alle 3v hesalaisten sijaislasten kotihoito

Helsingin kaupunki on päättänyt tukea alle 3v kotihoitoa
tuplaamalla ko. sijaislasten hoitopalkkion 428€/kk,
edellyttäen, että lapsi hoidetaan kotona eikä päivähoidossa.
Kelahan ei kotihoidon tukea myönnä kun lapsi on huostaanotettu.
Toivotaan muiden kuntien lähtevän mukaan.
2576
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

että, jotkut väittävät kuitenkin Kelan heille maksavan ja toisten kuntien Kelat eivät suostu maksamaan kodinhoidontukea sijoitetusta lapsesta.
Voi kun saataisiin nämä systeemit suomessa yhdenmukaisiksi. Onnittelut kuitenkin Hesan perheille, jospa yhä useampi rohkaistuisi antamaan lapsille lapsuuden kotona.

Äänestä
  • Päätöksellä pyritään takaamaan yhdenvertainen kohtelu sijaislapsille, kuin muillekin lapsille
    tässä valtakunnassa.
    Outoa on ollut todellakin se, että jotkut ovat kotihoidontukea Kelalta saaneet. Joiltakin sitä on myös takaisinperitty.
    Pykälissä on niin kummallisesti sanottu, että kotihoidontuki lakkaa kun huostaanotettu lapsi on sijoitettu kodin ulkopuolelle.
    Myös Kelan ohjeistuksessa on ettei tukea makseta huostaanotetusta lapsesta kellekään.
    Lapsiasiavaltuutettu Maria-Kaisa Aula hoitaa asaa, jotta saataisiin koko maan kattava yhtenäinen käytäntö.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kummamamma kirjoitti:

Helsingin kaupunki on päättänyt tukea alle 3v kotihoitoa
tuplaamalla ko. sijaislasten hoitopalkkion 428€/kk,
edellyttäen, että lapsi hoidetaan kotona eikä päivähoidossa.
Kelahan ei kotihoidon tukea myönnä kun lapsi on huostaanotettu.
Toivotaan muiden kuntien lähtevän mukaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu