Tietääkö kukaan voiko meikkaajaksi tai maskeeraajaksi opiskella missään ammattikorkeakoulussa? Vai voiko näitä aloja opiskella vain kalleissa yksityiskouluissa?
Meikkaaja/maskeeraaja
2
635
Vastaukset
- harakka
Ammattikorkeakoulussa (Helsinki, Turku) voi opiskella kauneudenhoitoalan koulutusohjelmassa estenomiksi.
Ja tietysti toisella asteella ammatillisessa oppilaitoksessa kosmetologiksi.
Alasta en varsinaisesti tiedä mitään, eli en osaa sanoa pääseekö jommalla kummalla koulutuksella samanlaiseen työtehtävään kuin yksityiskoulusta. Toisaalta tuntuu siltä, että ala ei kuitenkaan niin työllistävä ole, että koulutuksesta kannattaisi maksaa itsensä kipeäksi eikä sitten saada töitä tai välttämättä edes tutkintoa. - zin
Kosmetologin tai estenomin työ ei ole todellakaan meikkaamista, eikä vrsinkaan maskeerausta! Esimerkiksi helsingissä ammattikoulussa meikkaaja/maskeeraaja kurssi kestää vuoden johon pääsee, vasta kun on suorittanut kosmetologin perustutkinnon. Kosmetologin perustutkinto pitää toki sisällään meikkausta, mutta on vain pieni osa sitä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po1506498- 322332
- 1872099
Mitä tämä on
Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut101353Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?
gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.941303- 731077
Hyvää yötä kaivatulleni
En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä241047Nyt on konstit vähänä.
Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,271006Tilinpäätösvaltuusto 27.5
Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty44951Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.
Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke11874