Onko niitä ufoja nähty jouluna eli onko jouluisia ufokuvia? vai viettänevätkö joulua "nekin"?
Ufot ja
joulu
131211
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Joulu kuuluu ihan vaan ihmisten kristilliseen kulttuuriin.
Muilla sivilisaatioilla on varmastikin omat juhlansa, jotka ovat meille outoja ja eksoottisia.
Jos joskus tapaamme niitä, kulttuurinvaihto tulee olemaan yksi mahtavista puolista. He voivat oppia asioita joulustamme, ja me voimme oppia heiltä myös monia mielenkiintoisia asioita.
Tämäpä on varsin totta. Kuten tunnettua, ihmiskeskeisen kristinuskomme mukaan Jeesus oli ihmisten pelastaja; ei esimerkiksi eläinkunnan. Jos jätetään kosminen tai universaali Jeesus pois käsittelystä, ei hän varmasti ollut toisplaneettalaistenkaan pelastaja. Niinpä ei muukalaisilla taida olla mitään erityiskiinnostusta meidän jouluamme kohtaan. Eiköhän heilläkin ole omat mistä-syystä-sitten-lieneekään juhlansa, jossa pistetään kuusijalkainen talindrontti tai vastaava lihoiksi ja pöytä koreaksi.
Ainoastaan jos tunnetun lauseen mukaisesti Jeesus oli humanoidi, ehkäpä lähetystyötä tekemässä, niin toisplaneettalaisilla saattaisi olla "lusikkansa sopassa". Tämä ei kyllä kuulosta aivan todennäköiseltä; en jaksa uskoa humanoidien hengellisyyteen. Sensijaan henkisyys yleisesti, kuten jonkinlaiset uskonnot kyllä mainitsemaasi kulttuurinvaihtoon liittyen voivat kuulua "kauppatavaraan" ensimmäisen kontaktin myötä. Eri asia onkin sitten, millä tavalla?
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000001147&posting=22000000011703205#22000000011703205
>>Ainoastaan jos tunnetun lauseen mukaisesti Jeesus oli humanoidi, ehkäpä lähetystyötä tekemässä, niin toisplaneettalaisilla saattaisi olla "lusikkansa sopassa". Tämä ei kyllä kuulosta aivan todennäköiseltä; en jaksa uskoa humanoidien hengellisyyteen>>
No, jaksatko uskoa edes humanoidien henkisyyteeen?
Maakeskeisen ajattelun mukaan ihmisiä asuu vain Maaplaneetalla ja kaikkialla muualla humanoideja ja muita avaruusolentoja, vaikka pelkästään Linnunradassa saattaa elää sadoilla tuhansilla muillakin planeetoilla samanlaisia ihmisiä kuin Maaplaneetalla.
No enkös tuossa lyhyessä viestissä aika selvästi ja linkittämässäni aiemmassa tekstissä monessa kohdin tuo nimenomaan esille toisplaneettalaisten henkisyyden? Jotkut heistä saattavat olla jopa eksomissiologeja, opettamassa uskontojaan "avaruuden villeille", aivan kuin meidän lähetyssaarnaajat ja sen semmoiset. Voidaan ajatella, että avaruusmatkailuun kykenevä rotu olisi meitä älykkäämpi; äly ja abstraktiin ajatteluun kykenevyys tuo mielestäni mukanaan liki väistämättä henkisyyden. Mitä tahdoin sanoa tekstissäni taas hengellisyydestä, on se etten usko toisplaneettalaisten olevan kristinuskossa tai meidän kristinuskostamme suoranaisesti vastuussa, vaikka monien uskontojemme taustalla voikin olla "taivaalta tulleet jumalat".
On totta, että tuhansilla muilla planeetoilla voi elää samanlaisia ihmisiä kuin Maassa. Toisaalta humanoidillahan viitataan ihmisenkaltaiseen; se ei taitane ottaa kantaa missä määrin pitäisi erota tai olla samankaltainen. Jos ajatellaan, että ihminen olisi useilta planeetoilta löytyvä "standardimalli", väistämättä kuitenkin tulee mieleen interplanetaariset pienet erot. Jotta ihminen olisi täsmälleen samanlainen useilla planeetoilla, pitäisi planeettojen olla täsmälleen toistensa (ja Maan) kopioita kaikilta mahdollisilta ominaisuuksiltaan. Tämä on toki mahdollista ottaen huomioon, kuinka paljon elämälle suotuisia planeettoja todennäköisesti on. Kuitenkin on mielestäni todennäköisempää, että jossain kohdin on kuitenkin planetaarisia eroja, jotka aiheuttavat "standardimallin" evolutiivisen kehittymisen vastaamaan parhaiten kunkin planeetan olosuhteita. Niinpä jotain eroavaisuuksia, sisäisiä ja ulkoisia, varmasti pääsääntöisesti on.
>>No enkös tuossa lyhyessä viestissä aika selvästi ja linkittämässäni aiemmassa tekstissä monessa kohdin tuo nimenomaan esille toisplaneettalaisten henkisyyden? Jotkut heistä saattavat olla jopa eksomissiologeja, opettamassa uskontojaan "avaruuden villeille", aivan kuin meidän lähetyssaarnaajat ja sen semmoiset>>
Pitkälle kehittyneissä sivilisaatioissa uskomuksiin perustuvat uskonnot on mitä ilmeisimmin korvannut Henkinen Tiede.
..tai mieluummin ehkä Tieteellinen Uskonto.
Oleellista on se, että sellainen uskonto perustuu tietoon ja ymmärrykseen todellisuuden luonteesta.
Toivottavasti olisi. Toisaalta eipä meilläkään ole tieteellisen tiedon lisääntyminen juuri vähentänyt uskomuksellista uskonnollisuutta. Mahtaako olla toisin edes niillä, joille todellista tietoa on kertynyt enemmän.
Oikean tiedon lisääntyminen muuttaa mm. vääriä uskonnollisia käsityksiä, mutta yhtälailla se vahvistaa oikeita uskonnollisia käsityksiä (ihmisen henkisyys, kuoleman jälkeinen olemassaolo jne).
Niin no sanoisin niinkuin profiiliinikin olen kirjannut: "Totuus on korkein uskonto". Tällä viitataan objektiiviseen, siihen kaikkein oikeimpaan totuuteen. Ehkä välttäisin sanomasta "Tieteellinen Uskonto", kun tieteelliset menetelmät itsessään sisältävät muuttuvia ja ongelmallisia tekijöitä, kuten ontologiset ja epistemologiset kysymykset, joihin ehkä toisplaneettalaisetkin ovat törmänneet. Niinpä edes tiede ei pysty saavuttamaan objektiivista totuutta. "Tiedeuskonto" on taas pseudouskonto, joka viittaa siihen, ettei voi olla olemassa muuta kuin sitä, mikä on tieteellisin menetelmin todistettu. Sinänsä ajatus on "tieteellisen uskonnon" tapauksessa selkeä; toisplaneettalaisilla on tutkimustiedolla aikaansaatua tietoa henkisyyden syvimmästä olemuksesta jne. eikä tarvita uskomuksellisuutta.
Kysymys kuuluukin: Minkä uskonnon oikeita näkemyksiä? Esimerkiksi kuolemanjälkeisen elämän kohdalla on suuri ero vaikkapa sieluopillisessa entiteetissä (yksilöllinen tiedostava sielu, joka esimerkiksi kiertää jälleensyntymien väliä) tai ihmisen "henkisen käyttövoiman" sulautumisessa kosmiseen energiaan, maailmankaikkeuteen, luontoon tms. (tiedostamaton sielu joka palaa osaksi universaalia kokonaisuutta).
Sinänsä uskonnollisuus ei ole syy ihmisen henkisyydelle, kuolemanjälkeiselle olemassaololle jne. vaan pikemminkin seuraus niistä. Uskonnollisuus tarkoittaa usein mielestäni dogmaattisuutta; uskomuksellisuuteen perustuvaa oppijärjestelmää "paremman tiedon puutteessa". Tästä artefaktista, itse tehdystä totuudesta sitten muovataan ehdoton ja ainot oikea totuus. Se on uskonnollisuutta pahimmillaan.
Välillähän on tullut kovastikkin tietoa ufomiesten uskonnollisista näkemyksistä mm. galaktisen liiton viestien muodossa.
Jesuksesta. Olen se sama, niiten ystävä. Olin jo
siinä kultaisessa kaupungissa, ja minä nyt kerron tärkeämpi tieto kun ennen.
minut tuli hakeman alieni, ja aluksi olen peljästunnut hänet, hän vei meitä pienilä aluksilla ison aluksen sisälle ja se oli valtava,
sielä oli monta huoneita ja kirurki pöytiä (pieneita eristys huoneita) ja oli ihmisiäkin sielä, he tehnet leikauksiä ihmisille.Ja ulko ovi joista tulimme aluksesta oli masiivinen. Alieni vei mut huoneseen, sielä oli tuoli muistutta hammaslääkärin tuolilta, ja ylhälä tuolin yläpuolella oli laatiko. Menin istuman tuolille,
niin laatikosta virtasi valoja. Sitten hän vei minut toisen huonen ja sielä oli kultainen arkki.
Jä hän avasi minulle sen ja sieltä virtaisi valtava voima ja enkeleita.Kulta kaupunkin ei päästetän ketä, sinne pääsevät vain hyvät ihmiset ja jos joku yritä hyökätä niin he eivät onnistu valloitaman sen.
Vai vielä joulua ,aseitaan ne lataa sillonkin.Pian paukkuu odota vaan 31.12 -05 yöllä 24.00 ne tulee paukkeen kera.Mene jo valmiiksi piiloon sillä tästä ei kukaan selviä.