Tuli tässä mieleeni, kun keksin tarinani hahmoille nimiä, että kun maailmassa nyt on n. 5000 kieltä, niin mitä jos esim. tarinan sankarin nimi tarkoittaa vaikkapa unkariksi jotain tyhmää. Mistäpä sitä tietää? Sanoja on jo nyt niin paljon, että tuntuu melkein mahdottomalta keksiä AIVAN uusia sanoja, joilla ei ole mitään merkitystä millään maailman kielellä. Itseäni ainakin haittaa, jos tarinan uskottavuus menee esim. siellä Unkarissa, koska jonkun hahmon nimi tarkoittaa unkariksi jotain rivoa. Onko muilla samankaltaisia ongelmia vai kannattaako tästä seikasta ylipäätäänsä välittää(jos nyt oletetaan, että tarina menestyy)?
nimistä
nnnnnnnnnnnn
6311
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
No, ehkäpä kannattaa vähän myöhemmin miettiä ko. asiaa. Tärkeintä kai nyt aluksi on suomen kieli. Kaipa henkilön nimi on melko helppo sitten myöhemmin muuttaa.
Nimet vaihdetaan käännöksen yhteydessä, jos tarkoittavat jotain aivan hullua. Toisaalta onhan Arja Korisevan nimikin outo laulajalle.
Autojen maahantuojat tietävät myös että samaa mallia kaupitellaan eri nimillä eri maissa, juuri tuosta kakka kökköilystä johtuen, kieliä vain on niin paljon. Juuri tänään opin että jollain afgaanin murteella isoäiti on wow.
Tärkeintä on että kirjoitat sillä kielellä jonka parhaiten hallitset, valitset nimet kieleen sopivaksi, roolinsa näköisiksi jne.
Tämä on varmaan päällimmäinen huolenaiheesi nyt kun tekstisi on muuten täysin valmista ja kustantajat tappelevat siitä.
Olisikin perin noloa, jos menestys Unkarissa floppaisi nimistöön. Pidä huoli että kääntäjä kiinnittää asiaan tarvittavassa määrin huomiota!
Kyllä hahmojen nimet ovat tärkeä osa tarinaa. Keskittyisin ensin tarinaan.
Itte oon ottanu tavaks googlettaa nimet. Sieltähän kyllä tapaa löytyä, jos nimi on joku sana.. Tai jo valmiina oleva nimi. Vaikka kaupungin.
Ei siis sillä että kokemusta olisi.
Ehdotus siis vain=) Varmaan helpompi kuin lainata kaikki maailman sanakirjat ja alkaa hakemaan.
Laitoin juuri googlen hakuun kirjan hahmojen nimiä joihin olin erityisesti mieltynyt ja ne kaikki tarkoittivat jo jotakin. VOI PERKELE!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!