Vanhalla (17-vee) herrallamme olivat tänään molemmat takajalat turvonneet tosi pahasti. Ovat siis ihan ylhäältä asti turvoksissa. Kissa aristaa ja sen on hankala kävellä, mutta ei vaikuta millään lailla kipuiselta, jopa hyppisikin normaaliin malliin jos ei estäisi.
Ell:lle päätin viedä heti huomisaamuna, mutta mietityttää vaan hirmuisesti mistä tuollainen voisi johtua, kun ei mitään tapaturmaakaan takana...ettei vaan mikään halvauksen ensioire? Munuaisvika tai sydänhäiriö? apuvah...toki lekurilta saa paremmat tiedot, mutta huolestuttaa vain ensi yö, että voisiko sen hyväksi tehdä jotakin...
Ell:lle päätin viedä heti huomisaamuna, mutta mietityttää vaan hirmuisesti mistä tuollainen voisi johtua, kun ei mitään tapaturmaakaan takana...ettei vaan mikään halvauksen ensioire? Munuaisvika tai sydänhäiriö? apuvah...toki lekurilta saa paremmat tiedot, mutta huolestuttaa vain ensi yö, että voisiko sen hyväksi tehdä jotakin...
Vastaukset 3
Vanhimmat
lääkärissä sanottiin?
Pahimmaksi mahdolliseksihan se sitten meni, vaikka en olisi osannut odottaa enkä uskoa :( Herralla oli munuaisvika, arvot niin koholla että ei ollut lääkärin mukaan enää mitään tehtävissä. Olisi alkanut kärsiä ja kuollut kuulema muutamassa viikossa. Aika äkkiä nuo oireet sitten menivät akuutiksi, mitään pahempaa kun ei ennen tätä ollut huomattavissa jonkinasteista laihtumista ja vähäsyömäisyyttä lukuunottamatta. Niidenkin oletettiin johtuvan vaan normaalista vanhenemisesta, kissa kun on ollut koko ikänsä varsin nirso syömistensä suhteen ja herkut kuitenkin kelpasivat yhä. Surkeaa, olisi pitänyt tajuta viedä lekurille aikaisemmin jos jotakin olisi keretty tehdä. Mutta eipä siihen tajuttu olevan aihetta=(
Joutui siis tekemään elämänsä vaikeimman päätöksen, herra nukkui pois rauhallisesti sylissä...
Jotenkin sitä syyttelee itseään, miettii olisiko pitänyt vielä etsiä käsiinsä toinen lekuri antamaan lausuntonsa jos hänen hyväkseen olisi voitu jotakin tehdä. Mutta eläinlääkärin selittäessä miten sairaus etenee ja kisu alkaa rappeutua, alkoi tuntua että kai sen hänen parhaakseen sitten on.
Ikävä on kova, mutta ajan myötä se muuttuu kiitollisuudeksi yhteisestä ajasta. Kaunis hautapaikka on jo uurnalle mietitty kotipihasta...
Lepää rauhassa.
Otan osaa. :(