Kiinnostaako lääketieteen opiskelu? Hieno juttu! Et ole yksin - joka vuosi lääketiedettä tahtoo lukemaan lähes viisituhatta ihmistä. Huolimatta kovasta karsimisesta niin kyllä sinnä pääsee sisään muitakin kuin alalle sopivia.
Olen seurannut palstakeskustelua kauan hiljaa, mutta ajattelin nyt todeta jotakin,
jospas vaikka saisi kuulla muiden lääkisläisten tai myös hakijoiden mielipiteitä. Tarkootukseni ei ole millään lailla tuomita ketään tai sanella, millaisia ihmisten pitäisi olla, tahdon vaan ihmetellä sitä, että kuinka kummaa porukkaa tällekin alalle hakeutuu.
Sisäpiirinäkökulmasta eli itse lääketieteen opiskelun loppusuoralla olevana voin
todeta, että pääsykokeista ei ole mihinkään, sillä ne eivät karsi pois täysin alalle
sopimattomia, ja että iso osa vääristä syistä alalle hakevia on niin pöljiä, etteivät
he edes koko pitkän hakuprosessin aikana ole kertaakaan istahtaneet alas ja
miettineet, onko lääkärin hommalla *mitään tekemistä* omien taitojen ja asenteiden
kanssa.
Seuraavassa mainittuja ihmistyyppejä löytyy nimittäin Suomenkin lääkiksistä aivan
liikaa. Lue läpi huumorin pilke silmäkulmassa, ja mieti kuulutko johonkin näistä ja harkitse sen jälkeen
vielä uudelleen, olisiko sinusta hakijaksi.
MAAILMANPARANTAJA
Kaikki potilaat parannetaan, ikäviä asioita ei ole olemassa. Nämä tyypit väistävät
kärsimyksen, kuoleman ja vaikeat asiat ja tekevät vain työtään. Kuvittelevat, että
kahvikupillinen ja pullanpala parantaa alkoholistin, eikä itsemurhaa oikeasti kukaan
tekisi, eihän? Heidän etukäteiskuvansa lääkärin ammatista on vauvojen silittelyä,
vanhusten kanssa hymyilyä ja sankarillista auvoa, jota sellaiset asiat kuin veri tai
hoitovirheet eivät voi pilata. Moni näistä tosin haluaa nimenomaan eläin- eikä
ihmislääkäreiksi.
JULISTAJA
Jostain syystä nämä tyypit haluavat kanavoida suuren käännyttämistarpeensa
potilaisiin. Pitävät evoluutioteoriaa tiedeuskoisten epätoivoisena kehäpäätelmänä,
lukevat Raamattua kuin pirut konsanaan, eivät hyväksy seksuaalivähemmistöjä,
huorintekijöitä tai vääräuskoisia. En halua nähdä, millaista tuhoa saavat aikaan kun
pääsevät oikeasti töihin. Osa näistä onneksi sekoaa tajutessaan, ettei se tosimaailma
ollutkaan ihan sellaista kuin he odottivat ja että heidän ilosanomansa ei kiinnosta
ketään. On täysi arvoitus, miten kukaan todella fundamentalisti edes keksii hakeutua
alalle, jossa hoitomenetelmät nojaavat tieteeseen, ja evoluutioteoria on läsnä
arkipäivässä (esim. MRSA).
INSINÖÖRI
Kaikki, mihin liittyy jotain mitä ei voi korjata puukolla tai muttereilla, on
emotionaalista paskanjauhantaa joka sopii sairaanhoitajille. Potilaiden tunteista ja
elämäntilanteista viis, täällä harjoitetaan kovaa tiedettä. Näistä 99% erikoistuu
kirurgiaan ja hyvä niin, mutta suuri arvoitus on mitä he ylipäätään tekevät
lääkiksessä? Istuvat suu auki kriisissä, jos ongelmat eivät ratkeakaan jotakin paikkaa
veivaamalla.
ISI MAKSAA
Hakivat lääkikseen, koska eivät muuta keksineet, tai suku ilmoitti että "noilla
arvosanoillahan sinä ilman muuta haluat lääkäriksi". Opiskeluaika kuluu juhlimassa,
tentit menevät läpi rimaa hipoen tai tulevat hylättyinä takaisin. Jossain vaiheessa
EHKÄ heräävät miettimään sitä, etteivät osaa mitään ja vakavoituvat. Monet eivät.
Rikon varmaan jotakin tabua paljastamalla, että jopa lääkiksestä löytyy ihan tarpeeksi näitä kuuluisia pissaliisoja ja -laureja, joiden älykkyysosamäärää ei ikinä uskoisi sataa ylittäväksi.
TAIVAANRANNANMAALARI
Onneksi pääsykoe karsii näistä 90% pois. Haahuilijoita, jotka keksivät puoli vuotta
ennen pääsykokeita että haenpas vaikka tuonne. Opiskeluaikana punainen lanka täysin
hukassa, kaikki muu on tärkeampää kuin potilaiden turvallisuus (lue: oma
ammattitaito). Jotkut näistä joutuvat oikeasti pohtimaan, menevätkö oikikseen,
lääkikseen vai kauppikseen (vai kenties opiskelemaan tarjoilijaksi kun sekin kuulostaa
kivalta). Jos tätä joudut ylipäätään miettimään niin ainakaan lääkis ei ole oikea
paikka.
VIHJEETÖN
Nämä kuuluvat lähinnä niihin, jotka eivät nyt eivätkä koskaan tule edes pääsemään
sisään. Tähän heimoon kuuluu joka ikinen, joka on esittänyt edes leikillään tällä
palstalla tai muualla kysymyksen: "mut kai mä voin päästä lääkikseen, vaikka mua ei
yhtään joku fysiikka kiinnosta?" tai "eihän kemial ja fysiikal oikeesti siel tee
mitään nehän on vaan pistetty pääsykokeeseenkin siks että jollain sais porukkaa
rajattua" tai "en mä lukios lukenu kemiaa tai fysiikkaa yhtään kun ne meni tosi
huonosti mut kai mä voisin silti päästä sisään". Kaikki on mahdollista, mutta
sisäänpääsy tässä kohti aika epätodennäköistä. Kysymykset ovat karrikoituja, mutta
silti lähes suoria lainauksia tämän ja erään toisen palstan kyselijöiden teksteistä.
Lääketiede on kuiteski TIEDETTÄ. Jotta ymmärtäisit edes sen, mitä labrapaperissa lukee, miten
veri virtaa tai safka muuttuu energiaksi, tarvitset paljon tietoa fysiikasta ja
kemiasta. Ei lääketiede ole mitään yleishumanistista sähläystä tai pelkkää faktojen ja vuokaavioiden ulkoaopettelua, vaan toisin kuin esim. hoitoaloilla, lääkäri on ainoa,
jonka oikeasti on ymmärrettäävä elimistön toiminnasta jotain jotta voi hoitoa
toteuttaa.
KAPITALISTIT
Kutsumusta ei oo, rahanhimo sen suurempi. Eikä se statuskaan yhtään haittaa...
************************
Siinäpä miettimistä. Lääkärin homma on vaikein ammatti, mitä löytyy. Ja pahimmassa
tapauksessa myös vastuullisin ja kuormittavin. Jos olet valmis sen kaiken ottamaan
vastaan ja vielä sanomaan kiitos, että SAAT alaa opiskella niin tervetuloa porukkaan.
Jos taas yhtään alkoi epäilyttää, niin neuvon hakemaan sinne, minne oikeasti olet aina
halunnut, koska en jotenkin usko että se on lääkis.
Ja vaikka tästäkin moni on jo huomauttanut, niin se on tosiaan LÄÄKIS eikä LÄÄKKIS.
Kyseisestä virheesta muuten erottaa heti oikeasti jo alaa opiskelevan ja vasta
hakemisesta haaveilevan.
Olis muuten mukava kuulla samanlaisia huomioita myös muiltakin aloilta.
Millainen ihminen sitten pärjää hyvin lääkiksessä? En osaa antaa hyvää vastausta, enkä tietysti itsekään ole täydellinen (tietenkään, eihän kukaan ole). Tässä kumminkin
jonkinlainen yritelmä:
- edes jonkinlainen kutsumus = tunne siitä, että jostain mystisestä syystä tämä on
sinun juttusi enemmän, kuin mikään muu
- realismi ja valmistautuminen ikäviinkin asioihin
- tieteellinen mutta inhimillinen maailmankuva, jossa ihmisten auttaminen tarkoittaa
muutakin kuin vain kirurgisia toimenpiteitä
- tiettyä idealismia, uskoa siihen että omilla toimilla voi olla positiivinen vaikutus
maailmassa
- velvollisuudentuntoa
Näin teitä tervehti eräs pohojalaanen jätkä
Olen seurannut palstakeskustelua kauan hiljaa, mutta ajattelin nyt todeta jotakin,
jospas vaikka saisi kuulla muiden lääkisläisten tai myös hakijoiden mielipiteitä. Tarkootukseni ei ole millään lailla tuomita ketään tai sanella, millaisia ihmisten pitäisi olla, tahdon vaan ihmetellä sitä, että kuinka kummaa porukkaa tällekin alalle hakeutuu.
Sisäpiirinäkökulmasta eli itse lääketieteen opiskelun loppusuoralla olevana voin
todeta, että pääsykokeista ei ole mihinkään, sillä ne eivät karsi pois täysin alalle
sopimattomia, ja että iso osa vääristä syistä alalle hakevia on niin pöljiä, etteivät
he edes koko pitkän hakuprosessin aikana ole kertaakaan istahtaneet alas ja
miettineet, onko lääkärin hommalla *mitään tekemistä* omien taitojen ja asenteiden
kanssa.
Seuraavassa mainittuja ihmistyyppejä löytyy nimittäin Suomenkin lääkiksistä aivan
liikaa. Lue läpi huumorin pilke silmäkulmassa, ja mieti kuulutko johonkin näistä ja harkitse sen jälkeen
vielä uudelleen, olisiko sinusta hakijaksi.
MAAILMANPARANTAJA
Kaikki potilaat parannetaan, ikäviä asioita ei ole olemassa. Nämä tyypit väistävät
kärsimyksen, kuoleman ja vaikeat asiat ja tekevät vain työtään. Kuvittelevat, että
kahvikupillinen ja pullanpala parantaa alkoholistin, eikä itsemurhaa oikeasti kukaan
tekisi, eihän? Heidän etukäteiskuvansa lääkärin ammatista on vauvojen silittelyä,
vanhusten kanssa hymyilyä ja sankarillista auvoa, jota sellaiset asiat kuin veri tai
hoitovirheet eivät voi pilata. Moni näistä tosin haluaa nimenomaan eläin- eikä
ihmislääkäreiksi.
JULISTAJA
Jostain syystä nämä tyypit haluavat kanavoida suuren käännyttämistarpeensa
potilaisiin. Pitävät evoluutioteoriaa tiedeuskoisten epätoivoisena kehäpäätelmänä,
lukevat Raamattua kuin pirut konsanaan, eivät hyväksy seksuaalivähemmistöjä,
huorintekijöitä tai vääräuskoisia. En halua nähdä, millaista tuhoa saavat aikaan kun
pääsevät oikeasti töihin. Osa näistä onneksi sekoaa tajutessaan, ettei se tosimaailma
ollutkaan ihan sellaista kuin he odottivat ja että heidän ilosanomansa ei kiinnosta
ketään. On täysi arvoitus, miten kukaan todella fundamentalisti edes keksii hakeutua
alalle, jossa hoitomenetelmät nojaavat tieteeseen, ja evoluutioteoria on läsnä
arkipäivässä (esim. MRSA).
INSINÖÖRI
Kaikki, mihin liittyy jotain mitä ei voi korjata puukolla tai muttereilla, on
emotionaalista paskanjauhantaa joka sopii sairaanhoitajille. Potilaiden tunteista ja
elämäntilanteista viis, täällä harjoitetaan kovaa tiedettä. Näistä 99% erikoistuu
kirurgiaan ja hyvä niin, mutta suuri arvoitus on mitä he ylipäätään tekevät
lääkiksessä? Istuvat suu auki kriisissä, jos ongelmat eivät ratkeakaan jotakin paikkaa
veivaamalla.
ISI MAKSAA
Hakivat lääkikseen, koska eivät muuta keksineet, tai suku ilmoitti että "noilla
arvosanoillahan sinä ilman muuta haluat lääkäriksi". Opiskeluaika kuluu juhlimassa,
tentit menevät läpi rimaa hipoen tai tulevat hylättyinä takaisin. Jossain vaiheessa
EHKÄ heräävät miettimään sitä, etteivät osaa mitään ja vakavoituvat. Monet eivät.
Rikon varmaan jotakin tabua paljastamalla, että jopa lääkiksestä löytyy ihan tarpeeksi näitä kuuluisia pissaliisoja ja -laureja, joiden älykkyysosamäärää ei ikinä uskoisi sataa ylittäväksi.
TAIVAANRANNANMAALARI
Onneksi pääsykoe karsii näistä 90% pois. Haahuilijoita, jotka keksivät puoli vuotta
ennen pääsykokeita että haenpas vaikka tuonne. Opiskeluaikana punainen lanka täysin
hukassa, kaikki muu on tärkeampää kuin potilaiden turvallisuus (lue: oma
ammattitaito). Jotkut näistä joutuvat oikeasti pohtimaan, menevätkö oikikseen,
lääkikseen vai kauppikseen (vai kenties opiskelemaan tarjoilijaksi kun sekin kuulostaa
kivalta). Jos tätä joudut ylipäätään miettimään niin ainakaan lääkis ei ole oikea
paikka.
VIHJEETÖN
Nämä kuuluvat lähinnä niihin, jotka eivät nyt eivätkä koskaan tule edes pääsemään
sisään. Tähän heimoon kuuluu joka ikinen, joka on esittänyt edes leikillään tällä
palstalla tai muualla kysymyksen: "mut kai mä voin päästä lääkikseen, vaikka mua ei
yhtään joku fysiikka kiinnosta?" tai "eihän kemial ja fysiikal oikeesti siel tee
mitään nehän on vaan pistetty pääsykokeeseenkin siks että jollain sais porukkaa
rajattua" tai "en mä lukios lukenu kemiaa tai fysiikkaa yhtään kun ne meni tosi
huonosti mut kai mä voisin silti päästä sisään". Kaikki on mahdollista, mutta
sisäänpääsy tässä kohti aika epätodennäköistä. Kysymykset ovat karrikoituja, mutta
silti lähes suoria lainauksia tämän ja erään toisen palstan kyselijöiden teksteistä.
Lääketiede on kuiteski TIEDETTÄ. Jotta ymmärtäisit edes sen, mitä labrapaperissa lukee, miten
veri virtaa tai safka muuttuu energiaksi, tarvitset paljon tietoa fysiikasta ja
kemiasta. Ei lääketiede ole mitään yleishumanistista sähläystä tai pelkkää faktojen ja vuokaavioiden ulkoaopettelua, vaan toisin kuin esim. hoitoaloilla, lääkäri on ainoa,
jonka oikeasti on ymmärrettäävä elimistön toiminnasta jotain jotta voi hoitoa
toteuttaa.
KAPITALISTIT
Kutsumusta ei oo, rahanhimo sen suurempi. Eikä se statuskaan yhtään haittaa...
************************
Siinäpä miettimistä. Lääkärin homma on vaikein ammatti, mitä löytyy. Ja pahimmassa
tapauksessa myös vastuullisin ja kuormittavin. Jos olet valmis sen kaiken ottamaan
vastaan ja vielä sanomaan kiitos, että SAAT alaa opiskella niin tervetuloa porukkaan.
Jos taas yhtään alkoi epäilyttää, niin neuvon hakemaan sinne, minne oikeasti olet aina
halunnut, koska en jotenkin usko että se on lääkis.
Ja vaikka tästäkin moni on jo huomauttanut, niin se on tosiaan LÄÄKIS eikä LÄÄKKIS.
Kyseisestä virheesta muuten erottaa heti oikeasti jo alaa opiskelevan ja vasta
hakemisesta haaveilevan.
Olis muuten mukava kuulla samanlaisia huomioita myös muiltakin aloilta.
Millainen ihminen sitten pärjää hyvin lääkiksessä? En osaa antaa hyvää vastausta, enkä tietysti itsekään ole täydellinen (tietenkään, eihän kukaan ole). Tässä kumminkin
jonkinlainen yritelmä:
- edes jonkinlainen kutsumus = tunne siitä, että jostain mystisestä syystä tämä on
sinun juttusi enemmän, kuin mikään muu
- realismi ja valmistautuminen ikäviinkin asioihin
- tieteellinen mutta inhimillinen maailmankuva, jossa ihmisten auttaminen tarkoittaa
muutakin kuin vain kirurgisia toimenpiteitä
- tiettyä idealismia, uskoa siihen että omilla toimilla voi olla positiivinen vaikutus
maailmassa
- velvollisuudentuntoa
Näin teitä tervehti eräs pohojalaanen jätkä
Vastaukset 34
Vanhimmat
olet pelle.
Itse olet pelle, varsinkaan kun et mielipidettäsi edes mitenkään osaa perustella.
Alkuperäistä kirjoittajaa pitäisin aika ajattelevaisena nuorenamiehenä, hyvää joulua hänelle.
Pesisit likapyykkisi ja purkisit patoutumasi ihan omassa opiskelijayhteisössäsi, etkä levittelisi moista lokaa täällä.
Lääkäreitä ei arvosteta enää muutenkaan, etkä ainakaan auta asiaa tällaisella.
Loistava viesti alkuperäiseltä kirjoittajalta!
Itse olen tuleva juristinalku ja "tavoitteenani/haaveenani" olisi löytää lääkäripuoliso eli pitäisi jotakuta lääkärinalkua ruveta jahtaamaan ;) ... mielenkiintoista olisi kuulla minkälaisia miehiä/naisia (yhdellä miespuolisella juristinalulla myös tavoitteena löytää joku lääkiksen mimmi) lääkiksessä opiskelee :)
Miksi ficaro haluat Saulin presidentiksi???? Oletko niin rikas että sinulla varaa kannattaa kokoomuslaista edustajaa, joka haluaa kasvattaa tuloeroja ja purkaa hyvinvointiyhteiskunnan = huonontaa entisestään köyhien ja sairaiden asemaa. Ilmeisesti kuitenkin vain olet hemmetin naiivi. Etkö tajua että köyhät joutuvat muutenkin rikkaiden maksumiehiksi? Rikkaat pärjäävät aina ilman mitään erityistä kannatustakin, joten Halonen presidentiksi!
Kerrankin joku puhuu asiaa. Olen täysin samaa mieltä kanssasi. Ei ollut kiva seurata vierestä, kuinka esim. vakavasta ahdistuneisuushäiriöstä kärsivä ystäväni sai päivystyksessä lääkäriltä huumeidenkäyttäjän leiman (ja kohtelun) vain siksi, että itkien pyysi apua. Lääkäreistä iso osa on niitä jotka euronkuvat silmissä vain painavat menemään yhtään ihmisestä välittämättä. Hienoa, että Sinä olet ajatteleva yksilö. Sinusta tulee vielä loistava lääkäri. Tsemppiä!
täysin!
Kerrankin joku osasi asian ilmaista hienosti. Näinhän se todellakin monen lääkisläisen kohdalla tuntuu menevän.
Tosin samanlaisen listauksen voisi hyvin tehdän myös ainakin oikislaisista, dipoista ja kauppislaisista.
että niinkin hienossa paikassa kuin lääkis löytyy ihan samanlaisia ihmistyyppejä kuin muutenkin yhteiskunnassa? Totta kai kaikki ovat aina luulleet, että lääkisläiset ovat jotenkin erikoisempia ja parempia ihmisiä kuin muut, jotenkin klooneja toisistaan.
Nuori ihminen ei tietysti tajua, että ihmiset ovat ihmisiä, ovat he millä alalla tahansa. Eli noita samoja ihmistyyppejä löytyy joka alalta ja myös työttömien parista. Ei lääkis ole mikään poikkeus.
Jos luulee, että tuo luonnehdinta on jotenkin nimenomaan ainoastaan lääkisläisiä koskeva, niin kyllä maailma tuonkin lääkärin vielä opettaa...
kaikki lukijat tietävät, että samanmoisia ihmisryhmiä on kaikilla aloilla. Mutta kerro meille, millä muulla alalla työskentelevä voi tappaa ihmisen toiminnallaan ja välinpitämättömyydellään. Lääkärinä ei voi, tai ainakaan ei saisi toimia, jos ei näe ihmistä kokonaisuutena ja mikä tärkeintä: ihmisenä (ei solu- tai elinmöykkynä). Tuossa antamassani esimerkissä, olisi ystäväni saattanut heittäytyä junan alle, jos olisi ollut piirunkaan verran heikompi. Ja kenen olisi silloin ollut vastuu?
Nuo ihmistyypit tosiaan löytyvät lääkiksestä. Mutta mutta, ei kai sinustakaa jokaisen tulevan lääkärin ole pakko olla täydellinen ihminen.
TÄYDELLINEN LÄÄKÄRI
"Hei Olen Lasse Lääkärinalku. Lääkärin ammatti on minulle kutsumus, josta haluan tulevaisuudessa kohtuullista palkkaa. Olen jo lukion alussa tietänyt 100% tarkkuudella tulevan opiskelupaikkani, siispä luin kaikki mahdolliset matemaattis-luonnontieteellisten aineiden kurssit lukiossa. Olen vaatimaton, erittäin sosiaalinen, empaattinen, kärsivällinen ja lahjakas. En saanut mitään tukea lääkikseen pyrkimiseeni perheeltäni, mutta se ei estä minua saamasta huippuarvosanoja. Harrastuksenani on halveksua 95% opiskelutovereistani. Sellainen olen minä, Lasse Lääkärinalku."
Oispa tosiaan tuollaisia koko joukko (miinus se halveksunta).
Itse o9len vain tällaiseksi tavalliseksi tyypiksi itseni kokeva, jota ovat vain häirinneet nuo kummimmat tyypit.
Tuskin olen huippusosiaalinen, lahjakas, ylettömän empaattinen. Mutta kärsivällinen olen ainakin, ja kutsumus löytyy. Eli kyllä jonkin osan tuosta itsestäni tunnistan. Ylemmyydentuntoista asennetta en.
Tuolla ylempänä esitettiin hyvä huomio siitä, että kyllä lääkäreiltä pitäisi voida odottaa vähintään tavallista maalaisjärkeä ja hyvää käytöstä sekä edes kohtuullista ammattitaitoa koska kyse on ammatista, jonka harjoittajilla on erikoisoikeuksia "tavallisiin" ihmisiin nähden. Sairaanhoitajillekin on haastattelut, miksei meille? Vaikkapa 200 parasta hakijaa haastateltaisiin? Varmasti siinäkin seula vuotaisi, mutta uskaltaisin arvella että ainakin se karsisi näitä "en keksi mitään, meenpäs ny sit vaikka tonne" -hakijoita kun arvaavat että jotakin motivaatiota haastattelulla koitetaan esille kalastella.
Täydellisiä ihmisiä ei ole eikä niitä ainakaan lääkikseeen kaivata. Täytyyhän sitä ymmärtää kurjuutta ja huono-osaisuuttakin, eihän se onnistuisi jos itse ois niin täydellinen.
Mielestäni jokaisen tai edes suurimman osan ei tarvi tietää tulevaisuuden opiskelupaikkaansa jo 15-16-vuotiaana. Itse en kemiaa lukiossa lukenut kuin yhden kurssin ja muutaman kurssin fysiikkaa. Fysiikka ei edes mennyt kamalan hyvin. Tokikin on järkevää, että pääsykokeessa vaaditaan näistä nykyiseen tapaan perustiedot, nämähän oppii kyllä lukion jälkeenkin(tai pääsykoelukujen yhteydessäkin mahdollisesti)omalla aktiivisuudella.
Mielestäni lääkärin ammatti on silti ammatti muiden joukossa. Ei se ole mikään erityinen kutsumustyö, joskus jopa liiallinen kutsumus saattaa häiritä itse työskentelyä. Itse en koe lääkärinammattia kutsumukseksi, toki omaan siihen mielenkiintoa.
Kaikkien lääkärien ei tarvi olla erityisen sosiaalisia. Tokikin perustaidot täytyy olla, että opiskelut (esim. amanuenssuurit) pääsee läpi.
Ymmärrän toki, että esim. jyrkkä uskonnon julistamishalu, täydellinen sosiaalinen kyvyttömyys tai suuret psyykkiset ongelmat ovat ominaisuuksia, joita lääkärillä ei voi olla onnistuaakseen työssään.
Itse en haluaisi lääkikseen haastatteluosuutta. Tokikin voisi olla psykologiset testit, joissa karsittaisiin vain ne täysin toivottamat tapaukset pois.
Miksi sellainen ihminen, jolle lääkis oli vaihtoehto muiden joukossa ei saisi lääkikseen päästä? Myös minulla oli muitakin vaihtoehtoja, joista lääkiksen vasta pitkän harkinnan jälkeen valitsin.
Onnea pääsykokeisiin pyrkijöille! Ja työniloa jo sisälle päässeille!
Ps. itsekin teen tämän koko joululoman syventäviä opintoja. Joten vinkiksi työtä lääkis vaatii...
>Mielestäni lääkärin ammatti on silti ammatti muiden >joukossa. Ei se ole mikään erityinen kutsumustyö, >joskus jopa liiallinen kutsumus saattaa häiritä >itse työskentelyä. Itse en koe lääkärinammattia >kutsumukseksi, toki omaan siihen mielenkiintoa.
Juuri tästä olen täysin eri mieltä. Kutsumus auttaa jaksamaan, auttaa uskomaan ja antaa varmuutta siitä, että vaikka työolot eivät olisi huiput ja kuinka väsyttäisi, että tekee arvokasta työtä.
Tämä ei ole "ammatti muiden joukossa". Meillä on oikeuksia, joita muille ei ole, ja suurempi vastuu kuin missään muussa ammatissa. Mielestäni se ei potilaiden näkökulmasta ole tippaakaan liikaa pyydetty, että alalle pyrittäisiin saamaan ne ihmiset, joilla on sekä tiedolliset ETTÄ psykologiset edellytykset tehdä työnsä mahdollisimman hyvin.
Kiukuttaa myös se, että palautetta ei itse opintojen aikana juuri saa. Tekisi monelle todella hyvää kuulla jonkun kunnianarvoisen proffan suusta että "ois parempi alkaa ottaa vähän vakavammin tämä homma".
No mielestäni myös lääkäreiden työ on työ muiden joukossa, tokikin erittäin vastuullinen sellainen. Kyllä lääkärienkin tarvii (saada) ajaa työolojaan hyvään suuntaan, ja myös mahdollisuus kieltäytyä huonoissa oloisssa työskentelemistä täytyy olla.
Luulenpa, että loppujen lopuksi harvalla lääkärillä/medisiinarilla on mitään suurta kutsumusta ammattiaan kohtaan. Suurin osa lienee vaan valinneet mielenkiintoisen ammatin muiden mielenkiintoisten joukosta.
Oletko katkera muita lääketieteen opiskelijoita kohtaan jostakin, vai miksi julistat paremmuutta muista täällä?
Kysymys: Pitäisikö naisten pääsyä lääkikseen karsia, kun tutkimusten mukaan he jaksavat miehiä heikommin terveyskeskustyössä? Terveyskeskustyöhän on juuri se osaalue, johon on vaikea saada työntekijöitä.
Ps. ja tottakai minunkin mielestä alalle tulee karsia parhaat yksilöt...
En tiedä miksi sitä pitäisi sanoa, katkeruudeksi vaiko ei. Päällimmäinen tunne on se, että joka vuosikurssilta 1/5 porukasta on sellaisia, joiden en haluaisi hoitavan itseäni tai läheisiäni.
En ole huippuosaaja, saa korkeimpia arvosanoja aina tms., mutta tunnen silti kuuluvani siihen porukkaan, joka edes tajuaa missä on.
>Kysymys: Pitäisikö naisten pääsyä lääkikseen >karsia, kun tutkimusten mukaan he jaksavat miehiä >heikommin terveyskeskustyössä? >Terveyskeskustyöhän on juuri se osaalue, johon on >vaikea saada työntekijöitä.
Syynä huonompaan jaksamiseen on yhteiskunnan erilainen suhtautuminen naisten uran ja perheen yhdistämiseen, ei naisen erityisluonteeseen lääkärinä.
Huonoja lääkäreitä löytyy sekä miehistä että naisista. Naisilla on sitävastoin toisaalta usein miehiä enemmän empatiakykyä ja uskallusta oikeasti kohdata niitä potilaita muutenkin kuin reseptinkirjoitustasolla.
>Luulenpa, että loppujen lopuksi harvalla >lääkärillä/medisiinarilla on mitään suurta >kutsumusta ammattiaan kohtaan. Suurin osa lienee >vaan valinneet mielenkiintoisen ammatin muiden >mielenkiintoisten joukosta.
Liekö se ollut Hume, joka on superosuvasti todennut, että siitä, miten asiat ovat EI voi päätellä miten niiden PITÄISI olla.
Minun siis ei olisi sinun mielestäsi pitänyt päästä lääkikseen? Siis, koska en koe lääkistä kutsumukseksi ja se oli vaihtoehto muiden joukossa.
En usko ylipäätänsä siihen, että kutsumus johonkin työhön tekisi jotenkin paremman siinä työssä.
Olen kylläkin samaa mieltä, että lääkiksessä on paljon ihmisiä, jotka eivät sinne kuuluisi. Lähinnä on tällöin kyse tosin taidollisista, tiedollisista ja motivaatiopuutoksista.
Ainakin omasta mielestäni minusta tulee aikanaan hyvä lääkäri. Ilman kutsumusta. Minusta olisi voinut tulla myöskin esim. hyvä opettaja (yksi vaihtoehdoistani kun hain opiskelemaan).
Kutsumus kehittyy monelle vasta jo päästyään opiskelemaan.
(tai sitten ei). Suurin osa lukiolaisista on kuitenkin ulalla kuin käkikellot tulevaisuuden suunnitelmistaan.
Jostakin ne valinnatkin pitää tehdä. Oli vaihtoehtoina sitten lääkäri, tuomari tai putkimies.
Totta!
viestiketjun aloittaja ei ole ymmärtänyt, että suurin osa ei tosiaan tiedä mitään tulevaisuudensuunnitelmistaan vielä lukiossa.
Rohkenen kyllä olla asiasta eri mieltä.
Kutsumus on hyvin abstrakti ja suhteellinen käsite, mutta minusta on tekopyhää ja narsistista puhua siitä, että tässä professiossa olisi jotenkin erityisen ylevä henkilökohtainen moraali ja sitä kautta muotoutuva epämääräinen "kutsumus" ylevine velvoitteineen ja erioikeuksineen.
Kun emme enää elä glorifioitua kunnanlääkäri-aikakautta (missä kyllä siinäkin on omat puolensa ollut, hyvässä ja pahassa) on vain parempi herätä siihen tosiasiaan, että tätä hommaa tehdään leivän eteen - ja aika kapean sellaisen. Eniveis, hyvällä ammattitaidolla on mukava tehdä näitä hommia, ja aina voi hakea vaihtelua oman profession sisältä - nämä ovat kuitenkin hyvin konkreettisia asioita, eikä niihin liity mitään salaperäistä "kutsumusta" - kunhan vaan pidetään työstä, aivan kuin mistä tahansa muustakin.
Se, että asennetasolla näkee monenlaista ongelmaa etenkin opintojen alkuvaiheessa, johtuu siitä, että lääkikseen päästään keskimäärin nuorena, ja monet aloittavat opiskelijat ovat vielä aikuistumista vailla. Monenlaista pissistä tiedekunnista löytyy, ja käyköön nyt lohtuna se, että heistä suurin osa sitten joskus kasvaa aikuisiksikin. Minusta paljon suurempi riesa on tämä kiihkouskovasten tiukkanutturaisten etiikkapoliisien joukko, jollainen jokaisesta tiedekunnasta tuntuu löytyvän. Sitä ollaan niin vakavaa, niin vakavaa, oikein servi servorum dei.
Tässä hiljalleen edelleen kyynistyessä alkaa kuva professiostakin vakiintua realistiselle tasolle - useimmille se aikanaan tapahtuu.
En minä siitä kutsumuksesta tiedä, mutta monelle vasta lukiosta tulleelle pissikselle moni asia tulee kylmänä suihkuna. Joskus todella toivoisi ihmisiltä vähän aikuismaisempaa suhtautumista asioihin. Mutta niinhän se on, että ikäänsä ihminen ei voi valita...
Eipä silti, rehellisyyden nimissä sanottakoon, että en minä ammattiani vaihtaisi.
Totta, ei kutsumus ole mikään tae hyvästä lääkäristä tai sen puute huonosta. Totesit monet asiat niinkuin itsekin olen ajatellut.
Tuohon fundamentalistien vyörystä pitäisi mielestäni tulla joskus vähän kannanottoja henkilökunnaltakin, kyllä ne sen verran proffillekin ovat joskus päätään aukoneet kun proffat ovat muka jotenkin dissanneet kristinuskoa. Että näin täällä pohjoisempana, vissiin etelässä sama vaikkei lestadiolaisuuskaan paljoa vaikuta.
Emmä koskaan ajatellu, että oikiasti haluisin lääkäriksi. Se oli enee unelma.. Peruskoulun jälkeen ei tienny, että mikä kiinnostaa, joten menin lukioon. Fysiikkaa tai kemiaa ei tullu luettua kuin yksi kurssi, kun en ajatellut näin pitkälle viälä silloon, että niitä tarvisi. Harmi. Biologiaa on kyllä luettu, mutta ei ei ei se riitä. Nyt haluaisin lääkikseen. :) Siihen löytyy mystinen kiinnostus ja uskon, että musta viäläpä tulis mainio lääkäri.
Luja luokittelu tos tekstis. Asiaa, mutta ei ehkä kaikki. Kyllä toi sun teksti piti lukea pilke silmäkulmas, muuten olis saattanu olla kova isku päin naamaa. Jotkun piirteet kuvas mua, tiede(ja hyviä juhlia on vaikia vastustaa). Haen(?), karsiudun, teen jotain muuta hommaa.. ? Kyllä mä kestän :P ja joidenkin juttujen pitää vissiin kai jäädä vaan unelmiksi. Ehkä mä vaan hommaan lääkäri miehen ;D
Noh mutta, onnea sulle kun saat siälä olla!
Ei kannata ottaa niin vakavasti kaikkea. Ihan varmasti noi pitää paikkansa, mutta kaikkia ei voi varmaan luokitella just vaan yhteen koriin. Mä oon varmaan enimmäkseen tuota Maailmanparantajaa.
Sinulla ei ole mitään kiinnostusta millekään alalle. On ihan sama mihin hakeudut. Mikä olisikaan arvostettu paikka? Ooh lääkis, sinne siis. Olen niin mahdottoman hyvä kaikessa. Minulla on yo-todistuksessani seitsemän ällää, olen kova lukemaan, mutta hups, minulla ei ole minkäänlaisia sosiaalisia taitoja. Olen vaan niin hyvä. Koskaan en kohtaa mitään ongelmia.
Koputat aivan oikeaa puuta, näitä suvun herranterruja kyllä lääkiksestä, oikiksesta ja kauppiksesta löytyy.
7 ällää ei tee kenestäkään yhtään mitään. YO-tutkinnossa voi pärjätä vielä silkalla lahjakkuudella ja yleistiedolla, yliopistossa törmää asiaan jota kukaan ei voi etukäteen osata, joten se joka ei ole töitä tehnyt ennen yliopistoa, on isoissa vaikeuksissa heti alussa.
Kun sinä tunnut pohtineen kovin pitkälle millaisen ihmistyypin pitäisi olla lääkäri ja millaisen ei, toivoisin sinun vastaavan olisiko minusta ollut lääkäriksi. Myös muut saavat vastata.
Lääketiede on jollain tavoin kiehtonut minua pitkään mutta se ei kiehtonut lapsena vaan alkoi kiehtoa vasta lukion jälkeen, noin neljä vuotta sitten. Kiehtovaa siinä on mielestäni mm. auttaminen, se että voi olla ihmisille todella avuksi. Nautin siitä että voin keskustella ihmisten kanssa heidän ongelmistaan ja auttaa näin heitä, vaikka aika harvoin saan tähän tilaisuutta. Mikään ei kuitenkaan tunnu palkitsevammalta kuin se että on auttanut jotain toista tärkeässä asiassa. Auttamisesta ja keskustelemisesta saa mielestäni aidosti paremman mielen kuin mistään muusta.
Lääketiede kiehtoo myös siinä mielessä että terveyteen liittyy niin monia asioita, jotka ovat vielä selvittämättä ja olisi todella mielenkiintoista tutkia ja löytää vastauksia erilaisiin oireisiin ja sairauksiin. Tuntuu että monetkaan sairaudet eivät nykyään ole sitä miksi niitä luullaan, vaan monet oireet isketään epämääräisen lavean sairausnimikkeen alle kun ei muusta tiedetä.Ja ihmisille syötetään aivan liikaa lääkkeitä pieniinkin mielenvaihteluihin tai oireisiin jotka voisivat jotenkin olla liitettävissä masennukseen ym. Luen vapaa-aikanani paljon lääketieteeseen ja terveyteen liittyviä artikkeleita koska ne ovat mielenkiintoisempia kuin mikään muu lukeminen, oman nykyisen alani kirjallisuutta mielenkiintoisempia siis.
Syy siihen miksi en koskaan ole edes siis hakenut lääkikseen on se että en ole varma miten kestäisin sen jos tekisin lääkärinä jonkin virheen, joka vaatisi jonkun ihmisen hengen. Tai että alkaisinko oikeinkin toimiessa liikaa miettiä sitä mitä minkäkin potilaan kohdalla tein väärin jos hänen sairautensa pahenisi tai hän kuolisi ja alkaisinko syyllistää näistä kehittelemistäni virheistä itseäni niin paljon että lopulta siitä kaikesta tulisi minulle valtava taakka joka vain aina kasvaisi. Mietin myös sitä että lääkärin työssä täytyisi joka hetki olla valtavan tarkka ja mitä tapahtuisi jos olisin välillä väsynyt.
En siis edes oikeasti tiedä olisiko minulla mitään mahdollisuuksia lääkikseen, todennäköisesti ei. Lukiossa tuli kyllä luettua pitkä matematiikka ja kaikki mahdolliset kurssit fysiikasta ja kemiasta, tosin siitä on jo viisi vuotta. Tällä hetkellä opiskelen toista alaa yliopistossa joka ei liity mitenkään lääketieteeseen eikä luonnontieteisiin, vaikka onkin osin ihan mielenkiintoinen. Useasti kuitenkin tunnen että opiskeluni ja tuleva työni tällä alalla on suurimmaksi osin ihan turhaa eikä sillä ole merkitystä koska se ei aidosti auta ketään eikä siksi ole arvokasta. Siinä ei koskaan voi tuntea sitä samaa palkitsevuuden tunnetta kuin mahdollisesti lääkärinä voisi. Kuitenkin siinä mielessä olen alaan tyytyväinen että paitsi että alalla saa olla luova (mikä on yksi lahjoistani)se ei myöskään edellytä niin suurta vastuuta, koskaan ei kenenkään henki todennäköisesti ole pelissä, ei ainakaan joka päivä ja joka ikinen hetki. Silti sitä miettii että olisiko oikeasti onnellisempi lääkärinä, saavuttanut kenties jotain josta olisi tälle yhteiskunnalle suurempaakin hyötyä vai olisiko sittenkin vain stressaantuneempi ja taakka harteillaan. Koskaan en kai löydä tuohon vastausta ja vaikka vuosien pohtimisen jälkeen tuntuu järkevältä pysyä siellä missä on nyt silti jostain syystä mietin sitä aina uudelleen.
Haiskahtaapa kovasti kutsumukselta :-)
Eikun pyrkimään vaan, jos nuppi kestää opiskeluajan epäonnistumiset, ruumiinavaukset ja kyykytykset.
Vastaus yllätti sekä positiivisesti, että negatiivisesti -nyt vaihtoehto sitten pyörii mielessä jälleen alituiseen.
Unohdin vain sen, että lisäpaineita jo hakemisen aloittamiseen tuo se, että muutama sukulainen on pärjännyt noissa lääketieteen opinnoissa paremmin kuin hyvin, ja he ovat aina olleet ylilahjakkaita. Itse on noita suunnitelmia tullut vaihdettua liian useaan kertaan muutenkin. Niin ja yläaste- ja lukioaikana tuli jopa muutamaan kertaan mainittua että lääketiede ei kiinnosta minua yhtään.
Joten tällä hetkellä tuntuu, että järkevintä on jatkaa tätä alaa mitä opiskelen. Mutta jos töitä ei valmistumisen jälkeen näy (mikä on aika mahdollista), enkä tunne itseäni liian vanhaksi (vanhaksi tunteminen on kyllä todennäköistä), niin luulen tietäväni ainakin nyt mikä olisi ykkösvaihtoehto silloin. Joten kiitos mielipiteestä!
Olen nähnyt itsekin nuo kaikki hakijaryhmät valmennuskurssilla ja pääsykokeissa ja olet niin oikeassa. Eipä tässä muuta kuin että täällä perässä porskuttaa ainakin yksi joka on miettinyt asiat läpikotaisin. Aikaa on mennyt sen vuoksi vuosia, että halusin olla varma että päädyn oikealle alalle ja kyllä se on lääkärin ura joka minua odottaa. Jo sen pohtiminen että miten kestän humalaiset, narkkarit, kuolleet, kuolevat, vammaiset, sairaat lapset jne. oli kohtuullisen vaativa urakka. En halunnut lähteä lääkikseen epävarmana siitä pystynkö työskentelemään näidenkin henkilöiden kanssa objektiivisesti ja hyödyllisesti (vajoamatta sääliin ja masennukseen kärsimyksen edessä). Moniko oikeasti pohtii näitä etukäteen?
Asuessani vielä viidakossa, näin unen, koin valaistuksen, jokin ylempi taho kosketti olkapäätäni ja kysyi: tuletko lääkärikseni? Tämä jos mikä, oli KUTSUMUS. Naamari-77:Onko minusta lääkkikseen?
PS. täytäthän itse kriteerisi... pliiz - täytäthän.
PS. keskity hyvä mies/hyvä (erinomainen) lääkäri potilaihisi ja jätä nämä turhanpäiväiset palstojen lukemiset vähemmälle.
Niin sano nyt mihin joukkoon sinä kuulut? Oletko se 0.001%, joka kuuluu täydellisiin lääkärityyppeihin?
Eiköhän se nöyryys oo paras hyve?
sun mielestä sitte lääkikseen pyrkiä VAIN jos tämä on tiedetty jo ysiluokalta asti? Kaikki muut yrittäjät on pellejä ja ansaitsis keppiä?
Ottaen huomioon mahdollisen aloitusiän (n. 20v?). Tuskin kukaan tuon ikäisenä ok täysin kiinni arvoissa ja elämässä. Kyllä näihinkin hommiin kasvetaan iän myötä.