Joulunaika. Oltiin neljä vuorokautta sähköttä; onneksi sentään oli niitä ulkotulia ja takassa paloi valkea yötä päivää. Laatikot vaimo oli tehnyt jo etukäteen jotka sitten vain lämmitettiin vanhan puuhellan uunissa.
Mutta kyllä siinä kieltämättä kaupunkilainen jo kaipasi virtaa. Millä ihmeellä sitä joskus muinoin pystyttiin olemaan ilman sähköä? Onhan se kynttilänvalo toki hieno ja tunnelmaa tuova mutta ei sitä montaa vuorokautta sen valossa pysty nykypäivänä elämään.
Ja kylmäkin meinasi tulla. Ainoa joka todella nautti maallaolosta, oli tuo meidän nelijalkaisemme. Se ei pienistä säikähdä. Tuntui kuin sille olisi aivan sama onko sähköjä vai ei, vauhti päällä oli koko ajan. Oltiin sitten sisällä tai ulkona.
Mutta kyllä siinä kieltämättä kaupunkilainen jo kaipasi virtaa. Millä ihmeellä sitä joskus muinoin pystyttiin olemaan ilman sähköä? Onhan se kynttilänvalo toki hieno ja tunnelmaa tuova mutta ei sitä montaa vuorokautta sen valossa pysty nykypäivänä elämään.
Ja kylmäkin meinasi tulla. Ainoa joka todella nautti maallaolosta, oli tuo meidän nelijalkaisemme. Se ei pienistä säikähdä. Tuntui kuin sille olisi aivan sama onko sähköjä vai ei, vauhti päällä oli koko ajan. Oltiin sitten sisällä tai ulkona.
Vastaukset 8
Vanhimmat
ajatellut, että pulassa oltaisiin jos tulisi kaupunkilaisille pidempiaikainen sähkökatkos keskellä kylmintä (eikä tarvitsisi olla niin kylmäkään) talvea.
Kyllä oltaisiin pulassa. Se onkin ihan hyvä joskus käydä sellaisessa paikassa missä tekee havaintoja asioista ja alkaa arvostamaan sitä mitä itsellä on ja mikä tekee sitä elämästä helpomman näillä avuin.
Kyllähän ne monet mummoni-ikäiset tietävät mitä tuo sähköttä/vedettä eläminen tuolla maalla on ollut. Mutta ovatpahan olleet hyvässä kunnossa ja usein myös eläneet pitkän elämän. Nykyaikana valitetaan liian pienistä, jäädään eläkkeelle nuorenpina, kyvyttömänä tähän hurjaan työrutiiniin mitä nykyään on. Istutaan (niinkuin nyt itsekkin) koneen edessä, ei ole tarvinnut kanniskella aamuvesiä kahvinkeittoon, eikä lämmittää kaminaa, voisin kuulla mielessäni mummo vainaani sanovan "kyllä silloin kun minä olin sinun ikäisesi..."
ei ole vain teidän kaupunkilaisten...
Täällä asuinpaikassani rakennetaan viimeistä päivää komeita taloja komeine takkoineen,mutta viime jouluna kun ne sähköt oli poissa niin moni joutui kotoaan lähtemään,sillä mitäs iloa takasta on,kun ei puita omisteta,koristeeksi muurattu koko hoito :)
Me pärjättiin ihan hyvin,takassa tulet ja keittiössä puuhella jossa ruoat ja kahvit helposti valmistui.Ainoastaan pimeys häiritsi vaikka meillä paljon kynttilöitä olikin,mutta lapsilla oli toki tylsää iltaisin kun oli niin pitkään pimeää :)Koputan kuitenkin puuta,sillä jos tämä sattuisi esim miehen työreissun aikana,niin yhdelle ihmiselle olisi vähän liikaa hommaa.
mutta kuten sanoit, ne illat on kauheita. Aatto nyt meni kun oli muuta tekemistä mutta muuten oli aika pitkää. Varsinkin kun ei ollut edes radiota. Päätinkin juuri tänä Jouluna että seuraava ostos on pattereilla toimiva radio. Ei näet auta että omistaa hienot stereot jos niihin ei ole virtaa. Kyllä siinä jää Joululaulut oman lauluäänen varaan, ja kokemuksesta tiedän että sitähän ei kauaa kuuntele kukaan.
Muutenhan meillä oltiin kaukaa viisaita kun tehtiin remonttia vuosien varrella. Jätettiin keittiöönkin vanha hella ja kunnostettiin sitä vain. Ja kaivokin on omasta takaa.
ilman sähköä hetkeäkään. Sen verran olen kaupunkilainen vaikka maaseudusta pidänkin, niin täytyy siellä kyllä sähkö olla ja telkkari joka toimii.
Meillä meni hyvin kun sai olla kotona melkein koko joulun. Eilen olimme kylässä Leon siskon luona. Nyt kun on melkein " vanha " arvostaa sitä että nyt olemme me ne joiden luokse on "pakko" tulla.
Aikanamme mekin olimme niitä jotka reissasivat kaksien appivanhempien ja muiden sukulaisten väliä, tuli persuuksissa. Kesti kauan palautua normaaliin arkeen. Olen usein miettinyt miten sitten olisi ehditty lainkaan jos minulla ja Leolla olisi vielä olleet omat mummot ja papat elossa.
en ole siitä asiasta välittänyt koskaan. Omalla äidilläni joskus alkuaikoina käytiin mutta lasten kasvaessa se oli mummo joka tuli sitten meille, ei enää toisin päin.
Joulu tykätään viettää perheen kesken; nytkin lapset emäntineen tuli aattona syömään. Meinasi tosin käydä kalpaten mutta kyllähän siitä jotenkin selvittiin.
Meillä viime jouluna meni mökiltä sähköt kun kinkku oli uunissa. Se vietiin sitten kaupunkiin sukulaisten uuniin paistumaan ;))
Laatikot oli valmiina ja niitä lämmiteltiin pannussa vanhalla puuhellalla jne. Oli se aikamoinen kokemus, ilman sähköä kynttilöiden ja myrskylyhtyjen valossa...
Partiossa olen monet kerrat ilman sähköä ja tv:tä elänyt jopa yli viikon, ja siitä olen vielä maksanutkin :) Tosin sillä erolla, että sillon on tiedettty, ettei sähköjä ole ja siihen on osattu valmistautua :)
että tuli tällä kertaa hankittua se kinkku valmiina. Vain sellainen muutaman kilon pallokinkku. Juuri siksi että päätettiin mennä sinne maalle Jouluksi.
Ei nimittäin ollut ensimmäinen kerta kun siellä sähköt on poikki.