primera ja ruoste?

niin, kertookahan jos tiedätte. Onko tämä primera
96-> (olikos se sitten joku P11?) jo paremmin
korroosiota kestävä kuin aikasempi malli? Eli onko
jotain sinkityksiä tai suojauksia alumperin tähän
laitettu. Tuo ensimmäinen primera-malli ainakin
taisi kovin herkkä ruostumaan (huhuja tukee myös
se että noita näkee liikenteessä ikäsekseen
todella säälittävässä kunnossa). Suojaus ja
puhtaana pitäminen kyllä auttaa, mutta onkohan sen
huolenpidon aloittaminen liian myöhäistä jos
hankkii 3-4 vuotiaan yksilön jota ei ole alunperin
suojattu? Tuon ikäsessä laiminlyönnit kun eivät
vielä välttämättä näy päällepäin.

Muuten tuo vehje vaikuttaa ihan kelvolliselta
kulkineelta. Suhteellisen napakan tuntuinen,
suuntavaisto kohdillaan ja ohjaustuntumaakin
japanilaiseksi kohtuullisesti.
51121
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Jännä juttu mutta isäukolla oli duunista `96
primera (invitation) joka alkoi kukkia oven
kahvojen alta. Auto oli silloin 4 vuotta vanha.
Yksi syy tietty oli että autolla ei muuta tehty
kuin ajettu. Auto toimi muuten aivan loistavasti
ja oli pirun hyvä ajaa.

Kuitenkin epäilen että auton ruostesuojaus ei
ollut sitä parasta luokkaa. Ja jos joku muukin
olisi ollut innokas pesemään/vahaamaan autoa niin
se olisi luultavasti säilynyt pidempään.

Hyvä auto se silti on!!

Äänestä
  • Nissanin invitation malli -96 niin ruostuu takuu
    varmasti oven kahvoista.Sille ei voi mitään.Se on
    tehtalla jo kasaus vaiheessa huomattu että kahvat
    ei oikein hyvin istu kohdalleen vaan sinne ne on
    ängetty!!!Tiedän vaan kyseisen auton omistajana
    että näin on ja soitellu oon asiasta
    maahantuojalle!!Asian huomasin onneksi ajoissa ja
    autoni takuu maalaukseen!!Nyt ei enää ruosteet oo
    ollu kiusana ja ei oo tarttenu hävetä -96 autoo
    joka ruostuu!!Nyt takuu maalauksia ei enää noin
    vanhaan autoon tehdä!Itse nyt maksettava..

    Äänestä

Autoa ei ole ruostesuojattu kun matkustamon
kohdalta. Taka-akselista taaksepäin alustan
suojana on vain pohjamaali. Arvon Primeran
omistajat käykää vaikka katsomassa jos ette usko.
Neljän vuoden ikäisenä tuskin vielä kovin pahaa
ruostetta on, mutta varmista on ostaa auto, joka
on ruostesuojattu heti uutena.

Äänestä
  • Kun ostaa "ruostesuojatun" käytetyn auton, ei voi
    olla koskaan varma siitä, ettei massalla olisi
    vain peitelty alustan ruosteista pintaa tai jopa
    ruostevaurioita.

    Se, että Primeran takalattia on vain maalipinnan
    varassa, on uskomatonta! Ilmankos Nissan ei taida
    myöntää Primeroille 12-v
    puhkiruostumattomuustakuita. Olen kyllä ollut
    katsovinani Mitsubishi Carisman
    takapyöränkoteloita samalla tavalla vain ohuella
    maalipinnalla käsitellyiksi. Valmistajat
    halunnevat saada nämä autot pikaisesti
    kierrätykseen.

    Alustassa ja pyöränkoteloissa pitäisi olla paksut
    kiveniskusuojamassat ainakin kivisuihkulinjalla.
    Poikittaiset palkit ja kantit alustassa kuluvat
    ensimmäiseksi puhki massasta ja niitä joutuu
    silloin tällöin paikkailemaan. PVC-pinnoite
    alustassa ei liene oikein hyvä, kun se aikaa
    myöten irtoaa, niin kosteus pääsee sen alle
    lahottamaan peltiä.

    Äänestä

  • Rust doesn't trust! kirjoitti:

    Kun ostaa "ruostesuojatun" käytetyn auton, ei voi
    olla koskaan varma siitä, ettei massalla olisi
    vain peitelty alustan ruosteista pintaa tai jopa
    ruostevaurioita.

    Se, että Primeran takalattia on vain maalipinnan
    varassa, on uskomatonta! Ilmankos Nissan ei taida
    myöntää Primeroille 12-v
    puhkiruostumattomuustakuita. Olen kyllä ollut
    katsovinani Mitsubishi Carisman
    takapyöränkoteloita samalla tavalla vain ohuella
    maalipinnalla käsitellyiksi. Valmistajat
    halunnevat saada nämä autot pikaisesti
    kierrätykseen.

    Alustassa ja pyöränkoteloissa pitäisi olla paksut
    kiveniskusuojamassat ainakin kivisuihkulinjalla.
    Poikittaiset palkit ja kantit alustassa kuluvat
    ensimmäiseksi puhki massasta ja niitä joutuu
    silloin tällöin paikkailemaan. PVC-pinnoite
    alustassa ei liene oikein hyvä, kun se aikaa
    myöten irtoaa, niin kosteus pääsee sen alle
    lahottamaan peltiä.

    Nissanhan myöntää nykymallin Primeralle 6 vuoden
    puhkiruostumattomuustakuun, Almeralla on jo 12
    vuoden takuu. Uudella Primeralla joka tullee
    Suomeen ensi vuonna takuu on jo 12 vuotta.
    Tärkeämpi takuu itselleni on kuitenkin 3 vuoden
    täystakuu jota taas ei Fiatia lukuunottamatta
    kukaan eurooppalainen pysty autoilleen
    myöntämään. Ostan nimittäin auton aina uutena ja
    vaihdan n. 5 vuoden välein joten
    puhkiruostumattomuustakuulla ei itselleni ole
    mitään käytännön merkitystä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


volvolla vielä... kirjoitti:

niin, kertookahan jos tiedätte. Onko tämä primera
96-> (olikos se sitten joku P11?) jo paremmin
korroosiota kestävä kuin aikasempi malli? Eli onko
jotain sinkityksiä tai suojauksia alumperin tähän
laitettu. Tuo ensimmäinen primera-malli ainakin
taisi kovin herkkä ruostumaan (huhuja tukee myös
se että noita näkee liikenteessä ikäsekseen
todella säälittävässä kunnossa). Suojaus ja
puhtaana pitäminen kyllä auttaa, mutta onkohan sen
huolenpidon aloittaminen liian myöhäistä jos
hankkii 3-4 vuotiaan yksilön jota ei ole alunperin
suojattu? Tuon ikäsessä laiminlyönnit kun eivät
vielä välttämättä näy päällepäin.

Muuten tuo vehje vaikuttaa ihan kelvolliselta
kulkineelta. Suhteellisen napakan tuntuinen,
suuntavaisto kohdillaan ja ohjaustuntumaakin
japanilaiseksi kohtuullisesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu