osaakos kukaan fiksu, sanoa miksi ko. ytiön osake on viimeaikoina ollut luisussa, vaikka tällä yhtiöllä pitäisi olla jo paremmat näkymät tiedossa?
Benefon
epes
5932
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Eihän ole mitään järkeä omistaa sellaisen yhtiön osaketta jolla ei ole likviditeettiä saati kykyä tehdä voittoa ja siten jakaa omistajille tuottoa. Muu kuvittelu ja hyvän odotus on pelkkää itsepetosta.
Kännykän tai GPS-laitteen rakentelijoita on koko maailma täynnä. Myös sellaisia jotka tekevät siitä voittoa. Benefon ei enää kuulu siihen joukkoon. Se kisa on hyvin kovaa ja siinä pienet tallotaan jalkoihin. Tai sitten niille ei yksinkertaisesti myydä edes komponentteja, jos peli menee kovaksi (varmasti menee).
Niin, Benellä on loistava tulevaisuus takanaan. Minun mielestäni tyypillinen esimerkki johtamisen epäonnistumisesta.
Yhtiöllähän on kaksi osakesarjaa, toisella on paljon äänivaltaa ja sitä omistaa vain yhtiön aikanaan perustaneen lähipiiri. Sitä ei myydä pörssissä. Sitten on tämä rahankeruu-osakesarja joka noteerataan pörssissä ja sillä on vain vähän äänivaltaa. Johto on ollut viimeaikoihin asti yhtiön perustaneella henkilöllä ja hänen lähipiirillään, joka on voinut toimia miten tahtoo koska perheellä on ollut hallussaan selvä päätäntävalta paremman osakesarjan omistuksen myötä. Siis johto on toiminut miten haluaa eikä kukaan ole voinut vaihtaa toimivaa johtoa vaikka asiat menisivät miten.
Yhtiöllä olimahdollisuudet mihin tahansa. Sen kännykät(NMT) olivat aikanaan selvästi arvostetumpia kuin Nokian. Se etu menetettiin kun ei tajuttu panostaa tuotekehitykseen. Venäjän markkinoilla Benen NMT:t olivat kysyttyjä tosi kauan ja sieltä onkin tullut iso osa liikevaihdosta vaan ei tule enää.
GPS-systeemin uudet sovellutukset olisivat voineet tehdä yhtiöstä uudelleen menestyjän mutta kun ei niin ei. Talous taisi olla jo niin kuralla, ettei tuotekehityksiä saatu koskaan ajallaan valmiiksi ja nyt markkinoilla on jo niin monta fiksua ja nopealiikkeistä toimijaa että markkinat on jo jaettu eikä sieltä enää tipu kuin muruja hitaille.
Yhtiö on säästetty tilaan jossa työntekijöitä ei ole enää paljoa. Ohjelmistokehitys ostetaan ulkoa. Ne avainosaajat, jotka tarvittaisiin ovat jo muissa firmoissa joko poispotkittuina tai itse varmemman työn perässä lähteneinä. En näe mitään mahdollisuutta nousta tästä suosta nopeasti jos ollenkaan. Onkin todellista akropatiaa miten firma on ollenkaan pysynyt enää pystyssä.
Firma voisi olla Nokian veroinen yritys. Se olisi kuitenkin edellyttänyt aivan toisenlaista johtajuutta ja yhtä osakesarjaa.
Firmaa ei kannata ostaa. Jos ihme tapahtuu ja yritys pääsee jaloilleen niin ehdit ostaa sittenkin. Vaikka kurssi kymmenkertaistuu ennen ostoasi niin ehdit silloinkin vielä junaan. Silmällä sitä kannattaa pitää. Uskoin että yritys myydään hyvän GPS-asaamisensa takia jollekin isolle ja kurssi pompsahtaa myynnin seurauksena mutta nyt ei firmalla ole enää mitään erityistä osaamista siltäkään alalta joten ei kannata spekuloida silläkään enää.
vinkistä Jönssi, kerkesin ostaa tuon osakkeita, no en hirveesti, aivan sen takia, kun se sai jonkun sopimuksen Kiinalaisten ja Englantilaisten kanssa, kun eihän noista koskaan tiedä miten "kurssit" reagoi saatika mikä on yhtiön todellinen tila.
No,lähinnä tämän tiedotteen perusteella
http://www.benefon.com/suomi/press_investors/releases/2005/17_10_2005.htm
Firmalla on 76 ihmistä töissä, sillä ei olla minkään alan johtava toimija.
Tappiota tulee lähes puolet liikevaihdosta. uusien tuotteiden ohjelmistot ja muotit yms saadaan ostettua kun tehdään optio-ohjelma jossa hankintojen rahoittajat saa firman osakkeita 14c /osake. Firma on vuosia hankkinut rahaa suunnatuilla osakeanneilla, joissa siis vanhojen omistajien omistusosuus on laimentunut olemattomiin. Voisi myös ilmaista, että firma on myynyt vanhojen omistajien omistukset saadakseen rahat toimintaansa.