Näin uutisissa että ilmeisesti ainakin Phuketissa harjoitellaan nyt kovasti mahdollisen tsunamin varalta, hälytyksiä soitellaan ja pelastajat juoksee rannalla, niin mietinpä vaan että onko jossain aikatauluja näille harjoituksille? Ettei käy niin että lähtee turhaan juoksemaan karkuun, tai toisaalta ettei lähde karkuun kun luulee että kyseessä on harjoitus.
Tsunamihälytys
harjoitukset?
2587
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tulin viime viikolla Krabilta ja Phi Phi:ltä ja niissä molemmissa ilmoitettiin julisteilla milloin harjoitus on ja kuinka pitää toimia.
Ao Nangissa ei edes huomanut mahdollisia harjoituksia mutta Phi Phi:llä oli ihan kunnon evakuointiharjoitus. Ketään ei pakotetu lähtemään evakuointipaikkaan mutta valtaosa ymmärsi asian tärkeyden ja totteli paikallisia viranomaisia, eikä hommaan mennyt kuin viisi minuuttia. En tiedä kuinka usein pitävät harjoituksia mutta joka tapauksessa niistä ilmoitetaan hyvissä ajoin joten erehtymisen vaaraa tosi tilanteeseen ei pitäisi tulla. Ei kuin reissun nauttimaan lämmöstä, itse yritän taas sopeutua tähän sikamaiseen kylmyyteen.
Ok hyvä tietää että tiedotus toimii. Täällä päässä lasketaan päiviä matkaan, ja sitten voikin alkaa laskea päiviä siihen että pääsee pimeään ja kylmään. :s