Autokauppa

Kyse on siis käytetyn auton ostamisesta yksityiseltä. No ennen kauppaa sovittiin, että auto maksetaan kahdessa erässä (tehtiin sopimus) ja suullinen sopimus, että jos autossa on vikaa, niin entinen omistaja lunastaa/ostaa auton takaisin (oli todistaja mukana). No, eikai siinä seuraavana päivänä sitten auto hajosi maantielle. Rupesin kyseleen entiseltä omistajalta, että mikähän on vikana. Hän kertoi, että mikä osa autoon pitäisi vaihtaa. No tilasin osan ja sen tultua huomasin, että myyjä oli myös valehdellut koneen vuosimallin (vaihtokone), eikä vika ollutkaan kyseisessä paikassa vaan hintaa tulis huomattavasti lisää.
Auto on seisonut viikon pihassa eikä entinen omistaja rupea millekkään. Sanoin, että en maksa ennenkä auto on kunnossa, mutta hän vaan uhkasi ulosotolla, luottotietojen menetyksellä yms, ostajalla ei kuulemma ole mitään oikeuksia vaatia rahojaan takaisin. Valehtelee, että ei ole luvannut ottaa autoa takaisin. Miten tällaisessa tapauksessa?
112017
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

tulee mieleen tuosta tavasta jolla myyjä toimii, että oisko kyseessä joku sivubisnestä tekevä jobbari.
Aina kannattaa koittaa neuvotella..uudelleenkin mutta jos asiatyyli ei auta niin, sitten voit toimia hänen tyylillään.
Hänen tapansa vaikuttaa aika härskiltä, niinpä mielestäni voit ottaa vastaavat keinot hänen kanssaan käyttöön. Maksaa ei kannata sitä loppuosaa missään tapauksessa. Ei hän ihan heti luottotietojasi saa menemään, tuon velan voi kiistää koska hän ei ole toiminut kaupassa sopimuksen mukaan.
Jos mahdollista, niin ota selvää tekeekö hän jatkuvammin autokauppaa..pimeänä. Jos siltä näyttää voit sanoa, että aiot ottaa seuraavaksi yhteyttä verottajaan, mikäli sopuun ei päästä. Mikäli hän tekee pimeänä jatkuvammin kauppaa, tulee veroseuraamuksista paljon suuremmat kuin kaupan purkamamisesta.
Tai jos tunnet jonkun lakimiehen voit vihjata hänen puuttumisesta peliin... tai vaikket tuntisikaan ;) Sullahan on todistaja jos riitaa aletaan viranomaisten välityksella puimaan. Joten vaadi, että ottaa auton takaisin sopimuksen mukaan tai loppuosa ainakin jää maksamatta.

Äänestä
  • kiitos vastauksestasi. Hän kertoi tietävänsä (no ainakin omasta mielestään) lakiasiat koska harrastelee paljon autokauppoja ja sanoi myös olleensa oikeudessakin monta kertaa, oiskohan kyseessä sitten jobbari. Täytyypä ottaa selvää. Ei siinä paljon saanut asiaa sanottua kun hän ei kuunnellut vaan jauhoi mitä seuraamuksia itselleni tulee eli puhua pälpätti kunnes sulki puhelimen. Aikoi tänään tulla tarkistamaan kuitit maksuista ja jos ei löydy niin meinasi pistää ulosottoon =oD Eikä autoa kuulemma takaisin oteta eikä sitä korjata hänen kustannuksellaan. Korkoakin kuulemma pitäisi maksaa vielä kaiken lisäksi =) Kyllä kai tuo alkaa tuntumaan jo ihan petokselta kun panttasi tietoja ja valehteli autossa olevan uudempi kone kuin mitä siinä on.

    Äänestä

  • Avuton kirjoitti:

    kiitos vastauksestasi. Hän kertoi tietävänsä (no ainakin omasta mielestään) lakiasiat koska harrastelee paljon autokauppoja ja sanoi myös olleensa oikeudessakin monta kertaa, oiskohan kyseessä sitten jobbari. Täytyypä ottaa selvää. Ei siinä paljon saanut asiaa sanottua kun hän ei kuunnellut vaan jauhoi mitä seuraamuksia itselleni tulee eli puhua pälpätti kunnes sulki puhelimen. Aikoi tänään tulla tarkistamaan kuitit maksuista ja jos ei löydy niin meinasi pistää ulosottoon =oD Eikä autoa kuulemma takaisin oteta eikä sitä korjata hänen kustannuksellaan. Korkoakin kuulemma pitäisi maksaa vielä kaiken lisäksi =) Kyllä kai tuo alkaa tuntumaan jo ihan petokselta kun panttasi tietoja ja valehteli autossa olevan uudempi kone kuin mitä siinä on.

    Sano sille suorin sanoin ETTET MAKSA SENTTIÄKÄÄN ennekuin korjaa vian!!

    Myyjällä EI OLE MITÄÄN OIKEUTTA VAATIA SINULTA MITÄÄN KUITTEJA TAI MUITAKAAN PAPEREITASI NÄHTÄVÄKSEEN!!!!!!!!
    Myyjä ei pysty muuta kuin viemällä asian käräjäoikeuteen, saada ulosmittaukseen tai merkinnän luottotietoihisi.
    Siihen vaaditaan AINA oikeuden päätös!

    Sano sille myyjälle, ettet enää leiki asian kanssa, vaan myyjä saa tehdä aivan mitä lystää ja ettet maksa senttiäkään ennen kuin on menetelty sopimuksen mukaisesti!!!
    Mene vaan ratkaisemaan asia oikeudessa!! (jos myyjä edes uskaltaa lähteä, todennäköisesti ei uskalla, uhoilee vaan koska tietää häviävänsä jutun) kun Sinulla on todistaja, joka kuuli myyjän lupauksen, suullinen sopimus on AIVAN yhtä sitova ja pitävä kuin kirjallinenkin sopimus kunhan on todistaja kuulemassa mitä sovittiin.

    Lopeta sen kanssa joutavanpäiväinen mussutus ja VAADI sopimusta noudatetavaksi ja ellei puhe auta sano sille jotta riidellään sitten ja haetaan Sinä et voi hävitä oikeudessa koska sinulla on todistaja joka oli läsnä sopimusta tehtäessä.

    Myyjä on tosi heikoilla ja tietää sen ihan hyvin siksipä uhoilee.

    Sano vielä jotta mahtuuhan maailmaan ääntä ja möykkää, mutta nyt sinun kanssa pelleileminen LOPPUI tähän hetkeen!!!!!
    Ja että saa tehdä asian kanssa aivan mitä haluaa!!

    Jää tyynen rauhallisesti odottamaan ja jos tulee haaste käräjäoikeuteen niin sittenhän asia selviää takuulla eduksesi kun todistaja käy siellä kertomassa sopimuksesta jonka kuuli.

    Kaikki oikeudenkäynti yms.kulut joutuu myyjä maksamaan!! Ja siksipä yrittää pelotella Sinua.

    Äänestä

  • kokemusta kirjoitti:

    "Myyjä ei pysty muuta kuin viemällä asian käräjäoikeuteen, saada ulosmittaukseen tai merkinnän luottotietoihisi.
    Siihen vaaditaan AINA oikeuden päätös! "

    Eipäs tarvitakaan, esim luottolaitokset yms. Mutta kun kyseessä on yksityishenkilöiden välisestä sopimuksesta, ei ulosottaja tee ennen mitään ennen kuin tuomio annetaan. Tuomion antamisenkin jälkeen on aikaa maksaa lasku, ainoastaan että hävinneelle osapuolelle tulee tietysti oikeudenkäyntikulut maksettavaksi.

    Ulosottaja ei ilmoita Asiakastiedolle merkintää, jos lasku maksetaan. Kysymyskään ei ole mistään kulutusluottoon liittyvästä maksuhäiriömerkinnästä. No miten vain...

    En maksaisi loppusummaa. Ensimmäiseksi tulee mieleen, että tiesitkö sen tai lukeeko papereissa, että kone on vaihdettu eikä se, minkä oletit sen olevan? Voit periaatteessa itse alkaa uhkailemaan myyjää petoksella ja jos myyjä heilauttaa vain päätään, kannattaa jättää poliisille ilmoitus.

    Tietenkin ostajalta vaaditaan myös itseltäkin valppautta, mutta myyjään tulee kertoa kaikki olennainen.

    Miksi et muuten kuntotarkastattuna sitä?

    Äänestä

  • ? kirjoitti:

    Katsoin itse auton yleiskunnon ja muut tärkeimmät, eli omaa tyhmyyttäni en käyttänyt tarkastuksessa.. kun myyjä vielä lupaili ottaa auton takaisin jos vikaa on ja vakuutteli auton hyvää kuntoa. Huoltokirjassa sanotaan, että kone on vaihdettu vuonna 89 eli tiesin, että on vaihdettu. Kysyin myyjältä suoraan minkä vuosimallin kone siihen on asennettu ja hän sanoi sen olevan 89, silloinkin oli todistaja paikalla.
    Nyt kun kuitenkin sain tietää koneen olevan jotain alle 87, niin onhan tuossa jo kuitenkin heittoa pikkuisen =oD

    Äänestä

Kenen nimissä auto muuten nykyään on? Olettaisin että myyjän nimissä on. Tuskin äijä suostuu antamaan auton loppu papereita ennenkuin on saanut (edes osan) rahoistaan.

Luultavammin jobbari on kuitenkin aika heikoilla loppupelissä.

Äänestä
  • Minun nimissähän se, paperit vaadin heti ostettaessa.

    Äänestä

  • Avuton kirjoitti:

    Minun nimissähän se, paperit vaadin heti ostettaessa.

    Sitten olet ehdottomasti voitolla hommassa! Nyt yrität vain neuvotella auton korjaamisen kustannusjaosta - vaikket maksaisi jobbarille centtiäkään se ei voi autoa sinulta pois ottaa ja kuten edella mainittu, ulostottoon se voi hakea sinut vain käräjien kautta. Joten sinulla on kortit käsissä:)

    Äänestä

  • Avuton kirjoitti:

    Minun nimissähän se, paperit vaadin heti ostettaessa.

    Kun auto on nimissäsi niin sitten ei sinula ole yhtään mitään hätää.
    Anna vaan myyjän uhoilla aivan mitä tahansa!!!!

    LUOTTOTIEDOT EI MENE 100% VARMASTI ILMAN OIKEUDEN PÄÄTÖSTÄ ja PISTE!!!!

    Vasta sitten Sinä hänelle kommentoit tai reagoit kun myyjä suostuu noudattamaan tekemäänne sopimusta myös sopimuksen suullista osaa!!!

    Korjauta vaan auto ja säilytä kuitit!

    Toki voit myös tehdä rikosilmoituksen ja tutkituttaa oliko kysymyksessä PETOS kun autoosi oli vaihdettu moottori ja myyjä väitti sitä aivan toiseksi mutta Sinun täytyy sitten nostaa siitä ITSESI KANNE OIKEUTEEN!! Ja se ei yleensä kannatta koska myyjä on todennäköisesti täysin varaton joten et saa häneltä senttiäkään!

    Ajele vaan autollasi tyytyväisenä ja ÄLÄ VAAN MAKSA YHTÄÄN MITÄÄN ENNENKUIN SOPIMUSTA ON NOUDATETTU PILKULLEEN:

    LAKI ON PUOLELLASI NOIN SAAT LAIN MUKAAN MENETELLÄ ja myyjä saa sitten tehdä mitä parhaaksi katsoo eli unohtaa koko asian tai lähteä oikeusteitse hakemaan loppurahoja, tosin hän siellä asian häviää ja saa vain kuluja maksettavakseen.

    Äänestä

Olet ostanut tavaran, joka ei ole sellainen kuin sovittiin esim. koneen vm jne. Pysyt tässä ja pystyt todistamaan kantasi. Sovittu on siitäkin, että myyjä lunastaa/ostaa auton takaisin, jos se hajoaa. Ok, hyvä niin jos pystyt senkin todistamaan. Mikäli myyjän automyynti on tulkittavissa elinkeinoksi, olet vahvoilla sillä tapaukseen sovelletaan kuluttajansuojalakia. Kyseisen lain mukaan ostajalla on virheen perusteella oikeus pidättyä maksamasta kauppahintaa (5 luku 17 §). Ostaja ei kuitenkaan saa pidättää rahamäärää, joka ilmeisesti ylittää ne vaatimukset, joihin hänellä on virheen perusteella oikeus. Saman luvun 18 § mukaan ostajan vaatiessa myyjän tulee korjata virhe tai toimittaa virheetön tavara. 19 § mukaan, jos virhettä ei oikaista tai virheetöntä tavaraa ei toimiteta, voi ostaja vaatia hinnanalennusta tai purkaa kaupan. 20 § mukaan ostaja voi vaatia vahingonkorvaustakin. Melkein samat säännökset ovat kauppalaissa, joka koskee muutakin kuin kuluttajakauppaa (esim. kuluttaja vastaan toinen kuluttaja).

Vaadi hinnanalennusta ellei myyjä korjaa auton virhettä mikä se sitten onkaan. Hinnanalennus voi olla se määrä, jonka olet lähtökohtaisesti velkaa myyjälle. Harkitse mitä olisit maksanut tästä viallisesta autosta, jolloin saat laskemalla - ensimmäinen erä hinnanalennuksen määrän. Voi olla niinkin, että myyjä olisi velvollinen palauttamaan osan ensimmäisestä erästä tyydyttääkseen hinnanalennuksen määrän. Ellei korjaaminen tai hinnanalennus onnistu, purkaa kauppa: myyjä saa auton ja sinä saat maksamasi ensimmäisen erän muut turhat kulusi.

Myyjän on saatavan perimiseksi vietävä asia käräjäoikeuteen. Siellä tulet vetoamaan virheelliseen tavaraan ja myyjä sopimusrikkomukseen (lupasi lunastaa takaisin). Pidä autosta kuitenkin huolta tämän riidankin ajan, jos sattuisit lopulta purkamaan kaupan. Pääpiirteissään siis näin on tilanne.

Äänestä
  • Juuri noin on asia kuten kerroit.

    Ei tuollaisen myyjän uhoiluja pidä todesta ottaa vaan pitää kiinni tekenmästään sopimuksesta ja antaa myyjän uhoilla aivan mitä lystää.

    Minulla oli vastaavanlainen tilanne ja myyjä ei tänäpäivänäkään ole saanut penniäkään ja haasteta ei ole vain kuulunut. -:)
    Uhoili ja möykkäsi ja yritti peloitella, tuloksetta.

    Ehdin maksaa kauppahinnasta noin 20% eli sainkin lopulta halvalla auton.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

avuton kirjoitti:

Kyse on siis käytetyn auton ostamisesta yksityiseltä. No ennen kauppaa sovittiin, että auto maksetaan kahdessa erässä (tehtiin sopimus) ja suullinen sopimus, että jos autossa on vikaa, niin entinen omistaja lunastaa/ostaa auton takaisin (oli todistaja mukana). No, eikai siinä seuraavana päivänä sitten auto hajosi maantielle. Rupesin kyseleen entiseltä omistajalta, että mikähän on vikana. Hän kertoi, että mikä osa autoon pitäisi vaihtaa. No tilasin osan ja sen tultua huomasin, että myyjä oli myös valehdellut koneen vuosimallin (vaihtokone), eikä vika ollutkaan kyseisessä paikassa vaan hintaa tulis huomattavasti lisää.
Auto on seisonut viikon pihassa eikä entinen omistaja rupea millekkään. Sanoin, että en maksa ennenkä auto on kunnossa, mutta hän vaan uhkasi ulosotolla, luottotietojen menetyksellä yms, ostajalla ei kuulemma ole mitään oikeuksia vaatia rahojaan takaisin. Valehtelee, että ei ole luvannut ottaa autoa takaisin. Miten tällaisessa tapauksessa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu