No niin, joulu on takana. Mutta tuntuu kuin joulusta olisi mennyt kaikki ilo: jouluruoka ei maistu enää yhtä taivaalliselta kuin ennen, joululoma tuntuu vain helvetillisen pitkältä viikonlopulta, joululahjat eivät saa mieltä virkeäksi ja tuntuu kuin, että olisi vuosi takana ja mitään en ole saanut aikaiseksi.
Miksi tämä? Koska: isäni on alkoholisoitunut viime vuosina uskomattomasti ja hän on aina vapaapäivinään humalassa. Ja jopa jouluaattona mies joi perskännit ja sammui sänkyynsä! Tämä yksi syy miksi vituttaa.
Toiseksi: olen saanut tarpeekseni perheestäni. En viihdy heidän kanssaan ja minulle valitetaan siitä, kun en puhu heille enää mitään ja sitten jos joskus erehdyn menemään tuonne, niin kuulen vain vittuilua ja morkkausta.
Kaiken järjen mukaan minulla pitäisi mennä hyvin: löysin itselleni rakastavan tyttöystävän, joka rakastaa minua oikeasti ja minä häntä. Minulla on ihana harrastus nimeltä musiikki. Minulla on kysyntää keikoille ja soittotaitoani arvostetaan.
Mutta silti jotain puuttuu. Koulussa olen vain "yksinäinenerakko" välitunteina ja kirjoitan runoja jossain nurkissa, tai olen tyttöystäväni kanssa.
Ystäväni olen menettänyt, koska he ovat pettäneet luottamukseni. Koulussa olen vain koulukiusauksen kohteena ja vanhempani vain huutavat minulle siitä, kun en tee asialle mitään.
Eli olen menettänyt itsetuntoni täysin ja olen miettinyt tehdä itsemurhan, mutta se on niin paskamisesti tehty "läheisille"ihmisilleni, että en tee sitä.
Anteeksi tilitykseni, mutta minun täytyi päästä purkamaan tämä jonnekin.
Miksi tämä? Koska: isäni on alkoholisoitunut viime vuosina uskomattomasti ja hän on aina vapaapäivinään humalassa. Ja jopa jouluaattona mies joi perskännit ja sammui sänkyynsä! Tämä yksi syy miksi vituttaa.
Toiseksi: olen saanut tarpeekseni perheestäni. En viihdy heidän kanssaan ja minulle valitetaan siitä, kun en puhu heille enää mitään ja sitten jos joskus erehdyn menemään tuonne, niin kuulen vain vittuilua ja morkkausta.
Kaiken järjen mukaan minulla pitäisi mennä hyvin: löysin itselleni rakastavan tyttöystävän, joka rakastaa minua oikeasti ja minä häntä. Minulla on ihana harrastus nimeltä musiikki. Minulla on kysyntää keikoille ja soittotaitoani arvostetaan.
Mutta silti jotain puuttuu. Koulussa olen vain "yksinäinenerakko" välitunteina ja kirjoitan runoja jossain nurkissa, tai olen tyttöystäväni kanssa.
Ystäväni olen menettänyt, koska he ovat pettäneet luottamukseni. Koulussa olen vain koulukiusauksen kohteena ja vanhempani vain huutavat minulle siitä, kun en tee asialle mitään.
Eli olen menettänyt itsetuntoni täysin ja olen miettinyt tehdä itsemurhan, mutta se on niin paskamisesti tehty "läheisille"ihmisilleni, että en tee sitä.
Anteeksi tilitykseni, mutta minun täytyi päästä purkamaan tämä jonnekin.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Itsemurha ei oikeasti koskaan kannata tiedän eroon tyypin joka teki itrsemurhan,kun ero tyttöystävävästään hän oli hänelle kaikki kaikessa lopuksi hänen vanhempansa murtuivat täysin ja miettivät miksi? kannattaisi ehkä mennä jollekkin oikeasti puhumaan vaikka sille tyttöystävälle tästä asiasta.Itsekkuin olen aika erakka tyyppi aina ollut tiedän ei se ole helppoa.Joskus väitetään kavereita löytyy helpolla,mutta ei se ole ainab totta.Mutta kannattaa niitäkin yrittää etsiä jos on mahdollista tai tahtoo.Kannattaa myös auttaa isääsi johonkin tuki ryhmään tai hoitoon,että pääsisi eroon alkoholista..
eipä mulla varmaan mitään muuta..
Hei, "Minä vaan". :)
Osaan tuskin antaa mitään hienoja neuvoja ja päädyn varmaan kirjoittamaan kauhean pitkän tekstin merkityksettömiä jaarituksia, mutta halusin kuitenkin reagoida jotenkin sun viestiin, kun nyt satuin sen lukemaan.
Ensiksi tuosta joulusta. En tiedä, miten vanha sä olet, mutta itse olen 17, ja vuosi vuodelta joulukin tuntuu aina vaan tylsemmältä ja mitättömämmältä juhlalta. Ennen itse jouluaattoa en ehdi nauttimaan joulunodotuksesta, kun pitää hoitaa kauheesti koulujuttuja ym., ja sitten koko vuoden kohokohta onkin äkkiä ohi ja alkaa tylsän uuden vuoden aaton odotus. En siis itsekään ole mitenkään kauhean hilpeällä mielellä nyt joulun jälkeen.
Sitten isäsi. Vaikka en sua tunnekaan, niin olen kyllä tosi pahoillani tuosta sun isän juomisesta. Varmasti ahdistava tilanne. Mun omilla vanhemmilla ei onneksi ole mitään alkoholiongelmaa, mutta silti mun mielestä juominen -vaikka se pysyisi kohtuudessakin- on todella vastenmielistä, eikä kenenkään pitäisi joutua näkemään omia vanhempiaan sellaisessa tilassa, siis humalassa.
Olisi kyllä tosi hyvä, jos saisit jotenkin hankittua isällesi apua. Tajuaako sun isä itse, että sillä on ongelma? Entä oletko puhunut asiasta muun perheesi kanssa?
Kiusaajista ja ystävistä, jotka on pettäny sun luottamuksen. Me ei tarvita ympärillemme ihmisiä, jotka ei välitä meistä. Sun kannattaisi todellakin vaan yrittää olla välittämättä niistä koulukiusaajista. Tiedän kyllä, että se on helpommin sanottu kuin tehty. Mut se on kuitenkin niin, että kukaan niistä typeristä ihmisistä ei oikeasti tunne sua -vain sä itse tunnet itsesi ja tiedät, mitä olet ja mitä et ole- joten niillä ei ole mitään oikeutta kiusata sua tai puhua susta pahaa.
Ainakaan mun mielestä "yksinäisissä erakoissa" ei ole mitään pahaa. Kuulostaa muuten tosi mukavalta, että sä kirjoitat runoja. (Tyttöystäväsi on varmaan oikea onnen tyttö..) Mullakin on kyllä joskus vähän yksinäinen olo koulussa, vaikka on mulla siellä joitain kavereita. Ei kuitenkaan ketään sellaista, jonka kanssa tuntisin olevani "samalla aaltopituudella". En ole varsinaisesti joutunut koskaan koulukiusatuksi, mutta opettajan lapsena oon saanut kuulla kaikkea p***aa muilta ikäisiltäni. Viimeksi pari viikkoa sitten yksi tyttö päästi suustaan jotain typerää tästä mun opettaja-vanhemmastani, ja mua alkoi taas ottamaan päähän koulu ja ne ihmiset siellä. Ollaan sentään jo lukiossa. Eikö ne ihmiset todella tajua, että mua voi loukata, jos ne puhuu jotain typerää mun perheenjäsenistä, vaikka se ei mitään sen vakavampaa oliskaan?! Vuosien varrella musta on tullut tosi herkkänahkainen kaikelle tollaiselle, vaikka tiedän, että pitäisi vaan jättää ne jutut omaan arvoonsa.
Varmasti sun itsetunto kärsii, kun tilanne kotona ja koulussa on mitä on. Toivon kuitenkin, että sä pysyt vahvana ja ymmärrät, ettei sun kannata kuluttaa itseäsi surulla tai vihalla tai katkeruudella kaikenlaisten tyyppien takia, jotka ei oikeasti tiedä susta tai sun elämästä mitään. Ja muista, että vain sä itse voit tehdä oman elämäsi paremmaksi. Toivottavasti sä opit niistä virheistä, joita sun läheiset kuten vaikka isäsi on tehnyt, ja osaat itse aikuisena välttää samoja asioita. "Vaikeuksien kautta voittoon..."
Ja vielä niistä hyvistä asioista. Sehän on hienoa, että olet löytänyt tyttöystävän ja teillä menee hyvin. Ja kiva kuulla myös, että sulla on musiikki harrastuksena. Mullekin musiikki on tärkeä asia. (Joululahjat sentään piristi tänä vuonna - sain nimittäin toivomani sähkökitaran... :))
Toivottavasti pystyt puhumaan tyttöystävällesi ja perheellesi asioista, jotka sua vaivaa. Jos se ei kuitenkaan onnistu, niin onhan niitä paikkoja, joihin voi soittaa tai joissa voi käydä juttelemassa. Ei sitä tarvitse olla ihan sekaisin, että voi ottaa yhteyttä ammatti-ihmiseen. Sitä varten ne on olemassa, että niille voi puhua, jos tarvitsee vaikka vaan jonkun, joka kuuntelee.
Huoh, tulipas kirjoitettua... Vaikka kukaan ei lukisikaan tätä loppuun asti, niin teki se kuitenkin ainakin mulle hyvää purkaa ajatuksia taas vaihteeksi.
Koittakaa ajatella positiivisesti ja nauttia jäljellä olevasta lomasta. :)
Kiitos Carolina ja sinä toinen kuka oletkaan :)
Tämä elämä nyt on vain tämmöistä. No siis olen 15-vuotias poika, jos se nyt jotain kiinnostaa. Ja minä kyllä kanssa tiedän miltä tuntuu, kun vittuillaan äidin olevan opettaja, koska oma äitinikin on opettaja. :)
Mutta siis, aiheen ydinhän on se, että minä en tiedä mitä minä olen tehnyt esim. koulussa oleville ihmisille, jotka minulle vittuilevat. En puhu pahaa kenestäkään, en kiusaa ketään ja olen tämmöinen rento. Ihmiset ovat jakautuneet koulussa periaatteessa "kahtia": on ihmisiä, jotka haukkuvat/kiusaavat/puhuvat paskaa koko ajan ja on ihmisiä jotka pitävät minua parhaana tyyppinä mitä ovat tunteneet koskaan. Ihme porukkaa, mutten voi mitään. Kaupungissani on kaksi ylä-astetta ja yhteenaikaan olin vaihtamassa koulua, mutta ihmiset jotka ovat oikeasti minun ystäviäni saivat minut luopumaan siitä ajatuksesta.
Isästäni sen verran, että olemme ihan hyviä kaverita sillon kun se on selvinpäin. Kännissä siitä ei oikein ota selvää.. :/ Perheväkivaltaa meillä esiintyi paljon kun olin pieni ja minuakin pieksettiin oikein urakalla, mutta nyt kun olen vanhempi, niin vanhempani eivät pärjää enää minulle ja jos pikkusisaruksiani uhataan löydä, niin aina kun vain satun paikalle estän sen. Ainakin siinä olen omastamielestäni onnistunut, että meidän talossa on väkivalta vähentynyt minun vanhentumisen myötä. Koska nyt minulla on voimaa ja itseluottamusta lopettaa hakkaamiset ja tappelut.
Mutta kiitos oikeasti nuista tekseteistä. :) Olen itse jo pitkään miettinyt terapeutille menoa tai soittoa jonnekin lasten -ja nuortenpuhelimeen. Mutta katsoo nyt miten tämä etenee.
En tiedä, voihan tämä olla sitä "murrosikäisen höpinääkin", mutta jotenkin tuntuu, että ei kaikilla ihmisillä voi olla samanlaista?
Minulla melkein samanlainen joulu ja melkein samanlainen tilanne kotona. Minullakin rakastava poikaystävä ja muutama kiva harrastus. Haluaisin silti vain pois täältä...
Toisessa tilanteessa voisin sanoo, että kiva saada kohtalontovereita, mutta tää taitaa olla semmonen asia, että se ei välttämättä niin kiva juttu ookaan.. :)
halvaisin pois kotoa :)
jolu meidän perheessä on aina ollut niin että.. noh minä ja äiti kahdstaan.. äiti vetää kännit heti kun herää ja nukahtaa siinä kolmen maissa ilta päivällä.
muttakun tuota on jo jatkunut niin monta vuotta ja kaikkea no paskaa on tapahtunut niin eihän tuota enää ees pitä mitenkään kauheana..
saan yleensä sitten lahjaksi kasan videoita nykyään dveedeitä ja sitten vahtailen niitä sen joluaaton. ja naureskelen sitten sielä yksinäni.
en oikein voi lähteä kotoa vielä pois... koska olen vielä yhen vuoden alaikäinen.. ja koska äiti raksa uhkaa suurin piirtein tappaa itsensä jos lähde.
minulla ei ole ketään joka rakstaa minua.. :) paitsi ehkä isosisko joka niitä dvedeitä minulle lähettää.
mutta kyllä sinä vielä kestät ajattele että enää muutama vuosi ja pääset pois.
jotkut perhesuhteet jopa lämpeevät kun tyypit muuttaa erilleen toisistaa :D
minä uskon että joko sovit välisi ystäviesi kanssa. tai saat uusia.. mutta vielä hienompaa on että sulla on joku joka oikeasti välittää sinusta :) olet oikeassa siinä että sinun pitäisi olla asiasta todella onnellinen ja iloinen.
jos sinun iskälle on tulossa alkoholi onkelta tai sillä on alkoholi ongelma siihen kait pitäis hankkia jotain apua.. :( vaikka voisit puhua asiasta äitisti kanssa jos sille nyt ylipäätään pystyy mitään puhumaan.
vittuilu taitaa olla aika yleitä.
saan kuulla sitä äipältä myös koko ajan.. vain sulle voi käyä noin. ei sinun kannata ees yrittää ko kuitenki mokaat taas kaiken.
mie en välitä vaikka kuolisit, mie en sulle enää ikiä ruokaa tee, ynnä muuta mukavaa.
koita jaksaa.. mieki koitan. enää mutama vuosi.
antakaa pilkun-nussiat sitte anteeksi nuo minun kirjotus virheet...
näppis on vähän sökönä.. :)