Laivayhtiö Tallink huijaa asiakkaitaan:
1. Asiakas ostaa hotellimatkan Tallinnaan, mihin kuuluu 33€ jouluruoka per/hlö. Ihan kivaa, mutta ruoka loppuu kesken!! Suomalaiset asiakkaat hotelli Vana Wirussa saavat vaikka syödä kynsiään, mutta ruoka ei riitä kaikille. Mutta kyllä laivayhtiölle rahat kelpasi jouluateriasta, mitä sillä on väliä vaikkei ruokaa saakkaan. Pääasiahan on, että yhtiö saa rahaa suomalaisilta!
2. 25.12. Asiakkaat ovat ostaneet matkan, mihin kuuluu aamupala hotelli Vana Wirussa... Yhdeksän jälkeen aamulla pöydästä on loppunut:
-PUURO
-LEIPÄ
-3 ERILAISTA PASTEIJALAATUA
-LOHI
-KAHVI
Ja mitä sitten pöydästä löytyi...Venäläistyyppistä leikkelettä ja muutama hassu juustosiivu, lämmitettyä maitoa ja kuumaa vettä. IHAN KUIN OLISI OLLUT VANHASSA KUNNON NEUVOSTOLIITOSSA!! JA se palvelu; Venäläistä syntyperää olevia tarjoilijoita, joilta ei saanut hymyä eikä huomenia. Tympeitä ja epäystävällisiä!
2. Suomalaiset odottavat innolla kotiin pääsyä...26.12. Tallink lahtaa Meloodiaan asiakkaansa välittämättä siitä, että saavatko kaikki istua laivalla. NO mitä sillä on väliä, pääasiahan taas on vain se, että asiakkaat maksavat matkansa, ei sillä ole laivayhtiölle mitään merkitystä, että asiakkaat seisovat kolme tuntia laivalla!
Asiakkaat istuivat lattioilla. Jopa vanhukset joutuivat istumaan lattioilla!! KYLLÄ HÄVETTÄÄ LAIVAYHTIÖN PUOLESTA, härskiä venäläistä "rahat pois" toimintaa.
Olisi muuten kiva tietää mitä EU:n lainsäädäntö sanoo siihen, että ihmiset joutuvat seisomaan tai istumaan likaisella lattialla laivassa, joka joutui tulemaan lahden yli kovassa aallokossa?
JA ONKO EDES LAILLISTA, että myydään lippuja enemmän kuin mitä on istumapaikkoja?
Kyllä täytyy ihmetellä, miten ihmiset suostuvat vielä rahoittamaan kyseistä laivayhtiötä! Meille tämä oli ensimmäinen ja viimeinen kerta kun asioimme Tallinkilla.
1. Asiakas ostaa hotellimatkan Tallinnaan, mihin kuuluu 33€ jouluruoka per/hlö. Ihan kivaa, mutta ruoka loppuu kesken!! Suomalaiset asiakkaat hotelli Vana Wirussa saavat vaikka syödä kynsiään, mutta ruoka ei riitä kaikille. Mutta kyllä laivayhtiölle rahat kelpasi jouluateriasta, mitä sillä on väliä vaikkei ruokaa saakkaan. Pääasiahan on, että yhtiö saa rahaa suomalaisilta!
2. 25.12. Asiakkaat ovat ostaneet matkan, mihin kuuluu aamupala hotelli Vana Wirussa... Yhdeksän jälkeen aamulla pöydästä on loppunut:
-PUURO
-LEIPÄ
-3 ERILAISTA PASTEIJALAATUA
-LOHI
-KAHVI
Ja mitä sitten pöydästä löytyi...Venäläistyyppistä leikkelettä ja muutama hassu juustosiivu, lämmitettyä maitoa ja kuumaa vettä. IHAN KUIN OLISI OLLUT VANHASSA KUNNON NEUVOSTOLIITOSSA!! JA se palvelu; Venäläistä syntyperää olevia tarjoilijoita, joilta ei saanut hymyä eikä huomenia. Tympeitä ja epäystävällisiä!
2. Suomalaiset odottavat innolla kotiin pääsyä...26.12. Tallink lahtaa Meloodiaan asiakkaansa välittämättä siitä, että saavatko kaikki istua laivalla. NO mitä sillä on väliä, pääasiahan taas on vain se, että asiakkaat maksavat matkansa, ei sillä ole laivayhtiölle mitään merkitystä, että asiakkaat seisovat kolme tuntia laivalla!
Asiakkaat istuivat lattioilla. Jopa vanhukset joutuivat istumaan lattioilla!! KYLLÄ HÄVETTÄÄ LAIVAYHTIÖN PUOLESTA, härskiä venäläistä "rahat pois" toimintaa.
Olisi muuten kiva tietää mitä EU:n lainsäädäntö sanoo siihen, että ihmiset joutuvat seisomaan tai istumaan likaisella lattialla laivassa, joka joutui tulemaan lahden yli kovassa aallokossa?
JA ONKO EDES LAILLISTA, että myydään lippuja enemmän kuin mitä on istumapaikkoja?
Kyllä täytyy ihmetellä, miten ihmiset suostuvat vielä rahoittamaan kyseistä laivayhtiötä! Meille tämä oli ensimmäinen ja viimeinen kerta kun asioimme Tallinkilla.
Vastaukset 51
Vanhimmat
ettei joulunne onnistunut odottamallanne tavalla. Helpointa on tietysti syyttää sitä jolta matkanne tilasitte. Kuitenkaan Tallink ei varaa hotelleihin ruokia vaan hotellit tekevät tämän ihan itsenäisesti. Eli syyttävät sormet hotellin suuntaan, Tallink, vaikka suuri yhtiö onkin ei pysty kaikkea kontrolloimaan.
Meloodiasta: Laivassa on paljon istumapaikkoja, mutta jos se on jostain syystä aivan täysi(kuten lomasesongeilla yleensä on) kannattaa olla kaukaa viisas ja lunastaa itselleen HYTTI!(jos ei jaksa seisoa) Pihimpi säästää ja istuu sitten lattialla.
Esimerkiksi Rosella-laivalla ei tarvitse olla kuin puoliksi täynnä niin istumapaikoista ei tarvitse edes uneksia!
mutta me olemme maksaneet rahaa Tallinkille niin matkoista kuin myös ruuastakin, joten eiköhän se Tallink viimekädessä joudu maksumieheksi!
Maksaa Melodialla 30€, Romantikalla 40€, Melodialla on 1500 matkustajapaikka jota varmasti ei ylitetä,sitä viranomaiset valvoo. Tallinassa olis pitänyt ottaa yhteyttä ravintolan vuorossa olevaan päälikköön.
ja ei muuten ollut istumapaikkaa!! En viitsinyt paskasella lattialla istua, joten siinäpähän seistiin ja kärvisteltiin! Kiitos vain Tallink!!
"Melodialla on 1500 matkustajapaikka jota varmasti ei ylitetä,sitä viranomaiset valvoo." Joopa joo, ihme kun en löytänyt sitä vapaata tuolia mistään kolkasta siitä kiposta, paitsi siis alá cartte puolella, missä pöydät huusivat tyhjyyttään!!
Ota viranomaisiin yhteyttä kyllä sinua on viety niinkuin 'LITRAN MITTAA'..
http://www.fma.fi/
Tallinkilla on SOPIMUS kysessä olevan hotellin kanssa, se että HOTELLI ei pysty tarjoamaan aamiaista/lounasta kaikille, ei liity nyt mitenkään TALLINKIN...ymmärät kai, etei halvalla HYVÄ saa???
on pikku summa Tallinan hotellissa aamupalalla...
merenkulkuhallitukselle ilmoitus!
eivät näköjään juntit itse myös teidä, MITÄ he oikein haluavat! laiasta laitaan vastauksia, mutta ei minkänäköistä järkea tai tolkua niissa kirjoituksissa!
luulet saavasi 33€:lla kaksi yötä tallinnasta hotellissa ja ruuat päälle!! Et voi olla niin tyhmä kuin sanot... anna mun kaikki kestää!!
Sinun täytyy olla joku tallinkin henkilökunnasta, ja kovasti näköjään yrität putsata likaista pesäänne...
..tallinkin viroilainen henkilökunta täälä vastailemssa, päättelin vain kirjoituksesta tuossa yllä. Hmm..
Hotelli kyllä kattaa itse pöytänsä, mutta on tehnyt jonkimoisen markkinointidiilin Tallinkin kanssa kerta sieltä saitte ruokanne varattua.
Tee siis Tallinkille reklamaatio, mikään ei estä toimittamasta sitä myös ko.hotellille. Odottele mitä vastaavat ja jos vastaus on suoraan markkinoinnin oppikirjasta oleva "Pahoittelemme kokemaanne mielipahaa" ilman mitään todellista selitystä tapahtuneesta tai hyvitysehdotusta niin ei muuta kuin sama kirjelmä jakoon Tallinkin korkeampiin elimiin..
Kokemusta on Central -hotellista, jossa hotelli vain pahoitteli, että kännykkä anastettiin huoneesta ja että henkilökunta ei reagoinut mitenkään tai edes etsinut numeroa josta liittymän voi sulkea..Emme tyytyneet vastaukseen vaan latoimme kijeen myös koko hotelliketjun markkinoitipäällikölle, suomen edustajalle jne. Tämän seurauksena meille korvattiin kännykän hinta (mutta selvitystä tälle huonevarkaudelle ei koskaan toki saatu).
Eli asiallienen kysely menemään Tallinkille sekä hotelliin..
pitäs saaha majotus ja ruoka tuon tason kaupungissa, hotelleissa ja muutenki on se kova hinta.
Ei Tallink mitään huijaa,vaan on siirtynyt kvartaalitalouteen.
nim.osakkeita ostanut.
Tallink lienee tässä tapauksessa paitsi varustamo, myöskin vastuullinen matkanjärjestäjä. Valmismatkoja koskeva lainsäädäntö määrittelee vastuullisen matkanjärjestäjän vastuun. Jälkikäteen kaiketi mahdollista saada hyvitystä eli korvausta. Kehottaisin ottamaan yhteyttä Kuluttajavirastoon. Vitutusta ei tietenkään korvata täysimääräisesti - varsinkaan jälkikäteen.
tuossa tuumin, että laitan valituksen rullaamaan kuluttajavirastoon. Joo, ja sitä vitutusta ei sitten korvaa mikään... No ei auta muu kuin vain varoitella Tallinkin epäluotettavuudesta!!
Viron tarbjakaitse=kuluttansuoja on tehokkaampi sitä Viron firmat pelkäävät.
http://tarbijakaitse.ee/
Tulin Viikkarilla Suomeen juuri samana päivänä kuin sinä Meloodialla 26/12-05.
Ole onnellinen ettet viikkarilla tullut siellä on vielä vähemmän tuoleja kuin muissa laivoissa
ja suurin osa ihmisistä istui lattioilla kun ei Rosellassa ole riittävästi istumapaikkoja edes silloinkaan kun ei ole sesonki aika.
Istumapaikkoja ei ole missään Tallinnan liikenteen hitaissa laivoissa riittävästi,
oletko muuten huomannut sitä.
Liike idea on ettei ihmiset istuskelisi tuoleissa vaan liikkuisisivat ympäri laivaa ja kuluttaisivat rahaa tax-freehin,baariin,ravintolaan erilaisiin peliautomaatteihin tai ostaisivat ylihinnoitellun hytin laivamatkan ajaksi.
"Ole onnellinen ettet viikkarilla tullut siellä on vielä vähemmän tuoleja kuin muissa laivoissa" No just joo, ei se minua lämmitä yhtään enepää, ihan sama ongelma oli Tallinkilla!
"Istumapaikkoja ei ole missään Tallinnan liikenteen hitaissa laivoissa riittävästi,
oletko muuten huomannut sitä." No en todellakann ole huomannut, sen verran harvoin tulee käytyä kyseisessä paikassa... En siis kuulu ns. vakiokalustoon!
tiedät ettei istumapaikkoja ole muillakaan laivoilla mutta silti jaksat valittaa? Onko tämä Suomalaisten logiikkaa, vai eikö poromaalla ole muuta tekemistä kuin jatkuva valitus?
Miksi, ette kulje nopeilla laivoilla. Matka kestää 100 min. ja jokaiselle löytyy istumapaikka. Kännissä örisevia matkustajia on myös vähemmän. Saa sitä muuten tilata risteilypaketin noille nopeillekin laivoille.
ilmoitti, ettei pika - alukset liikennöi 25.12.2005 jälkeen. Keväällä sitten uudestaan liikennöi.
Netistä!
tottakai tarksitin netistä! Netti ei vaan antanut paluu päivälle kyseistä nopeaa alusta, siksi jouduinkin soittamaan puhelin palveluun.
Silja näyttää jatkavan "pikatietä" Tallinnaan 08/01 saakka. Olisit vaihtanut laivayhtiötä.
Vaikka myöhäistähän tämä on, kun olet jo matkasi tehnyt.
Hyvää Uutta Vuotta!!
Ensikerralla on syytä todella tarkoin valita laivayhtiö millä matkustaa!
Samoin sinulle mukavaa uutta vuotta 06!
MUISTA pysyä pois Virosta sinun IP osoite on jäljitetty! Viro ei ole nipotajien/nättinokkien maa!!!!
Terv. SERGEI
http://fi.wikipedia.org/wiki/IP-osoite
SITÄ SAA MITÄ TILAA!!!!!
http://www.edu.lahti.fi/~lsimpane/et_osaa.jpg
laskee jätteensäkin mereen, muutaman kympin säästäen ?????? ÄLKÄÄ käyttäkö tuota yhtiötä.
Kohta muita yhtiöitä ole, kierettävä Pietarin kautta.
Yritä päivittää itsesi
"2. Suomalaiset odottavat innolla kotiin pääsyä...26.12. Tallink lahtaa Meloodiaan asiakkaansa välittämättä siitä, että saavatko kaikki istua laivalla. NO mitä sillä on väliä, pääasiahan taas on vain se, että asiakkaat maksavat matkansa, ei sillä ole laivayhtiölle mitään merkitystä, että asiakkaat seisovat kolme tuntia laivalla!
Asiakkaat istuivat lattioilla. Jopa vanhukset joutuivat istumaan lattioilla!! KYLLÄ HÄVETTÄÄ LAIVAYHTIÖN PUOLESTA, härskiä venäläistä "rahat pois" toimintaa. "
Matkustin itse 26.12 Meloodialla Helsinkiin ja istumapaikkoja oli riitävästi joka puolella.
tällä saitilla riittää. Monet jopa kuvittelevat matkustavansa Tallinnaan täydeksi lastatulla laivalla, jotta voisivat tänne kirjoittaa ja sättiä virolaista yritystä. Aika säälittävää toimintaa, kyllä näin suomalaisena hävettää usein kanssasuomalaisten toiminta ja valitus.
suomalaisena lukea näitä viestejä,taitaa olla joillakin liian hyvin asiat kun ei ole muuta tekemistä kuin narista joka asiasta.Mitähän sotiemme veteraanit ajattelis nyt,kannattiko tällaisten surkimusten ja valittajien puolesta uhrata parhaat vuotensa?
Meidän ryhmän lisäksi eräs toinenkin seurue teki (kirjallisen)ilmoituksen paikkojen vähyydestä!
Luuletteko, että tuo neukkupropaganda uppoaa suomalaisiin??!!
Ja jos todella olet ollut Meloodialla 26.12.05, niin olisit kyllä tasan selvillä, että ihmiset istuivat lattioilla ja portailla. Mutta selvästi näkee näiden ihmiseten kirjoittelusta, että teille kelpaa mikä tahansa sonta, mitä sillä on väliä mitä se maksaa tai miltä se näyttää....
perille vai etkö lue muiden vastauksia? Aikaisemmissa viesteissä nimenomaan painotettiin sitä, että muilla laivoilla on vielä vähemmän istumapaikkoja kuin meloodialla. Se että ruuhka-aikana EI OLE istumapaikkoja on isoilla laivoilla enemmän SÄÄNTÖ kuin poikkeus. Mikä tässä on niin vaikeaa ymmärtää???
Ainahan voi lunastaa itselleen hytin jos ei halua seisoa. Viisas olisi tietysti mennyt alacarte ravintolaan ja tilannut lasin viiniä/salaatin ja istunut tyytyväisenä matkan siellä. Pihinä saa aina kärsiä, etkö tiennyt tätä?
Mikä tässä on neukkupropagandaa, toveri hyvä? ;)
Paljastat jo totaalisen tyhmyytesi!! Lopeta jo tuo vinkuminen!!
En ole Tallinkin edustaja, olen ihan tavallinen matkustaja. Ja ei kelpaa minullekin mikä tahansa sonta.
Mutta täällä kerralla oli laiva ihan normaali täynnä, matkan keskellä sain istua monessa paikassa.
Monet ihmiset tykkävät reisulla nukkumisesta. Jos heille ei riittää istumispaikkoja, he nukkuvat lattialla. Eivät osta hytteja, koska haluavat säästä rahaa.
siltä, että sinulle sonta kelpaa kun Tallinkin Meloodialla viitsit matkustaa!
todellisen tyhmyyteni? Luettelin sulle vaihtoehtoja, joilla matkastasi olisit saanut omalla aktiivisella toiminnallasi paljon miellyttävämmän.
Tarkennatko vielä miten "vingun"? Olet näköjään sellainen perusporo, jolle ei neuvot kelpaa. Kaikki tehdään oman ison pään mukaan ja sitten valitetaan.. Sama kuin heittäisi helmiä sioille!
Joskus matkan hyvä aikataulu määrä enempää kun loputon valitaminen pikku asioista. Säästää aikaa ja hermoja.
jankjankjank
aikaisemmin kirjoittamani oikeaksi;)
KYLLÄ!!!! Olet oikessa, kaikista pikkuasioista ei jaksa valittaa;)
Internetiportaal Suomi24 ja ajalehe Helsingin Sanomate jututubades kutsutakse üles laevafirmat boikottima. Üleskutset on levitatud ka SMS-ide kaudu.
ja lehvitavad kui pole midagi muud teha...
Laivoilla matkustajamäärä on monen eri tekijän lopputulos. Jokusia matkustajamäärään vaikuttavia tekijöitä
1. Hyttipaikkojen määrä
2. Istumapaikkojen määrä
3. Aluksen koko
4. Aluken reitti
5. Matkan kesto
6. pelastusveneiden, lauttojen ja liivien määrä
7. Aluksen katsastus
Aamupaloista yleensä:
Puuro, leipä ja kahvi nyt kuuluvat aamupalapöytään, mutta missä on aamupalapöydän sisältöön määritelty että 3 pasteijalaatua ja lohi. Hotelleissa aamupalapöydän koostumus muuttuu niin meillä kuin maailmallakin tilanteen ja sesongin mukaan.
Jos aamupalapöydästö yhdeksältä loppuu puuro, sen saaminen saattaa olal hankalaa, mutta kahvia kuitenkin saa pyytämällä.
Minulla ei ainakaan koskaan ole Vana Wirussa käydessäni ole ollut ongelmia palvelun tai tarjoilun saamisessa.
ehkäpä syödään liian paljon? :))
Virolaisvarustamo Tallinkin pörssi-ilakointia kesti vain hetken. Osake pysytteli myyntihintansa yläpuolella ainoastaan yhden päivän, minkä jälkeen kurssi on ensin laskenut ja sitten tasaantunut. Listautumisantiin osallistuneet ovat menettäneet vajaassa kuukaudessa osakkeiden arvosta kuutisen prosenttia.
Viisaat ostavatkin niitä myöhemmin. Osakeannin jälkeinen lasku on aivan tavallista! Etkö tätä tiennyt?
Kuusi prosenttia ei ole sitäpaitsi edes paljon, muista kertoa sitten meille myös kun kurssi nousee!
Et ole ottanut huomioon että
17.000 virolaista merkkasi osakkeita !
Todellinen kansan osake siis, ja hyvät mahdollisuudet että saavat jatkossa joitakin etuja ?