensa, jonka painoarvoa lisää vielä teoksen laajuus, satoihin sivuihin yltävä upea sanataide.
Tunsin aivan samoin; aluksi ajattelin, että tämä on varmasti aivan ihana kirja. Sitten vihasin sitä, ja nämä tunteet vaihtelivat koko luvun ajan.
Olin kuitenkin onnellinen, että sain kirjan luettua loppuun saakka. =)
Kirjailijalla on hieno tyyli kirjoittaa. Pidin valtavasti myös joistakin sanoista, esimerkiksi möheltää, suukkojahalauslintu ym.
tekotaiteellinen tai ei, muhun kolahtaa juuri tällainen omaperäinen valtavirrasta erottuva tarinankerronta. MAGICAL.
Yritin lukea Amerikkalaista tyttöä á la Fagerholm. Pinnistelin 50 sivua mutta kesken jäi. Kirjailija marssittaa loputtoman joukon uusia hahmoja kirjan alkumetreille ja niin väsyin ja putosin kärryiltä. Lisäksi tapahtumat ja tapahtumapaikat ovat niiiiin suomalaisia, ankeita suomaisemia vaikkakin Amerikassa ja ihmiset tekevät itsemurhia ja ovat mieleltään järkkyneitä. Ei kiinnosta tippaakaan! Lienevätkö muut Fagerholmin kirjat yhtä ankeita.
En sanoisi että Fagerholmin kirjat ovat ankeita. Surullisia kyllä, mutta toisaalta myös hyvin hauskoja. Esim. Riikka Pulkkisen kirjat ovat paljon masentavampia eikä niissä ole huumoria lainkaan.
Suomalaiset kirjailijat ylipäätään on synkkiä kuin fan. Kirjoissa on pelkkiä mielenhäiriötä, tappoja, itsemurhia, epäonnistumista jne. niin että masentuu jos ei sitä jo ole. Huumorintajua tihkuu sivuille tosi niukasti. Joitakin poikkeuksia onneksi on, mutta yleensä tartun mieluummin johonkin ulkomaanelävän kirjoittamaan teokseen.