Kuninkaan paluun extended...

Iltatähti-91

Onko monikin nähnyt Extended-versionin Kuninkaan paluusta?Sain sen joululahjaksi ja se on USKOMATTOMAN hyvä.
Se antaa sielun pienillä kohtauksillaan koko elokuvalle,ja pillahdin itkuun kohdassa,jossa Sam Mordorissa Gorgorothin tasangoilla puhui taivaasta ja sen kauneudesta.XD
Lisäksi olin yllättynyt että Jackson oli tehnyt alunperin elokuvaan Tienristeyksen ja sen kuninkaan.
Harmi että hienoa Saruman-kohtausta ei tullut lopulliseen elokuvaan,vaikka sen päätös olikin pettymys.(Saruman tippui Orthancista veteen).
Myös Faramir ja Eowyn-kohtaus Parannuksen Puutarhassa oli hieno.
Kaikki hahmot syventyivät ja esimerkiksi Sam ja Faramir alkoivat tuntua jotenkin kaikista suloisimmilta omana viisautenaan...
Mutta kertokaa Extendedin nähneet mitä mieltä?

13

2009

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Antti

      Ei siitä paljoa paremmaksi voi pistää. Kaikki on tehty niin hyvällä maulla ja elokuvan ehdoilla, kuitenkin täysin kirjan henki säilyttäen. Se on todella vaikuttava kokemus. Ehdottomasti tämä viimeinen osa hyötyi eniten extended-version tuomista lisäkohtauksista. Todella mielenkiintoisia lisäyksiä ja pidennettyjä kohtauksia!

    • Minäitse

      Gimlistä oli tehny pelle niihin leffoihin ja se tympäisee.Kirjassa se oli ihan kova jermu,mutta petteri jacksoni teki siitä täyden paskan....vuorten kääpiö vierii rinteitä alas ja muistuttaa itselleen hengittämisen tärkeydestä...... ja vitut

      • Istor

        Eikä unohdeta Puhaltelua! (tai Denethorin soihtuviestiä)

        Nojoo. ... Paras ja elokuvan melkein pelastava kohta oli ehkäpä koko The Black Gate Opens/The End of All Things -kohtauksekko. Velitaistelu oli upea; ainoa harmi vain että Jackson ja naiset eivät pystyneet kirjoittamaan sitä niin että siihen olisi sopinut vielä Samin näkykin kirjassa.

    • Lalaith

      Ostin extended-version aikaa sitten, mutten ole katsonut sitä pitkään aikaan. Nyt kun muistutit niin täytyy heti katsoa :)

      Elokuvatrilogian kolmannessa osassa on niin paljon sellaisia poikkeamia kirjasta, jotka häiritsevät minua aika pahasti, että niitä on turha tässä luetella, mutta todellakin extended-versio on paljon parempi kuin teatterilevityksessä ollut. Teatteriversio on jotenkin kovin katkonainen, se hyppelehtii liikaa eikä oikein pysy kasassa kun on ollut pakko yrittää pitää elokuvan kesto joissakin rajoissa. Extended-versio on täyteläisempi, siinä on tilaa hengittää. Ja tietysti monta loistavaa kohtausta enemmän :)

      • Iltatähti-91

        Kuten sanottu,pikku kohtaukset antavat sielun koko kokonaisuudelle.Etenkin Samin ja Frodon ystävyys syventyi ja vaikutti enemmän.
        Mutta myös aivan turhiakin kohtauksia oli - esim.Eowyn-kohtaus joka ei vienyt mistään minnekkään ja ei oikeastaan vaikuttanut mitenkään.
        Heti kun olin nähnyt Kuninkaan paluun tuli hinku nähdä TTT ja Fotr extended oikein kunnolla.Olenhan niitä kuolannut vaikka missä mutta ovat niin kalliita ettei raaski ostaa eikä pyytää...XD
        Mutta mites ne muut Extendedit?
        Ne nähneet kertokaa ovatko ne yhtä upeita nähtäviä?
        Kuulin ainakin että ykkösen extended,koska siihin on kuvattu kun Lotlorienissa Galadriel luovuttaa lahjat Saattueelle.

      • Antti
        Iltatähti-91 kirjoitti:

        Ne ei nykyään ole enää kovin kalliita. Itse ostin ne n. kuukausi-puolitoista sitten 15,90 kpl! Sormuksen Ritarit ja Kaksi Tornia on pidennettynä myöskin samalla tavalla parempia kuin Kuninkaan Paluu. Mielenkiintoisia kohtauksia.

        Ja mitä tulee yleisesti arvosteluihin elokuvan ja kirjan erilaisuudesta niin mielestäni on hienoa että tarina on alkanut elää omaa elämäänsä ilman Tolkieniakin. Se että pieniä muutoksia on tehty ei mua ainakaan haittaa pahemmin sillä elokuva on tehtävä eri tavalla mm. niitä varten jotka eivät ole kirjaa lukenut. Kaikkea ei ehdi elokuvassa kertoa niinkuin kirjassa ja saattoihan kirjan tapahtumissakin, sanojen ulkopuolella, olla välillä jotain sellaista mitä elokuvissa nähtiin. Ei kirjassakaan kuvailtu asioita sekunti sekunnilta. Mm. tämä Gimlin kaatuilu voisi olla vain sillä hetkellä tapahtunut asia vaikka muuten mies jaksaisikin niinkuin kääpiöt ikään. Kyllähän Aragorn saattoi "oikeasti" joskus tiputtaa vahingossa Andurilin mutta sitä ei ole mainittu missään! :D

        Leffat kertovat sieltä täältä poimien kirjan tapahtumia. Kun tietää mitä kirjassa "oikeasti" tapahtui voi elokuvaa katsoa jonkinlaisena koosteena ja kirjan tärkeiden tapahtumien visualisointina. Pienet yksityiskohdat eivät vaikuttaneet tarinan teemaan ja lopputulokseen. Ne oli tehty puhtaasti elokuvan rakenteen ja nautittavuuden nimissä.

        Oikeastaan ainut sellainen muutos elokuvassa kirjaan nähden, jota en ymmärtänyt edes em. perustein, on todellakin Sauronin Suun tappaminen.

      • Iltatähti-91
        Antti kirjoitti:

        Minusta oli hyvän typerää että Aragorn tappoi Sauronin Suun!!!Se oli osoitus Aragornin harkintakyvystä,tyyneydestä,viisaudesta ja jalomielisyydestä.Järjetöntä.

        Mistä saa niin halvalla extendejä?

      • Radagast
        Iltatähti-91 kirjoitti:

        Minusta oli hyvän typerää että Aragorn tappoi Sauronin Suun!!!Se oli osoitus Aragornin harkintakyvystä,tyyneydestä,viisaudesta ja jalomielisyydestä.Järjetöntä.

        Mistä saa niin halvalla extendejä?

        Ainakin Turussa Anttila myy tuohon hintaan ja Stockmann jopa alle (tasan 15 jos oikein muistan). ja divareistakin saattaa löytää.

        Minuakin tympäisi Sauronin Suun päänkatkaisukohtaus - ikään kuin niitä ei jo ennestään olisi ollut tarpeeksi ja ylikin - ja Sarumanin kuolema. Kaipasin leffateatteriversiota katsoessani Gandalfin ja Sarumanin viimestä väittelyä, joka oli mielestäni kirjan huippukohtia, mutta elokuvan kohtauksen lopetus oli typerä.

        Oikeastaan näistä pidennetyistä versioista Kaksi tornia on onnistunein. siinä on mukana paljon sellaista jonka poistaminen leffaversiosta tuntuu ihan käsittämättömältä. Esimerkiksi se kun Fangorn vyöryi Helmin syvänteeseen ja tapppoi kaikki örkit. Fangornhan ratkaisi koko Rohanin ja Rautapihan välisen taistelun, mikä kirjassa ja pidennetyssä versiossa tuli hyvin esiin.

        Sormuksen ritarit oli leffoista paras, ja siksi sen pidennetty versio on turhin: se tuntuu tosiaan vain pidennetyltä, juttu kadottaa rytminsä ja alkaa laahata heti alkumetreillä. Kaksi tornia oli leffoista huonoin, mutta sen pidennetty versio puolustaa parhaiten paikkaansa ja on selvästi parempi kuin leffateatterissa nähty kolmen tunnin torso. Kuninkaan paluu on sitten jotain siltä väliltä; joitakin lyhyen version ongelmia on onnistuttu paikkaamaan, mutta tilalle on tullut joitakin uusia mokia.

      • Iltatähti-91
        Radagast kirjoitti:

        Yritän löytää noita muita,niitä ekstroja on vain niin jumalattomasti että ihmettelen että niitä kukaan jaksaa kokonaan katsoa.
        Etenkin Kahden tornin extended alkoi kiinnostaa kertomasi perusteella.
        Kiitoksia kaikille ja jos saan nuo muut kaksi extendedit hankituksi niin ilmoittelen mielipiteeni sitten niistäki.
        Kiitoksia.Ja kumarrus.;)

        "niitä ekstroja on vain niin jumalattomasti että ihmettelen että niitä kukaan jaksaa kokonaan katsoa"

        En minä ainakaan... Ensimmäisestä katsoin ihan kaiken, jopa ne osiot, jotka eivät erityisemmin kiinnostaneet - kai jonkinlaisen periaatteen vuoksi. Mutta muista en ole vieläkään katsonut kuin sen kommenttiraidan, joka kyllä on kiinnostavaa katsottavaa. Ehkä joskus innostun... Minusta pidennys ei täysin pelasta Kahta Tornia, se on silti elokuvista huonoin. Saattaa johtua ihan siitäkin, että elokuvaa on vaikea saada kovin yhtenäiseksi ja toimivaksi tarinaksi, kun se alkaa keskeltä eikä lopu varsinaisesti mihinkään. Moinen toimii kirjassa paljon paremmin. Mutta extende-versio on kyllä hintansa arvoinen ihan any day vaikkei edes olisi alennuskorissa :)

        Ne extrat vasta mielenkiintoisia onkin! Mä katselin ne kaikki pois parin viikon aikana, eli yks kaks juttua kerrallaan. Mä en ole missään törmännyt noin hienoihin ja kiinnostavasti tehtyihin extroihin. Ne auttavat ymmärtämään paljon koko projektista. Mä katsoin niitä aivan innoissani ja ne loppuivat melkein kesken. :D

        Tuota juu noista ekstroista täytyy sanoa että pakottaudun katsomaan kaikki ekstrat ihan vaan periaatttesta.
        Mutta joo se kommenttiraita oli hieman pitkästyttävä mutta en ole vielä kunnolla ehtinyt muihin ekstroihin tutustuakkaan mutta nyt sait Antti minut kiinnostumaan niistäkin.
        Kiitoksia ja ilmoittelen kun olen ehtinyt niihin tutustua.

      • Tyhmä poika
        Lalaith kirjoitti:

        "niitä ekstroja on vain niin jumalattomasti että ihmettelen että niitä kukaan jaksaa kokonaan katsoa"

        En minä ainakaan... Ensimmäisestä katsoin ihan kaiken, jopa ne osiot, jotka eivät erityisemmin kiinnostaneet - kai jonkinlaisen periaatteen vuoksi. Mutta muista en ole vieläkään katsonut kuin sen kommenttiraidan, joka kyllä on kiinnostavaa katsottavaa. Ehkä joskus innostun... Minusta pidennys ei täysin pelasta Kahta Tornia, se on silti elokuvista huonoin. Saattaa johtua ihan siitäkin, että elokuvaa on vaikea saada kovin yhtenäiseksi ja toimivaksi tarinaksi, kun se alkaa keskeltä eikä lopu varsinaisesti mihinkään. Moinen toimii kirjassa paljon paremmin. Mutta extende-versio on kyllä hintansa arvoinen ihan any day vaikkei edes olisi alennuskorissa :)

        Pidennykset olivat tosiaan tarpeellisimpia Kahteen torniin.

        Minusta Kahden tornin pahin ongelma on se, että siinä kerrotaan enemmän Aragornista ja kumppaneista kuin Frodosta ja kumppaneista (näin on tosin Kuninkaan paluussakin, mutta siinä Aragornia ja muita koskeva juoni tuntuu jotenkin oleellisemmalta, ja liittyykin myös Frodon matkaan). Frodon matkan tökkiminen korostuu, kun Frodo jää vielä Faramirin vangiksi eikä pääse eteenpäin (vai veivätkö ne häntä kuitenkin oikeaan suuntaan, kun veivät hänet Osgiliathiin, voipi olla, mutta se ei leffasta käy ilmi). Toisaalta se, ettei Frodo pääse paljonkaan eteenpäin Kahdessa tornissa ei enää Kuninkaan paluun katsomisen jälkeen ärsytä, koska hän siinä pääsee matkaamaan niin hyvin. Ehkä oli ihan hyvää vaihtelua, että kakkosleffassa matka vähän tökki.

        Mutta tuo on kuitenkin ongelma Kahdessa tornissa, eikä se korjaannu pidennetyssä versiossa, sillä pidennyksiä tuli päinvastoin enemmän Rohaniin. Paitsi että siinä mielessä se korjaantuu, että nyt Helmin syvänteen taistelun lopputulos jaksaa kiinnostaa enemmän, kun Rohanin ihmistenkin kohtalo kiinnostaa. Jostain syystä heidän kohtalonsa ei lyhyessä versiossa ainakaan minua jaksanut erikoisemmin kiinnostaa, siksi kai, kun kansa oli esitelty niin pikaisesti. Minusta pidennykset kyllä pelastavat Kahden tornin, vaikkei siitä mitään suurta mestariteosta silti tule. Helmin syvänteen taistelun pidennykset tekevät lopputaistelusta kyllä vähän tylsän. Pidennetyn version loppu on muutenkin sen verran pitkitetty - esim. huonolla Gimli-vitsillä -, että ainakin jollain katsomiskerralla on jo ehtinyt kyllästyä ja suunnilleen toivoa, että leffa jo pikkuhiljaa loppuisi.

        Ja kyllä kaikki ekstrat jaksaisi ihan hyvin katsoa, paitsi en minä niitä ole katsonut, joissa ei suomenkielistä tekstitystä ole, eli lähinnä kommenttiraitoja, kun en minä mitään englantia osaa. Eivät olisi yhtään pahitteeksi tekstitykset kommenttiraidoissakaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      38
      4609
    2. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      20
      3185
    3. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      269
      2341
    4. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      53
      2217
    5. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      165
      2069
    6. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      89
      1670
    7. Vielä kerran.

      Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä
      Ikävä
      360
      1661
    8. On ikävä sua

      Koko ajan
      Ikävä
      17
      1653
    9. Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.

      Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      113
      1632
    10. M nainen tiedätkö mitä

      Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti
      Ikävä
      15
      1279
    Aihe