kroppa kauniiks (?)

Harrastan yleisurheiluu 3kertaa viikossa 1-2h kerrallaan. Oon 163cm pitkä ja 48kg. (14v.)
Aamulla syön ehkä leivän tai en mtn. Koulussa en syö mtn. Koulun jälkeen mähkin karkkia, munkkeja (isä on leipuri), tms. Kotona syön perheen kanssa "normaalisti" Syömisistäni tulee kyllä sanomista jos en halua syödä loppuun, tai en jks. Mutta pakko se on syödä ettei äiti loukkaannu. Oksennan kuitenkin jälkeenpäin pieniä tai isoja määriä. (=Bulimia) Haluaisin syödä normaalisti ~terveelisesti~, mutta kotona tarjotaan aika "epäterveellistä" ruokaa. [=rasvaa (kasviperäistä) käytetään runsaasti] En pysty sanomaan äitille mtn hänen ruu'istaa sillä hän loukkaantuu ihan sairaasti!! Ja rupee kertomaan hirveetä tarinaa ruuan valmistuksesta ja siitä miten jossain päin maailmaa ei ole ruokaa koko ajan tarjolla. Ja itselleni tulee syyllinen olo. Ja myös siitäkin tulee kun tietää että tänään ei ole harrastanut yhtään liikuntaa ja vatsaa kertyy koko ajan. Haluaisin kuitenkin kauniin vatsan joillakin liikuntamuotoisilla tavoilla. En haluaisi ryhtyä anorektikoksi :D tai oksennella. Pystyn kyllä lopettamaan oksentelun kunhan tiedän että olen polttanut rasvaa. Saan siitä mielihyvää ;) Eli voisko joku kertoo aerobisia, tehokkaita vinkkejä ylim. rasvan polttamiseen? -kiits!! KYSY-
-Ja lisäilen muutenkin jtn tuohon jos jtn puuttuu :)
4542
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

ei sun tartte laiduttaa! syö vaan hyvällä omalla tunnnolla jouluruokia niiin paljon kuin jaksat. Sun ei tartte huolehtia ollenkaan painostasi. Kanattaa jättää karkit vähemmälle ja syödä aamulla edes se leipä ja kans juoda jotain. Kyllä koulussakin kannattaa syödä vaikka sun kaverit ei söiskään.

Äänestä
  • meil on toisinpäi, ei oo koskaan ruokaa.
    tai jos on, niin se on pahaa tai sitä on ihan vähän. no ei ainakaa sorrtuis, jos ois sellast tyyppiij.
    herkkuja tuski on yhtää, joskus vaan.

    mut juu mitäköhä sä tekisit, hmmp.
    lisää liikuntaa, syö vaik kerra viikos herkkuja tai jt. emmää osaa auttaa, tsemii sulle :)

    Äänestä

alat vaikka lenkkeilemään päivittäin =)

älä kuitenkaan ammu yli tuossa liikunnassa, tai sinusta tosiaan tulee anorektikko.
olet nyt jo n. viisi kiloa ihannepainosta vajaa, eli voisit päin vastoin lihoa sen verran.


Jos sulla on pömppis, niin siihen ei auta ruokavalio, vaan vatsalihakset. Eli teet vaikka joka päivä 100 vatsalihasta, saatat puolessa vuodessa jo saada kivan näkösen vatsan :P tai alat harrastaa ratsastusta ja saat sen vielä nopeemmin :D

Ja siis mäkin syön karkkia minkä kerkeän ja muuta, mutta vatsa on pyykkilauta juuri tuon ratsastuksen, ansiosta :P vaikken oikeastaan muuten liiku yhtään.

Äänestä

enpä mäkään syö paljo mtn. aamulla en mitää koulussa ihan vähän koulunjälkee en mitää ja sit ku mutsi tekee ruokaa on pakko ottaa ees vähä... mut mun mielestä sä oot laiha pituutes ja painos perusteella ehkäpä voit olla alipainonen...tai sä oot alipainone niinku mäki. eikä jokapäivä tarvi liikkua paitsi n.50000 askelta päivää kohti lääkäri on sanonu nii kunto pysyy...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pömmppissis kirjoitti:

Harrastan yleisurheiluu 3kertaa viikossa 1-2h kerrallaan. Oon 163cm pitkä ja 48kg. (14v.)
Aamulla syön ehkä leivän tai en mtn. Koulussa en syö mtn. Koulun jälkeen mähkin karkkia, munkkeja (isä on leipuri), tms. Kotona syön perheen kanssa "normaalisti" Syömisistäni tulee kyllä sanomista jos en halua syödä loppuun, tai en jks. Mutta pakko se on syödä ettei äiti loukkaannu. Oksennan kuitenkin jälkeenpäin pieniä tai isoja määriä. (=Bulimia) Haluaisin syödä normaalisti ~terveelisesti~, mutta kotona tarjotaan aika "epäterveellistä" ruokaa. [=rasvaa (kasviperäistä) käytetään runsaasti] En pysty sanomaan äitille mtn hänen ruu'istaa sillä hän loukkaantuu ihan sairaasti!! Ja rupee kertomaan hirveetä tarinaa ruuan valmistuksesta ja siitä miten jossain päin maailmaa ei ole ruokaa koko ajan tarjolla. Ja itselleni tulee syyllinen olo. Ja myös siitäkin tulee kun tietää että tänään ei ole harrastanut yhtään liikuntaa ja vatsaa kertyy koko ajan. Haluaisin kuitenkin kauniin vatsan joillakin liikuntamuotoisilla tavoilla. En haluaisi ryhtyä anorektikoksi :D tai oksennella. Pystyn kyllä lopettamaan oksentelun kunhan tiedän että olen polttanut rasvaa. Saan siitä mielihyvää ;) Eli voisko joku kertoo aerobisia, tehokkaita vinkkejä ylim. rasvan polttamiseen? -kiits!! KYSY-
-Ja lisäilen muutenkin jtn tuohon jos jtn puuttuu :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu