Kuin pitkän seurustelun jälkeen menitte kihloihin ja sitten naimisiin? Ja minkä ikäisinä?
Olisi kiva tietää ikiä ja seurusteluaikoja yms.
Me oltiin molemmat 18-vuotiaita kun mentiin kihloihin, minä ite täytin parin kuukausen päästä sitten 19. Naimisiin mentiin kaksi vuotta kihlauksen jälkeen eli 20 ja 21-vuotiaina. Ja tuli sanomista monilla, että miten näin nuorina? Onko samaa kokemusta?
Olisi kiva tietää ikiä ja seurusteluaikoja yms.
Me oltiin molemmat 18-vuotiaita kun mentiin kihloihin, minä ite täytin parin kuukausen päästä sitten 19. Naimisiin mentiin kaksi vuotta kihlauksen jälkeen eli 20 ja 21-vuotiaina. Ja tuli sanomista monilla, että miten näin nuorina? Onko samaa kokemusta?
Vastaukset 22
Vanhimmat
Eli olimme olleet yhdessä noin puolitoista vuotta ennen kun mentiin kihloihin..
kihloissa ollaan oltu kohta vuosi (oltiin molemmat 19 kun kihlauduttiin) ja nyt ollaan sitten hääsuunnitelmat oikeastaan tehty ja myös infottu tuttavia ja sukulaisia, että häät on tulossa kun rahat saadaan kasaan..no nyt sitten kävikin niin että taloudellisesti oliskin mahdollista häät pitää vaikka heti, mutta eipä täältä enää mitään juhlapaikkaa ensi kesäksi saa, kirkosta puhumattakaan...
No kun sitten ruvettiin miettimään toista vaihtoehtoa, eli ei mitään isoja kirkkohäitä, että nyt sitten ensi kesänä päästäisiin naimisiin, niin johan rupes läheisiltä tulemaan purinaa...eli just sitä että mikä kiire teillä nyt on ja miks te nyt noin nuorina...jne.jne.
Siis eihän meillä todellakaan nyt ole mikään hätä sinne naimisiin, mutta jos meillä kerran nyt olisi talodellisesti mahdollista järjestää sellaiset juhlat kuin haluaisimme (vaikka emme niitä kirkkohäitä saisikaan..) niin miksi emme saisi nyt mennä naimisiin?!? Voi olla että vuoden päästä on vaikka rahat loppu, ja tällaisen summan mikä meillä nyt on, niin sitä emme kyllä toista kertaa ilman velkaa elämämme aikana pysty järjestämään...Että jos molemmilta sitä tahtoa löytyy ja oikeasti ollaan valmiita niin miksei??
Sama on tuon lapsien hankkimisen kanssa...ennen oli aivan normaalia että parikymppisellä parilla oli jo ainakin yksi muksu, mutta auta armias kun nyt rupeat sellaista suunnittelemaan, niin on mummot silmät selällään, että kerkeettehän te sitten kolmikymppisenäkin vielä... itse en todellakaan halua sitä että kun itse saan ehkä joskus vaikka lapsenlapsia, niin olen jo niin vanha etten jaksa heidän kanssaan enää mitään touhuta, hyvässä lykyssä niin dementikko etten edes tiedä ketä he ovat...
Mutta tämähän on siis vain oma mielipiteeni asioista ja aion itse kyllä tehdä juuri niin kuin itsestä hyvältä tuntuu...voi ne anopit jättää vaikka sitten kutsumatta häihin jos tuntuu siltä ettei ratkaisu heitä miellytä...
Appiukko aina muistuttaa ettei halua papaksi ennen kun on täyttänyt 50-vuotta! Ja kyseinen henkilö on aika nuori vielä 44-vuotias, etten kyllä ala oottaa et appiukko kokee olevansa oikean ikäinen papaksi. Mies sanoiki et jos siitä tullaan sanomaan niin kyllä menee hermot.
Suunnitelmat on kuitenki meidän, eikä niihin kysytä lupaa keneltäkään! Omat vanhempani olivat 47 ja 48-vuotiaita kun siskoni sai ensimäisen lapsensa. Ja mieheni mummo vieläkin nuorempi kun mieheni syntyi, että oli ajat ennen erit!
Ja kun menimme naimisiin viime kesänä niin kaikki ovat kyselleet (ei meiltä) kaikilta jotka vois tietää et oliko meillä syy mennä niiin nopeaa naimisiin kun ei seurusteltukaan nii kauaa. Mikä on sitten kauan?? Me nimittäin seurusteltiin melkeen kolme vuotta ennen papin aamenta. Oltiin kaksi niistä kihloissa.
On lievästi sanottuna naivia, etten sanoisi jopa tyhmää ja joka tapauksessa ainakin halventavaa mannä sanomaan, että jos saa 30- vuotiaana lapsen on dementikko isoäidiksi tullessaan. Oikeasti, erittäin ajattelematon ja hölmö pieru suustasi. On syytä kasvaa henkisesti sen verran, että ymmärtää kaikenlaisten ihmisten, kaikenlaisien ratkaisujen ja kaikkien ikien olevan oikeita eri ihmisillä. On erittäin perusteltua hämmästellä asioita, kuten "liian nuorena" perheen perustamista jos syytä on epäillä taloudellisia paineita (itse kun kerroit että häitä varten on erityiseti pitänyt hankkia rahaa. Vastuuttomuudesta rahankäytön suhteen kertoo myös se, että vuoden päästä rahat ei ehkä ole enää tallessa..??) ja niiden sietoa mutta ei ole perusteltua väittää että nykyaikainen 60- vuotias tavallinen perusterve ihminen olisi dementikko, saati että hän (työvelvollinen vielä kaiken lisäksi ilman sairaseläkettä) ei tunnistaisi enää sukulaisia. Mistäkö tiedän, oma äitini on piirua vajaa 60-. vuotias, harrastaa pilatesta ja deittailee. Mummoni on 85- vuotias ja asuu talossa jossa ei ole vesijohtoa eikä vettä. Käy kaupassa kävellen 5 km: n päässä ja hoitaa karjaa.
Häpeä, nuori. Uhmakkuus on ymmärrettävää, loukkavaa käytöstä ei sen sijaan vvoi anteeksiantaa edes uhmaikäiselle.
Sanonpahan vaan.
"Voi olla että vuoden päästä on vaikka rahat loppu, ja tällaisen summan mikä meillä nyt on, niin sitä emme kyllä toista kertaa ilman velkaa elämämme aikana pysty järjestämään"
En keksi muuta selitystä kuvaamallesi tilanteelle kuin että kyseinen rahasumma on hankittu mustan työn / pankinryöstön kautta, jolloin niitä ei voi laittaa fiksusti talteen vaan on pakko polttaa nopeasti :)
Herrajestanes, jos teillä nyt on tällainen summa, joka ilmeisesti on teidän perspektiivistä aika suuri, niin laittakaa nyt edes osa siitä talteen esim riskittömiin pitkän koron papereihin. Sitten voitte järjestää vaikka muutaman vuoden päästä vieläkin isommat juhlat.
Itse en ainakaan menisi naimisiin sellaisen ihmisen kanssa, jolle raha on niin outo asia että sitä on pakko käyttää heti silloin kuin sitä sattuu olemaan tilillä, koska "vuoden päästä se saattaa olla lopussa". Totta helvetissä rahat on vuoden päästä lopussa, jos tuolla asenteella ollaan liikkeellä :)
Varallisuus ei tee ketään onnelliseksi, mutta rahojen puute tekee onnettomaksi. Sääli, jos parisuhdekin kariutuu taloudelliseen ajattelemattomuuteen...
Haluan kommentoida myös tähän, että isäni on 75 -vuotias ja ei todellakaan ole mikään dementikko ja jaksaa touhuta hyvin lastenlastensa kanssa. Käy 10 km kävelylenkeilläkin vielä. Naapurin täti ja setä on n. 70 ja liikkuvat vielä ihan ketteresti myöskin. Äitini 69 v. on aika huonokuntoinen, mutta ei tarvitse kyllä rollaattoria vielä ja tunnistaa lapset ja lapsenlapset ja muutkin vaikka pikkasen jo muisti pätkii (vanhempani ovat ns. toisella kierroksella, joten heillä on kyllä vanhempiakin lapsia ja lapsenlapsia)
Eläkeikääkin pitäisi nostaa eli töissäkin pitäisi jaksaa käydä reilusti yli 60 vuotiaana?
Moni opiskelee pitkään ja haluaa suorittaa opiskelunsa ennen lasten "hankkimista". Tai saada työpaikan. Ja kaikki ei löydä kaksikymppisenä sopivaa ihmistä jonka kanssa perustaa perhe. Tai eivät ole kypsiä tai halukkaita vanhemmiksi vielä.
Ja ei kai lapsia ei "tehdä" isovanhempien iloksi. Jokainen suunnittelee perheenlisäyksensä itselleen sopivaan ajankohtaan. Vaikka olisihan se kiva, jos lapset saisi viettää aikaa isovanhempiensa kanssa. Ihmiset saa lapsia vielä 4-kymppisenäkin. Ja 30 on vielä aika yleinen ikä saada lapsia.
Ehkä he ovat perineet sen tai saaneet lahjaksi tai voittaneet lotossa tms.? Jos eivät itse pysty sellaista summaa järjestämään elämänsä aikana. Olisi mielenkiintoista tietää millaisesta summasta oikein onkaan kyse! Todella suuresta varmaan?
Kyllähän rahat pysyy tilillä vaikka kuinka kauan, jos on halua ja pystyy pitämään niistä näppinsä irti.
Sinulle ketjun aloittaja, kunhan vanhenet niin 3-kymppinen vaikuttaa yhä nuoremmalta ja nuoremmalta kokoajan :)
Ja sinulle Ent.eelia-76 turhaa jopa tyhmää noin kärkkäästi kommentoida. Eivät kaikki todellakaan pysty samoihin kuin SINUN äitisi ja isoäitisi.
Itse olen s. -76 vuonna äitini -58. Sai minut nuorena ja hoiti perheen kunnioitettavasti!! Nyt alle 47 vuotiaana kamppailee syöpää vastaan, isoäitini kuoli aikoinaan 53 vuotiaana sydänkohtaukseen, jäi leikit leikkimäti lastenlasten kanssa.
Oikea ikä tehdä lapsia, mennä kihloihin, naimisiin.... Ei ole oikeaa tiettyä ikää, jokaisella se on yksilöllistä, mikä sitten kenenkin elämänkaareen sopii.
Luonnollisesti vakava sairaus verottaa vaikka 9- vuotiaan elämästä hyviä lapsenteko vuosia melko merkittävästi, eikö vaan? Syöpäpotilaan kohdalla emme kai voi käyttää yleistystä, emmehän? Pyydsän anteeksi, vastaisuudessa puhuessani yleisesti vastaavasta tilanteesta, mainitsen vakavasti sairaat erikseen.
Ja aloittajalle, syöpä voi iskeä myös 19- vuotiaana, ja kummalle puolisoista hyvänsä. Myös kuolema voi korjata jo tuossa iässä. Sen sijaan oletusarvoisesti ei voi lähteä siitä, että 60- vuotias on dementikko. Se on sairaus ja rajatapaus tuossa iässä.
Ystäväni on raskaana nyt, 46- vuotiaana eikä näytä päivääkään liian vanhalta äidiksi. Hänen vanhemmat lapsensa ovat jo 25- vuotiaita, ja kaikki innoissaan uudesta tulokkaasta. Vastaavasti sukulaistyttö on raskaana nyt ja täyttää pian 18 vuotta. Kummastakin heistä tulee aivan varmasti hyviä äitejä ja onnellisten lasten rakkaita vanhempia. Eihän se nyt ikää katso.
Ja kyllä, olen itse mielestäni liian nuori äidiksi, haluan nauttia miehestäni vielä muutaman vuoden ennenkuin olen valmis hänet jakamaan :
Aloittaja tuskin käytti termiä dementikko kuvaamaan juuri yhtä ainoaa sairautta. Kansanomaisesti kun tuota nimitystä käytetään puhuttaessa vanhuksista. Omat vanhempani ovat aavistuksen päälle 50 vuotta. Isällä on sydämentahdistin ja syöpä leikattu.(Syöpä on muuten paljon yleisempää vanhemmilla kuin tenavilla...) Äidillä on paha reuma, liikkuminen vaikeutuu koko ajan. Vanhempani eivät ole poikkeuksia, vaan vastaavat sairaudet ovat hyvinkin yleisiä heidän ikäluokallaan, ainakin minun tuttavapiirissäni. Itse olen 26 vuotias, ja biologinen kello huutaa! Ja se tuntuu hyvältä. :) Aloittajan kanssa olen samaa mieltä siitä, että mukavaa olisi, jos lapsia saisi sen verran ajoissa, että ehtisivät vielä isovanhempansa tuntemaan. Enää en ehkäisyä käytäkään, eli odotellaan ja toivotaan...
46-vuotias ystävättäresi on varmasti saanut neuvolastakin kuulla olevansa todellakin riskisynnyttäjä! Yli 30-vuotiaana synnyttävillä on huomattavasti kohonneet vaarat saada esimerkiksi sairaita lapsia, tai kärsiä itse lapsen saannista. Ystäväni äiti tuli raskaaksi aikoinaan 43 vuotiaana, mutta teki abortin jo ihan turvallisuussyistä. Ihanteellinen ikä lapsen saantiin puhtaasti biologian kannalta on alle 24 vuotta. Silloin nainen jaksaa parhaiten ja palautuu nopeasti. Minusta on huolestuttavaa, kun lapsen hankinnan ikä kasvaa koko ajan yli luonnollisen iän. Niin, mahdollistahan se on suurimmalle osalle vielä neljän kympin jälkeenkin, mutta mahdollisuus ei tee siitä vielä suositeltavaa. Alkoihan minullakin kuukautiset 10 vuotiaana, vaan enpä ajattele että olisi ollut luonnollista silloin lapsia tehdä.
Ja sinä et todellakaan ole liian nuori äidiksi! Ikää on jo. Olet vaan tyypillinen itsekäs nykyajan kasvatti, joka ei ole valmis luopumaan mistään lapsen takia. Kun sitten 5 vuoden päästä, eli 35 vuotiaana saat lapsen, olet jo niin tottunut omaan aikaasi ja kuvioihisi, ja mahdollisuuksiisi miehesi kanssa, että parisuhteessanne puhkeaa kriisi lapsen tulosta. Lopulta lasta kiikutetaan hoitoon aina kun mahdollista, ja kun lapsi kasvaa, se sysätään joka ilta jos jonkinlaisiin harrastuksiin, että hänelle ei tarttis antaa aikaa kotona. No jep, ethät provosoidu. Toivon totisesti että niin ei käy. Mutta tiedosta se, että siinä iässä on hemmetin vaikeaa luopua itsenäisestä elämästää, kun se tässäkin iässä taatusti aiheuttaa suuria muutoksia.
Minun mummostani tuli mummo 38 vuotiaana ja isomummoksi hän tuli 57 vuotiaana. Jaksoi siis lapsenlapsenlapsenkin kanssa vielä leikkiä.:) Sinä olet sitten tavallaan yhden sukupolven jäljessä. Toivottavasti en itse jää ihan niin paljoa jälkeen...
Ja he jotka vetoavat rahaa, opiskeluihin tms... Höpöhöpö! Tässä maassa ei kukaan nälkään kuole. Etäisesti tunnen nuoren naisen, joka sai ensimmäisen lapsen jo 16-vuotiaana. Sittemmin hän kuitenkin suoritti lukion ja opiskelee nyt viimeisiä vuosia lääkäriksi. Itsestä se on kiinni! Opiskelumaailma joustaa melkeinpä enemmän kuin työpaikka! Eikä kaikki opiskelijat köyhiä ole. Monella on autoa, asuntoa, sivutoimista työtä, vanhempien avustusta... Kyllä sitä pärjää, kun haluaa.
Ilmeisesti tämä "ajattelematon" kirjoitukseni nyt nosti monella hermon pintaan, niin ajattelin nyt hieman selventää tätä edellistä "moukkamaista" kirjoitustani...
Ensinnäkin on kummallista kuinka moni vähän niinkuin "hukkasi" asian pointin ja rupesi kommentoimaan ja mollaamaan aivan muista asioista..
Tiedoksi nyt kaikille;
"Sama on tuon lapsien hankkimisen kanssa...ennen oli aivan normaalia että parikymppisellä parilla oli jo ainakin yksi muksu, mutta auta armias kun nyt rupeat sellaista suunnittelemaan, niin on mummot silmät selällään, että kerkeettehän te sitten kolmikymppisenäkin vielä... itse en todellakaan halua sitä että kun itse saan ehkä joskus vaikka lapsenlapsia, niin olen jo niin vanha etten jaksa heidän kanssaan enää mitään touhuta, hyvässä lykyssä niin dementikko etten edes tiedä ketä he ovat..."
Tuossa tuo "kolmekymppisenäkin vielä" oli vain ns.esimerkki, eikä liittynyt oikeastaan siihen seuraavaan lauseeseen ollenkaan "itse en todellakaan halua sitä että kun itse saan ehkä joskus vaikka lapsenlapsia, niin olen jo niin vanha etten jaksa heidän kanssaan enää mitään touhuta, hyvässä lykyssä niin dementikko etten edes tiedä ketä he ovat..." Eli en todellakaan tarkoittanut että olen kuusikymppisenä vanha, oma äitini on myös hieman vaille kuudenkymmenen...Ja tuo sanonta "hyvässä lykyssä" kuvaa sitä että pahimmassa tapauksessa olisin niin dementikko, en siinäkään sanonut että välttämättä OLISIN (tai että kukaan muukaan olisi) kuusikymppisenä sellainen...
Sitten tuo raha-asia, eli siis kuten siellä joku jo arveli, voitimme siis mukavan summan rahaa, mielestäni se on aivan oma asiamme kuinka paljon, mihin sen käytämme, ja kuinka nopeasti sen käytämme. Jos joku on tästä asiasta eri mieltä, voipi senkin tulla kertomaan. Mielestäni on aivan kohtuutonta ja moukkamaista tulla arvostelemaan toisten rahankäyttöä, mutta selvennetään nyt ihan vaikka ajankuluksi tämäkin asia. Siis itse olen tällä hetkellä osa-aikaisessa työssä, ja viime kuun tili oli hieman reilut parisataa euroa. Vaikkakin avokkini tienaakin ihan mukavasti, ja pärjäisimme kyllä ihan hänenkin palkalla, mutta kun sitä rahaa nyt sitten tuli, niin mielestämme on ihan viisasta laittaa sitä esim. uusiin kalusteisiin, autoon jne. asioihin joita tarvitsemme ja jotka koemme meille itselle tärkeiksi...Voisimmehan tietysti laittaa osan säästöön häitä varten, jne.jne., mutta se on siltikin mielestäni meidän asiamme mihin me rahamme käytämme, ja kun sanoin ettei niitä välttämättä vuoden päästä enää ole, niin tarkoitin sitä ettei käytettävissä enää vlättämättä ole yhtä paljon, sillä osan laitamme kyllä ns.poikimaan...
En muista nyt ihan tarkkaan että mistä kaikesta muusta minua moitittiin, mutta toivottavasti tämä edes hieman auttoi..Niin että anteeksi nyt vaan kauheasti ajattelemattomuuteni ja ehkäpä myös huonot sanavalinnat, mutta toivotaan nyt että en kenenkään yöunia näillä suusta päässeillä "pieruillani" pilannut...
Niin ja toivottavasti myös joku löysi tuosta pörähdyksien seasta myös sen oikean asiani, jota vastasin tuon ketjun aloittajan kysmyksiin...
Sinähän et mitenkään voi määritellä, olenko minä mielestäni liian nuori äidiksi. Mielestäni olen. En missään nimessä ole edes koiran huoltajaksi tässä iässä, olen maanantaina vasta aloittamassa ammattikoulunkin!! En ole myöskään sukupolvea myöhässä, herrranen aika (johan älyttömällä tavalla asian ilmaisit) olen suorastaan normi- iässä pohtimaan lähivuosina perheenperustamista; perustan tämän väitteen ihan viralliseen tutkimukseen, ole hyvä ja googlaa missä iässä Helsingissä keskimäärin tullaan äidiksi.
Minä olen elänyt sata lasissa viimeiset 10 vuotta, mieheni on ollut sotimassa ja itse olen asunut kahdessa eri maassa jatkuvasti tasapainoitellen, töitä puurtaen ja vapaa- ajasta hyvinkin omalaatuisesti nauttien. Nyt vasta on meidän aikamme elää normaalia kahdenkeskistä elämää, opiskella, tehdä töitä ja realisoida sijoituettua pääomaa järkevästi.. Ja päättää vielä kaiken kukkuraksi mihin maahan asetumme ennenkuin on järkevää edes ajatella perheen suurenemista. Ja ei, viisikymppisten keskuudessa ei ole nykyään yleistä sairastaa vanhusten tauteja, vaikka sinun vanhempasi sairastavatkin. Ole ystävällinen ja tutustu tähänkin hieman laajemmin kuin oman kylän keski- ikäisten perusteella.
Ystäväni 46- vee on todella tietoinen olevansa iäkäs äidiksi. Miksi ei olisi? Hän on ihmistyyppiä joka pelaa eikä pelkää, vaikka hän saisi vammaisen lapsen, hän rakastaisi sitä yhtä lailla kuin terveitään. Sinä ilmeisesti et ole sitä ihmistyyppiä. Hän ei luonnollisesti myöskään varsinaisesti suunnitellut raskaaksi tuloa, mutta ei, se ei tosiaan haittaa häntä. Ja edelleen, voi kun hänet näkisit et ikinä uskoisi minkä ikäinen hän on.
Muuten, miksi pidät itsestäänselvyytenä itse synnyttämistä ja lapsen "hankkimista" omilla sukusoluilla? Tunnut pitävän naisen elämän tehtävänä ja kohokohtana äidiksi tuloa, miksi, jos saan kysyä? Arvostatko lapsettomia naisia jotenkin vähemmän kuin lapsellisia, ja millä ihmeen oikeudella/ eväillä kutsut muita täällä itsekkääksi kun omat kommenttisi ovat tuossa kaikkien nenän alla..? Kysyn vaan..
Ai mutta, nyt huomasin, mummoksi 38- vuotiaana. SInä olet siis lahkolaisesta suvusta tms jossa naiset eivät ole ihmisiä lainkaan, vaan äitejä?
Aivan kuin olisin tse kirjoittanut...
...hyvä teksti!!TUo mun edellinen viesti meni vaan niin oudolle paikkaa ketjua...
Kylläpäs sä -76 nyt herneen vedit nenään. Aika rankkaa tekstiä.Et kuullosta kolmikymppiseltä.
Oltiin 26- ja 27 kun mentiin kihlioihin ja vuotta myöhemmin ja vuotta vanhempana naimisiin. Seurusteltu ja asuttu oltiin yhdessä ennen kosintaa alle vuosi. Ei tullut sanomista että oltaisiin oltu liian nuoria, itsestä ehkä vielä kihlausvaiheessa tuntui siltä. Ei enää.
Kieroutunut ikäkäsitys! Ei tuon ikäiset todellakaan mitään liian nuoria enää ole! Vanhan piian ikäkin mennyt jo ohi...
Me olemme sitten sitä toista laitaa. Tavatessa 24 ja 29, yhteenmuuttamien 27 ja 32, kihlat 29 ja 34. Naimisiin ja esikoinen 31 ja 36. Molemmat isovanhemmat jo siinä vaiheessa 80 v paikkeilla. hyvin on ehditty tekemään kaikkea. Elämään yksin, kaksin ja perheenä ja vielä taas kaksin kun nuoriso lähtee pois kotoa.
Isovanhemmat ovat olleet selväjärkisiä kuolemaansa asti. Tosin ikänsä vuoksi heistä ei koskaan ollut lapsenvahdiksi päiväunia pitemmäksi aikaa. Mutta ei kai kukaan nykyään tee perhesuunnittelua vanhempiensa toiveiden/puheiden perusteella? Sikäli mikäli lapsen tekoa voi suunnitella. Toisille lapsenteko tärppää heti suunnitelman mukaan, toisille ei koskaan.
Ainakin näin aikuisiässä osaa jättää toisten kysymykset, vihjaukset jne omaan arvoonsa ja elää omaa elämäänsä.
Olet oikeassa, myöskään oletusarvoisesti ei voi lähteä siitä että isovanhemmat ovat lapsenvahteja; hehän ovat oman kasvatustyönsä jo tehneet. Oli heidän ikänsä ihan mikä vain.
Jos kokee olevansa valmis äidiksi niin ei sitä siirretä asiaa vuosilla vain siksi, että vanhempien mielestä joku muu ikä olisi sopivampi (jos ei ole kyse alaikäisestä lapsesta!). Tai toisinpäin, että jos ei vielä halua lapsia ja vanhemmat toivoisivat jo lapsenlapsia niin ei niitä heidän mielikseen tehdä. Meilläkin anoppi usein kyselee, että koska aiomme oikein niitä lapsia hankkia. Se ei mielestäni kuulu hänelle. Kyllä hänelle sitten ilmoitetaan jossain vaiheessa mahdollista raskautta... Ja kaikki eivät halua lapsia tai saa.
Itse en ole aiemmin ollut mieheni kanssa oikein valmiita ja nyt ehkä olisimme, mutta minä haluan mennä ensiksi naimisiin. Mutta mies ei siihen ole valmis...
Sopiva ikä on siis yksilöllinen (ja osin tietysti biologinenkin).
siis on ihan oma asia milloin menee kihloihin ja naimisiin. itse seurustelin vaan 3kk ja menin sitten kihloihin koska olimme olleet kavereita jo ennen seurusteluamme. tuo oli míelestäni ihan oikea ikä. nainenhan on hedelmällisimmillään 17 vuotiaana, että lisääntymisen kannalta jo hieman myöhäkin, mutta itse haluaisin 20-23 vuotiaana.
heh. mulla on outo näkökulma :)
olin 19 kun tapasin nykyisen aviomieheni, joka oli sillon 38 vuotias. kolmen kuukauden seurustelun jälkeen muutimme yhteen ja vuoden yhdessä asumisen jälkeen plussasin raskaustestin ja menimme kihloihin. 10 kk kihlapäivästä ja meidät vihittiin esikoisemme ristiäisten yhteydessä.
viides vuosi yhteistä taivalta lähenee loppuaan ja kaksi lasta sulostuttaa arkeamme, mutta vielä on yhtä hyvä olla oman kullan kainalossa kuin silloin kun tapasimme.
eipähän nuo vanhempani riemusta ilmaan hyppineet, kun kerroin muuttavani pois kotoa, 19-vuotiaana vain YO-tutkinto taskussani ja vieläpä miehen luokse, joka on minua 18-vuotta vanhempi. vielä vähemmän vanhempani innostuivat, kun kerroin 20-vuotiaana odottavani lasta, mutta nyt ovat lapsenlapset vahemmilleni kaikki kaikessa ja avioliittoni on kaikkien läheisteni mielestä ainoa luonnollinen ratkaisu.
asioilla on tapana järjestyä :-)
aloitimme seurustelun kun mies oli 15 ja minä 17.
Kihloihin menimme kun olimme seurustelleet 1,5 vuotta. ja muutimme yhteen 2:n vuoden jälkeen. Kohta olemme olleet 4.vuotta yhdessä ja häät ovat tässä keväällä.
nyt olemme 19 ja 21.