Yhä useampi maa on rajoittamassa kansainvälistä adoptiota. Käytännössä Itä-Euroopan "lapsihanat" ovat nyt sulkeutumassa kokonaan, eikä mene enää kovin kauaa kunnes myös "värillisissä" kehitysmaissa tulee käymään samoin:
http://www.sptimes.com/2005/12/23/Worldandnation/US_plea_on_adoption_f.shtml
Viimeisen 20-vuoden ajan kehitysmaiden lasten tasainen virtaaminen länteen on suuri vääryys, jota käytännössä kukaan länsimaalainen politiikko ei ole halukas ottamaan puheeksi. Lännessä vältellään ja väistetään aihetta tarkoin. Suhtautuminen adoptioon voi myös olla hyvin tekopyhää. Esim Suomessa homoseksuaalien adoptio-oikeus tuomitaan jyrkästi, mutta samaan aikaan esim "kykypuolue" kokoomus suunnittelee muutosta lainsäädäntöön, joka sallisi avopareille adoptio-oikeuden. Eli Suomeksi sanoen;yksi askel eteen ja kaksi taaksepäin!
Adoptiota joudutaan rajoittamaan "idässä" koska lännessä ei käytännössä olla päästy puusta pitkälle asian käsittelyssä. Erityisesti Itä-Euroopassa kansainvälistä adoptiota on jouduttu suuresti rajoittamaan, koska lännessä ei olla haluttu puuttua ylilyönteihin joita on esiintynyt esim Venäläislasten adoptiossa. Ongelma on hyvin yksinkertaisesti siinä, että valkoinen vastasyntynyt lapsi on kirjaimellisesti painonsa arvoinen kullassa kansainvälisillä lapsimarkkinoilla, kun taas esim terve mutta musta Etelä-Afrikkalainen orpo ei käytännössä maksa yhtään mitään. Seurauksena on erityisesti valkoisten lasten suhteen laaja korruptiovyyhti, joka on ajanut mm Romanian ja Venäjän kiristämään adoptiosäädöksiään. On ikävää että tähän ollaan jouduttu tulemaan, mutta lännessä ei ilmeisesti kyetä yhdistämään sanoja "rajoitus" ja "adoptio" keskenään. Lännessä adoptio nähdään (perus)oikeutena, jota ei mitenkään haluta rajoittaa. Kuvaavaa kyllä, heti Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen adoptiot länteen alkoivat kasvaa RÄJÄHDYSMÄISESTI! Adoptio koettiin jonkinlaisena "voittajan oikeuta" Itä-Euroopassa ja Venäjällä. Lasten ostaminen rahasta taas kuvaa länsimaista kapitalismia parhaimmillaan. Sama ilmiö ollaan nähty myös mm nykypäivän Kiinassa, samoin kuin myös sen seuraukset:
http://www.phillyburbs.com/pb-dyn/news/90-12032005-578972.html
Kansainvälinen adoptio tulee jäämään historiaan eräänä epäonnistuneimpana sosiaalisena kokeiluna. Toisaalta, mitä voisi odottaa järjestelmästä, jossa lapsia myydään rahasta eniten tarjoavalle? Pedofiilit sentään matkaavat kaukaisiin maihin ja MAKSAVAT käytännössä jo aikuisille teineille seksistä(ja näin rahat menevät hyödyttämään KOKO yhteisöä)He eivät OSTA sylivauvoja itselleen niinkuin mitäkin nukkeja!!!

Vastaukset 5
Vanhimmat
Eiköhän tuo oikea syy adoptoiden vähenemiseen esim. Itä-Euroopan maista ole se, että kyseiset maat alkavat vihdoinkin saada omaa sosiaaliturvaansa ja lastensuojeluaan kuntoon. Ainahan lapselle etsitään kotia ensisijaisesti kotimaasta, ja vasta ne lapset, jotka kotimaastaan eivät ole kotia saaneet, annetaan ulkomaille adoptoitaviksi. Kun kyseisten maiden elintaso kohoaa, löytyy myös halukkaita perheitä lapsia kasvattamaan.
Hyvä joulua sinullekin ja onnellista uutta vuotta!
Ihan sama minulle! Pääasia vain, että LAPSIKAUPPA saatiin vihdoin viimein loppumaan! Ja hyvää uuttavuotta myös sinnekin;=)
Maissa joissa väestönlaskenta on puutteellista on huostaanotettu ja ostettu lapsia köyhiltä ja kiinassakin on näitä lapsidiilereitä jäänyt kiinni. Lapsia on välitetty ulkomaille laillisilta vaikuttavien järjestöjen kautta jota kuitenkin rikollisliigat pyörittävät. Venäjälläkään ei väestönlaskenta ole oikein kunnossa ja jos johonkin taloudellisesti kannattavaan rikollistoimintaan on mahdollisuus ryhtyä, niin siihen rikolliset kyllä ryhtyvät.
Oletko tosissasi ????
Lainaus tekstistäsi 'Pedofiilit sentään matkaavat kaukaisiin maihin ja MAKSAVAT käytännössä jo aikuisille teineille seksistä(ja näin rahat menevät hyödyttämään KOKO yhteisöä)He eivät OSTA sylivauvoja itselleen niinkuin mitäkin nukkeja!!!'
Kysypä mielipidettä alle 10 , jopa 5, 3 ja kaksivuotiailta lapsilta joille pedofiilit ovat antanee euron tai kaksi vastineeksi raiskauksistaan. JOs nyt mitään antavat, ehkäpä peräti leipäpalan.
Jos aikaisemmin luin jyrkkiäkin mielipiteitäsi jollakin mielenkiinnolla niin tämä mielipiteesi pedofiileistä laittaa sinut suoraan samaan kastiin heidän kanssaan. Millainen ihminen oletkaan ?!
Ehdotan että jätämme nimimerkin Toinen tuleminen kirjoitukset omaan arvoonsa, koska hän ei näköjään osaa käsitellä asioita järjellä ja kohtuudella. Voihan tahallaan provosoivista viesteistä kiihtyäkin, mutta moinen fanaattisuus jääköön ilman vastakaikua.