Rexin musiikin ystäville tiedoksi, että Rexi on työstänyt uutta äänitettä ja puolet materiaalista on valmiina. Pitkän tauon jälkeen miehen ääni soi hienosti ja jopa paremmin kuin koskaan aikaisemmin.
Rexiltä uusi levy!
Puhtaat purjeet
211157
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Koskaan kuullutkaan...
Vanha rokkari vuosikymmenien takaa.
Kovasti ihmettelin, kun oli joskus muutama vuosi sitten Grandissa illan tähtenä. En tunnistanut.
Fanejaan näkyy silloin tällöin täälläkin putkahtelevan esiin.
Keikkaili vuosikausia säännöllisesti tanssilavoilla ja kapakoissa. Lopetti säännölliset kaikkailut muutama vuosi sitten... tehnyt joitakin satunnaisia keikkoja.
Eikä säväytä millään muotoa, ei ennen eikä nytkään!
Rexikin pärjäisi paremmin kun tyytyisi esittämään tavallista tylsää perusiskelmää. Ei kukaan välitä kuunnella mitään sellaista joka on vähänkään kunnianhimoisempaa kuin tavallinen tusinaiskelmä. Iskelmän kuuluu todellakin olla tylsää perusiskelmää, että sitä jaksaa kuunnella ja siitä innostua. Konsertti-iskelmä on eri juttu, kun kuuntelu tanssi-iskelmä. Muutamat vaan jaksaa sinnikkäästi tehdä jotain erikoista ja sitten ihmettelee kun ei kukaan osta ja kuuntele. Tekis vaan reilusti samaa vakiotyyliä kuin muutkin superstarat, niin vientiä riittäisi.
On se harmi että teillä on noinkin suuri aukko sivistyksessä. Toivottavasti teistä ja teidän lapsista tulee joskus jotain muutakin kuin yhteiskunnan elättejä.
Vanhentunut iskelmälaulaja jos korjata saan. Ei tainnut sinuakaan moni muu tunnistaa , paitsi joille olit velkaa.
Taitaa hiukan säväyttää kun vaivauduit kirjoittaan 24 palstalle...
Moikka mistä tuota äänitettä voi ostaa ja onko koska myynnissä????
Uusia kappaleita???Keikkaileeko koska ja missä???
Rexillä kauniita kappaleita ja upee ääni.
Olen aina pitänyt Rexin äänestä ja kappaleista
Ilmestymisajankohdasta ei ole vielä tarkkaa tietoa, mutta lupaan pitää ajan tasalla kun tiedän enemmän. Omasta mielestäni Rexi on tosi upea laulaja ja todella persoonallinen, tunnistettava instrumentaalisen kaunis ääni. Raul Reimanin säveltämä ja sanoittama "Puhtaat purjeet" on tietysti todellinen ikiklassikko! On soinut jonkin verran jopa Iskelmässä.
Muutama sivu aikaisemmin keskustelua...
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=124&conference=1500000000000064&posting=22000000012022990
Täältä löytyy tietoa Rexin äänitteistä
http://www.ensiomusic.com/
mutta näitä ennen ilmestyi kokoelma PARHAAT vuonna 1974 sekä vuonna 1977 pitkäsoitto jolla on tuo PUHTAAT PURJEET. 80-luvulla ilmestyi myös pari pitkäsoittoa nimeltä KATSEET JA ESMERALDA.
Kerrassaan hieno oli myöskin KUN SEN AIKA ON, joka palkittiin jollain Emma-palkinnolla Syksyn Sävelissä 1984.
Rexi on tosiaan omaa luokkaansa laulajana eikä todellakaan tyrkyttämässä itseään esiin julkisuudessa.
Ihan oikeesti, ketä kiinnostaa?
Kuuluu samaan sarjaan kuin Rami Välimäki, Tony Montana,Isto Hiltunen,Teuvo oinas yms "omasta mielestään" laulajat.
Tämä on selkeästi Rexin itsensä laittama ilmoitus, jotta edes jossain noteerataan (?) mahdollisesti tulevaa tuotantoa.Tuskin mikään iso, kunnollinen levy-yhtiö mieheen mitään santsaa.
Totakai sellainen musiikki kiinnostaa jota ei pilata soittolistoilla. On se sitten kenen tekemää tahansa. Miksi hankkisin sellaista tuotantoa joka soi jatkuvasti radiossa. Sellainen on parasta musiikkia jonka voi soittaa ainoastaan omasta levyhyllystä.
Musiikki joka tehdään ja markkinoidaan isolla rahalla ja sijoittamalla se radioiden soittolistoille, on harvoin kovin laadukasta. Isot levy-yhtiöt eivät missään tapauksessa takaa laatua.
Yleisestikin on mielekästä hankkia musiikkia joka on laadukasta ja jota ei välttämättä edes kaikista levykaupoista saa. Onneksi soittolistojen ulkopuolella on koko joukko laadukkaan musiikin tekijöitä. Levyhyllystäni löytyy parisenkymmentä yhtyettä ja artistia joiden en ole koskaan kuullut soivan radiossa ja eivät ole päässeet myyntilistoille. Valitettavasti vaan näiden levyjen löytämiseksi pitää tehdä hiukan töitä, mutta vastapainoksi saakin musiikkia johon ei heti kyllästy tai ei ole jo valmiiksi kyllästynyt.
Eipä todellakaan ole Rexin itsensä laittama tämä ilmoitus, vaan minun joka olen ollut Rexin fani vuodesta 1977. Tuolloin nimenomaan Syksyn sävel kilpailu ja Rexin ikimuistoinen "Puhtaat purjeet" teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. Aika ajoin olen ollut myös yhteydessä Rexiin näinä vuosina ja juuri nyt uuden vuoden alla kuulin häneltä että tekee pitkän tauon jälkeen uutta levyä. Siksi ajattelin informoida asiasta tällä palstalla, josta sentään löytyy myös hyvän iskelmä-musiikin ystäviä. Täällähän Rexi on herättänyt myös yllättävää kiinnostusta.
Ehdottomasti kiinnostaa. Rexi on myös minun suosikkini ja aion varmasti hankkia tuon levyn. Jäädään mielenkiinnolla odottamaan.
Kuule kerroppa täällä tekeekö Rexi viellä keikkoja
Koska tulis Tampereelle päin???
Kesällä Rexi oli Kari Tapion kanssa Kokkolassa esiintymässä mutta muita esiintymisiä ei ollut.
Ilmoittaisitko Rexille että häntä kaivataan keikoille ainakin Tampereella. Puhtaat purjeet on aivan upee kappale ja löysin myös sellaisen 20 kappaletta jossa on Rexin lauluja.
Tosi kiva kuulla, että muitakin Rexin musiikin ystäviä löytyy. Ja se minun pitää sanoa, että sen verran mitä Rexiä tunnen niin hän ei todellakaan ole mikään tyrkky. Hänellä olisi kyllä voinut olla mahdollisuus näyttävämpään laulu-uraan. Sen sijaan ennenmminkin minua on aina ihmetyttänyt hänen vaatimattomuutensa. Laulaminenhan on ollutkin hänelle vain toinen työ musiikkikaupan pitämisen ja lasikuituveneiden rakentamisen ohella.
Silloin harvoin kun Rexin biisejä tulee radiosta, niin hän on yksi niistä äänistä joista tunnistaa hetä äänen perusteella kuka laulaa! Sen vuoksi olen jyrkästi eri mieltä että Rexiä voisi todellakaan kategorioida samaan sarjaan jonkun Rami Välimäen taikka muiden tangoprinssien kanssa.
Kiitos kauniista sanoistasi ja mielenkiinnosta Rexiä kohtaan. Hän on keikkaillut viime aikoina ihan vain satunnaisesti, mutta tokihan hän tulee myös keikkailemaan sitten kun uusi levy tulee. Ei varmaankaan enää niin isossa mittakaavassa kuin ennen, mutta kuitenkin. Eli välitän ihan varmasti terveisesi siitä että häntä kaivataan yhä! Valoisaa vuotta myös sinulle!
Moikka taas ja hyvää alkanutta vuotta Sinulle.
Oletko nähnyt Rexin?
Onko sinulla sähköpostia vai miten sinun tavoittaa haluaisin kirjoittaa jotain sellaista mitä en tänne voi?
Koska Rexi aloittaa keikkailun?
MUsiikkiliike missäpäin tavoittaisko Rexiä itse jostain kirjeitse ????Raimo Kerohan hän on oikeelta nimeltää???