Aikoinaan oli suo kuokka ja jussi ,elikä raivattiin peltoa synkästä korvesta käsin ja hevospelillä,silloin syntyi tuen tarve joka oli ymmärettävää silloin tehtiin työtä hartia voimin eikä se raivattava korpi ollut tuotanollisesti kunnossa pienessä ajassa.Siitä ajasta on sukupolvia mutta siitä huolimatta se aikoja sitten kehitelty tuki roikkuu mukana vaikka maatalous on kehittynyt huimasti .Nykyajan koneilla pystyy yksin ripeä viljelijä hoitamaan useamman kymmenen hehtaaria aivan helposti mutta sekään ei luonnaa kaikilta porukolleilta.Noin viidenkymmenen hehtaarin viljelys ala tuottaa viljelijälleen satoja tuhansia markkoja,työ aika kaikella viljan viljelyllä,keväällä noin kolme viikkoa,syksyllä ei sitäkään,jo viidenkymmenen hehtaarin alalta tulee sievoiset palkat,on näin laskettu vaikka tästä summasta vähennetään siemenet ja apulannat työt ja koneiden kulut jää palkaksi satoja tuhansia markkoja.Joten en ymmärrä miksi näitä tukia ei ole vielä poistettu on se hävytöntä tukea veronmaksajien pussista!!!!!!!
Tuen
Alku
953348
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 95
Vanhimmat
laskelmista. Mielestäsi 50 h kasvinviljelytilan tuotto on noin korkea, mutta miksi sitten suuntaus on sellainen että mainitsemasi tilakoon viljelijät luopuvat tilojen pidosta kannattamattomina. Koska heidän saamansa palkka työlleen on liian pieni elääkseen?
Maanviljelijät saa luopumustukea saman verran kuin saivat palkkaa eli ainakin tuon parisataa tuhatta. Eikä siinä ole mitään ikärajaa, voi ruveta eläkeläiseksi vaikka kolmekymppisenä. Ja sisarosuudet kuitataan maksetuiksi vaikkei olisikaan kun ei saa eläkeläisestä mitään ulosmitatta.
Linnea,jos näin on asiat, niin huomispäivänä lopetan hommat, nousee palkka yli puolella, eikä tarvis tehdä mitään, harmi vaan etten ole ennen kuullut moista, taidat olla paska ämmä kun et ole aikaisemmin tätä tiedoittanut.
Tunnetusti maajussien eläke maksut maksaa veron maksaja maajussi on tosi onnellinen sanan varsinaisessa merkityksessä!!!!!!
kun tunnut tietävän, nihin ne kaikki eläkemaksu rahat on mennyt jotka oon maksanut yli kolkkytä vuotta, onko joku vetänyt välistä, vai onko ne mennyt kehitysapuun,vai Sorsa Sunkvistin hölmöidyn maksuun,vaiko Halosen vaalikassaan? Ja mitä onnellisuuteen tulee,jokainen on oman onnensa seppä.
Missä sinun omat eläkemaksukuitit ovat?
Saatat tarvita niitä vielä!
tallessa ovat olen omasta pussistani maksanut kymmeniä vuosia eläkemaksuni kaikki kuitit ovat tallella,yhtään kuittia ei ole valtio maksanut en ole pummi!!!!!!!
maksanut itse?
Ehkä valtio ei ole maksanut eläkemaksujasi mutta työnantaja on tehnyt sen puolestasi.
Se asia kulkee sitä rataa, että ns työntekijä ei osaa huolehtia omista asioistaan itse vaan jonkun muun on se tehtävä niiden puolesta.
olen maksanut eläkkeeni itse jo kymmeniä vuosia,mitä maajussin eläkkeisiin tulee niin valtio avittaa niinkuin aina maajussia siinä eläkkeen maksussa niin se vain on???????
Totuushan se, että kaikki tuet ovat oikeasti SYÖNTITUKEA. Jos maataloustuki jäisi viljelijän palkaksi, ei heidän tarvitsi peltoihin ja eläimiin koskeakaan. Maatalous-nimikkeen alla tässä maassa elää moninkertainen määrä virkamiehiä korkeasti palkattuna, verrattuna aikaan ennen EU:ta. Nykyiset tuet perustuvat EU:n lakeihin, jotka eurooppalainen vasemmisto on rakennellut lisätäkseen byrokratiaa.
Eikö eun alkuvaiheessa Haavisto ainoana ministerinä Suomesta käynyt ajamassa näitä maajussin asioita niin viommakkaasti että halvaus iski työkyvyn.Jo on ihme ettei niitä lakeja kirjoitettu kymmeniä maajussin tukien puolesta eihän siellä muiden asiaa ajettu kuin maajussien ne siellä luulevat että olemme kaikki maajusseja,ei voi olla totta ei me kaikki niin noloja ole ettemmekö pysty itse itseämme elättämään ilman tukia!!!!!
Kyllä. Mutta muut maat ajavat OMIEN maajussiensa asioita. Eli Suomen liittymisneuvotteluissa tietenkin pyrkivät jättämään Suomen niin vähälle kuin mahdollista.
Toisin kuin edellä mainitsin, suomalaiset "veronmaksajat" taistelevat omia viljelijöitään vastaan.
Kuolkoon se pieni ero!
ei ole vaikeaa jos asiaa ajatellaan puhutaan kaikkien edusta eli Suomen kansan etu.Ei Suomen kansan etu ole sama kuin maajussin etu.Mitä te luulette olevanne!!!!!
ranskalaisen viljelijän etu on koko Ranskan etu.
Oliko nyt riittävän selkeästi ilmaistu, vai pitäisikö vielä selventää?
se mitenkä Ranskan maatalouspolitiikka on varsinainen pers...läpi eipä ole kehumista valitettavasti.Mitä taas Suomen maatalous uskon että se kehittyy ja silloin kun on tukiaiset ja keplottelut kitketty pois niin silloin rupeaa näyttämään siltä että maatalous Suomessa on Suomen etu????
lopettamiselle alkaa heti kunhan viljanviljely alkaa olla noin tuottavaa.
Laitappas selostus tähän kuinka tuo on mahdollista
Laskelma on tehty vuosia sitten joten tämä ei välttämättä pidä paikkaansa on ala kanttiin hinnat on tuosta noussut roimasti!!!!!!!
Kustannukset tai menot (jos sen sanan ymmärrät) ovat todellakin nousseet, vaikka niitähän et tuossa "laskelmassasi" lainkaan noteerannut.
No, vastaavasti tuotot (anteeksi; tulot), niin myyntitulot kuin tuetkin ovat laskeneet.
Kuinka kauan palkansaaja katselisi tuollaista tulokehitystä, kun ostovoiman pitäisi nousta aina vain enemmän.
Aivan oikein ymmärsit aivan oikein myyntitulot ja maataloustuet ovat nousseet,maajussille maksamme jokainen veronmaksaja tukee vuoressa 1000 euroa.
Pyydän kohteliaimmin huomauttaa, että sinun maksusi ei ole tullut vielä tilille, voisitko pakapuolin hoitaa oman osuutesi.
Kannattaa sinunkin pitää aamulla mielessäsi, että sängystä nouseminen ei tarkoita samaa kuin sänkyyn laskeminen.
maajussin päivän ohjelma aamut se räkii räkäklimppejä kattoon ja illat se väistelee niitä klimppejä kun ne putoilee katosta kyllä siihen jo tukee tarvitaankin.
huoneita ole.
Kun olet päättänyt, Kevyt Linja. Onneksi täällä on järkeviäkin ihmisiä, joiden kanssa voi jopa väitellä. Kaltaisiasi tampioita ei kaipaa eikä tarvitse kukaan. Sorry!
sitä samaa vaan ei sinua kaivata,kaikesta huolimatta tuet pois välittömästi maataloudesta!!!
suosittelen illalla laittat huolella ennen nukkumaan menoa vaipat ettei sitten aamulla tule sanomista!!
kertoilee satujaan
Miksi täällä jankataan samoista asioista päivästä toiseen, ilmeisesti vielä samojen henkilöiden toimesta, nimimerkit vain vaihtuvat.
Aina joku tukien vastustaja ja maajussien haukkuja heittää tollasen provon ja te syöksytte vastailemaan ja taas sama jankkaaminen alkaa.
Hei haloo, ei meillä maanviljelijöillä ole mitään häpeämistä ja selittelyn tarvetta mitä näihin tukiin tulee, ne kuuluu meille ja sillä siisti, antaa näiden räksyttäjien keskustella itsekseen, kun niille ei vastaa, ne pian kyllästyy.
tukiesi eteen et varmasti tee jollei viljelystä tuleva tuotto riitä vaihda alaa ei veronmaksajien pussi ole teitä varten!!!!!!!!!
Kasvata itse ruokasi. Viljelijän tuottama vilja, liha tai maito ei ole sinua varten.
eikä meidän veronmaksajien verorahat ole sinun käytettävissäsi!!!!!!!
ruokaa löytyy aina sä voit työntää tuottamasi ruuat vaikka ahteriisi ei kaivata!!!!!!!!!
kaikkien muidenkin kansalaisten, myös sinun.
kuin sitä tuotetaan. Jos et osaa arvostaa ruokaa, pidä pieni mielipiteesi. Ihan mielenkiintoista, että haluat osoittaa tyhmyytesi näin julkisesti.
sitä tullaan tuottamaan ja jos se ei sinua huvita ilmantukia ja muita apuja jos et pysty sitä omillasi tuottamaan niin rupea muihin hommiin vaikka ei tuon tuntuisella idiootimaisella aivo sonnalla mikään muukaan onnistu,ruokaa on tulossa Suomeen joka tuutista joten jätä se arvostus muiden huoleksi ja tuota sitä omaa kapeeta ruokaasi ilman veronmaksajan pussiin koskematta ei täällä muitakaan yrittäjiä tueta olemattomasta,jokainen pärjätköön omillaan niin se on muidenkin kohdalla,niin se vain on Suomeenkin on säädetty sananvapaus joten älä kovin rupea vaivaa näkemään jos et niitä tuki asioita muuksi pysty muuttamaan peiton alle ruokitulla on tuki tärkeä!!!!!!!!!
kompetenssi riittää tukikuvioiden muuttamiseen, vaikka kuinka täällä suu vaahdossa (mistä lie) paatostasi jakaisit.
Tuettua ruokaa niistä tuuteistakin tulee, eurooppalaisista tuuteista vieläpä enemmän tuettua kuin suomalainen ruoka. Ja sitä tukea sinä EU:n kautta maksat joka tapauksessa, vaikka Suomessa maatalous loppuisikin.
Millä olet ajatellut ajella sitten, kun öljyn hinta tuosta vielä reippaasti pompsahtaa. Täällä maalla tankataan omalla pellolla tuotettua rypsidieseliä. Arvaapa myymmekö sinulle. No totta kai; kaverille kans, mutta mihin hintaan!
kyll se sen sit siit sieppaa????
ulkomailta tuodaan halvemmalla esim.Puolasta???
Taitaa olla tuolla Keski-Euroopassakin hieman kysyntää sille puolalaiselle rapsille. Eipä sitä kannata heti tänne alkaa rahdata. Niin, tai jos veli suomalainen hyvin maksaa, niin mikäs siinä sitten...
kyllä sitä Puolasta halvalla saadaan älkää olko murheellisia????
Ja maksetaan sille puolalaista satojen tai tuhansien hehtaarien tilaa viljelevälle tanskalaiselle "EU-tukia veronmaksajien rahoista". Mutta mitäs tuosta; eihän oman maan viljelijä pääse niistä hyötymään.
ne kaupittelee marssista maatiloja niihin on etuosto oikeus maajusseilla saa kuulemme tosi järkyttävien hehtaarien tuen ja muut etuudet siihen lisäksi eikä veroo tartte maksaa ollenkaan
kannattaa kysellä ennenkuin loppuu.
eu on kaikkien maajussien yhteinen rahastus automaatti,jonka veronmaksajat ylläpitää,mutta kuinka kauan.
Kysymykseesi kuinka kauan maksetaan maataloustukia, voin vastata ammattiviljelijänä niiden olevan pysyvä ratkaisu tuotettaessa halpoja elintarvikkeita.
Tilanne saattaa muuttua mikäli kansan ostovoima on sitä luokkaa, että ostoskori voidaan lunastaa kaupan tiskiltä markkinahintaisesti.
Näillä näkymin se ei näytä olevan vielä hyvin todennäköinen vaihtoehto.
olemme siirtymässä maatalouspolitiikassa Uudenseelannin malliin jossa tuet on poistettu ja maanviljelys on siirtynyt terveelle pohjalle,siitä huoilimatta on hinnat pysyneet kohtuullisina,eu on maajussien rahastuskone mikä toden näköisemmin tulee kaatumaan omaan olemattomuuteen asiat tuntuvat olevan hyvin pahasti rappiolla,joten eipä se kauan maajussia tule tukemaan.Ei ole kiellettyä yrittää tulla toimeen omillaan niin muutkin yrittäjät tekevät.
Nykyinen maatalous tuotanto ei ole mikään halpa ratkaisu se on siitä kalliinmasta päästä,laskemme maataloustuoteisiin kaikki tuet verohuojennukset ,ilmaiset TE rahoitukset ,maatalouslomittajat ja paljon muuta on maataloustuotteiden hinta tähtititeellinen.
sinun mielstäsi on maatalous kallista kun lasket siihen KAIKKI tuet.
"ilmaiset TE rahoitukset" ???? sori vaan mutta kyseissä TE-keksuksess ei tiedetty mistään ilmaisesta rahoituksesta, mahtavatko se siellä olla tehtäviensä tasalla ja sinä heitä viisaampi, kas siinäpä pulma.
"verohuojennukset" niin mitkä verohuojennukset?
esitä pari.
Se mikä sinussakin ilmenee on se että väität jotain mutta mihin väitteesi oiken perustuu ja miten sen lasket olisi kiva tietää.
Ole hyvä ja anna luvut ja laskelmat noille väittämillesi asioille, kiitos jo etukäteen.
valitettavasti pitävät paikkansa sinä ja sinun tapaiset yrittävät huijaamalla edetä,ota asioista selvää puhu sitten vasta.
totuus on julmaa ilman tukia lykkää lämpöset housuun kun joutuu tienaamaan rahansa.
tienaamaan. Palkansaajalle riittää että ilmestyy työpaikalle.
"valitettavasti pitävät paikkansa sinä ja sinun tapaiset yrittävät huijaamalla edetä,ota asioista selvää puhu sitten vasta."
Kuten nyt todistit ei taida sinulla olla mitään oikeata tietoa.
Mikäs sen helpompaa väistää reilu kysymys johon olisi voinut hyvinkin tietoa antaa, mutta ainoa mitä tulee vastaukseski on haukkuminen huijariksi.
Ja jos et ole hyviä tapoja vielä oppinut kyllä oman väittensä takana pitää sen verran miestä löytyä että sen voi perustella todellisiin aisoihin eikä vain omasta päästä revittyihin tarinoihin.
"ota asioista selvää puhu sitten vasta."
Sopii paremmin sinulle.
kyllä työntekijän verorahat kelpaavat maajussille muodossa sun toisessa,oli ne sitten tienattu istuen,maaten tai seisten,eikä yhtään poruta!
tienaamat rahat kelpaavat aivan varmasti!
mistä sinä olet tietoinen,laitetaanpa tuet yleisesti nähtäväksi jotta ei tervitse kiukutella nämä asiat joita olen kertonut ovat valitettavasti tosia mutta maajuseille se tuntuu olevan tosi vaikeaa menkää itseenne ja tutkikaa syntyjä syviä emme ole enään yhteiskunnassa jossa asiat eivät tule nähtäviksi ja julkisiksi maatalouden useat mätäpaiseet ovat suuren joukon tietoisuudessa ne ovat tosi asioita eivät mitään pimitys politiikkaa jota Suomessa on paljon harrastettu.
varmaan tuttua sinulle elää toisten kustanuksella,olen itse ollut duunari useita vuosia olen siitä tietoinen että duunarilla ei ole aikaa laiskotella jos aikoo koota työmaaltansa elantonsa ja ne verorahat jotka sinulle tukena tulevat,etkä laita tikkua ristiin tukiaisten eteen olette varsinaisia elättejä,piikkinä veron maksajien lihassa.
en ymmärrä sinun jankkaustasi tukien laittamiseksi näkyville. Summat on julkisia ja niiden jakoperusteet samoin.
Onko tuo liian vaikeaa ymmärtää ja sisäistää?
Sinun kannattaisi todellakin tutkia suntyjä syviä koska sinä et esitä mitään varsinaista tietoa puhut vain rahojen tuomisesta julkisuuteen vaikka kaikki täälläkin taitavat tietää mikä on tukisumman kokonaismäärän ja jakoperusteet, mutta sinulle se ei sitten ole ilmeisesti valjennut.
Sinä et taida todellakaan ole tajunnut miten asiat vaikuttavat toisiinsa. Haukkumalla maataloutta mätäpaiseeksi haukut samalla koko siihen nitoutuneen panosteollisuuden. Toivottavasti et tullut haukkuneeksi jotain tuttuasi tai mikä pahempaa itseäsi.
Taidat elää niin suljetussa ajattelumallissa ettet pysty näkemään kokonaiskuvaa ja niitä seikkoja mitkä ovat johtaneet nykyiseen tilanteeseen.
helpointahan on syylistää pieni ryhmäihmisiä kuin huomata sen että on itse myös ollut syyllinen vallitsevaan tilanteeseen.
nimimerkki tekstiinsä verrattuna.
Ja sinulle arvoisa hohottaja,
tienaaminen ilman tukia ei tee kuule yhtään tiukkaakaan koska tuli muutama vuosi sitten vaihdettua eläintenpidon palkkatyöhön
Ja kas kummaa työtunnit tippuivat noin tuhanteen tuntiin. Tuli ilmainen työterveyshuolto, riittää että soittaa työpaikalle kun on pois töistä ja vasta kolmen päivän jälkeen tarvitsee lääkärin todistuksen. Ei onnistunut edellisessä työssäni.
Ja palkkakin nousi viime keväänä vaikka en tehnyt töissäni yhtään sellaista muutosta johon se olisi voinut perustua ja mihin totuin eläintenhoidon kanssa.
Ja mikä parasta ensimmäistä kertaa tuli elämässäni tuli vapaa joulu ja sitä vaapata jatkuu ensivuoteen saakka.
Verotettava tulokin nousi ja mikäs sen mukavampaa pääsee vihdoinkin kiertämään kesälomalla ympäri Suomea useamman viikon.
Eli totuus on taruakin ihmeellisempää jos tämä on sitä sinun mainostamaasi julmaa elämää ilman tukia niin täytyy sanoa että suosittelen kaikille lämpimästi.
Ja mieluusti maksan veroni ja toivon että vaikka itse lopetinkin niin jatkajia kuitenkin löytyy.
Sinäkin joudut työttömyyskorvausten varassa jännittämään tuleeko tili ajallaan vai kerkeekö lämpimät mennä housuun ennen sitä.
Ei se paljon naurata!
mettään meni ja pahasti!!!!!
otetaan esimerkki,useissa muissa maissa on maataloustuet julkistettu jotta veron maksajat näkisivät miten heidän maksamiaan verorahoja käytetään,taitaisi nousta aika meteli asioitten paljastuttua.
Osta maatila ja ala viljelijäksi, johan laskelmasi mukaan tulee kannattava yritys ilman tukia.
Olet hyvä esimerkki muille Jusseille, kuka tietää vaikka nimesi jäisi historian sivuille maatalouden ennakkoluulottomana uudistajana.
Saavutettuihin etuihin ei saa koskea, näpit irti tuista!
saavuttaneetkin ja millä ihmeen työllä tarpeettomat tuet pois,pärjätkkää omillanne niin ne muutkin pärjäävät eivätkä yhtään poraa!
Miten tuo on mahdollista??
Esim. Ohraa 50ha, keskisato 3T/ha = 150T
Ohrasta saa rahaa n. 90 €/T eli 13 500 €.
Kuluja ovat taas apulannat 300Kg/ha tekee yhteensä 5000€.
Peitattu siemenvilja 0,70 € /kg. Viljaa 185kg/ha tekee yhteensä 6475 €.
Ruiskutuskulut n. 25€/ha = 1250 €
Yhden hehtaarin kyntöön, haraukseen & kylvöön menee aikaa n. 4t, eli yhteensä 200t. Polttoainetta kuluu keskimäärin 15 l/t x 0.70 € litra = 2100 € polttoaineisiin.
Eli kuluihin menee enemmän rahaa kuin itse tuotteesta saa myydessä. Tuosta laskelmasta puuttuu koneiden kuluminen, huollot, puinti & kuivaus.
Käytäntö on niin, että kuluihin menee todellisuudessa n. 17 000 € vuodessa ja myymällä viljat saa rahaa n. 13 500 €.
sulla taitaa laskutikku nykiä pahemman kerran!
Ne EU-aikana lopettaneet 50.000-tilaa eivät varmaan
tienneet miten kannattavaa tämä homma on?
tietoisia pienille ei maksettu tukia niiden oli pakko lopettaa isommat saivat lisää maata ja eikö mitä tuet vain kasvoivat!!!!!!!
Ei suikaan ne pienet tilat noin 50.000, lopettaneet pienten tukien vuoksi vaan teidän veronmaksajien säälimiseksi.
eikai ole tarkoitus jos viljely tila on niin pieni että ei siitä saa elantoa niin siitä nyhdettäisiin sitten tukea valtiolta loppu että perjättäisiin,huonoa lokiikkaa.On ollut järkevää lopettaa näillä viljeliöillä on niin sanotusti järki pelannut.Mutta näillä joilla on mahtavat tilukset ja tulot tarvitsevat veronmaksajien tukia,TE rahotusta,tiva projektia,lomitusta jotka kaikki veronmaksaja maksaa,silloin alkaa järki kulkee klontteina ei säteile!!!!!!
sitä laitetaan työttömien työllistämismenot maajussien syyksi.
Mahtavat tilukset. Yksiön arvo kallion kirkon kuupeessa taitaa vastata tuollaista keskiarvoisen tilan kokoa. Homeomakotitalo kunnanvuokratontilla kehä kolmosen sisällä arvioidaan 200 000 euron arvoiseksi, sillä rahalla saa maalta jo mukavan kokoisen tilan taloineen.
missä vaiheessa?Mutta kuntien yhdistämiset ovat kovin kuumaa tavaraa on kuulemma kunnilta vero rahat huvenneet eikä lisäystä näkyvissä vai onko,kuntiin maajusseille virtaa rahaa eusta tukina ja kotimaan tukia miljardeja ja muita kylkiäisiä ovat veronmaksajan pussista maksettuja mutta miksi verotus näihin rahoihin ei kulje samassa tasossa kuin muiden verotus jos maajussia verotettaisiin samalla tavalla kuin muitakin verotetaan ei kunta liitoksia tarvittaisi sillä silloinhan verorahat nousisivat kunnilla huimasti,veroprokressi nousee jo aika pienistä tuloista jyrkästi mikä tarkoittaa sitä että maataloustuista vähintään 50%veroo verovähennys oikeudet pois osalistukaa yhteiskunnan velvoitteisiin niin kuin muutkin ei se ole kiellettyä!!!!!!!!
50% Verovähennysoikeus, 50 ha viljatilalta satojen tuhansien työtulot, luopumiseläkkeelle voi jäädä minkä ikäisenä haluaa???? Mistä näitä pölkkypäitä sikiää? Kyllä on pallo aika pahasti hukassa, jos tuollaisia kuvittelee olevan.
pallo ei ele hukassa se on faktaa!!!!
tietäisit kunnallisverotuksen periaatteet.
Valtionverotuksessa taas suurista tuloista maksetaan veroa enemmän kuin pienistä (et varmaan ole kuullut sanaa progressio). Mielelläni maksaisin nykyistä enemmän veroja; sehän tarkoittaisi parempia tuloja (siis VEROTETTAVIA TULOJA).
olen kyllä kuullut,mitä enemmän maksat veroo sitä vähemmän jää kännyyn eikä ole vähennyksiä niin kuin joillakin,niin verosyö palkkaa,yllätys saattaa sinunkin kohdalla ottaa pumpun päälle älä ole nitroista kovin kaukana vain vihjeenä????
voi ja saat vähentää.
niin siinä on vähennyksistä vasta jäävuoren huippu.
Ole sinä tyytyväinen siihen, ettei sinulla ole niitä tulonhankkimiskuluja. Saat "kaikki" tulosi omaan käyttöösi.
Luuletko, että kun esim. LVI-alan yrittäjä laskuttaa sinulta 1000€, hän saa koko summan itselleen ja maksaa SIITÄ summasta veron.
Ei. Hän saa vähentää siitä mm. työntekijän palkkakustannukset, ostamansa tarvikkeet, auton kulut, varastohallin kustannukset jne.
Oletetaan, että laskuun sisältyy jokin sinulle 100€ maksava laite. Yrittäjä on maksanut siitä ehkä 70€ (en tunne alan alennuskäytäntöä). Pitäisikö yrittäjän maksaa tuolta osin veroa mielestäsi 100€:sta vai pelkästä myyntikatteesta (30€)?
Maatalouden kohdallahan täällä vaaditaan, että veroa pitäisi maksaa liikevaihdosta eikä verotettavasta tulosta.
olen itse ollut kymmeniä vuosia yrittäjä tiedän kovin hyvin nuotit ,mutta koskaan tukiais nuotteja en ole lukenut sinä ilmeisesti olet.
vähennykset, ei tukia.
voi vähennykset ovat jäävuoren huippu maajussilla,ei tavalliselta yrittäjältä löydy niin suuria vähennyksiä kuin maajussilta se saa tukia vuoden lopussa jolla rahalle ostetaan koneita tai uusitaan niitä saadaan vähennyksiin maajussi käy kirkolta ostamassa utarevoidetta pensat menee vähennyksiin vaikka sillä samallatuodaan paljon muuta,tavallinen yrittäjä ei näin saa, maajussin ALV vähennys lasketaan kerran vuodessa jolloin on hyvä koota kaikki tukiaisoastot näkee hyvin kuinka suuria kone ostoja tai vaihtoja pitää tehdä että saadaan alvi pois,ja myös vero vähennysten suuruus voidaan säädellä tuilla nähdään paljonko tukirahaa tarvitsee laittaa ostoihin jotta verotus saadaan alas. tavallisen yrittäjän alvi on joka kuukaudelle ja ilmaisia tukia ei tule jotta niillä voisi pelata.
Ellei yrittäjä "saa vähennyksiä", ei hänellä ole siis tarvetta tuotantopanoshankintoihin, eli suurempi osuus liikevaihdosta jää hänelle tai yritykselle. Luulisi olevan onnellinen siitä.
Sitten tuosta bensankäytöstä. Puolituttu rakennusliikkeen omistaja ainakin tekee kaikki kalareissunsa firman autolla. Varmaan hän tekee siitä verotuksessaan oikaisuerän (vai onko sellaista mahdollisuutta yritysverotuksessa edes?), niinhän sinäkin tekisit?
Mitä ihmeen merkitystä on sillä, ono ALV:ssa kuukausi- vai vuosimenettelyn piirissä?
ensinnäkin alvi asiasta se on totta että viljelijä voi maksaa alvinsa kerran vuodessa tai joka kuukausi. No entäs sitten.
Koska monella tulee tuo tilikin kerran vuodessa.
jos tilanne olisi se että viljelijä maksaisi alvin joka kuukausi se tarkoittaisi monesti sitä että 11 kuukautena tulee palautusta ja 1 kuukautena maksua ja tuon jälkeen sinä valittaisit siitä että viljelijä saa alviaan takaisin.
Ja sitäpaitsi kyllä oikea yrittäjä osaa suunnitella veronsa.
"tavalliselta yrittäjältä löydy niin suuria vähennyksiä"
tuo on aika puppua.
Ja hei onko se viljelijän vika jos yrittäjä ei tarvitse hankkia suuria panoksia toimiakseen?
Suuret panostuksest pienetävät tulosta ja pienentävät myös palkkaa. Tosin helsigin seudulla on yleistä "teettää" menokuitteja verottajalle kuten on uutista saatu kuulla.
Koneostoista. Olisi viljelijä aika tyhmä jos ei hän hyödyntäisi myyjien alehintoja varsinkin kun tietää että hankintoja pitää tehdä jotta pystyy hoitamaan suuremman alan nopeammin ja kustannustehokkaammin.
bensat vähennyksiin, miten niin ei tavallinen yrittäjä saa en itse ainakaan ole huomannut ettei saisi, saahan sinne vähennyksiin vaikka ravintolaskutkin. Alasta riippuen vaikka konserttiliputkin.
Ps. mistä niitä ilmaisia tukia saa? Jos olet sattumalta vilkaissut tukiohjeita, niin jokainen lukutaitoinen on huomannut perässä hintalapun.
Tunnut olevan kovin huolestunut siitä tilanteesta ettei viljelijän tarvitse maksaa veroja, kun on mahdollisuus tuhlata hankkeensa ostojen kautta.
Et kai ole niin hölmö ettet voisi tehdä itsekin samoin jos se niin houkuttelevalta tuntuu.
Toinen vaihtoehto on jos haluat veroja alemmaksi, puolita aluksi työaikasi, kyllä ne verot alkaa tippua samalla.
Jos tarvitset lisää veronalennus ohjeita, niin voin antaa niitä ilmaiseksi tai jos haluat niistä maksaa, niin saat ne verovähennyksiin kohtaan konsulttipalvelut.
lakataan maksamasta maajusseille tukia ja TE rahoitusta lomittajat maajussin itsensä maksamaan,alotustuet ja lopetustuet,sisarosuuslainat pois hakekaa pankista lainanne,kyllä verotus laskisi kun ei tartti maksaa vapaamatkustajille eikä peiton alle ruokkia.
Olet näköjään rehti mies kertomaan omista kokemuksista ja elämän asenteesta.
Kyllä me tiedetään sinun vapaamatkustaminen ja peiton alle ruokkiminen mutta eihän me voida miestä nälässä pitää.
kovin on salaista tämä maallinen tuki joka veron maksajien pussista maksetaan maajusseille,tuntuu siltä että niissä on jotain epäreilua kun niitä pimeydessä jaetaan ja pidetään.kyllä minä ruokani saan älä siitä huolehdi olen sen verran pitkän euron veroina maksanut jos se veron maksusta katsottaisiin sinä olisit ruokapöydästa hyvin kaukana minuun verraten.
maajussin verotukseen ja varsinkin ALV:iin joka maksetaan loppu vuodesta maajussi voi kohdistaa tukirahoilla tekemänsä isommat ostokset loppuvuodelle ostokset tehdään sen mukaan mitä joutuu ALV:ia maksamaan se on helppoa kun voi pelata veron maksajan rahoilla,mitä tukeen tulee jossa on lappu mukana,ei niitä lapullisiakaan muille jaeta eli ilmaista rahaa maajussille ei muille!
vuoden lopussa näkee veron määrän joten silloin on helppo nähdä miten suuria ostoksia tukirahoilla täytyy tehrä jotta verot saadaan kuitattua!!
on samaa, kiitettävää tasoa. Siinähän ei edes ole mitään, mitä pääsisi kommentoimaan.
investointituki niin mikäs meidän on ollessa,veron maksaja maksaa?
itse siinnyt pölkkypää jos et näitä asioita tunne!
lahjattomuutesi loistaa tosi pitkälle,kaikki muut maksavat itse yrittämisensä mutta maajussi on ainut joka huutaa emmä pärjää mä tartten tukeeeee!Meidän koira katteli teeveestä sattumalta tukipuolueen presidenttiehdokasta,sen jälkeen se on ruvennu tartteen tukee joka asiassa,meni huonoon kuntoon kai se tarttee piikittää,ei siitä enää koiraa tule!!
tulipa hiljaista!
eipä makseta kovin kauvaa,kaikki tuet nyljetään pikkuhiljaa pois,sitten syntyy tuettomien uusavuttomien sukupolvi noloset!!!