Onko yleistä, että vammaiset kohtelevat huonosti henkilökohtaisia avustajiaan ja palvelutalojen työntekijöitä? Tänä keväänä ja kesänä IT-lehdessä on keskusteltu siitä, mitä avustajalla ja avustettavalla on oikeus odottaa toisiltaan ja onko esim. palvelutalon työntekijällä oikeus valittaa väsymystään. Jotkut ovat sitä mieltä, että koska palvelutalo on asukkaalle koti ja henkilökunnan jäsenelle työpaikka, asukkaalla on suurempi oikeus ilmaista negatiivisia tunteita. Toisten mielestä taas mikään vamma ei oikeuta huonoon käytökseen.
En ole itse koskaan aikonut muuttaa palvelutaloon, mutta henkilökohtaista avustajaa tarvitsen suoriutuakseni joistakin asioista. Osallistuin äskettäin Norjassa järjestetylle kansainväliselle leirille, ja siellä minulla oli avustaja. Meidän oli ajoittain vaikea tulla toimeen keskenämme, ja tiedän, ettei se johtunut pelkästään hänestä, sillä olen luonteeltani kärsimätön. Kuitenkin osasyynä oli myös avustajani kokemattomuus - tosin hän itse sanoi tietävänsä, mitä avustajana oleminen merkitsi, koska oli ollut pitkään töissä kehitysvammaisten hoitokodissa, mutta sehän ei ole samaa kuin toimiminen liikuntavammaisen HENKILÖKOHTAISENA avustajana. Minun piti erikseen pyytää lähes jokaista asiaa, johon halusin avustajan osallistuvan, enkä voinut mitään sille, että hermostuin välillä, sillä mielestäni avustajan tulisi yrittää olla myös oma-aloitteinen, jos hän näkee, etten pysty tekemään jotakin tiettyä asiaa.
En tietenkään halua kohdella ketään huonosti - on itsestään selvää, ettei avustajaa saa lyödä eikä hänelle saa kiroilla tai haistatella. (Enkä olekaan koskaan tehnyt mitään näistä). En kuitenkaan millään viitsisi kuunnella valitusta, etenkään, koska minua ei tarvitse syöttää, pukea, nostaa eikä kääntää yöllä sängyssä.
En ole itse koskaan aikonut muuttaa palvelutaloon, mutta henkilökohtaista avustajaa tarvitsen suoriutuakseni joistakin asioista. Osallistuin äskettäin Norjassa järjestetylle kansainväliselle leirille, ja siellä minulla oli avustaja. Meidän oli ajoittain vaikea tulla toimeen keskenämme, ja tiedän, ettei se johtunut pelkästään hänestä, sillä olen luonteeltani kärsimätön. Kuitenkin osasyynä oli myös avustajani kokemattomuus - tosin hän itse sanoi tietävänsä, mitä avustajana oleminen merkitsi, koska oli ollut pitkään töissä kehitysvammaisten hoitokodissa, mutta sehän ei ole samaa kuin toimiminen liikuntavammaisen HENKILÖKOHTAISENA avustajana. Minun piti erikseen pyytää lähes jokaista asiaa, johon halusin avustajan osallistuvan, enkä voinut mitään sille, että hermostuin välillä, sillä mielestäni avustajan tulisi yrittää olla myös oma-aloitteinen, jos hän näkee, etten pysty tekemään jotakin tiettyä asiaa.
En tietenkään halua kohdella ketään huonosti - on itsestään selvää, ettei avustajaa saa lyödä eikä hänelle saa kiroilla tai haistatella. (Enkä olekaan koskaan tehnyt mitään näistä). En kuitenkaan millään viitsisi kuunnella valitusta, etenkään, koska minua ei tarvitse syöttää, pukea, nostaa eikä kääntää yöllä sängyssä.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Olen kanssasi samaa mieltä että kyllä avustajankin on
käytettävä tervettä maalaisjärkeä ja olla
määrätyllä tavalla oma-aloitteinen,mutta
missä menee sitten raja ettei se mene"paapomisen"
puolelle?
Kyllähän se on varmaankin ihan tapauskohtaista, että miten avustajat ja avustettavat toisiaan kohtelevat, mutta olen itse sitä mieltä, että kun henkilökohtaista avustajaa itselleen palkkaa, niin kannattaa tosiaan varmistaa, että kemiat kohtaa edes tyydyttävästi. Joudutte kuitenkin niin paljon toimimaan yhdessä ja työstä tulee molemminpuolin melko vittumaista hommaa, jos kemiat ei synkkaa.. Itselläni on ollut todella hyvä tuuri ja avustajista on tullut hyviä ystäviäni, jotka muistavat minua ja minä heitä työajan ulkopuolellakin.. maalaisjärki vaan kehiin tässä asiassa... Tee se mitä tahtoisit sullekkin tehtävän =)
Poikaystävä ei väsy eikä valita
En ole vammainen, mutta puolisoni tekee työtä palvelutalossa. Kyse on aika paljon henkilökemiasta. Myös te vammaiset voitte olla aika ilkeitä, riippuen ehkä vähän vamman laadusta.
Teillä on paha tilanne, jos kaikki ei mene oikein. Kaikkein vaikeinta on kyllä sinua hoitaa, koska hermosi toimivat ilmeisen nopeasti. Kyse kain on siitä, että et itse halua olla ilkeä, mutta et voi hallita hermojasi.
Minä en pystyisi sinua hoitamaan, koska muistan kesäapulaisena pankissa asiakkaan, joka kertoi hermoviastaan. Kesäapulaisena en tietenkään osannut toimia nopeasti ja asiakas hermostui, minä hermostuin. Lopputulos oli se, että asian hoitamisessa meni tavallista kauemmin, kun toinen tavallaan ärsytti toista.
Ehkä teillä voi olla samanlainen kuvio. Emme me itsellemme voi mitään. Kysymys onkin kai se, että kumman pinnan pitää kestää? Myös avustajan palkka on aika huono, joten ei siinä kovin kummoista saa odottaa. Kuitenkin me kaikki aina yritämme parhaamme. Se ei vain aina toiselle riitä. Yrittäkää nyt tulla toimeen keskenämme. On parasta saada edes yksi opetettua tuntemaan itsensä.
Juuri tällaisia tyyppejä on paljon liikkeellä ns. ammattilaisina. Tunnusmerkit: ne hokevat vammaisten olevan ilkeitä, ne ovat sitä mieltä etteivät vammaiset osaa käyttäytyä asianmukaisella, (lue vammaisena ja helppona hoidettavana jolla ei ole omaa elämää, persoonaa ja mielipiteitä), ja toteavat ettei HA:n palkka edellytä kovin merkillistä työpanosta.
Henkilökohtaisen avustajan työ on yksi hoitoalan vaativimmista ja haastavimmista ammateista. Henkilökohtainen avustaja takaa hoidettavalle itsenäisen elämän, mitä ikinä se kenenkin avustettavan kohdalla tarkoittaa. Työnteon lähtökohta olla avustettavan mahdollisuus itsenäiseen elämään. Palkan edestä voit odottaa: koko taloutesi kaikkien taloustöiden tekemistä, ruoanlaittoa, kaupassa asioimista, luottohenkilönä posteissa, virastoissa, terveyskeskuksissa, apteekeissa jne. toimimista, osana hoitojen järjestymisen tukena olemista, avustaminen hygienian hoidossa ja hoitotoimissa, lastenhoitoa ja autonkuljettamista. Sinulla on oikeus odottaa työntekijäsi jaksavan tehdä tämän kahdeksan tuntia vuorokaudessa. Muista että olet ihminen, etkä mikään hoitolaitoksista ulos potkittujen suojatyöpaikka.
Avustajillasi on sama lainturva kuin muillakin työtä tekevillä. Ja tiedän itse kuinka uuvuttavaa on ohjata jokaista perunanpaiston kauhankääntöä. Avustajan tärkein ominaisuus on oma-aloitteisuus ja huomiokyky. Palkka on mikä on. Toimenkuva on mikä on. Kumpaankin on avustajan tyytyminen. Koska palkka on kuukausipalkka, voitte sopia tehtävien töiden listasta esimerkiksi ja avuntarpeesta erikseen. Liian helpolla vammaiset nielevät jos vaikka minkälaista potaskaa ja sosiaalityöntekijöiden valitusta. Meilläkin jouduttiin ajamaan kotiapu pois kun kolmevuotias poikani teki enemmän kotihommia kuin kotiapu ja ottamaan avustaja tilalle. Perheessä ollessani tilanne on ollut muutaman avustajan kohdalla katastrofaalinen. Tyypit vaan istuu ja pelaa pleikkarilla ja syö kun ruoka on valmista. Avovaimo kun tulee töistä kotiin joutuu tekemään yhteentoista yhteen yöllä avustajien hommia ja aamulla seitsemältä töihin.
Kannattaa olla hyvin tarkka sen kanssa kenet ottaa työhön. Kaksi puolipäiväista opiskelijaa on ehkä paras vaihtoehto. Silloin et jää tyhjän päälle. Laitosten työntekijät on tottuneita kellokortteihin, raportteihin, kahvitunteihin, ruokatunteihin ja vuorovaikutukseen, (eli että saa ruikuttaa hoidettavalle koko ajan), unohda ne.
Henkilökohtaisena avustajana olo on kuin eläisi maanpäällisessä helvetissä. Ei todellakaan tarvitse olla " laitoksesta posipotkittu".
Vaikka teet töitä niskalimassa (puhun tetraplegia pot. ha, hommista) aamupalat, pesut, pukemiset hampaidenharjaukset, parranajot..yms.yms. lista on loputon. Sanon vaan että MIETTIKÄÄ ennenkuin menette Henkilökohtaisiksi avustajiksi. Palkka on surkea ja työolot perseestä.
Sinulla ei ole mitään turvaa saati työnohjausta...eikä tietty niitä totuttuja ruoka tai kahvitaukoja...voi perhonen etten paremmin sano. Auttakaa vammaisia ilman taukoja, ruoka tai edes kahvi sellaisia. Työaikakaan kun ei tuppaa loppumaan silloin kun on sovittu..ai niin mutta mehän ollaankin totuttu niihin kellokortteihin.. TODELLA tyhmää olettaakkaan että henk.koht. avustajille mitään normaalia työaikaa onkaan, aina vammainen ruikuttaa... voi voi kun nyt meni sulta pitkäksi ja myöhästyit bussista...lässynlässyn.
Eli ennekuin menet henk.koht. avustajaksi kysy itseltäsi haluatko:
- tehdä raskasta hommaa,huonolla palkalla.
- työaika venyy yli, mutta palkkaa ei siltä ajalta tule.
- kestätkö syömättä ja juomatta.
- huvittaako katsella kun vammainen on opiaatti pölyssä pitkin päivää, kun KOSKEE NIIN HIRVEESTI.
- huvittaako kotiorjan hommat.
- ihmisarvosi on kynnysmaton luokkaa.
- jaksatko kuunnella katkeria vuodatuksia terveistä.
- omaatko selvän näkijän kykyjä?
- onhan sinulla ajokortti, paljon bensaa ja hyvä palkka jolla sitä bensaa ostelet.
- olethan valmis lähtemään omasta kodistasi perheesi luota vaikka lapsesi on kipeä, hoitamaan vammaisen vessa-asioita kun palvelutalosta eivät ehdi. Niin ja tästähän ei saa palkkaa.
Kyllä olet oopee oikeassa että pitää jumankekkulit olla ihme tyyppi jos tossa hommassa kauan viihtyy.
Se että vammaisille pitää antaa ihmisarvo on oikeaa asiaa ja heillä todella on omat mielipiteet joita et voi olla kuuntelematta kun siellä töissä olet mutta entäs avustaja...
Tämä saattaa kuullostaa "hieman" katkeralta ja provosoivalta mutta alkoi niin kyrsiä toi oopeen juttu ja halusin tuoda esille sen kolikon toisen puolen. Painotan kuitenkin että kaikki (onneksi) eivät ole sellaisia vammaisia kuin minä hoidin, mutta voin sanoa että jos kännissä ajaa autoaajaa johki hevon kuuseen ja siitä halvaantuu niin ehkä kannattaa miettiä itteensä eikä purkaa kaikkea avustajan päälle. Eihän tää pelle mitään tajunnut kun päivät pitkät vaan veteli nappia huuleen joita minä tietenkin annoin kun sillä oli NIIN kovat tuskat ja kivut...
Miksiköhän ne avustajat tuppaa vaihtumaan..parhaat on kestäneet päivän...
ainakin minut ajattelemaan että mietin kahdesti jollei kolmestikin ennen kun edes tilapäisesti turvaudun avustajaan. Taitaa olla parasta puskea eteenpäin vaikka kuinka vaikeissa tilanteissa.
En halua joutua tilanteeseen, jossa olen turhautuneen ja ahdistuneen avustajan terapeutti. Kiitos omat vaikeudet riittää ihan tarpeeksi.
Niitä käytöstapoja soisi olla puolin ja toisin. Työnantajana hoidan omat velvollisuuteni ja odotan, että työntekijä hoitaa omansa. Työsuhdehan se ensisijaisesti on.
Älä sinä hyvä ihminen aliarvioi tippaakaan halvaantuneen kipuja. Kokeilepa olla täysin liikkumatta pitemmän ajan, jolloin lihakset jäykistyy ja surkastuu. Se kipu on todellakin viiltävää helvettiä. Onko kummaa, että monilla on vahvat kipulääkkeet. Neliraajahalvaantuneilla se kipu ulottuu koko vartaloon. Puhumattakaan kuinka ahdistavaa on yhtäkkiä huomata, että mikään ei enää liiku.
Tosiaan joku voi vammautua omastakin myötävaikutuksesta mutta se ei tarkoita, että jollakin olisi oikeutta arvostella tippaakaan. Ovatko myös ihmiset, jotka esimerkiksi tupakoivat ja saavat keuhkosyövän yhtä tuomittavia ja pitäisikö heiltä evätä tarvittava hoito? Hoidatko itse omaa terveyttäsi mallikkaasti, jotta et sairastuisi ja vammautuisi tulevaisuudessa?
Ei pidä hakeutua työhön jossa ei viihdy tai ei muuten sovi luonteelle.
Minulla ei ainakaan ole mitään pahaa sanottavaa..
Olen ollu n.8 vuotta vapaaehtoisena apulaisena kehitysvammaisille.
Tällähetkellä olen henk.kohtainen tukihenkilö,meillä on mennyt erittäin hyvin kaikki asiat.
En ymmärrä miksi ihmiset vieläkin pelkää erinlaisuutta,mutta meitä on niin moneen ja tulee aina olemaan!
Avustajan ammatti on todella vaativa koska siihen
pitää kasvaa.
Avustajan työ tuntuu monista hyvinkin mukavalta
ammatilta. Työssä pitää osata elää avustettavan
ehdoilla eikä pidä aina katsoa omaa parastaan.
Olen kouluttautuanut amattiin ja vatsta kymmenen
vuodenjäkeen tiedän mitä työ on.
Usein koulumaailmassa n.s. kadulta työhön otetut
työntekijät vesittävät koko homman jonka ammatti-
taitoinen työntekijä on tehnyt
Kiitos jo vastauksistanne
Kiitän kaikkia keskusteluun osallistuneita. Kommenteistanne on varmasti paljon hyötyä niin minulle kuin muillekin, joita avustaja-asia koskee.
Ensiksi totean, että taannoinen leiriavustajani on ihmisenä erittäin mukava. Pidämme silloin tällöin yhteyttä, vaikkemme tee enää yhteistyötä - osasyynä tähän on se, että hän asuu kaukana Pääkaupunkiseudulta. Leirikokemuksia pohtiessani olen tullut siihen tulokseen, että hän oli ilmeisesti tottunut vaikeammin vammaisiin avustettaviin kuin minä eikä sen vuoksi ollut aina varma, miten hänen missäkin tilanteessa olisi pitänyt toimia. Olin iloinen siitä, ettei hän auttanut minua liikaa, sillä paapomisesta en ole koskaan pitänyt.
Minulla on ollut opiskeluaikanani kaksi pitempiaikaista avustajaa, toinen hänkin yliopistolta. Heistäkin minulla on myönteiset kokemukset - toinen suostui joskus jopa jäämään pois omalta oppitunniltaan minun vuokseni, koska hänen aikataulunsa oli hyvin tiukka. Tietenkään en pyytänyt häntä lyömään laimin opintojaan.
Jotkin kirjoituksistanne herättivät minussa myös toisenlaisia ajatuksia. En kuitenkaan halua suututtaa ketään.
Nimimerkille Hermoviallinen: Saatat olla oikeassa luonteeni suhteen. Tiedän, että minun on hiottava särmikästä käytöstäni. Minua ei kuitenkaan todellakaan tarvitse "hoitaa", eikä kukaan myöskään ole väittänyt minun olevan ilkeä. Voihan olla, että niillä vammaisilla, joiden kanssa puolisosi työskentelee, on huonoja kokemuksia esim. ylirasittuneista ja tyytymättömistä avustajista.
Nimimerkille oopee: Kiitos, että asetut avustettavien puolelle. En kuitenkaan ole sinunkaan kanssasi täysin samaa mieltä. Tarvitsen itse asiassa varsin vähän apua, eikä minulle tulisi mieleenkään pyytää avustajaa tekemään "koko talouteni kaikkia taloustöitä". Päinvastoin pyrin olemaan mahdollisimman omatoiminen. En tarvitse avustajaa kahdeksaksi tunniksi vuorokaudessa vaan esim. 20 tunniksi viikossa sen mukaan, mikä elämäntilanteeni kulloinkin on. Siinä olet kyllä oikeassa, että oma-aloitteisuus on avustajan tärkeimpiä ominaisuuksia, eikä hän missään tapauksessa saa kuluttaa työaikaansa vain syömällä ja istumalla toimettomana.
Nimimerkille "ei enään ikinä": Tulitko katkerasävyistä viestiäsi laatiessasi ajatelleeksi, että teet hallaa niille, jotka tarvitsevat vain vähän avustajan apua ja viljelet vääriä käsityksiä tulevien avustajien mieleen? Sinun kokemasi ei todellakaan ole koko totuus avustajan työstä. Esim. minä en ole katkera vammattomille, en tarvitse kipulääkitystä enkä missään tapauksessa pyytäisi avustajaani jättämään sairasta lastaan jonkin yhtäkkisen pikkuhomman takia. En myöskään ole KOSKAAN estänyt avustajaa syömästä tai juomasta, päinvastoin olen jopa kehottanut heitä ruokailemaan kanssani. Lisäksi minun on muistutettava sinua siitä, että neliraajahalvaantuneiden elämä on jo muutenkin tarpeeksi vaikeaa, eivät he sinun syyttelyjäsi kaipaa.
Kiitos vielä kerran erityisesti myönteisistä kommenteista! Keskustelua saa jatkaa. :)
Palaan vielä kerran tähän vanhaan keskusteluun, sillä mielessäni pyörii välillä harmillinen lukioaikainen kokemus avustajasta. Saatte sanoa minua niin tyhmäksi kuin tahdotte, mutta en saa asiaa mielestäni, ellen kirjoita sitä tänne.
Lukiossamme oli erittäin ankara saksanopettaja, joka ilmoitti meille jo ensimmäisellä tunnilla: "Ei saa enää tulla tunnille, jos ei tule luokkaan heti, kun kello soi!" Olin aina erittäin tarkka siitä, että menin ajoissa kaikille koulutunneille.
Minulle oli myönnetty lukion 1. vuoden ensimmäiseksi kuukaudeksi avustaja, jonka tehtävä oli opettaa minua liikkumaan itsenäisesti koulun tiloissa (minulla on näkövamma). Loppujen lopuksi avustajinani toimi kolme eri henkilöä, koska ensimmäinen heistä joutui välillä sairaslomalle. Olin yhden päivän jopa ilman ketään avustajaa ja pärjäsin niinkin.
Meillä oli saksantunti eräänä päivänä, kun avustajanani oli saman koulun 20-vuotias entinen oppilas. Edellisellä välitunnilla avustajan oli käytävä WC:ssä. Odottaessani häntä sieltä kello soi, ja totta kai minä lähdin luokkaan päin, koska muistin liian hyvin nuo sanat: "Ei saa enää tulla tunnille." Hetkeä myöhemmin tyttö liittyi seuraani ja sanoi, ettei minun olisi pitänyt lähteä luokkaan päin ennen hänen tuloaan.
Selitin hänelle, ettei minua päästettäisi enää tunnille, jos saapuisin myöhässä. Tällöin hän sanoi: "Sun on ymmärrettävä se, että mä oon vastuussa susta." AAAARRRRGH! Olisiko minun todella pitänyt suostua jäämään KOKONAAN POIS TUNNILTA vain siksi, että avustaja kävi vessassa?!!! Kysyin häneltä, mitä sisällä koulurakennuksessa muka olisi voinut tapahtua, eikä hän vastannut mitään.
Loppujen lopuksi ehdimme tunnille, mutta olen kaikki nämä vuodet ollut varma siitä, etten olisi ehtinyt ajoissa, jos olisin jäänyt seisoskelemaan ja odottamaan. Mielestäni lukiolaisen ehdoton velvollisuus, vaikka hän olisi vammainenkin, on ITSE huolehtia siitä, että ehtii tunnille! Tämä tyttö ymmärsi tehtävänsä täysin väärin; ei häntä ollut palkattu rajoittamaan minun opiskelumahdollisuuksiani vaan nimenomaan neuvomaan minulle ITSENÄISTÄ liikkumista!
Tietysti hän oli tavallaan vastuussa minusta, koska olin tuolloin 16-vuotias, mutta hänen ei olisi pitänyt ilmaista vastuutaan sellaisessa tilanteessa eikä sillä tavalla, että hänellä kuulijan saaman vaikutelman mukaan oli todella oikeus ESTÄÄ minua ehtimästä tunnille - ja vieläpä juuri sen opettajan tunnille, joka oli kaikkein ankarimmin varoittanut meitä myöhästymästä!