kertokaahan hyvät ihmiset mitä pitäisi tehdä!!
minulla on keksikokonen villakoira ja sillä on kaverina löwchen.meidän perheeseen kuuluu lisäksi 9kk vanha poika ja avomieheni.tämä löwchen tuli taloon ollessaan 5vuotta.poika oli silloin pari kk.tämä löwchen ei meinannut hyväksyä miestäni ollenkaan ja jouduimme kutsumaan jopa koirateraupeutin kylään.sitten meni kaikki jonki aikaa hyvin,mutta nyt joulun aikaan tämä löwcen puri varoittamatta poikaamme käteen.mieheni oli sitä mieltä että nyt riitti ja soitinki kasvattajalle että näin oli tapahtanut ja että koiraa emme voi enää pitää.mutta onko oikea ratkaisu..?koira on todella kiintynyt minuun heti alusta lähtien,ei mene muitten kans edes pihalle.ja poikaa on yleensä vahtinut ja ei meinaa päästää vieraita hänen lähelleen.että mistä tällainen reaktio että puri poikaa ihan yllättäen..?se tapahtui kun minä makasin sohvalla ja koira lattialla minun vieressä.poika konttasi sohvan viereen ja meinasi nousta sohvaa vasten.poika ei koskenut edes koiraan.voiko olla että koira on niin kiinni minussa ja koki mustasukkaisuutta?hyvät ihmiset antakaa neuvoja.olen itse ollut koirien kanssa tekemisessä koko elämäni ja mulla on kokemusta vähä vaikka minkälaisista tilanteista mutta tämä on vähän vaikeempi juttu.koira on muuten kiltti ja tykkää ihmisistä ja etenki lapsista.niin sen takia ihmettelen että mikä sai koiran käyttäytymään noin.kiitos jo etukäteen!!!

Vastaukset 5
Vanhimmat
siitä tilanteessa varmasti oli kysymys. Miten sen vahtimisen sitten saisi pois, niin siihen olen väärä henkilö vastaamaan. Tilanteeseen tuo selvyyttä ongelmakoira kouluttaja tai kouluttaja jolla on paljon kokemusta.
Koira pitää pientä lasta alempi arvoisena tai vertaisenaan ja on samalla mustasukkainenkin,lapsen saamasta huomiosta,lapsi menee edelle koiran mielestä,niin tietenkin pitääkin lapsen olla tärkeämpi.
Jos tilanne saa jatkua koiran ehdoilla,se voi uusiakin saman.Eli purra pahemminkin.Mutta miten tilanteesta pääsisi on oltava lapsen puolella ja näytettävä koiralle että lapsi sulle tärkeä ,on emännän aarre,jolle ei saa tehdä mitään pahaa,puhumattakaan puremisesta.Tai muuten koira saa tuntea "nahoissaan emännän vihat"joutuu suosion ulkopuolelle.
Koiralla taitaa olla vihaisuutta mikä ei ole hyvä lapsiperheessä.Joskus lapsi saattaa yllättäen mennä koiran luo kun ei aikuiset huomaa ja silloin on myöhäistä,kun koira alkaakin vahtia vaikka sinun kenkiä tai jotain sinulle kuuluvaa.Vaikeita ratkaisuja on edessäsi.
Kumpi sulle on tärkeämpi, koira vai OMA LAPSI?!? Mietihän nyt vähän, oikeesti jos se koira joskus satuttaa lastasi kovaa, niin entäs sitten? Sitten on turhaa katua, että miksi et antanut koiraa pois silloin kun tästä oli jo aavistus. Tuurilla lapsellesi tulee vielä koira-kammo, etkä voi enää pitää minkäänlaista koiraa, edes kilttiä. En ymmärrä, miten voi olla noin vaikeeta. Kai nyt jokaiselle ihmiselle oma lapsi on se tärkein, jota suojellaan kaikelta?
Keeronpa nyt salaisuuden... Olen ehkä hiukan vinksahtanut mutta... Minä en pidä lapsista, itselläni varmasti olisivat koirat etusijalla. En ole enkä tee lapsia,ikinä. Siis mulle pätee lause "Lapset on kivoja, kun ei oo omia."
minulle tottakai on oma lapsi kaikkein tärkein.en tiedä ilmaisinko viestissäni oikein ku laitoin että olen soittanut jo kasvattajalle ja tiedottanut asiasta.koira lähtee takaisin sinne.minulle tulee tippa silmään mutta lapseni on minulle tärkein enkä voi antaa olla arvaamattoman koiran samassa taloudessa.jospa nyt ymmärtäisit oikein =) olisin vaan halunnut tietää että onko muilla samanlaisii tilanteita ollu että koira on noin kiintynyt omistajaansa että ei mene ees pissalle muitten kanssa ja että se olisi mennyt näin pitkälle kuin meillä meni..siis siihen että täytyy "suojella" minua omalata perheenjäseneltä..ja oliko kodin vaihdos ratkaisu vai paheniko se uudessa kodissa..?