Minulla on vaikeahko kuuovamma. Kuulolaitteista huolimatta keskustelu on monessa tilanteessa vaikeaa. Olen ajatellut että on kuin yrittäisi pitää satakiloista lunkkua auki että ymmärtäisi mitä toiset sanoo. Vähän aikaa sitä jaksaa mutta sitten voimat ehtyy ja lunkku painuu kiinni. Levon jälkeen taas voi hetken pinnistellä. Kun tätä päivän tekee niin on rättiväsynyt ja päässsä humisee.
Raskas taakka
5
926
Vastaukset
- syntymäkuuro
Älä sinä hyvä ihminen murehdi! Enemmin tai myöhemmin tulet löytämään selviytymiskeinosi! Tsemppiä! käytä googlea hyväksesi! Hyvää Joulua!
- Tapu
No, empä tuota sen kummemmin murehdi. Ajattelin vain että näin voisi kuvata tilannettani huonokuuloisena. Normaalikuuloiset kun ei oikein ymmärrä sitä että joissakin tilanteissa toimin ihan hyvin mutta sitten esim. väsyneenä en ollenkaan. Olen pompotellut kuuloni kanssa jo 35 vuotta. Joskus panen kuulolaitteet pois ja olen niinkuin olen, välittämättä siitä etten kuule kaikkea.
- -TP-
Tapu kirjoitti:
No, empä tuota sen kummemmin murehdi. Ajattelin vain että näin voisi kuvata tilannettani huonokuuloisena. Normaalikuuloiset kun ei oikein ymmärrä sitä että joissakin tilanteissa toimin ihan hyvin mutta sitten esim. väsyneenä en ollenkaan. Olen pompotellut kuuloni kanssa jo 35 vuotta. Joskus panen kuulolaitteet pois ja olen niinkuin olen, välittämättä siitä etten kuule kaikkea.
Hei, onko sulla huonokuuloisia ystäviä tai tuttavia,joiden kanssa voisit jakaa samankaltaisia kokemuksiasi/ajatuksiasi?
Jos ei ole, niin sinun kannattaa ehkä ottaa yhteyttä Kuulonhuoltoliittoon ja jos olet nuori ihminen, niin Moottorikorvien nettisivulla kannattaa käydä tutustumassa. Näiden kautta voit saada vertaistukea, ja ehkäpä uusia ystäviä!;)
Teksti-tv:n sivuilta löydät myös kotipaikkakuntasi huonokuuloisten yhdistyksen, jonne olet varmasti tervetullut uutena ihmisenä. :)
Jaksamista ja tsemppiä.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 205024
Oulaisten vaalit ovat hyvä alku, mutta lisää toimenpiteitä tarvitaan.
Oulaisten vaalit ovat hyvä alku. Puolueväristä riippumatta hallituksen rikollisuutta torjuvat toimenpiteet tehoavat ja r22062Olen rakastunut sinuun mies edelleen
Meidän yhteys on jossain ihan muualla kuin netissä, muistetaan se. Kaunista päivää sinulle 😍1361260Sun ajatttelu tuo vaan julmuutta mut kukaan muu nainen ei voi korvaa sua
Mut sun ajattelu saa mut itsetuhoseks ja uhmaan lakiakin😭😭💀 Se väärinymmärryksen määrä on käsittämätöntä. Helpottais121200- 961182
- 931074
Kyläyhdistyksen tuho, kiitos sääntöukon
Hyrynsalmen kyläyhdistyksen yleinen keskustelutilaisuus ja ylimääräinen kokous alkoi hyvin. Siellähän keskusteltiin oike17873viekää miehet naiset kunnon treffeille
Ja käyttäytykää hyvin. Niin tehdään vaikutus. Miehen kuuluu tarjota naiselle.168825En vittujakaan enää välitä sinusta nainen
Toivottavasti en näe sinua enää koskaan. Jos näen, niin en ole näkevinäni. Et merkitse minulle enää mitään.61743Vappu Pimiä jakoi kuvia Maajussille morsian -kuvauksista! Seuraajalta tärkeä toive: "Voi miten..."
Tätä kyllä kannattaa toivoa! Vappu Pimiällähän on tunnetusti myös sormensa pelissä näissä rakkausjutuissa ja hän toimii25709